Kännissä ja läpällä ja muita onnettomia selityksiä seksuaalisesta häirinnästä

Kännissä ja läpällä.

No mitä sinä nyt noin pienestä suutut. Mitään ei saa enää sanoa, kun mielensäpahoittajat pahastuu. Vitsillä minä nyt vain. Kyllä se pitää kestää.

Sitähän se on. Seksuaalinen häirintä kuitataan usein vitsillä ja jopa niin että syyllistetään uhri siitä, että on liian herkkähipiäinen. Pitäisi kestää vähän merivettä. Puhumattakaan siitä, että jos seksuaalista häirintää harrastava on kansansuosikki. Silloin syyttävä sormi on suunnattava kohti uhreja. Huomiota vain hakevat ja syytön häiritsijä joutuu kärsimään. Paitsi jos tekijä on maahanmuuttajataustainen. Se muuttaa asetelman sekunnissa. Koomikko vain vitsailee, mutta maahanmuuttaja on tosissaan.

Aina kun missä tahansa uutisoidaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta tai seksuaalisesta häirinnästä niin paikalle säntää miehiä ja jopa naisia vähättelemään väkivaltaa. Lukuunottamatta aiemmassa kappaleessa kertomaani poikkeusta. Asiaa kuulemma liioitellaan ja väkivaltaa harrastavat miehet ovat itse asiassa uhreja. Huomiohakuisten naisten uhreja ja siitä pitäisi enemmän puhua.

Ei siitä, että lähes jokainen suomalainen nainen on kokenut seksuaalista häirintää. Se on vain sellaista kännissä ja läpällä meininkiä. Harmitonta sanailua, viestittelyä ja kourimista.

Näin miehenä minulla on teille muille miehille pieni muistutus. Mies ei missään tilanteessa määrittele sitä, että milloin nainen kokee miehen sanat tai käytöksen seksuaaliseksi häirinnäksi. Naista ei välttämättä naurata pienet ”humoristiset panoläpät”. Naiselle ne eivät välttämättä ole kännissä ja läpällä -osastoa. Joten on aivan turha vähätellä ja pienentää asiaa. Vaan lopettaa junttimainen ja seksistinen perseily ja jos ei lopeta niin kantaa siitä sitten vastuu eikä uhriutua lausumaan säälittävintä lausetta mitä tuossa tilanteessa voi sanoa: ”mitään ei saa enää sanoa”.

Saa sanoa. Vaikka mitä. Mutta jos ei pysty olemaan sanomatta mitään mikä ei ole seksuaalista häirintää niin on syytä pysyä hiljaa.