Viikkohoroskoopit

Viikkohoroskooppi viikolle 3/2015

Teksti:
Anna.fi

Lue, mitä horoskoopit kertovat viikostasi!

Oinaan viikko 

12.1.2015

Tänään hermostut ihmisiin, jotka puhuvat vain puhumisen ilosta. Et jaksa kuunnella tyhjänpäiväisyyksiä ja annat kyllä muidenkin huomata sen. Parempi olisi kuitenkin sulkea vain omat korvansa eikä kenenkään suuta. Peilihän se vain siinä jaarittelee.

13.1.2015

Kaipaat päivääsi piristystä ja olet sopivan innokkaalla tuulella tarttumaan johonkin yllättäen esille nousevaan tilaisuuteen. Älä jarruttele vaan päästä sisälläsi innokkaana odottava lapsi kokemaan jotain sellaista, joka saa sinutkin hymyilemään. Älä tee elämästä liian vakavaa.

14.1.2015

Elät hyvin itseriittoista vaihetta etkä tarvitse muiden apua asioittesi selvittämisessä. Löydät helposti oikeat sanat ja oikeat menetelmät ilmassa olevien suunnitelmiesi eteenpäin viemiseen. Luota hurjempiinkin päähänpistoihisi, sillä tällaisen kuvion aikana lähes kaikki on mahdollista.

15.1.2015

Joku ystäväsi on näinä päivinä hankalalla tuulella ja saattaa syyttää sinua aiheetta. Asiasta ei kannata nostaa haloota, hänellä ja kaikilla tänään hermonsa menettävillä on tavallista vaikeampaa. Kohotat huomattavasti asemiasi, ellet lähde mukaan väittelyihin, vaikka olisit syytösten kohteena.

16.1.2015

Olet mukana jossakin suuremmassa, mahdollisesti sosiaalisessa suunnitelmassa, johon liittyen pystyt tänään määrittelemään oman osuutesi tarkasti ja määrätietoisesti. Luota tuntemuksiisi.

17.1.2015

Sanasta miestä ja sarvista härkää on päivän tunnuslauseesi. Et pelkää mitään etkä ketään vaan pystyt sanomaan epäröimättä oman mielipiteesi. Vaikka tällainen käyttäytyminen herättää pientä närää niin lopputulos on varmasti positiivinen.

18.1.2015

Innostusta saattaa tänään riittää moneenkin lähtöön, eikä vauhtia tarvitse suotta jarrutella, mutta kannattaa silti valita yksi asia kerrallaan, jota keskityt viemään eteenpäin.

Härän viikko

12.2015

Olemuksesi ja käyttäytymisesi herättää tänään ansaittua luottamusta kanssaihmisissäsi ja saat hoidettua kuntoon yhden tai useamman sinua vaivanneen epäkohdan. Elämä näyttää heti paljon valoisammalta.

13.2015

Tiedät mitä elämältäsi haluat ja tänään tunnet kiusallisen selvästi missä tilanteissa tarpeesi eivät toteudu. Levoton olotila ja tyytymättömyys nykyisiin olosuhteisiin on vain merkki siitä, että voit juuri tällä hetkellä tehdä asialle jotakin. Yhdelläkään ihmisellä ei ole oikeutta estää sinua nauttimasta elämästäsi.

14.2015

Älä suotta ihmettele ellet tahdo saada itseäsi kunnolla ymmärretyksi. Ajatuksesi ja ideasi ovat tänään vähän aikaansa edellä, eikä kovin monen oivalluskyky riitä näkemään visiota sinun tavallasi. Älä suotta yritä taivuttaa muita puolellesi. Tee omassa rauhassasi se, minkä koet oikeaksi ja katso mitä tapahtuu.

15.2015

Pääset toimimaan joidenkin selkkausten selvittelijänä, vaikka et ehkä mitenkään ole muuten mukana jutuissa. Säilytä huolella puolueettomuutesi ja ole valmis esittämään oma ratkaiseva kantasi tietoisena siitä, että jompikumpi osapuoli tulee ehkä survomaan sinut maan rakoon rehellisyytesi vuoksi.

16.2015

Yllättäviä hankaluuksia on tiedossa sellaisen projektin tiimoilta, johon olet viime aikoina kohdistanut paljon energiaasi. Älä silti luovuta, sillä vaikeudet ainoastaan opastavat tekemään tiettyjä muutoksia suunnitelmiisi, jonka jälkeen kaikki menee jälleen hienosti.

17.2015

Jos tänään ajatus sotkeentuu ajoittain oikein kunnolla, niin kysymyksessä on selvä ristiriita sisimpien tunteittesi ja muille antamasi vaikutelman välillä. Joudut siis hiukan määrittelemään suuntaasi ennen kuin ajatus jälleen kirkastuu.

18.2015

Ajoittainen epäusko erään merkittävän suunnitelmasi toteutumiseen iskee päälle jossain vaiheessa päivää, mutta siitä pääsee helposti eroon kun ripustaa hetkeksi hanskat naulaan ja rauhoittuu.

Kaksosten viikko

12.2015

Järki ei tänään luista odottamallasi tavalla ja pieniä lipsahduksia on odotettavissa sanallisessa kommunikoinnissasi muiden ihmisten kanssa. Älä kanna moisista kömmähdyksistä sen isompaa huolta. Voit aina korjata jos joku käsittää sinut väärin.

13.2015

Tässä päivässä on mielenkiintoista säihkettä ja saatat tuntea tarvetta nauttia tästä tunteesta jollakin erikoisella tavalla. Saat siihen varmasti hyvinkin houkuttelevan tilaisuuden, jota et kuitenkaan pääse käyttämään hyväksesi ilman kunnon irti ottoa urautuneesta päivärytmistä.

14.2015

Nyt kannattaa toteuttaa omia ideoita tai neuvotella asioista päättävien kanssa omista suunnitelmistasi, sillä pystyt yhdistämään omat tavoitteesi sujuvasti toisten vastaaviin. Monet ovat nyt valmiit tukemaan sinua, sillä pystyt esittämään asiasi niin vakuuttavasti, ettei epäilyksille jää tilaa.

15.2015

Saturnus ja Mars tekevät näistä päivistä helposti tavallista raskaampia. Moni asia voi mennä pieleen, mutta ota ongelmat vihjeinä tarpeesta selkeään suunnan vaihdokseen yhdessä tai useammassa hankalaksi muodostuvassa asiassa. Varo kaikin keinoin ylittämästä fyysisiä voimavarojasi tällaisena aikana.

16.2015

Joudut tänään katsomaan silmästä silmään asioita ja ihmisiä, joiden tiedät tekevän elämästäsi vaikeaa odotuksillaan ja vaatimuksillaan. Olisikohan jo aika ottaa elämä omiin käsiisi ja tehdä loppu sinua rasittavista vaateista?

17.2015

Joku puuttuu tekemisiisi ikävältä tuntuvalla tavalla, mutta voit kääntää tilanteen voitoksesi kysymällä vilpittömästi mitä hän tekisi sinun asemassasi. Siihen hän nimittäin ei pysty asettumaan.

18.2015

Energiaa luulisi nyt riittävän vaikka mihin eikä tätä päivää kannata haaskata vastentahtoiseen tekemiseen eikä missään nimessä liian monen asian tekemiseen samalla kertaa. Tulokset syntyvät innostuksesta eivät koskaan hosumisesta.

Ravun viikko

12.2015

Tunteiden ja ajatusten välinen tasapaino on parhaimmillaan. Tänään on hyvä päivä hoitaa myös vaikealta tuntuvat asiat, sinun kannaltasi parhaaseen mahdolliseen päätökseen, joten tartu toimeen.

13.2015

Tunnet rauhattomuutta ja levottomuutta sinulle läheisen ihmisen seurassa, mikäli koet hänen rajoittavan sinun elämääsi jollakin tavalla. Levottomuus on vakava merkki siitä, että elämäsi on luisumassa pois omasta hallinnastasi. Jos niin pääsee käymään ei rakkaudelle enää jää tilaa. Pitäisi kai tehdä jotain?

14.2015

Jos sinulla on pakonomainen tarve päästä viemään jotain ideaasi eteenpäin, niin tänään kannattaa uhmata kaikkia auktoriteetteja ja puskea homma liikkeelle, vaikka väkisin. Tuloksia ei ole aikaa jäädä miettimään silloin kun on toiminnan aika. Neuvotteluihin ei nyt kannata haaskata kallista aikaasi.

15.2015

Moni asia saattaa tökkiä näinä päivinä, mutta sinulla on ihmeellinen onni mukanasi ja selviät yllättävistä ongelmista suhteellisen helposti. Marsin kolmio merkkiisi asettaa sinut kiitolliseen rooliin ongelmien ratkaisijana niin omissa kuin muidenkin kohtaamissa vaikeuksissa.

16.2015

Joku asia johon olet viime aikoina sitoutunut näyttää menevän loistavasti eteenpäin, mutta varaudu ikäviin ja odottamattomiin yllätyksiin, jotka eivät missään nimessä tarkoita kyseisen suunnitelman kaatumista vaan tiettyjen korjausten välttämättömyyttä.

17.2015

Joku hyvin hankala väärinkäsitys saattaa sotkea tämän päivän lukujärjestyksen, mutta älä anna moisen pikku seikan sotkea koko elämääsi. Muuta suosiolla lukujärjestystä paremmin olosuhteita vastaavaksi.

18.2015

Monenlaista hankaluutta pukkaa nyt näköpiiriin eikä tilanteeseen ole odotettavissa helpotusta ennen kuin maltat seisahtaa ja löytää jälleen oman rytmisi tämän päivän tapahtumissa.

Leijonan viikko

12.2015

Puhe sujuu ihan mukavasti, mutta kukaan ei tahdo silti ottaa sinua vakavasti. Seuraa hetki omia tunteitasi ja kuuntele mitä samalla olet sanomassa. Elleivät sanasi ja tunteesi ole tasapainossa et ole itsekään vakavissasi.

13.2015

Olet energisellä ja romanttisella tuulella. Kaipaat elämääsi todellista intohimoa ja osaat kyllä heittäytyä hankalaksi, ellei sitä ole tarjolla. Mahdatkohan etsiä näitä tunteita väärästä paikasta. Ellet osaa elää riittävästi itsellesi ei yksikään kumppani pysty täyttämään syntynyttä vajausta.

14.2015

Vaadit nyt oikeutetusti tilaa omille ajatuksillesi ja suunnitelmillesi, jotka ovatkin tällä kertaa hyvin tärkeitä tulevaisuutesi kannalta. Ole valmis etsimään uusia reittejä ideasi toteuttamiseksi, sillä väärät tahot ja väärät ihmiset osaavat tällä erää heittäytyä uskomattoman hankaliksi. Suunnan vaihto auttaa varmasti.

15.2015

Olosuhteet muuttuvat näinä päivinä yllättävällä tavalla ja sinun olisi syytä käyttää avautuvat tilaisuudet välittömästi hyväksesi. Ensin hyvinkin vaikealta näyttävä tilanne tulee muuttumaan yllättäen aivan päinvastaiseksi ja silloin pitäisi pystyä toimimaan rohkeasti ja hetkeäkään haaskaamatta.

16.2015

Olet tänään loistavassa tilanteessa viedäksesi onnistuneesti eteenpäin jotakin työelämäsi uudistumiseen liittyvää muutosta tai parannusta. Oivallukset syntyvät sekunnissa ja jo seuraavassa asiaa pitäisi pystyä viemään eteenpäin.

17.2015

Hoida ihmeessä jokainen mieltäsi askarruttava asia kuntoon heti kun sellainen juolahtaa mieleesi. Osaat nyt esittää asiasi niin vastustamattomalla tavalla että viesti menee varmasti perille.

18.2015

Tänään sinulla ei ole varaa tehdä oikeastaan mitään omien tunteittesi vastaisesti, sillä se kostautuu välittömästi erilaisina, pieninä ongelmina ja hankaluuksina tehtäviesi hoitamisessa.

Neitsyen viikko

12.2015

Sinulla on tänään mahdollisuus saada joku sinulle tärkeä asia lopultakin suotuisaan päätökseen kunhan vain rohkaiset mielesi ja avaat suusi. Puheesi on tänään suotuisassa yhteydessä ajatuksiisi ja sinua on helppo kuunnella.

13.2015

Oudot asiat vetävät sinua tänään puoleensa ja saatat tavata mielenkiintoisen ihmisen, jonka arvomaailma ei vastaa omaasi mutta jossa on sitä jotakin. Tutustu ihmeessä tarkemmin tällaiseen henkilöön hänet kohdatessasi, sillä arvomaailmalla ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.

14.2015

Jos tunnet tänään tarvetta puhua suusi puhtaaksi jostakin asiasta, niin uskalla toki tehdä se. Muuten tuntuu pitkään ahdistavalta ja joku sinulle tärkeä asia ei pääse etenemään haluamallasi tavalla. Näet ihmeen selvästi mikä nyt on pielessä ja siihen sinun on uskallettava puuttua, jotta tilanne korjaantuisi.

15.2015

Jos joku tie tuntuu nousevan pystyyn edessäsi lähipäivien aikana, niin ei kannata hakata päätään seinään vaan hyväksyä väliaikainen tappio elämääsi nyt kuuluvaksi opetukseksi. Marsin oppositio toimii nyt tiukkana rajoitteena kaikelle vastentahtoiselle tai tarkoituksettomalle tekemiselle.

16.2015

Päivän mittaan saattaa joku työelämääsi liittyvä asia hermostuttaa sinua ja muuttua hyvin hankalaksi. Kohtaat siinä tilanteessa itse asettamiasi vaatimuksia, jotka ovat liian suuria toteutuakseen. Mikä estää sinua tyytymästä siihen mitä saat aikaan luonnollisesti, liikaa yrittämättä.

17.2015

Ota tämä päivä ihan rauhallisesti, sillä tunteesi ja ajatuksesi sekoittuvat helposti keskenään etkä tahdo saada sanottavaasi perille ymmärrettävässä muodossa. Ellet pysty olemaan hiljaa niin puhu edes rauhallisesti.

18.2015

Älä anna ahdistavalle olotilalle ylivaltaa tämän päivän tekemisissäsi, vaan anna sen ohjata sinua pois sellaisten asioiden ääreltä, jotka eivät tällä kertaa palvele tarkoitustaan elämässäsi.

Vaa’an viikko

12.2015

Jos sinua tänään vaivaa ahdistava olotila missä tahansa tilanteessa niin kuulostele miksi yli päätään olet ajautunut kyseiseen paikkaan kyseiseen aikaan. Oletko mennyt lupaamaan jotain joka ei enää pidäkään paikkaansa? Silloin pitää pystyä perumaan aikaisemmat puheensa.

13.2015

Olet viehättävällä tuulella ja ihmiset viihtyvät seurassasi. Vetovoimasi ansiosta pienen romanssin syntyminen on erittäin mahdollista eikä omaa sydäntä saa koskaan sulkea ihastumisen uudistavalta energialta. Joudut joka päivä kuitenkin päättämään kuka on tänään se oikea. Ilman valintaa ei voi olla päätöstä.

14.2015

Osaat ennakoida muiden toiveita ja odotuksia ainutlaatuisella tavalla, joka takaa heidän tärkeän tukensa kaikille suunnitelmillesi. Tietenkään kukaan ei tällaista asiaa toitota suureen ääneen edes sinulle. Sinun on vain toimittava tästä hetkellisestä edustasi tietoisena ja käytettävä sitä hyväksesi juuri nyt.

15.2015

Tilanteet muuttuvat nyt ehkä liiankin nopeasti, mutta sinulle on muutosten myötä tarjoutumassa kokonaan uusia mahdollisuuksia. Pidä silmät auki ja tartu rohkeasti kaikkeen mikä kiiltää. Huomaat kyllä, että kaikki ei ole kultaa. Saat silti hyvän saaliin, ellet ala voivottelemaan sitä mikä ei nyt olekaan aitoa.

16.2015

Nyt on oikea hetki tehdä joku merkittävä sitoutuminen päivän tai parin mittaiseen juttuun, joka liittyy joko työelämään tai harrastuksiisi. Muista että vain itse voit antaa itsellesi luvan tai kieltää jotain itseltäsi. Kumpaa nyt haluat tehdä?

17.2015

Tänään on ilmassa yllätyksen makua, sillä joku haluaa palkita sinut rehellisistä ja yhteistä päämääräänne tukeneista ajatuksistasi ja sanoistasi. Ota kiitollisuus vastaan epäröimättä ja turvallisin mielin.

18.2015

Hyvä lataus on nyt päällä ja sinun kannattaa suunnata energiasi sellaisiin asioihin, jotka itse koet tärkeimmiksi ja tällä hetkellä toimivimmiksi. Elämäsi mielekkyys syntyy siitä mitä tänään teet eikä koskaan tekemisen tuloksista.

Skorpionin viikko

12.2015

Kiinnostut jostakin uudesta asiasta ja mielesi tekee syventyä siihen tarkemmin. Joudut sen vuoksi luopumaan jostakin aikaisemmasta sopimuksesta, mikä ei sitten sujukaan ihan helposti. Älä anna pienten hankaluuksien horjuttaa intoasi.

13.2015

Kaipaat tänään uusia tuulia elämääsi etkä ole valmis tyytymään tavanomaiseen rutiiniin. Kukaan muu kuin sinä itse, ei pysty helpottamaan olotilaasi. Ei pidä kuvitella, että uudet tuulet löytyvät aina yhteisistä tekemisistä tai edes kumppanin hyväksymistä tekijöistä. Jos sitä odotat, niin hukkaat elämäsi.

14.2015

Et kestä tänään toisten ohjausta tai määräilyä omissa asioissasi. Eikä tarvitsekaan. Sinulla on oikeus omaan elämään, omin ajatuksiin ja omiin odotuksiin. Pinna palaa ja väärinkäsitykset leimahtavat ilmiliekkeihin, mikäli yrität vasten tahtoasi sopeutua kenenkään neuvoihin tai toiveisiin.

15.2015

Vaikka nyt eletään yleisesti hiukan hankalia aikoja, niin sinulla tuntuu olevan homma hanskassa tiukemmissakin paikoissa. Marsin kolmio merkkiisi antaa sinulle toimintakykyä tilanteissa, joissa se puuttuu kaikilta muilta. Varo osallistumasta muiden väittelyihin, sillä se heikentää oleellisesti valmiuksiasi.

16.2015

Tulet saamaan tämän päivän aikana vahvan varmistuksen jostakin hiljattain tekemästäsi ja työelämääsi tai harrastukseesi liittyvästä ratkaisusta. Kohtaamasi kannustus on merkki siitä, että suuntasi on oikea, ainakin toistaiseksi.

17.2015

Elämäsi paletti saattaa mennä hetkellisesti sekaisin tunteiden ja ajatusten seikkaillessa ihan omilla suunnillaan. Osaathan nauraa itsellesi myös yhdessä muiden kanssa.

18.2015

Ilmassa on melkoisesti sähköä ja sählinkiä, joka voi pahimmillaan aiheuttaa jopa vaaratilanteita, ellet tietoisesti rauhoita tahtiasi ja pienennä tälle päivälle asettamiasi vaatimuksia.

Jousimiehen viikko

12.2015

Kuulet tänään asian tai asioita, jotka vaativat sinua korjaamaan käsityksiäsi luotettavaksi kokemastasi ihmisestä. Älä silti tee hätiköityjä päätöksiä, sillä tulet havaitsemaan että ainoastaan sinun odotuksesi tuota toista ihmistä kohtaan olivat epäluotettavia tai asiattomia.

13.2015

Tänään on hyvä päivä keksiä jotain tavallisesta poikkeavaa yhteiseen iltaan rakastettusi kanssa. Olet kekseliäällä tuulella, joten pistä toimeksi. Älä yritä tällä kertaa miellyttää kumppaniasi vaan rakenna kokonaisuus omien mieltymystesi varaan. Sinuunhan hän on rakastunut ja sinusta hän iloisesti yllättyy.

14.2015

Olet harvinaisen kekseliäällä päällä ja löydät juuri oikeat sanat oikeaan aikaan. Sinua kuunnellaan ja saat pääsääntöisesti tahtosi läpi niin pienissä kuin suurissakin asioissa. Käytä tilaisuutta hyväksesi ja valitse tärkeimmät suunnitelmasi hoidettaviksi ihan lähipäivien aikana. Jotenkin kaikki onnistuu.

15.2015

Jos törmäät jossakin asiassa ylipääsemättömiin ongelmiin, niin älä ota sitä liian henkilökohtaisesti. Mars ja Saturnus ne siellä vain painostavat sinua päästämään irti turhiksi käyneistä vastuista ja velvollisuuksistasi tässä elämässä, jotta pääsisit toteuttamaan jotain paljon paremmin sinulle sopivaa hommaa.

16.2015

Saat tänään päähäsi selkeän kuvan siitä mihin suuntaan elämäsi on menossa ja siksi kaikki tänään eteesi tulevat ratkaisut on tehtävä välittömästi ja mahdollisimman itsenäisesti.

17.2015

Tunnemaailmasi on hyvässä tasapainossa mielesi kanssa, ja seurasi on tänään tavallista kysytympää. Anna siis jutun luistaa ja aja epäröimättä omaa etuasi asiassa kuin asiassa. Kukaan muu ei sitä tee.

18.2015

Nyt on oikea hetki laittaa energiasi hyötykäyttöön. Keskity kaikessa rauhassa ja innostukseesi luottaen viemään eteenpäin omaa tärkeäksi kokemaasi projektia. Se on tervettä itsekkyyttä.

Kauriin viikko

12.2015

Kohtaat kanssasi samalla aaltopituudella olevia ihmisiä. Heillä on hyviä ideoita tai ajatuksia tarjottavanaan juuri tämän hetkiseen tilanteeseesi. Luota välittömään tunteeseesi ja ole valmis toimimaan sen ohjauksen mukaisesti.

13.2015

Huomaat kaipaavasi jotain selvää muutosta parisuhde-elämääsi, mutta ota rauhallisesti ja mieti ensin mitä se käytännössä voisi olla. Usein tässä tilanteessa ilmenevät tarpeet ovat sellaisia, joita ei missään nimessä voi kertoa kumppanille. Luottamuspula ei tiedä hyvää yhteiselle tulevaisuudellenne, joten avaa suusi.

14.2015

Älä yritä tänään selittää hyvältä tuntuvia ideoita kenellekään merkittävälle henkilölle. Uskalla vain toimia ja tehdä omia päätöksiä niin pitkälle kuin se kussakin tilanteessa on mahdollista. Muut eivät nyt pysty kohoamaan kanssasi samalle aaltopituudelle, ja sitä sinun on pidettävä lähtökohtana.

15.2015

Älä jää ihmettelemään jos eteesi kertyy tavallista pahempia ongelmia, sillä sinä satut nyt olemaan avainasemassa niiden selvittäjänä. Säilytä rauhallisuutesi, vaikka muilla saattaa olla nyt hermo pinnassa ja katsanto pahemman kerran pielessä. Säilytä oma tahti ja keskity itse tärkeiksi kokemiisi asioihin.

16.2015

Lähi aikoina tekemäsi ja työelämään liittyvä päätös kaipaa juuri tänään jotain selvää tarkennusta. Mieti tarkasti mihin suuntaan haluat elämääsi viedä, sillä tänään tekemilläsi päätöksillä on tavallista paremmat lähtökohdat.

17.2015

Huomaat muilla olevan hauskaa keskenään, mutta et tahdo saada heidän ideastaan kiinni. Tahattomia sammakoita luiskahtaa helposti huuliltasi, joten koeta pysytellä ulkopuolella.

18.2015

Joskus on tällaisia päiviä, jolloin vain kertyy niin paljon erilaista tekemistä, ettei lopulta tahdo saada yhtään asiaa kunnolla hoidettua. Unohda edes hetkeksi itsellesi laatimasi aikataulu ja lähde haukkaamaan happea tai vaikka kupposelle kuumaa.

Vesimiehen viikko

12.2015

Suhtaudut tänään tavallista suorasukaisemmin jokaiseen ihmiseen, joka jollain tavalla pyrkii käyttämään sinua hyväkseen. Anna heidän hermostua omiin odotuksiinsa ja säilytä rauha sisälläsi.

13.2015

Olet hyvin valoisalla ja avoimella tuulella elämääsi pyrkiviä uusia asioita kohtaan. Uskalla olla tänään hiukan vallaton ja poiketa tutuista rutiineista. Törmäät johonkin mielenkiintoiseen asiaan tai ihmiseen, joka saa sinut oivaltamaan tärkeitä asioita rakkauselämässäsi.

14.2015

Pystyt tänään yhdistelemään ja oivaltamaan aikaisemmin jopa mahdottomilta tuntuvia asioita niin että ne sopivat sinun suunnitelmiisi. Kekseliäisyydelle kannattaa antaa tilaa jättämällä joitakin rutiineita seuraavalle viikolle. Kun idea pukkaa päähän on toiminnan aika, tai sitten se jää siihen.

15.2015

Elämä ympärilläsi saattaa tuntua tavallista nihkeämmältä, mutta sinun ei tarvitse kärsiä siitä läheskään niin paljon kuin joidenkin muiden. Jotkut haluavat silti vetää sinut mukaan ongelmiinsa ja silloin on osattava kieltäytyä kunniasta. Tämän jakson aikana toisten asioihin puuttuminen on sulaa hulluutta.

16.2015

Tänään on erinomainen päivä lyödä lukkoon eräs jo muutaman päivän vireillä ollut työelämääsi tai harrastuksiisi liittyvä suunnitelma. Ole valmis toimimaan vikkelästi, sillä muuten tilaisuus menee ohi niin että heilahtaa.

17.2015

Tämä on hyvä päivä kaikille aivotoimintaa vaativille tehtäville. Etenkin aamupäivällä olet hyvin terävällä ja oivaltavalla tuulella. Jos mieleesi siis juolahtaa joku loistava idea niin ei muuta kuin toteuttamaan tukka putkella.

18.2015

Vauhtia kannattaa pitää tänään yllä jos tuntuu että tekemistä riittää, sillä osaat reagoida oikealla tavalla uusiin tilanteisiin ja saat monia itsellesi tärkeitä asioita liikahtamaan ratkaisevasti eteenpäin.

Kalojen viikko 

12.2015

Tämä on loistava päivä sekä antaa että vastaan ottaa hyviä neuvoja tulevaisuuden varalle. Arvosta korkealle se mitä puhut ja se mitä kuulet, sillä ajatusten ja tunteiden harmoniassa elää totuuden siemen.

13.2015

Kiinnostut tänään jostakin uudesta asiasta tai ihmisestä, mutta et pysty viemään asiaa haluamallasi tavalla eteenpäin. Lopeta kaikki yrittäminen ja anna oivalluksen lahjan tulla avuksesi. Toimimalla koko päivän hetken mielijohteitasi noudattaen huomaat edenneesi haluamallasi tavalla.

14.2015

Saat päähäsi mielenkiintoisia oivalluksia, joita haluat päästä myös toteuttamaan. Hermostut jos joku asettuu vastustamaan sinua tai tuntuu muuten olevan kanssasi eri mieltä. Hermoilun sijasta sinun tulee toteuttaa oivalluksesi muiden lupaa tai suostumusta kyselemättä. Nyt saat paljon näkyvää aikaan.

15.2015

Marsin tehdessä merkistäsi neliötä Saturnukselle on sinulla tavallista hankalampia päiviä tiedossa. Pidä kiinni omista näkemyksistäsi, mutta varo kaikin keinoin joutumasta väittelyyn tai tappeluun. Sinun on nyt tiedostettava oman tekemisesi ja omien päätöstesi ehdoton oikeutus.

16.2015

Jos tänään kohtaat selviä, negatiivisella tavalla tunnepitoisia reaktioita työelämääsi liittyvissä asioissa, niin pidä silti tiukasti kiinni omasta näkemyksestäsi. Vain sinä itse voit päättää tulevaisuudestasi.

17.2015

Jos tänään heräät väärällä jalalla, niin se vain kuuluu päivän energiaan eikä sitä kannata sen enempää murehtia, sillä iltaan mennessä saavutat jälleen tasapainosi ja kaikki näyttää paljon paremmalta.

18.2015

Tunnelmassa löytyy, mutta et silti tahdo oivaltaa mihin päin suksesi kääntäisit. Turhan tökkimisen välttämiseksi kannattaa lopettaa liika miettiminen ja keskittyä vain siihen mikä on kulloinkin tärkeintä.

Kuvat: Thinkstock

Lue myös nämä:

Annan viikkohoroskooppi 

Kuukausihoroskooppi

Ystävyyshoroskoopit

 

X