Havaintoja parisuhteesta

”Olen ihan onnellinen tässä suhteessa, mutta..”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Olen 40 nainen, elänyt saman miehen kanssa noin 25 vuotta. Juu, olen aloittanut aikaisin seurustelun. Olen mennyt naimisiin tämän saman ihmisen kanssa ja olemme saaneet yhden lapsen.

Olen ihan onnellinen elämääni.

Minulla on ollut kakskymppisestä saakka olemassa ihminen, johon rakastuin ihan päätä pahkaa snuorena ennen kuin menin naimisiin mieheni kanssa. Tämän ihminen rakastui myös minuun. Tämä ihminen meni naimisiin toisaalla ja perusti perheen ja elää nyt sitten siellä mutta ei onnellisesti vaan ehkä enemmän kulissia ylläpitäen.

Olen itse saavuttanut onnen oman mieheni kanssa kaikkien vaikeuksien jälkeen. Kuitenkin tämä ihminen on edelleen ollut vuosia mielessäni ja välillä ollaan oltu yhteydessä, mutta nähty ei olla vuosikausiin. Meidän välillä on edelleen jokin ihmeellinen kipinä jota en ymmärrä.

Kysyn siis mielipidettä, onko sinusta väärin ja olenko uskoton jos olen tähän ihmiseen yhteydessä? Tiedän, että se on jollain tasolla pettämistä. Pidän tästä ihmisestä todella paljon,ajattelen häntä usein, viikoittain. Mieheni ei ole koskaan pitänyt siitä, että minulla olisi miespuolisia ystäviä, haluaisin tämän ihmisen kanssa ystävyyttä kun muuta emme voi, ainakaan tällä hetkellä. Tulevaisuudesta ei kukaan pysty sanomaan mitään.

Pidän kovasti teksteistäsi mitä kirjoitat ja siitä että et tuomiste ketään. Olen kasvanut äärimmäisen uskonnollisessa suvussa ja se vaikuttaa vielä tänäkin päivänä elämääni, vaikka olen koettanut päästää irti niistä kahleista.

Seksuaalisuuskin on ihan hyvä asia vasta nelikymppisenä kun tietää ettei se ole syntiä. Nyt tuntuu siltä, että haluaisin jotain, mitä en tässä suhteessa voi saada.”

Lue myös

X