Viikkohoroskoopit

Viikkohoroskooppi viikolle 42

Teksti:
Anna.fi
Viikkohoroskooppi

Maanantai 12.10.2009

Marsin sekstiili Saturnukselle aloittaa toiminnallisen ja tehokkaan viikon kaikille niille, jotka ovat valmiita ottamaan uuden askeleen elämässään. Tällä viikolla on tavallista helpompi saada asioita järjestykseen.

Tiistai 13.10.2009

Venuksen yhtymä Saturnukselle jatkaa eilisen linjoilla, mutta tällä kertaa on kysymys jonkun itselle arvokkaan asian tekemisestä konkreettiseksi. Myös ihmissuhteissa on selkeä päätöksenteon aika suuntaan tai toiseen. Kuuntele sydäntäsi.

Keskiviikko 14.10.2009

Parantavat ja opastavat energiat ovat läsnä tässä päivässä. Auttajat kohtaavat niitä, jotka apua tarvitsevat.

Torstai 15.10.2009

Hurjempi jännite rakkauselämän kuvioissa kuuluu tähän päivään ja viikonloppuun monelle ihmiselle. Jalat alta vievät ihastumiset mullistavat joidenkin elämää seuraavien päivien aikana.

Viikonloppu

Viikonloppuna on ilmassa herkkää ja intuitiivista energiaa Auringon tehdessä kolmiota Neptunukselle. Kaikki luova toiminta kohtaa nyt hedelmällisen maaperän. Nyt on oikea aika luottaa omiin vaistoihin ja tehdä päätöksiö niiden perusteella. Tunne ratkaisee enemmän kuin järki.

Astro.fi

X