Miksi olen harkinnut bloggaamisen lopettamista?
Olen tässä viime aikoina sanonut rivien välissä, että olen toisinaan miettinyt bloggaamisen lopettamista. Enemmän olen siitä puhunut lähipiirilleni sekä läheisemmille kollegoille eli bloggaajille sekä työkavereille. En tiedä tuleeko se yllätyksenä, mutta olen viimeisen parin vuoden aikana pohtinut toisinaan lopettamista. Haluan avata syitä, miksi tällaiset ovat mielessäni pyörineet?
Ihan ensiksi haluan sanoa, että en ole lopettamassa, ainakaan nyt just. Sehän on selvää, että tässä kohtaa alan olla siinä pisteessä, että en enää funtsi bloggaamisen tulevaisuutta vuosien päähän. Minulla on sellainen tavoite, että saisin juhlia 10-vuotispäivää, mutta jos sitä en näe, se ei haittaa. Toivon kuitenkin sitä todella paljon.
Ajatus, että just tänään avaan asiaa, juontaa siitä, kun viime viikolla Manifesto julkaisi vuosittaisen somevaikuttajabarometrin. Olen monta vuotta vastannut heidän kyselyynsä ja saanut raportin tutkimuksesta. En muista, onko aikaisemmin kyselyssä kysytty lopettamisen miettimisestä, mutta nyt siitä oli. Lähes kolmannes kertoo, että on miettinyt lopettamista. Minä olen yksi heistä.
YLE julkaisi samana päivänä artikkelin, jossa käsiteltiin vaikuttajien uupumusta ja lopettamisen pohtimista sekä syitä. Artikkelin pohjana toimi Manifeston barometri sekä Jenni Rotosen haastattelu.
Mutta miksi vuosia bloggaillut miettii lopettamista? Miksi lopettaa, kun menee mukavasti? Kävijöitä riittää, menestymistä on ja onhan tämäkin yksi työni. Tämä on monisyinen juttu, enkä tiedä, osaanko tätä avata teille, saati edes itsellenikään.
Tiedättekö, mitä on nälkä? Haluat jotain tehdä ja oppia siinä, että teet sitä suurella tunteella. Sinulla on mieletön nälkä siihen, mitä teet. Mitä käy, kun nälkä alkaa olla tyydytetty? Kehitys tyssää ja alat toistaa samaa vanhaa kaavaa, etkä enää saa henkistä tyydytystä omassa kehittymisessäsi. Olen ihminen, joka pyrkii eteenpäin ja haluaa kehittyä, mutta jos nälkä alkaa olla tyydytetty, on vaikeaa lähteä itseään haastamaan ja kehittämään. Minä saavutin tavoitteeni jo muutama vuosi sitten. Siksi koin nälkäisyyteni tyydyttyneen. Ei enää ollut sellaisia uusia tavoitteita. Viimeisen tavoitteeni saavutin tämän vuoden alussa. Olin L’Oréalin kampanjakasvona. Se on sellainen vaikuttajamaailman ”the juttu”, kun iso brändi haluaa sinut yhteistyöhön. Siitä tietää, että olet tehnyt jotain erityisen hyvin.
Mutta mitä seuraavaksi sitten? Mikä on tavoitteeni? Voisihan sitä ottaa seuraavaksi tavoitteeksi 50 000 uniikkia kävijää kuukaudessa ja päästä sen toisen brändin kampanjakasvoiksi, joka on niitä ”the juttuja”, mutta ei se vaan enää sytytä nälkäisyyttäni.
Minun nälkäisyyteni siirtyi hiljakseen uutta ammattia kohtaan, kun lähdin opiskelemaan. Pari vuotta sitten alkoi aaltoileva pohdiskelu, että koska olisi aika laittaa pillit pussiin ja antaa tilaa uusille, nälkäisemmille? Heitä kuitenkin on tässä vuosien saatossa tullut lisää ja uudet bloggaajat tulevat niin valmiilla paketilla kentälle, että tällaista jo alan ”dinosaurusta” nolottaa oma tekeminen. On järjettömän haastavaa missä tahansa olla jatkuvasti nälkäinen, kehittyä ja seurata nopeaa muutosta. Työelämässä tämä jo tunnustetaan, nyt hiljakseen siitä puhutaan myös somevaikuttajien maailmassa, jossa bloggaajat taitavat olla ne vanhimmat tekijät.
En harrasta vertailua toisiin, sillä olen aina keskittynyt omaan juttuuni. Näin on ollut alusta lähtien. Olen aina ollut vähän omien polkujeni kulkija, mutta kuitenkin vähän arka sellainen. Mutta siitä huolimatta, en minäkään ole välttynyt alemmuuskomplekseilta. Instagramin kun avaa, niin eipä mene pitkään, kun haluan sulkea sen. En koskaan, ikinä, milloinkaan tule olemaan tykkäysmagneetti. Instagramini seuraajamäärät eivät kompensoi ollenkaan blogin kävijämäärien kanssa, jotka ovat 42 000-46 000 kävijää kuukaudessa.
Minun peppuni ei ole terästä ja täydellisen kokoinen ja muotoinen. Minulla ei ole täydelliset Insta-kulmat, eikä kotini ole sisustuslehdistä. Kissani ei pysy paikoillaan, kun kuvaan, enkä lapsiani haluaisi liikaa somessa esitellä, sillä sen, minkä nettiin laitat, ei sieltä saa koskaan pois. En halua olla osa sitä maailmaa, en halua. Minä tiedän, minkä työn instaajat tekevät täydellisen kuvan eteen, mutta minulla ei ole nälkäisyyttä metsästämään täydellistä ja tykkäyksiä keräävää kuvaa. Minulla ei ole kiinnostusta verkostoitua tykkäysketjuihin, joissa yritetään ”huijata” algoritmeja luulemaan kuvaani yleisöä kiinnostavaksi, jotta algoritmit näyttäisivät kuvaa laajemmalle yleisölle.
Voisin sanoa, että olen yksi tämän alan, somevaikuttajien, pioneereja. Olen aloittanut silloin, kun kaikki oli vielä niin kehitysvaiheessa. Minä ja lukuisat muut kollegani kehitimme alaa. Minä en kuulu ihmisiin, jotka hokevat kaikessa, ennen oli paremmin. Minä olen jatkuvan kehityksen kannalla, sillä jos ennen olisi ollut paremmin, edelleen naisia telotettaisiin noituudesta, homoseksuaalisuus luokiteltaisiin sairaukseksi ja me kuolisimme nuorempina ja menettäisimme hyvin suurella todennäköisyydellä lapsemme ennen hänen aikuisikääsä.
Mutta kehityksessäkin tapahtuu vinksahtamista. Se kuuluu asiaan. Tämän ajan ristinä on liiallisen paineen luonti kanssaihmisille, vaikka sitä ei haluaisikaan aiheuttaa. Voisin kuvitella, että myös minä aiheutan toisille paineita ja suoraan sanottuna v*tutusta, kun esittelen aikaansaannoksiani sekä menestymistä, ja kuvissa on meikki, kynnet ja hiukset mintissään. En aidosti halua aiheuttaa kenellekään alemmuuden tunnetta. Siksi tiedostan, ettei se täydellisten pakaroiden esittelijä, täydellisen valkoisen ja tavarattoman kodin tai lähes nelikymppisen selfie, jossa filtteillä näytetään parikymppiseltä, yritä aiheuttaa kenellekään alemmuuden tunnetta. He vaan tuottavat seuraajilleen sisältöä ja yrittävät pärjätä tässä muuttuneessa maailmassa. On vain jokaisen oma päätös, oletko siinä mukana vai et? Pointtini tässä on se, että en kitise, mitä muut tekevät, vaan jään pohtimaan, että haluanko olla mukana tässä kaikessa vai en?
Löytääkseni itseni uudelleen, haluan tehdä muutoksia Glitz & Glamissa. Haluan poistua liiallisesta materialismista. Tämä on pitkään ahdistanut minua. Mutta vaikea tehdä muutosta, kun blogiani luetaan nimenomaan kosmetiikan vuoksi. Minulla on, kuten muillakin, muitakin mielipiteitä ja näkemyksiä. Minä vain piilouduin purkkien taakse, kun en enää uskaltanut olla minä. En uskalla avata sisäistä minääni julkisesti samalla tavalla kuin uskalsin vielä muutamia vuosia sitten. Mitä enemmän blogini keräsi lukijoita, sitä vähemmän avasin itseäni. Viimeiset vuodet olen käytännössä ollut purkkien ja purnukoiden takana piilossa. Olen pelännyt. En ryhtynyt bloggaajaksi ollakseni julkkis. En pidä itseäni julkkiksena, vaikka sillä nimellä minua on kutsuttu monissa asiayhteyksissä – hassua! Pelkoni ovat liittyneet työnsaantiin uudelle alalle sekä vauva.fiin keskusteluihin päätymisestä. Olen tehnyt itsestäni vähän persoonattoman – hajuton ja mauton ei näy, eikä kuulu. En ole uskaltanut olla itseni, koska siinä on riskinsä, jos on jostain jotain mieltä. Minusta on varmaan puuttunut tartuntapinta viime vuosien aikana. Olen persoonaton, vaikka oikeassa elämässä olen persoona ja minulla on mielipiteitä.
Tästä syystä tulen olemaan enemmän oma itseni ja haluan nostaa aiheiksi muutakin kuin kauneutta ja kosmetiikkaa. Onhan niitä muitakin aiheita välillä ollut, mutta haluan muuttaa suhdetta 50-50. Puolet kosmetiikkaa ja puolet muuta. Haluaisin ottaa asupostauksiakin. Minun vain täytyy tehdä sisäinen taisteluni ja vain kehdata tulla maailmalle ja altistaa itseni arvostelulle. Kävin viime viikolla ostamassa uusia vaatteita, joista jotkut ovat aivan uutta tyyliäni. Minä ostin sinapinkeltaisen puseron! Ja syksyisen kukkamekon! Minulla on nyt jokin uudistumisprosessi käynnissä. Tämä ei koske pelkästään blogia, vaan ulottuu muillekin elämäni osa-alueille.
Tämä on varmaan pitkästä aikaa avoimempia postauksiani itsestäni. Olen pohtinut bloggaamisen lopettamista, mutta nyt sen virallisesti kerron ääneen ja pohdin julkisesti sen syitä. Tarvitsen muutosta, joten minun on pakko laittaa itseni pois mukavuusalueeltani ja haluan vähän kokeilla, miten ei-kauneusaiheiset postaukset inspiroisivat minua. En halua kuitenkaan muuttaa blogiani lifestyleksi, mutta en vaan pysty enää pitkään jatkamaan samalla sabluunalla, vaan tarvitsen muutosta.
En nyt vielä laita pillejä pussiin, vaikka sekin päivä vielä tulee. Sen olen päättänyt, että huipulla lopetetaan, ja kun lopetetaan, niin sitten oikeasti lopetetaan. Jokainen tietää sen, kun joku blogi hiljenee ensin kuukaudeksi, sitten kahdeksi, lopulta siellä aloitetaan se kymmenen kertaa uudestaan, mutta homma ei lähde enää käyntiin. Se kertoo siitä, että ko. blogin kirjoittajan nälkä bloggaamista kohtaan on tyydytetty tai hänen nälkäisyytensä on siirtynyt toisiin kohteisiin. Tai sitten elämässä on suuri muutos, kuten lapsensaanti tmv. Olen tehnyt sen päätöksen, että sitten kun sen aika on, lopetetaan kerrasta, ei vähitellen. Vielä en ole valmis, vaikka vähän sellaisen kuvan kertomastani saattaa saada. Haluan edelleen kirjoittaa blogia, koska olen tyyppi, jolla on aina asiaa. Puhun ja nauran paljon, eikä kenellekään tule minusta ensimmäisenä mieleen, että olipa siinä vähäsanainen ihminen.
Huh, nyt se on sanottu ääneen. Olen uskaltanut julkisesti sanoa, että olen miettinyt lopettamista. Se päivä tulee, mutta sen aika ei ole vielä tänään. Pitkästä aikaa avasin ajatuksiani todella avoimesti. Minua jännittää aina postauksien julkaisut, joissa olen avannut itseäni ja mielipiteitäni. Se on vaan niin lamaannuttavaa välillä, että joskus on käynyt niin, etten olekaan julkaissut melkein valmista postausta. Nyt haluan poistaa näitä lukkoja itsestäni, joten olen tästä muutoksesta löytänyt haasteen ja tavoitteen, joten saattaa olla, että bloggaus tuntuu taas sellaiselta palolta sielussa ja välittyisi myös teille lukijoillekin.
Kommentit
Ihana kuulla, että olet löytänyt oman juttusi ja olet kehittämässä itseäsi. Minä haaveilen KTM:stä, mutta siihen en ryhdy vielä. Nyt töitä ja miehelle rauhaa omiin opintoihin. Kun hän valmistuu, voin alkaa miettiä, että jatkanko yliopistoon KTM:ää vai menisinkö YAMK:iin MBA:ta? Ihan siksi kanssa järkevää nyt tehdä töitä, kun saan paremmin käsitystä, mihin jatkaisin, jos haluan vielä silloin jatkaa. Omat työkuviot ovat niin monipuoliset ja ne rakentuvat kaiken aikaa, niin pääsen ihan parhaimmille paikoille hyödyntämään osaamistani sekä kehittämään sitä.
Meissä on paljon samaa, huomaan! 😉
Jotenkin koen nyt jo uutta innostusta, kun sain sanottua maailmalle, että on joskus tympinyt. Kun se on sanottu julkisesti, tulee vapauttava tunne ja sellainen lupa itselleen, että voin muuttua sellaiseksi kuin haluan. Ja tietysti teidän kaikkien kommentit jälleen virkistivät muistiani, palveluhenkinen ihminen ei karvoistaan pääse. On ihanaa olla toisille hyödyksi. Nyt puhun tietenkin terveellä tavalla, jossa kukaan osapuoli ei menetä mitään, vaan saa. Oli se sitten apua, vinkkejä, viihdettä, itsensä kehittämistä, palkkaa jne. jne.
Joo, se on ollut Glitz & Glamin kohtalo, että kun tämä loppuu, niin se sitten tosiaan loppuu. En hiivu pois, vaan lähden pää pystyssä, vilkutan hyvästiksi, kyynel poskella valuen ja laulan mielessäni Edith Piafin Non, je ne regrette rien. Se tehdään näyttävästi, koska sen verran draamantajua minulta löytyy. 😅 Se ei ole vielä, mutta kuten sanoin, tuskin enää toista 8 vuotta jatkaa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mutta minun on vaikea nähdä sellaista visiota.
Kiitos ihanasta kommentistasi ja kiitos näistä ja viimeisistä vuosista, Vandaalia! 💕😘
Kommentit
Olisi todella harmi,jos lopetat. Sinun blogia on ilo lukea. Kirjoittamasi jutut ovat mielenkiintoisia,ja niistä saa paljon hyviä vinkkejä. Vaikutat ihmisenä todella lempeältä ja sympaattiselta 🙂
Voi, kiva kuulla. 💕 Ihana myös kuulla, että luonteeni on kuitenkin välittynyt, vaikka vähän olen ollut kliinisempi viimeiset vuodet.
Kuulostaa lupaavalta ja odotan innolla jatkoa blogina, jossa persoona näkyy vahvemmin! Hyvä päätös. Ajatus lopettamisesta jossain vaiheessa ehti jo riipaista, mutta sitten hyväksyin, että niinhän tässä elämässä mennään luonnollista kiertoa, tullaan ja mennään… sitten joskus, ja huipulla totta kai! Mahtavaa! (Syksy on uudistumisen aikaa, vaikka toiset sanovat että kevät…)
Joo, toisilla se on kevät, toisilla syksy. Toiset masentuu ja ahdistuu keväisin, toiset syksyisin. Minulle syksy on aina ollut vähän sellainen ”mörkö”. Teen paljon työtä sen eteen, ettei pimeys vie mennessään. Pidän juuri siksi puuhastelusta ja uusien asioiden kokeilusta ja kehittämisestä, kun siten en joudu lamaannuttavaan tilaan, jossa mikään ei huvita ja mikään ei tuota iloa.
Joo, pakko tehdä uudistuksia, kun muuten tämä minun rulla pyörii samana, enkä saa samaa iloa ja intoa. Se on tosiaan valitettava fakta, että aikansa kutakin. Tässä olen sivusta seurannut yhden sun toisen bloggaajan lopettamista. Se konkretisoi omassa mielessä tosiasian, että jossain vaiheessa on minunkin vuoroni – mutta se ei ole vielä tänään. Lisäksi tätä henkistä työtä pitää tehdä pitkään. Minulle bloggaus on luultavasti sama kuin kilpaurheilijoille se heidän kilpailu. Ne, ketkä tekivät pitkään ja hartaasti henkisen valmistautumisen lopettamisesta, ovat sitten pystyneet jatkamaan elämäänsä uusissa kuvioissa. Ne, jotka eivät riittävästi asiaa prosessoineet, kokivat tyhjyyden tunnetta ja nälkäisyyttä kilpailua kohtaan. Usein ne urheilijat palasivat, mutta harvoin enää menestyivät. Siksi parempi tehdä se prosessi huolella ja ajan kanssa, ei liian hätiköidysti. Kun tilanne on kypsä, on hyvä aika vetäytyä ”eläkkeelle” siitä, mitä teki.
Kiitos sinullekin, Teija! 💕
Muutos kuulostaa oikein hyvältä, luen mielelläni muustakin kuin kosmetiikasta 🙂
Kiva kuulla, Miia! 💕
Minulla on ollut paljon sellaisia hetken inspiraatioita muista aiheista, mutta joko en ole uskaltanut nostaa niitä esiin tai sitten olen pelännyt, että kukaan ei halua lukea minun jostain muusta kokemuksesta tai huomioista. Olen vain mennyt minulle helpoimmalla tavalla.
Kuulostaa hyvältä ja innolla odotan! Asupostaukset kiinnostaa aina 👌
Tähän lopettamisasiaan. Ymmärrän kyllä, että aika aikaansa kutakin ja huipulla lopettaminen on toimiva ratkaisu (Cheek!), mutta toki pitkään blogiasi seuranneena en ole valmis ”luopumaan” sinusta. Yksi kantava voima blogissasi, minun mielestä, on tietynlainen kasvutarina. Se on muuttunut ja kasvanut matkan varrella sinun mukanasi, eihän meistä kukaan täällä nuorene 🙈 Suomessa on liian vähän +30 bloggaajia, niin kutsuttuja normaaleja ihmisiä, mihin sinut luokittelen. Älä ota tätä pahalla, en tarkoita normaalilla mitään pahaa! 😁 Haen ehkä sitä, että olet samaistuttava, helposti lähestyttävä.
Postauksessa mainitsemasi puhtaat valkeat kodit ja treenatut pyllyt kun ei vaan jaksa kiinnostaa, ja nämä päälle parinkympin olevat bloggaajat, jotka hiovat jokaisen kuvan luonnottoman täydellisiksi, alkaa tulla korvista ulos.
Toivon kovasti, että into bloggaamiseen pysyisi sinulla yllä, jospa se nälkä kasvaa syödessä kun uudet tuulet alkaa puhaltaa 😉
Nyt kun mainitsit Cheekin, niin teen vähän samalla tavalla. 😅 Ilmoitan juhlavasti, mutta siihen lopetukseen on vielä aikaa. Cheekillä oli kyllä määritelty päivä, mutta kyllähän se hänen lopetuksensa kokonaisuudesssaan oli oma spektaakkelinsa.
En ota pahalla tuota termiä, ”normaali”. Joskus muinoin kipuilin siitä, että olen niin tavallinen. Kipuilen sitä välillä vieläkin, mutta sitä sattuu silloin, kun liikaa vertaan elämääni toisten some-elämään. Eräät ihanat bloggaajakollegat minulle teroittivat, että just se tavallisuus on se juttu, mikä Glitz & Glamissa kiehtoo. Monien on helpompaa samaistua minuun kuin Helsingin kattohuoneistossa asuvaan, kaikessa täydelliseltä näyttävään parikymppiseen.
Jotenkin niin ihanasti sanottu tuo kasvutarina. 💕 Se on totta. Tämä on kasvutarina, osa näkyy selvästi, osa kasvua on siellä pinnan alla. Ja ajatella, miten paljon muutoksia voi elämään mahtua näinä vuosina. Tässä on bloggauksen aikana menetetty ihmisiä sekä lemmikkejä, saatu perheenlisäystä, eletty vauva- ja taaperoajat, rakennettu uria, tehty itselle ammatti ja kouluttauduttu. Kliseisesti totean, että mikään ei ole yhtä pysyvää kuin muutos.
Pitää valjastaa mies ottamaan kuvia, niin saan joskus asupostauksiakin aikaiseksi. Ei minusta muotibloggaajaa tule, eikä suoranaisesti lifestyleäkään, mutta haluaisin vähän monipuolistaa sisältöä. Tätä olen halunnut jo useita vuosia. Nyt joku vaan loksahti, nyt tai ei sitten koskaan.
Kiitos ihanasta kommentista, Hanna! 💕
Todella kurjaa jos lopetat, mutta ymmàrtààhàn sen jos intohimo bloggaamiseen sammuu niin ei sità voi vàkisinkààn tehdà. Olen tykànnyt kovasti kosmetiikka-jutuistasi, olen ostanut suositustesi perusteella ja ollut niihin tyytyvàinen. Lisàksi blogisi on hyvin selkeà, jutut eivàt liian lyhyità eikà pitkià eikà kuvia ole liikaa, kaikkea just sopivassa tasapainossa ja sità on ollut viihdyttàvàà lukea. Ihonhoito-blogeja on paljon mutta meikkauksesta kirjoitetaan paljon vàhemmàn tai ainakaan minà en ole lòytànyt hyvià meikkauksesta kertovia 30+ suomenkielisià blogeja.
Silloin kun sisäinen palo sammuu, on aika lopettaa ja tehdä muutosta. Onneksi vielä ei ole sammunut, mutta jotain muutosta tarvitsen. Liian kauan mukavuusalueella aiheuttaa minulle palon sammumista. Siksi tarvitsen vähän muutosta, mutta jossain kohtaa sen isomman muutoksen eli lopettamisen. Mutta kuten toistelen, ei se tänä vuonna tapahdu.
Olet oikeassa, meitä yli kolmekymppisiä meikkibloggaajia on vähemmän. Ihonhoidosta on paljon, mutta hiuksia ja meikkausta vähemmän. Tämä on vähän hassua, olen kokenut tänään kommentteihin vastaillessa uudenlaista inspiroitumista. 😅😉
Kiitos ihanasta kommentistasi anne!💕
Hei, ihana Minna!
Silloin, kun aloitin lukea blogiasi, ihastuin sinuun heti! Väität olleesi piilossa, purkkien ja purnukoiden takana, en kuitenkaan ole sellaista huomannut. Toki ymmärrän, että jos tutustuisin sinuun livenä ja eläisin samoissa ympyröissä, löytyisi sinusta paaaljon muutakin. Olet kuitenkin käyttäytynyt täällä blogissa aina samalla asenteella, enkä jaksa uskoa, että olet vaan ollut hemmetin hyvä esittämään 🙂
Minulle olet ollut arvokas tuli meikkaamisessa ja ihonhoidossa! Olen sinua reilusti vanhempi ja silti olet onnistunut ”opettamaan” minua. Olen pystynyt luottamaan tuotearvosteluihisi. Joskus tosin on tuntunut, että jostakin tuotteesta voisit sanoa ihan suoraan ”täyttä kuraa”, eikä niin nätisi muotoilla sanoja 🙂
Ymmärrän sinun harkitsevan lopettamista ja omasta puolesta kannustan tekemään sitä, miltä itsestä tuntuu. Turha vitkuttelu ja jahkaaminen ei auta mitään. Suru blogisi päättymisestä tulisi, ehdottomasti. Mutta niin myös ilo siitä, mitä olet meille lukijoille antanut näiden vuosien aikana.
Meikkiblogina olen tätä aina pitänyt ja minun silmissäni haluaisin sen sellaisena pitääkin.
Kivaa viikkoa sinulle ja kiitos sinulle tästä kirjoituksesta! Mielenkiintoisia ajatuksia kerroit meille!
Kiitos ihanasta kommentistasi JohannaG! 💕 Jotenkin tässä tänään näihin kommentteihin vastaillessa tulee tunne, että tekisi mieli sanoa, että unohtakaa kaikki sanomani! En koskaan lopeta. 😅 Mutta en oikein jaksa uskoa, että tämä enää ikuisuuksia kestää ja kantaa.
Joo, siinä olet oikeassa, että äänessä olen ollut minä, mutta vähän sellainen kliininen versio, josta on saattanut uusien lukijoiden vähän vaikea saada tartuntapintaa.
Naurahdin ääneen tälle: ”Joskus tosin on tuntunut, että jostakin tuotteesta voisit sanoa ihan suoraan ”täyttä kuraa”, eikä niin nätisi muotoilla sanoja 🙂”
Voisin montakin asiaa sanoa suorempaa, enkä aina olla niin diplomaattinen. 😅 Minulla on vaan monessa asiassa sellainen pelko, että pahoitan jonkun mielen. Ihan esimerkkinä nyt, että jos joku on ihan kuraa, mutta se voi olla jollekin toiselle se lemppari tai mieluinen. Jotenkin hassusti ajatukseni kääntävät, että voisin pahoittaa jonkun mielen, jos sanon suorasti.
Vielä en ole prosessissani valmis, mutta se on selvää, että enää ei puhuta vuosista. Glitz & Glam oli aikansa juttu ja näkisin, että sen aika alkaa olla lähivuosina oman tiensä päässä. Nautin täysillä viimeisistä ajoista. Kohta arki tulee, unohtuu tämä postaus, mutta sitten kun lopetus alkaa olla ajankohtaista, ei se tule kenellekään yllätyksenä. 😊
Vastailin itsekin kyseiseen barometriin ja myös minä vastasin, että olen harkinnut lopettamista. Tuntuu, että aikaa jää nykyään niin vähän itsestä huolehtimiseen ja muuhun kivaan, vaikka kivaan ja innostavaan tekemiseen blogin edelleen laskenkin. Nykyään vain pitäisi jatkuvasti olla upeampaa, parempaa ja jotain ”skandaalimpaa” että etenkin nuoremmat jaksavat seurata – siksi olenkin päättänyt, että alle 18v eivät edes kuulu mun seuraajapiiriin.
Nyt luovun ensin isosta osaa jatkuvista freelancer-töistä, jotka vapauttavat itsessään jo aikaa työlle, opiskeluille, blogille ja hyvinvoinnille 🙂 Innolla luen blogiasi edelleen, vaikka en kommentoikaan juuri mitään enää – aika vaan ei meinaa riittää, vaikka tiedän itsekin miten ihanalta ja kannustavalta jokainen kommentti tuntuu 🙁
hanna
https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi
Tuo on totta, että aikaa jää vähemmän itsestään huolehtimiseen, kun tekee paljon muita asioita. Itselläni ainakin on näin.
Tuo on fiksu päätös. Pitää luopua jostain, jotta pystyy paremmin keskittymään tärkeimpiin ja vain luopumalla jostain voi mahtua uutta tilalle.
Ihana kuulla, että edelleen luet. Olet yksi pitkäaikaisimpia lukijoita. 💕 En itsekään ole enää vuosiin pystynyt olemaan aktiivinen kommentoija muille.
Onko tuo mainitsemasi 42 000-46 000 kävijää kuukaudessa uniikkia kävijää vai käyntiä?
Se on uniikkia. Puhun aina uniikeista.
Tosta mitä sanoit ettet ole ”insta-täydellinen”, niin minä ainakin seuraan sun blogia just siksi että se ei ole sellainen pintaliitoblogi missä kaikki on täydellisen kauniiksi lavastettua, ja sitä kautta ei sitten yhtään samaistuttavaa. Ja ota niitä asukuvia! Minusta ainakin olis kiva nähdä netissä ihan aitoja ihmisiä ennemmin kuin näitä filtteröityjä insta-täydellisyyksiä jostain Helsingin muotipiireistä, sellaiset tyypit ei kiinnosta tällaista kymenlaaksolaista junttia sitten yhtään. 😉
<3
Eli meille tavallisillekin on tilausta, vaikka emme näyttäydy niin ”mediaseksikkäinä”. 😂 Kiitos ihanasta kommentistasi, Kaitlin! 💕 Ehkä maailmassa onkin se ongelma, että kaikki pyrkivät aina vain ”täydellisempään”, koska muutkin ovat, kun se ihan oma elämä kaikessa aitoudessaan on täydellistä.
Mä ainakin otan innolla muutoksen vastaan, tykkään tosi paljon sun kirjoitustyylistä mutta en ole itse kovin paljon
ihonhoito-/meikkihifistelijä, joten tulee skippailtua välillä jotain postauksia kalliista ihonhoitotuotteista joita en kuitenkaan ostaisi yms. Vaikka kosmetiikkajutuista tykkäänkin niin nämä mielipide- ja kuulumispostaukset sekä aiemmin melko harvinaiset asukuvat on aina olleet lemppareita! 50-50 kuulostaa erittäin hyvältä suhteelta 🙂 Haikeaa on se hetki kun lopetat, mutta ymmärtäähän sen että aikansa kutakin. Kyllähän ihmiset ”normaalissakin” työelämässä lähtevät etsimään muita töitä työpaikasta, joka ei enää tarjoa riittävästi kehittymismahdollisuuksia 🙂
Sinä sen kiteytätkin hienosti. Näinhän se on. Ihmiset haluavat uusia asioita elämässään. Minusta on varmasti jo näkynyt se, että en jää paikoilleni, jos joku ei enää maistu riittävästi. Nuorempana minulla oli hassu luulo, että kun kerran johonkin ryhtyy, se on kiveen hakattu, eikä muutosta voi enää hakea. Kyllä voi! Ja onneksi voi. 😊 Siinä haluaisin olla esimerkkinä muille ja inspiroida muitakin hakemaan niitä unelmia ja tekemään asioita, joita ei ennen ole uskaltanut. Olen jännän ristiriitainen ihminen. Olen samaan aikaan hyvin estoinen, mutta samalla myös rohkea. Mutta haluaisin olla rohkeampikin. Askel askeleelta näitä omia lukkoja availlaan ja rohkaistutaan. Huomisessa postauksessa kerron uudesta estojeni poistosta ja ilosta, jonka olen löytänyt, kun vain rohkaistuin kokeilemaan.
Kiitos ihanasta kommentistasi, saya! 💕
Yhdyn aiempaan kommentoijaan blogin kasvutarinasta. Tässä sitä on kasvettu yhtä lailla mukana! Tuli jo tuolla jutun alkuvaiheilla itselle mieleen, että mitäpä jos laajentaisit blogin aihepiiriä kosmetiikasta muuhun elämääsi? Voisiko se tuoda lisää intoa itsellesi? Siihen taisit päätyä sitten itsekin jutun edetessä. 🙂 Tuli mieleen myös, että olisiko sinun mahdollista yhyttää uutta työtäsi ja blogia? Olisiko sinun mahdollista saada uudesta työstäsi jotain sisältöä myös blogin puolelle? Löytäisitkö sitä kautta uutta intoa? Ihmiset muuttuvat ajan kuluessa ja tuntuisi hullulta, jos se ei näkyisi itselle tärkeissä asioissakin. Nekin hieman muuttuvat ajan kuluessa. Koen sen itse hyvin luonnollisena ja kyllä blogeistakin kiinnostavimpia ovat ne, joissa kirjoittajan muutos ja kasvu myös näkyvät.
Olen samaa mieltä monen kommentoijan kanssa siitä, että koen silti tunnistaneeni persoonasi sieltä purkkien takaa. Toki varmasti osa on jäänyt pimentoon mutta et todellakaan ole jäänyt persoonattomaksi etkä missään nimessä etäiseksi. Mielelläni lukisin enemmänkin ajatuksistasi. Tulipa mieleeni tuokin, miten some-maailma tuntuu keskittyvän siihen nuoruuteen mutta me ikääntyvätkin kaipaisimme omaa innoittajaa meikki- ja ihonhoitorutiineihin. Oletko miettinyt lisääväsi videoiden tekemistä? Selkeitä ohjeita tuotteiden käytössä ikääntyvälle iholle? Uskoisin kiinnostusta löytyvän ruutujen tällä puolen. 🙂 Ja oikeastaan on mukava lukea melkein mistä vain asiasta, mistä välittyy kirjoittajan aito into ja innostus.
Oi, onpa ihana kuulla, että persoonani on näkynyt purkkien takaa. 💕 Ehkä olen taas jäänyt kiinni liiallisesta itsekriittisyydestä. 🙈 Itsestäni on vain tuntunut, että en anna itsestäni samalla tavalla kuin ennen. Hyvä, että en ole ollut pelkästään teflonia. Pelko minua on vähän ohjannut, kun vahvat persoonat yleensä huomataan – hyvässä sekä pahassa. On turvallisempaa olla mahdollisimman neutraali.
Uusi työni on kyllä vähän sellainen aihepiiri, että sen osa-alueen osaamiseni ja ymmärrykseni taitaa kiinnostaa lähinnä yrittäjiä ja yrityksiä. Kun tosiaan kyseessä on työ, jossa autan ja koulutan ja ratkaisen toisten yritysten myynti- ja markkinointiongelmia sekä hoidan tulevaisuudessa asiakkuuksia. Ehkä vähän sellainen epämielenkiintoinen aihepiiri Glit & Glamin lukijoille, mutta voisinhan minä joskus kertoa työstäni jotain. Mutta ne aiheet, joita itse päivittäin käsittelen, eivät ehkä ole niin hyödyllistä Glitz & Glamin lukijalle.
Kiitos videotoiveesta! Tässsä on kyllä yksi asia, jossa koen alemmuuskompleksia. Tuntuu, että teen niin amatöörivideoita. Kirjoitan paremmin kuin editoin. Jätän tämän toiveen hautumaan ja pohdin, josko taas haastaisin itseäni siinä. On vaan niin helppoa toimia sillä omalla mukavuusalueella. Lapseni katsovat paljon tubettajia. Pakko sanoa, että ZoneVD on niistä sellainen, jota mielelläni annan poikani katsoa. Hän tekee mahtavia videoita ja on upea esikuva lapsilleni. Sen lisäksi, että nuorella miehellä on miellyttävä ääni, laadukkaat videot, ammattimainen editointi ja sisältö! Huikea tyyppi! Puhuu asiaa, ja hänen sanomana asiat menevät paremmin perille kuin minun motkotuksena. 😂 Nyt taas hyppäsin aivan sivupoluille. Hah, ei koira karvoistaan pääse. Juttuni haaroittuvat hyvin helposti.
Kiitos ihanasta kommentistasi! 💕 Ihanaa, kun olet vielä siellä ruudun toisella puolella.
Olen seurannut blogiasi juurikin sen vuoksi että postaukset ovat kiinnostavia, välillä on myös muuta ja et esitä täydellistä. Tiedän tuon sisäisen palon: vaihdoin yli 20 vuoden jälkeen kauneuden maailman ja yrittäjyyden ihan toiseen ja valmistun kohta uuteen ammattiin. Ja juurikin siksi että yhtäkkiä olin siinä että ei ollut enää intoa, fiilistä eikä sitä sisäistä paloa.
Odotan innolla uusia postauksia ja kun se hetki tulee että lopetat kokonaan, jään kaipaamaan mutta tiedän että teet jotain muuta joka on sinulle sillä hetkellä merkityksellistä.
Oi, ihana kuulla. Kiitos, Iivu. 💕
Olemmeko keskustelleet, että mihin ammattiin vaihdat? En millään nyt muista. Muistan kyllä sinut kauneusalan yrittäjänä. Tiedät siis erittäin hyvin, mistä puhun, kun se sisäinen palo ei enää olekaan samalla tasolla kuin ennen. Siksi pitää tehdä jotain, jotta asioita tekee taas innolla. Tietenkin tylsyyttä pitää sietää, mutta tässä ei ole siitä kyse. En ole tylsistynyt. En vain koe olevani yhtä hyvä kuin ennen olen ollut. Siksi asialle täytyy tehdä jotain muutosta.
Sairaanhoitajaksi 😀Pitkään mietin onko tuo hyvä valinta, hain opiskelun ohessa muualle ja jopa opiskelin kahta tutkintoa yhtaikaa reilun puoli vuotta (joo, on hiukan liian vaativaa). Mutta yhdessä harkassa tajusin että tämä on ihan jees. Paljon on merkitystä millaisia ohjaajia tulee vastaan ja millaisia paikkoja. Myös sillä että löytää hyvän työpaikan jossa voit hyödyntää niitä omia vahvuuksiasi.
Ei kun joo, eikös me tästä kerran ”keskusteltu” kommenteissa? Taisit tuostakin puhua, että opiskelit kahta tutkintoa yhtä aikaa. No se on kyllä aikamoista varmasti ollut. Hyvä, että keskityt nyt vain toiseen. Saat siitä luultavasti enemmän kuin kahden opiskelusta samanaikaisesti. 😊 Kiva kuulla, että sellainen oma juttu on nyt löytynyt. Sen kun löytää, ei koskaan tiedä mihin asti se vie. 😉 Siksi rekrytoinneissa ei aina välttämättä valita muodollisesti pätevintä, vaan valinta saattaa osua sellaiseen, jolla on se sisäinen palo siihen työhön. Ihminen antaa enemmän, jos se pitää siitä, mitä tekee.
Muutos on hyväksi. Halutaan uutta. Tulee uusia ideoita, tietoa, taitoja. Nälkä loppuu ja se näyttää lopulta villinä levinneeltä horsmapellolta, ellei vedä rajoja. Tilanteet elämässäkin muuttuu. Joskus mietin itsekin lopettamista, sillä saavutin tavoitteeni ja sen jälkeen sairaus vei voimat. Olen kuitenkin saanut ruokittua nälkääni juurikin sillä, että on asiaa mitä haluan sanoa. Sama se numeroille, kunhan voin antaa itsestäni jollekulle palasen iloa tai henkistä voimaa. Olen periaatteessa sulkenut ympyrän, sillä alussakin sanoin hakuavani ilahduttaa edes yhtä ihmistä. Nyt on aika kierrittää uusi rengas blogin kanssa. Meillä lienee sama tilanne.
Minulle olet ”julkkis” ja tähtibloggaaja. Yksi esikuvistani. Kiitos siis sinulle olemassaolosta ja tsemppiä.
Anteeksi, en meinannut heti tunnistaa sinua. Menin blogiisi ja vähän selailin. Sitten välähti ja tunnistin sinut! Olet Inspiration -blogin kirjoittaja ja instaaja. 😊 En valitettavasti tiennyt sairastumisestasi. 😞
Muutos on hyväksi, olen samaa mieltä. Jotenkin tässä uusi into alkaa hiljakseen syttyä, kun yritän sanoa kirjoituksissani asioita, joita en ole tottunut vähään aikaan sanomaan. Osaan kirjoittaa muustakin kuin kauneudesta. Ehkä siitä tarvitsen itselleni nyt todistelua. Tämä on jo vuosia päässäni pyörinyt asia, mutta ne eivät muutu konkreettiseksi, jos ei sano ensin ääneen ja sitten tahtotilalla tee siitä konkreettista.
Voi, onhan se imartelevaa kuulla, mutta minulle vähän hämmentävää. Jos minut jossain näet, tule juttelemaan. Olen oikeasti hyvä tyyppi ja iloissani, jos minulle uskalletaan puhua tavatessa. On kiva saada kasvoja ihmisille, jotka lukevat näyttöjen toisella puolella. Eniten minua vaivaannuttaa se, että näen katseista, että joku tietää minut, mutta ei sano mitään. Silloin saatan jopa vähän panikoida. 😅
Kiitos ihanasta kommentistasi, Viltsumari! 💕
Kuulostaa tosi hyvältä! Blogimaailma on muuttunut tosi paljon, eikä mielestäni hyvään suuntaan. Pelkkää yhteistyötä ja siloteltua, ei mitään aitoa. Monet lemppariblogit on joko lopettaneet tai muuttuneet sellaisiksi, ettei kirjoittaja tuo enää omaa persoonaansa lainkaan esille. Minusta ihan parhaita on arkipäiväiset myday-tyyliset kuulumispostaukset. Mulle on tärkeää se, että tunnen ”tuntevani” henkilön tekstien takana, vaikken siis oikeasti tunne. Vaikeaa samaistua johonkin, joka ei periaatteessa anna itsestään mitään.
Mielelläni luen kosmetiikkajuttuja, ja ne on syy, miksi aikoinaan tätäkin blogia rupesin seuraamaan, mutta eniten oon sinunkin postauksista tykännyt niistä, missä olet kertonut omasta elämästäsi, matkoista perheesi kanssa ja ravintolakokemuksista jne.
Joo, enpä muista milloin viimeeksi olisin kommentoinut johonkin blogiin, mutta nyt kommentoin 🙂
Oi, ihana kuulla, että olet tykännyt lukea niitä. 💕 Vähensin tavalliset elämästä kertovat postaukset, kun vähensin postaustahtia. Ajattelin, että kuka niitä enää kaipaa? On siis aivan käsittämättömän ihanaa kuulla, että niistä on tykätty. Olipa siis hyvä, että otin asian puheeksi ja olen saanut nyt kommentteja, joissa kerrotaan, että niistä on pidettykin.
Aitous on nyt päivän sana somevaikuttajien maailmassa, mutta menee aikansa, että kelkka kääntyy. Siitä oli tuossa Manifeston barometrin raportissakin. Ainahan kaikessa mennään ensin äärimmäisyyksiin, sitten kelkka kääntyy ja tasapaino alkaa löytyä. Monessa ilmiössä sen jo nähnyt, pienissä ja suuremmissa. 😊
Kiitos kommentistasi, Elisa! On ollut älyttömän kiva saada näitä teiltä lukijoilta.
Ihan ymmärrettävää että tulee kyllästymistä ja väsymistä siihen mitä on vuosia tehnyt ja on tervettä haluta ja tehdäkin sitä muutosta. Eikä sitä pidä ajatella epäonnistumisena vaan luonnollisena elämän kulkuna. Ja ainahan voi palata entiseen, eihän muutoksen tarvitse olla pysyvää jos ei halua sen olevan. Et suoranaisesti tainnut sanoa että koet epäonnistuneesi kun tunnet noita tunteitasi mutta lukiessa tuli sellainen tunne että olisit hieman pettynyt, niin toivon että olet armollinen itsellesi ❤
Sitten kun jonain päivänä lopetat, niin jään kyllä kaipaamaan blogiasi. Olet minun ykkös-kauneusblogi mm. aiemmissakin kommenteissa mainitun tavallisen ja normaaliuden takia (positiivisella tavalla!), on helppo samaistua siihen mitä kirjoitat kun tuntuu että olemme samalla ”tasolla” ja aaltopituudella. Mutta ennen kaikkea seuraan blogiasi asiantuntevuuden takia. Mielestäni kirjoitustesi takaa paistaa kyllä persoonaasi mutta yhtä lailla sieltä on havaittavissa vankka kokemus ja asiantuntevuus. Annan painoarvoa sanomallesi, enemmän kuin kenenkään muun bloggaajan. Joten jään mielenkiinnolla odottamaan mitä kaikkea uutta keksit ja mitä kaikkea uutta tulen oppimaan.
5 parasta voisi vaikka olla 5 hyvästä ja hyväntekijöiden esittelyä purkkien ja purnukoiden sijaan, tai kiinnostaisi esimerkiksi tietää millaisen meikin ja eritoten huulipunan valitsisit sen sinapinkeltaisen puseron kanssa tai kissajuttuja tai ihan vaan kaikenlaisia juttuja jotka eivät liity ostamiseen. Tai.. tai.. Olen herännyt ennen kl 4 joten ideasuoni ei nyt oikein syki, heh.
Olet ehkä oikeassa. Ehkä sellainen pieni pettymys itseeni jossain syvällä myllertää. Tässä asiassa teenkin kovasti työtä, että en vaatisi liikaa itseltäni. Minulla on kumma tapa kokea itseäni alisuorittajaksi, jos teen riittävästi. Luulen, että monella muullakin on samaa ongelmaa, koska meidän kulttuurimme on aina ollut hyvin suorituskeskeinen.
Olen tässä menossa kerrankin ajoissa nukkumaan. Hymyillen luin kommenttiasi uudelleen. On kiva fiilis mennä nukkumaan. Kiitos, Tuulia! Kommenttisi oli todella kiva, kuten muutkin kommentit tässä postauksessa.
Pakko vielä mainita, että olen jo kovasti miettinyt, että minkälaisen huulipunan voisin yhdistää sinapinkeltaisen puseron kanssa. Sunnuntaina se oli päälläni, mutta käytin läpinäkyvää huulikiiltoa, sitä Too Facedin huulia turvottavaa. Se oli sellainen turvalline valinta, mutta täytyyhän minun siihen joku oikein kunnollinen värikin osaa yhdistää. Pian nähdään, mitä kokeilen ja esittelen. 😉
Muutaman päivän viiveellä minäkin halusin tulla kommentoimaan tätä postausta ja aihetta 🙂
Minusta tuntuisi ihan hirveälle, jos lopettaisit blogisi. Mutta ymmärrän sen täysin. Olen itse vaihtanut työpaikkaa jokusen vuoden välein ja jättänyt monesti taakseni mitä ihanampia työkavereita <3 Mutta kun joku asia on ns. nähty ja siinä on itse saavuttanut haluamansa, niin täytyy etsiä niitä muita asioita, jotka tyydyttyvät taas sitä nälkää. Itselleen tätä elämää lopulta eletään 🙂
Valmistuin tosiaan uuteen ammattiin noin 1,5v sitten. No nyt istun taas koulun penkillä 😀 Tällä kertaa en toista alaa opiskelemassa, vaan korkeamman tutkinnon opintoja samasta alasta. Olen löytänyt sen, mitä haluan tehdä (ja mistä haaveilin 10v), mutta itseni tuntien tarvitsen kehittää itseäni jatkuvasti, jotta en ns. leipäänny. Tuolla muutamat olivatkin kommentoineet, että ehkä sinäkin saat kehitettyä blogiasi siihen suuntaan, että se toisi sinulle taas intoa innostua blogistasi uudella tavoin 🙂
Toivon tosiaan hartaasti, että saan vielä nauttia blogistasi, ystävällisestä ja herisyvästä persoonallisuudestasi sekä paikallisuudesta vielä pitkään <3 Mutta mikäli päätät laittaa pillit pussiin sitten vaiheessa joku, niin pitäisin siitä ajatuksestasi, että blogi päätetään. Minulla on lukulistalla ihania blogeja, jotka päivittyvät enää harvakseltaan (ymmärrettävistä syistä toki!), mutta seuraajana minun on enää vaikea saada vähäisistä postauksista mitään uutta irti. Itsekin kuitenkin myös arvostan omaa aikaani ja luen niitä ennemmin niitä blogeja, jotka aidosti kiinnostaa, joiden sisältö päivittyy ja joissa kommentteihin vastataan. Niinkuin Glitz & Glam <3
Ihanaa alkavaa syksyä ja voimia ”mörön” selättämiseen! <3
Ihana kuulla, että olet löytänyt oman juttusi ja olet kehittämässä itseäsi. Minä haaveilen KTM:stä, mutta siihen en ryhdy vielä. Nyt töitä ja miehelle rauhaa omiin opintoihin. Kun hän valmistuu, voin alkaa miettiä, että jatkanko yliopistoon KTM:ää vai menisinkö YAMK:iin MBA:ta? Ihan siksi kanssa järkevää nyt tehdä töitä, kun saan paremmin käsitystä, mihin jatkaisin, jos haluan vielä silloin jatkaa. Omat työkuviot ovat niin monipuoliset ja ne rakentuvat kaiken aikaa, niin pääsen ihan parhaimmille paikoille hyödyntämään osaamistani sekä kehittämään sitä.
Meissä on paljon samaa, huomaan! 😉
Jotenkin koen nyt jo uutta innostusta, kun sain sanottua maailmalle, että on joskus tympinyt. Kun se on sanottu julkisesti, tulee vapauttava tunne ja sellainen lupa itselleen, että voin muuttua sellaiseksi kuin haluan. Ja tietysti teidän kaikkien kommentit jälleen virkistivät muistiani, palveluhenkinen ihminen ei karvoistaan pääse. On ihanaa olla toisille hyödyksi. Nyt puhun tietenkin terveellä tavalla, jossa kukaan osapuoli ei menetä mitään, vaan saa. Oli se sitten apua, vinkkejä, viihdettä, itsensä kehittämistä, palkkaa jne. jne.
Joo, se on ollut Glitz & Glamin kohtalo, että kun tämä loppuu, niin se sitten tosiaan loppuu. En hiivu pois, vaan lähden pää pystyssä, vilkutan hyvästiksi, kyynel poskella valuen ja laulan mielessäni Edith Piafin Non, je ne regrette rien. Se tehdään näyttävästi, koska sen verran draamantajua minulta löytyy. 😅 Se ei ole vielä, mutta kuten sanoin, tuskin enää toista 8 vuotta jatkaa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mutta minun on vaikea nähdä sellaista visiota.
Kiitos ihanasta kommentistasi ja kiitos näistä ja viimeisistä vuosista, Vandaalia! 💕😘