
Kuulumiset häiden jälkeen
Huhhuijaa… Olen vieläkin aivan ”naatti” hääjuhlistamme. Juhlin railakkaasti vuosiin ja meni viimeisten juhlijoiden kanssa aamuun asti. Nukkumaan kävimme about 7.30 aamulla. 😀
Minusta on tullut vanha, koska tunnen kaiken vieläkin nahoissani järkyttävänä väsymyksenä. Eilen olin hetkittäin hereillä ja taas kun Veeti meni päiväunille, niin minäkin nukahdin sohvallemme. Mutta kerrankos sitä mennään toista kertaa naimisiin saman miehen kanssa. 😀
Äitini oli napannut meistä kuvan kännykällään, jonka minä sitten nappasin tänne blogiinkin tuolta Facebookista. Kuvaajan kuvia täytyy vielä odotella, sillä niissä hetki menee ennen kun kuvat on käyty läpi ja tehty käsittelyt. Tässä kuinkin yksi kännykkäkuva maistiaisiksi juhlapäivästämme. Siinä näkyy puvun väri ja kampaustani. Kampauksen teki työpaikkani kampaaja Heli. 😉
Meillä on muuten työpaikallani Facebook sivuilla leikkimielinen kilpailu siitä, että kenen tekemä värjäys on Lehtomäen Hius- ja Kauneuspisteen Color Zoom 2013 värikilpailun yleisön suosikki. Kaikki työt osallistuivat viralliseen Color Zoom 2013 -kilpailuun. Minähän en vielä osallistunut näillä vähäisillä taidoillani kilpailuun, mutta olen meikkannut kilpailun 6 mallia. Käykää katsomassa ja tykkäämässä omasta suosikistanne. Tykkääjien kesken arvotaan Goldwellin tuotepaketti.
Kilpailutyöt löytyvät täältä.
Kertomus päivästämme kuvien kera tulee, kun saan kuvat itselleni. 🙂 Kohta tässä palaudun arkeen bloginkin puolella, mutta vielä pidän hieman ”lomaa” ja kirjoitan vain tynkäpostauksen. 😀 Pahoitteluni, kun en vielä oikein jaksanut palata arkeen, vaan otan rennosti sohvalla piirrettyjä lasten kanssa tuijotellen. 😛 Vähänkö on iiiihanaaa! Meillä meni se 3 viikkoa täysin häiden järjestelyssä, joten nyt on ihanaa, kun saan tuon tuoreen aviomieheni kanssani sohvalle lastemme kanssa. 🙂
Mukavaa juhannusviikkoa ja palaamisiin taas! 🙂
Kommentit
Elisa: Kiitos! 🙂 Tuo mekko on aivan ihana! Sen suurin juju ei vain näy kuvassa, kun käteni ja kimppu on edessä, mutta tulevissa kuvissa mekko näkyy sitten kokonaan. 😉 Siinä on pitsikoristeet rintamuksen alla.
Päivä oli ikimuistoinen ja ihanaa palata sitten tunnelmiin kuvia katsellessa. 🙂
Kommentit
voi herranen aika kun oot ollu kaunis morsian!!! 🙂 <3 onnea teille hirmuisesti 🙂
Mira: Oi, kiitos! 🙂
Onnea teille! Aivan ihana tuo sinun kampaus… 🙂
ompa tosiaan ihanan näköinen morsian ja komee suluhanen.
Onnittelut kauniille parille!
Iida Harju: Kiitos! 🙂 Kampaus oli ihana. <3
mehtäemäntä: Oi kiitos! Pitää kertoa sulkulleni terveisesi. 😉
Päivi: Kiitos Päivi! 🙂
Onnea, ihanat!
Sissi: Kiitos ihana Sissi! 🙂
Lämpimät onnitelut ja ihan mahtavaa, yhteistä loppuelämää teille <3.
Hurjan paljon onnea! 🙂 <3
Onnea teille <3!
Voi miten kaunis oletkaan ollut! Oikein paljon onnea teille molemmille! <3
Paljon onnea molemmille! :)Sinulla on kaunis kampaus ja meikki, ja ihanan värinen puku!
t: Laura
Voi hyvä tavaton kun näytätte ihanilta <3 Hyvät juhannukset koko perheelle!
Huisisti onnea tuoreelle avioparille:)
-J-
Paljon onnea! Upea morsian! 🙂
Sannu: Kiitos sinulle! 🙂
Elena: Kiitos! 🙂
MAARIT: Kiitos, kiitos! 🙂
Iluna: Kiitos. 🙂 Oli aika prinsessa olo, vaikka enhän minä itseäni niin hurjan kauniina näe. ;D
Anonymous/Laura: Kiitos onnitteluista ja kehuista. 🙂 Fuksia sopiikin minulle aika hyvin. Yllätyin itsekin. :O
Panda: Oi, kiitos Panda! 🙂 Hyvät jussit teillekin… koko perheelle. 😉
Anonymous/-J-: Kiitos! 🙂
Blush Overdone: Kiitos sinulle! 🙂
Kauheasti odottelen niitä kuvia!
Onnea teille! 🙂
Onko pikkuisen meikäläisen värimaailmaa sulla päällä, kelpais tännekin. 🙂
Sonia: Niin odottelen minäkin. 😀 Kiitokset onnitteluista. Äitini nauroi, että häiden värit olivat myös hänen värejään. 😀 Fuksia on kaunis väri, kun se yhdistetään mustaan tai hopeaan.
Paljon onnea molemmille! 🙂
Rebe: Paljon kiitoksia! 🙂
Oii että, paljon onnea teille molemmille! 🙂
Meidän häät on 10 päivän päästä.. jaiks! Ainiin, ostin sen suosittelemasi Lancômen Teint Idole Ultra -meikkivoiteen, ja voi kyllä, sen on niin loistava! 🙂 Kiitos vaan vinkistä siis 🙂
Jenni: Kiitos! 🙂
Tsemiä teille loppurutistukseen ja nauttikaa ihanasta päivästänne. <3
Hyvä, että meikkivoide oli hyvä myös sinulle. Minä olen lovena siihen ja vaikka tällä hetkellä sävy 005 meinaa olla himpan liian vaalea, niin käytin siitä huolimatta hääpäivänä sitä. Käytin kevyesti aurinkopuuteria varjostuksiin, jotta sävy ei näyttäisi liian vaalealta.
Voi mikä mekko! Aivan täydellinen sulle 🙂 Ja ihana kampaus ja kaikki muutenkin. Varmasti ikimuistoinen päivä.
Elisa: Kiitos! 🙂 Tuo mekko on aivan ihana! Sen suurin juju ei vain näy kuvassa, kun käteni ja kimppu on edessä, mutta tulevissa kuvissa mekko näkyy sitten kokonaan. 😉 Siinä on pitsikoristeet rintamuksen alla.
Päivä oli ikimuistoinen ja ihanaa palata sitten tunnelmiin kuvia katsellessa. 🙂