Havaintoja parisuhteesta

”Vähemmästäkin olen katkera”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Alla oleva esimerkki on eräästä saamastani kommentista Esimerkki on parisuhteesta, joita on aivan liikaa. Suhteita, joissa annetut roolit on omaksuttu kritisoimatta ja annettuna. Lisääkö tämä ihmisten hyvinvointia? Ei lisää. Onko tämä kuvaus tasa-arvoisesta parisuhteesta? Ei ole. Viimeinen kysymys sisältää ajatuksen, jota ei saa ääneen sanoa ilman seuraamuksia. Miksi tämä on mahdollistettu 17 vuoden ajan? Mitä siitä on ollut seurauksena? Se, mikä siitä on lähes aina seurauksena, katkeruus. Miten katkeruuden voisi vältää?

Niin, siinäpä meille kaikille kysymys tähän tiistaipäivään.

Aina se ei mene niin että nainen on se, joka ei anna miehelle mahdollisuutta olla vastuullinen vanhempi. Itse olen mieheltäni sitä toivonut jo 17 vuotta.

Mutta ei, hän ei vaan ota vastuuta ja tee asioita.

Esimerkiksi, kun annoin vauvan isälle, että pitäisi sitä sylissä ja seurustelisi, jotta voin tehdä ruokaa, niin hän laittaa vauvan sitteriin ja räplää puhelintaan. Tai kerran oli kotona sairaan lapsen kanssa ja kun tulin töistä kotiin ja kysyin, mitä olette syöneet, niin ei kuulemma mitään, kai se lapsi jotain kaapista on ottanut.

Kun minä en ollut hänelle sanonut että ruokaakin pitää tehdä.

Tilaa ja mahdollisuuksia on kyllä annettu ja paljon, mutta kun ei ota vastuuta, niin ei ota. Nyt esikoisen ollessa 17v ihmettelee, miksi olen niin usein pahalla tuulella. Vähemmästäkin olen katkera ja mieli paha.”

Tämä on yksi kuvaus yhdestä parisuhteesta. Perinteinen tapaus. Tyytymättämyys ei ole johtanut tekoihin, vaan se on nielaistu sellaisenaan ja tuloksena 17 vuoden jälkeen katkeruus ja paha mieli. Katkeruus on johtanut siihen, että nainen on koko ajan pahalla tullella. Ihmisen hyvinvointi on huonontunut. Parisuhde on pelkkä taakka. Taakan alla ihminen. Roolin alla kaksi ihmistä.

Mielestäni jokaisen meistä olisi oikeus saada terapiaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Saattaisi menneisyys irrota meistä. Edellisten sukupolvien kahleet ja elämää myrkyttävät rooliolettamat. Minä en tämän tarinan jälkeen kysy pelkästään, että miksi vanhemmuus tuntui olevan tarinan miehelle aivan liian vaikea pala purtavaksi. Minä kysyn, että miksi tarinan nainen on pysytellyt roolissaan ja tyytymättömyydessään niin kauan, että hänestä on kuoriutunut katkera pahanilmanlintu?

Vai onko se aina niin, että hän joka jää, ei saa koskaan vastuuttaa valinnastaan?

Lue myös

X