Viikkohoroskoopit

Viikkohoroskooppi viikolle 53/2015

Teksti:
Anna.fi

Vuodenvaihteen lähestyessä on viisasta pyrkiä välttämään kaikkia konflikteja viimeiseen asti. Merkuriuksen ja Marsin neliö osaa aiheuttaa paljon ylimääräisiä ongelmia heti kun hermo palaa ja se kärähtää nyt helposti.

Leijona

Viikkohoroskooppi

28.12.2015

Joku sinulle merkittävä projekti uhkaa pysähtyä niille sijoilleen, ellet uskalla nopeasti puhua suutasi puhtaaksi jostakin sinua vaivaavasta asiasta. Asiat ovat selvästi muuttuneet siitä, mistä alun perin lähdit liikkeelle ja siksi et voi toimia aikaisempien lupaustesi mukaan.

29.12.2015

Voimakkaat mielikuvat tulevista haasteista aiheuttavat sinulle päänvaivaa ja vaativat huomiota osakseen. Tänään on hyvä aika harrastaa sen verran meditaatiota, että pystyt ainakin hetken aikaa keskittymään täysipainoisesti mieltäsi askarruttavaan seikkaan ja tekemään jotain sen eteen.

30.12.2015

Hiukan utuinen olotila kuuluu ainakin osaksi tätä päivää ja sellaisen ilmetessä kannattaa pysäyttää auto tai poistua hetkeksi tietokoneen läheltä.

31.12.2015

Tänään kannattaa seurata ketkä erityisesti viihtyvät seurassasi. Kuuntele mitä he sinulle sanovat, sillä joku näistä ideoista on aivan loistava, mutta huomenna sen aloittaminen on jo myöhäistä.

1.1.2016

Sinulla on tänään mahdollisuus saada joku sinulle tärkeä asia lopultakin suotuisaan päätökseen kunhan vain rohkaiset mielesi ja avaat suusi. Puheesi on tänään suotuisassa yhteydessä ajatuksiisi ja sinua on helppo kuunnella.

2.1.2016

Kuun sekstiili antaa sinulle tavallista vahvemman tunteen omista kyvyistäsi ja mahdollisuuksistasi, eikä sinulla pitäisi olla ongelmia tehdä ratkaisevia siirtoja tämän päivän aikana. Fiilis on kohdallaan ja voiman tunne työntää sinua eteenpäin hankkeissasi.

3.1.2016

Onnettomuus- ja tapaturmariski on sitä suurempi mitä kiireisemmän onnistut tästä päivästä tekemään. Rauhoita siis tietoisesti vauhtiasi ja anna itsellesi lupa keskittyä siihen mikä on nyt itsellesi tärkeää.

Neitsyt

Viikkohoroskooppi

28.12.2015

Järkesi leikkaa kuin partaveitsi ja nyt kannattaa ryhtyä tuumasta toimeen jokaisen mieleesi juolahtavan idean toteuttamiseksi mahdollisimman pian. Asioita ei pidä yrittää miettiä etukäteen valmiiksi, sillä nyt ne selviävät parhaiten vasta sitten kun olet jo toteuttamassa niitä.

29.12.2015

Olet hyvin selkeässä luovassa mielentilassa ja sille tulisi antaa riittävästi tilaa ohjata sinua jonnekin minne et muuten tulisi lähteneeksi. Kukaan ei aseta todellisia esteitä tiellesi ja tarvittavat, tavallisesta poikkeavat ratkaisut on lopulta helppo tehdä. Ensimmäinen horjahdus on silti tehtävä itse.

30.12.2015

Alitajuntasi elää tänään voimakasta aikaa ja sinun kannattaa kuunnella kaikkia aavistuksia sekä miettiä näkemiäsi unia ohjeeksi elämällesi.

31.12.2015

Selvää onnekkuutta ja pientä menestystä on ilmassa. Luottamalla herkkiin tuntemuksiisi saatat iskeä hakkusi tänään, ellei ihan kultasuoneen niin pienen lohdutusvoiton sisältävään ässäarpaan kuitenkin.

1.1.2016

Jos sinua tänään vaivaa ahdistava olotila missä tahansa tilanteessa niin kuulostele miksi yli päätään olet ajautunut kyseiseen paikkaan kyseiseen aikaan. Oletko mennyt lupaamaan jotain joka ei enää pidäkään paikkaansa? Silloin pitää pystyä perumaan aikaisemmat puheensa.

2.1.2016

Aavistat tänään äärimmäisen herkästi jokaisen oikean liikkeen ja ratkaisun mitä haastavimmissa tilanteissa. Pystyt ottamaan ohjat käsiisi ilman minkäänlaista etukäteissuunnittelua ja asiat etenevät kuin itsestään.

3.1.2016

Huomaat joidenkin asioiden sujuvan tänään uskomattoman hyvin. Moninkertaistat menestyksesi jos pystyt keskittämään energiasi sellaisiin asioihin, joiden tiedät vaikuttavan myönteisesti omaan tulevaisuuteesi.

Vaaka

Viikkohoroskooppi

28.12.2015

Ristiriitoja on luvassa oikein roppakaupalla, mikäli et ole viime päivinä pystynyt ilmaisemaan rehellisesti omaa kantaasi ikäviltä tuntuneissa asioissa. Nyt ei kannata viedä mitään asiaa väkisin eteenpäin, sillä se vain pahentaa tilannetta.

29.12.2015

Väsymys iskee tänään ankarasti kaikkeen tylsään ja tekemiseen ja joudut kulkemaan jonkinlaisessa usvassa, kunnes törmäät yllättävään ongelmaan, joka pakottaa sinut katsomaan totuutta silmiin. Pettymys on ehkä päällimmäinen tunne, mutta oikealla asenteella löydät nopeasti uuden ja paremman suunnan.

30.12.2015

Tämän päivän herkkä lataus tuo sinulle muutamia hiukan ahdistavia tuntemuksia, jotka ovat hienovaraisia varoituksia tulevista ongelmista.

31.12.2015

Tästä päivästä henkivä hyväntuulisuus ja optimistisuus osoittavat sinulle ne ihmiset ja elämänalueet, joihin kannattaa keskittää lisää voimavaroja. Menestystä on aina luvassa kaikkialla missä itse tunnet viihtyväsi.

1.1.2016

Kiinnostut jostakin uudesta asiasta ja mielesi tekee syventyä siihen tarkemmin. Joudut sen vuoksi luopumaan jostakin aikaisemmasta sopimuksesta, mikä ei sitten sujukaan ihan helposti. Älä anna pienten hankaluuksien horjuttaa intoasi.

2.1.2016

Tunteesi ovat vahvassa roolissa tämän päivän aikana ja tunnet todella hurjana ahdistuksena jokaisen tilanteen, joka millään tavalla on viemässä elämääsi väärään suuntaan. Jos joku juttu tökkii, niin viisainta on pysäyttää eteneminen tuolla sektorilla ainakin toistaiseksi.

3.1.2016

Jotkut asiat etenevät tänään liiankin vauhdikkaasti ja olet vaarassa jopa tipahtaa vauhdista, ellet malta hoitaa loppuun yhtä asiaa kerrallaan. Vältä siis hosumista äläkä anna kenenkään sotkeutua asioihisi.

Skorpioni

Viikkohoroskooppi

28.12.2015

Nyt kulkee lujaa ja riskin ottaminen joissakin päivittäisissä asioissa kannattaa varmasti. Älä kuitenkaan luota muiden mielipiteisiin vaan ainoastaan omiisi. Älä myöskään yritä suunnitella mitään liian valmiiksi, vaan uskalla toimia hetken mielijohteesta ja avoimin mielin.

29.12.2015

Visioita ja ideoita pukkaa pintaan niin että heikompaa hirvittää. Älä sinä kuitenkaan hirvittele, sillä ajatuksesi ovat täysin toteuttamiskelpoisia, vaikka et itsekään vielä voi tietää miten niiden kanssa tulee jatkossa menetellä. Tärkeintä onkin vain lähteä liikkeelle ja katsoa tulokset sitten myöhemmin.

30.12.2015

Yleinen tavallista herkempi ilmapiiri osuu sinulle hyvään saumaan, sillä pystyt selvittämään monta asiaa toisten herkkyyttä hyödyntäen.

31.12.2015

Johonkin aikaan päivästä voit tunnistaa voimakkaan kutsun tutustua sinua kiinnostavaan uuteen ihmiseen tai asiaan. Tutustuminen kannattaa varmasti, joten heitä nurkkaan kaikki arkuutesi ja seuraa sisältäsi kumpuavaa kutsua.

1.1.2016

Kuulet tänään asian tai asioita, jotka vaativat sinua korjaamaan käsityksiäsi luotettavaksi kokemastasi ihmisestä. Älä silti tee hätiköityjä päätöksiä, sillä tulet havaitsemaan että ainoastaan sinun odotuksesi tuota toista ihmistä kohtaan olivat epäluotettavia tai asiattomia.

2.1.2016

Merkkisi jää Kuun ja Pluton haasteellisen kulman väliin tavalla, joka mahdollistaa sinulle arvokkaan tarkkailijan roolin joissakin tunnepitoisissa tilanteissa, jotka osoittautuvat yllättävän merkittäviksi suunnitelmiesi kannalta.

3.1.2016

Pystyt tänään kohdistamaan energiasi hyvin tehokkaasti siihen mitä olet tekemässä, mikäli motivaatiosi on kohdallaan. Kannattaa takoa kun rauta on kuuma ja elämä kutsuu.

Jousimies

Viikkohoroskooppi

28.12.2015

Olet saattanut antaa joitakin lupauksia tai odotuksia, jotka tulisi nyt pystyä purkamaan olosuhteiden kääntyessä suhteellisen ankarasti sinua vastaan. Älä siis jää miettimään, mitä olet aikaisemmin sanonut tai luvannut, vaan katso tilannetta nykyhetken näkökulmasta ja heti helpottaa.

29.12.2015

Vahvat alitajuiset energiat ohjaavat kaikkea tekemistäsi ja paljon hyviä asioita tulee tapahtumaan, kunhan löysäät tarpeettomista rutiineista ja uskaltaudut henkiseen seikkailuun. Tällä päivällä on joku tärkeä asia kerrottavana, mutta sen selville saaminen edellyttää pientä heittäytymisen kykyä.

30.12.2015

Olet tavallista herkemmässä mielentilassa etkä pysty tavanomaisen selkeään ajatteluun. Varo ettei kukaan johda sinua tarkoituksella harhaan.

31.12.2015

Tavallista voimakkaampi turhautumisen tunne saattaa iskeä jossain vaiheessa päivää ja se kannattaa panna merkille. Suuntaa voi ja ehdottomasti kannattaa hiukan vaihtaa, jolloin elämä taas innostuu hymyilemään sinulle.

1.1.2016

Kohtaat kanssasi samalla aaltopituudella olevia ihmisiä. Heillä on hyviä ideoita tai ajatuksia tarjottavanaan juuri tämän hetkiseen tilanteeseesi. Luota välittömään tunteeseesi ja ole valmis toimimaan sen ohjauksen mukaisesti.

2.1.2016

Kuun sekstiili antaa sinulle selvän etulyöntiaseman tämän päivän vahvoja tunnelatauksia sisältäviin tapahtumiin. Jännitteet painavat lähelläsi olevia ihmisiä ja mahdollistavat sinulle oman paikkasi varmistamisen vain siksi että säilytät malttisi muita paremmin.

3.1.2016

Tiedossa on parhaimmillaan hyvin energinen ja vauhdikas päivä, jota ei kannata haaskata pelkkien rutiinien hoitamiseen. Parempaakin tekemistä on nyt tarjolla sikäli kun sinulla riittää vähänkään seikkailumieltä.

Kauris

Viikkohoroskooppi

28.12.2015

Tänään saat olla tarkkana mitä suustasi päästelet, sillä sanasi käsitetään helposti riidan haastamiseksi, ellet jostain syystä ole aidosti niiden takana. Koeta itsekin kiinnittää huomiota puhetapaasi. Jos huomaat siinä aggressiivisia piirteitä, niin mieti mitä oikein olet tekemässä ja miksi.

29.12.2015

Anna mielikuvituksellesi tilaa kehitellä jotain uutta tähän hetkeen. Alitajuntasi on herkässä vireessä ja sen tuottamiin ideoihin kannattaa luottaa, vaikka toteutumismahdollisuudet näyttäisivät täysin olemattomilta. Asiat kuitenkin järjestyvät loistavalla tavalla heti kun lähdet viemään niitä eteenpäin.

30.12.2015

Pystyt aistimaan ja aavistamaan mitkä asiat eivät ole oikeilla raiteilla. Juuri sinulla on tänään mahdollisuus saada tilanne korjaantumaan.

31.12.2015

Jos tänään innostut jostakin asiasta, niin se on jotakin sellaista, johon kannattaa kiinnittää enemmän huomiota myös tulevina päivinä. Sinulla on tavallista vahvempi tuntuma sosiaaliseen kenttään ympärilläsi ja vaistoat mitkä asiat onnistuvat ja mitkä eivät.

1.1.2016

Suhtaudut tänään tavallista suorasukaisemmin jokaiseen ihmiseen, joka jollain tavalla pyrkii käyttämään sinua hyväkseen. Anna heidän hermostua omiin odotuksiinsa ja säilytä rauha sisälläsi.

2.1.2016

Kuun tiukka asema merkissäsi vaikuttavaan Plutoon asettaa sinut täysin määräävään rooliin elämäsi tämän päivän tapahtumissa. Jousto- tai kompromissiratkaisuihin ei ole nyt mitään syytä alentua, sillä tiedät mitä haluat ja pystyt nyt ottamaan omasi.

3.1.2016

Mikäli sinulla on innostus mukana tämän päivän toimissasi niin tulet saamaan paljon aikaiseksi. Älä siis jää nyhjäämään ihan koko päiväksi tavanomaisten rutiiniesi kimppuun vaan ota hetki aikaa myös itsellesi.

Vesimies

Viikkohoroskooppi

28.12.2015

Varaudu siihen, että joku sinulle tärkeä asia ei mene lainkaan odottamallasi tavalla, ellet ole valmis todella taistelemaan oikeuksiesi puolesta. Liian leppoisalla asenteella saattaa käydä todella huonosti ja huomaat vain jonkun vetäneen maton jalkojesi alta. Älä luovuta liian helposti!

29.12.2015

Monenlaisia outoja kuvia ja visioita liikkuu nyt mielessäsi ja niillä on ihan tietty tarkoituksensa myös konkreettisessa elämässä. Älä odota mitään aikaan sidottuja valmiita tuloksia, vaan lähde tekemään ideastasi totta ilman aikataulua. Visioillasi on suuri toteutumisen mahdollisuus sitten aikanaan.

30.12.2015

Älä välitä ellet tahdo tänään päästä eräiden ihmisten kanssa samalle aaltopituudelle, sillä kuljet itse hiukan tavallista sameammassa vedessä.

31.12.2015

Asia johon olet voimakkaasti sitoutunut aiheuttaa tänään ahdistavia tuntemuksia koska kaikki ei näytä sujuvan niin kuin olit ajatellut. Mieti silloin, missä vaiheessa olet toiminut todellisten tuntemustesi vastaisesti, koska se on ainoa syy mahdolliselle ahdistukselle.

1.1.2016

Tämä on loistava päivä sekä antaa että vastaan ottaa hyviä neuvoja tulevaisuuden varalle. Arvosta korkealle se mitä puhut ja se mitä kuulet, sillä ajatusten ja tunteiden harmoniassa elää totuuden siemen.

2.1.2016

Kuun kolmio merkkiisi synnyttää tällä kertaa vahvan tietoisuuden joissakin tänään eteesi tulevissa tilanteissa ja voit ehdottomasti luottaa omaan näkemykseesi, vaikka ympäristön reaktiot saattavat olla hyvinkin kielteisiä. Tiedät kyllä mitä olet tekemässä.

3.1.2016

Liiku varovasti sillä olet hyvin herkkä koheltamaan ja telomaan itsesi ellet pääse kohdistamaan energiaasi täsmälleen oikeaan suuntaan. Naarmuista ja kompasteluista on syytä ottaa heti opikseen ja tarkistaa suunta.

Kalat

Viikkohoroskooppi

28.12.2015

Sinulla on tänään käytettävissäsi poikkeuksellinen energialataus, jota voit toteuttaa sekä sanallisella että konkreettisen tekemisen alueella, joten menoksi vaan molemmilla sektoreilla. Mitä tahansa sinulla onkin suunnitteilla, niin nyt on oikea hetki ottaa yhteyttä ratkaisevassa asemassa oleviin henkilöihin.

29.12.2015

Älä yritä päästä minnekään pelkän järjen ääntä kuunnellen, sillä tämän ajan mahdollisuus on nimenomaan vaistomaisessa valinnassa. Anna kehollesi ja alitajunnallesi lupa kuljettaa sinua sinne sun tänne lähimpien päivien aikana. Löydät tällä tavalla monia uusia mahdollisuuksia toteuttaa luovuuttasi.

30.12.2015

Joudut ehkä tahtomattasi todistamaan jotain väärinkäytöstä tai jopa petosta lähipiirissäsi. Toimi sen mukaan minkä itse koet oikeudenmukaiseksi.

31.12.2015

Joku hyvältä vaikuttanut tilaisuus on vaarassa mennä sivu suun tällaisena päivänä. Tulet lopulta hyötymään asiassa ilmenneistä ongelmista, kunhan pidät pääsi kylmänä, etkä syytä muita ihmisiä tapahtuneesta.

1.1.2016

Tänään hermostut ihmisiin, jotka puhuvat vain puhumisen ilosta. Et jaksa kuunnella tyhjänpäiväisyyksiä ja annat kyllä muidenkin huomata sen. Parempi olisi kuitenkin sulkea vain omat korvansa eikä kenenkään suuta. Peilihän se vain siinä jaarittelee.

2.1.2016

Kuun ja Pluton keskinäinen kova aspekti osuu merkkiisi positiivisessa kulmassa, joka kuitenkin vaatii rohkeaa kannanottoa johonkin tärkeään ratkaisuun. Päätöksesi vaikuttaa monien muidenkin elämään, mutta se on silti tehtävä hyvin omaehtoiselta pohjalta.

3.1.2016

Luota herkkään vaistoosi kun mietit mihin haluat kohdistaa tämän päivän energialatauksesi. Vain mielekäs ja kaikella tavalla hyvältä tuntuva tekeminen tuottaa toivottuja tuloksia.

Oinas

Viikkohoroskooppi

28.12.2015

Huomaat olevasi aikaisempien lupauksiesi vankina ja sinun on nyt pystyttävä tavalla tai toisella toimimaan lähes päinvastoin kuin olet suunnitellut. Saatat huomata, ettei mikään ota onnistuakseen ja silloin tulisi pystyä rauhoittamaan tahtia aivan ratkaisevalla tavalla, etteivät asiat menisi enempää solmuun.

29.12.2015

Mikäli tunnet jonkinlaista voimattomuutta tai tarkoituksettomuutta elämässäsi niin nyt tulet oivaltamaan mistä se johtuu. Ikään kuin sumuseinä katoaisi silmiesi edestä ja paljastaisi sinulle totuuden nykyisestä tilanteestasi sekä työpaikalla että kotona ja ihmissuhteissa. Ongelmat ovat korjattavissa.

30.12.2015

Painostava olotila osuu johonkin kohtaan tätä päivää, mutta menee kyllä nopeasti ohi. Se on silti tärkeä vihje väärin valitusta suunnasta.

31.12.2015

Olet tänään ehkä hiukan hermona, koska et tahdo uskaltaa puuttua sinua vaivaavaan asiaan, vaikka tiedät että niin tulisi tehdä ja pian. Kerää ihmeessä rohkeutesi ja ilmoita oma kantasi ennen kuin mitään ikävää pääsee tapahtumaan.

1.1.2016

Olemuksesi ja käyttäytymisesi herättää tänään ansaittua luottamusta kanssaihmisissäsi ja saat hoidettua kuntoon yhden tai useamman sinua vaivanneen epäkohdan. Elämä näyttää heti paljon valoisammalta.

2.1.2016

Tunnelma on hiukan ristiriitainen Kuun tehdessä oppositiota merkkiisi ja neliötä Plutolle. Luota tiukalla otteella omiin tunteisiisi ja vältä kaikkia vähänkään harmittavilta tuntuvia kompromisseja. Paha olo nostattaa ikäviä aggressioita ja aiheuttaa turhia riitoja.

3.1.2016

Joku tavallisesta poikkeava tehtävä tai projekti saattaa sekoittaa päiväsi pahemman kerran, mikäli yrität tehdä sen muiden töiden lisäksi. Varaudu siis jättämään joku vähemmän tärkeä homma hoitamatta.

Härkä

Viikkohoroskooppi

28.12.2015

Muiden kompastellessa suunnitelmiensa epäonnistumisten kanssa, sinä pääset nauttimaan aivan päinvastaisesta ilmapiiristä ja kaikki tuntuu onnistuvan suorastaan ihmeellisellä tavalla. Sinun kannattaa käyttää tilaisuutta hyväksesi ja keskittää energiasi jonkun sinulle tärkeän asian toteuttamiseen.

29.12.2015

Luovat energiasi ovat täydessä valmiudessa ja innostus ohjaa sinua toteuttamaan joitakin kokonaan uusia puolia itsestäsi. Uskalla heittäytyä sinulle tarjottaviin mahdollisuuksiin ja kokemuksiin pelkoa tuntematta. Tulet löytämään uusia, erittäin hyödyllisiä henkisiä kykyjä itsestäsi.

30.12.2015

Osaat tänään määritellä omaa suuntaasi tarkkailemalla alitajuisia ja silti selviä varoitussignaaleja, jotka nyt ohjaavat elämääsi oikeaan suuntaan.

31.12.2015

Arpaonnea ja muita mukavia sattumuksia on luvassa sitä enemmän mitä hauskemman pystyt tästä päivästä itsellesi tekemään. Nauti siis elämästäsi ja sen tarjoamista pienistä onnistumisista.

1.1.2016

Järki ei tänään luista odottamallasi tavalla ja pieniä lipsahduksia on odotettavissa sanallisessa kommunikoinnissasi muiden ihmisten kanssa. Älä kanna moisista kömmähdyksistä sen isompaa huolta. Voit aina korjata jos joku käsittää sinut väärin.

2.1.2016

Kuun kvinkunssi painottaa tänään eteesi tulevaa tunnepitoista ratkaisua, joka saattaa herättää alitajuisia pelkoja sinulle läheisessä ihmisessä. Älä anna näiden reaktioiden vaikuttaa tämän päivän päätöksiisi. Pelot eivät lopulta liity lainkaan sinuun.

3.1.2016

Ellet pääse toteuttamaan itseäsi mielekkäällä tavalla niin aggressiivisuus nousee nyt helposti pintaan ja riitaa syntyy täysin aiheettomasti. Muista liikkua harkiten ja rauhallisesti, sillä kiukun keskellä kompasteleekin helpommin.

Kaksoset

Viikkohoroskooppi

28.12.2015

Tänään sinun tulisi pystyä sanomaan asiat sellaisina kuin itse koet niiden olevan, sillä se on ainoa keino välttyä pahemmilta väärinkäsityksiltä. Muuten löydät itsesi melkoisten väärinkäsitysten suosta ja ylös pääseminen saattaa olla yllättävän vaikeaa. Puhu siis rehellisesti suusi puhtaaksi.

29.12.2015

Olosi saattaa tuntua hiukan ristiriitaiselta, sillä alitajuntasi ohjaa sinua aivan muualle kuin mihin omasta mielestäsi olet pyrkimässä. Anna nyt luovuudelle tilaa päivittäisessä elämässäsi ja vapauta itsesi rutiiniaikataulusta. Uskalla toimia hetken mielijohteesta ja huomaat kuinka hyvin päivä istahtaa pulkkaan.

30.12.2015

Itku ja mielenliikutukset saattavat olla tänään herkässä, sillä pahoitat mielesi lähes kaikesta sinuun kohdistuvasta arvostelusta. Tulpat korviin.

31.12.2015

Joku erittäin suotuisalta vaikuttanut mahdollisuus osoittautuu tänään jollain tavalla pettymykseksi, mutta voit vielä kääntää tilanteen eduksesi hyväksymällä tapahtuneen ja muuttamalla omaa suunnitelmaasi tai aikatauluasi.

1.1.2016

Tunteiden ja ajatusten välinen tasapaino on parhaimmillaan. Tänään on hyvä päivä hoitaa myös vaikealta tuntuvat asiat, sinun kannaltasi parhaaseen mahdolliseen päätökseen, joten tartu toimeen.

2.1.2016

Kuun kolmio muistuttaa tunnetason valmiudestasi ottaa tavallista suurempaa vastuuta omista ratkaisuistasi tämän päivän aikana. Pluton asema antaa sinulle paljon lisävoimaa ja itseluottamusta, joiden avulla saavutat yllättävää tukea läheisiltäsi.

3.1.2016

Vaistosi ohjaavat sinua voimakkaasti johonkin tiettyyn suuntaan, mutta ilman mitään selvää systeemiä. Päätä asia kerrallaan mitä milloinkin olet tekemässä, niin vältät sekasorron.

Rapu

Viikkohoroskooppi

28.12.2015

Olet täynnä intoa ja positiivista energiaa, mutta et saa suunnitelmiasi etenemään, ellet ole valmis perumaan tai muuttamaan jotakin aikaisemmin antamaasi lupausta. Tällaisena aikana sinun on viisasta myöntää erehdyksesi, vaikka se väliaikaisesti synnyttäisi epäluottamusta sinua kohtaan.

29.12.2015

Jotkut ideat nousevat niin vahvoina esille ettet pääse niistä millään eroon ennen kuin suostut tekemään jotain konkreettista niiden hyväksi. Luota vahvaan intuitioon ja lähde avoimin mielin toteuttamaan niitä asioita, jotka elämä näinä päivinä eteesi tuuppaa. Niistä tulee olemaan paljon iloa myöhemmin.

30.12.2015

Anna tänään enemmän tilaa mielikuvitukselle ja hetken mielijohteille, sillä olet hyvin luovassa mielentilassa. Voit ehkä uudistaa elämääsi.

31.12.2015

Sinulla on tänään suotuisa aika kertoa työhösi tai harrastukseesi liittyvistä toiveista ja odotuksista jollekin vaikutusvaltaiselle tai muuten sinulle tärkeäksi osoittautuneelle henkilölle. Huomaat silloin suunnitelmiesi etenevän yllättävän tehokkaasti.

1.1.2016

Puhe sujuu ihan mukavasti, mutta kukaan ei tahdo silti ottaa sinua vakavasti. Seuraa hetki omia tunteitasi ja kuuntele mitä samalla olet sanomassa. Elleivät sanasi ja tunteesi ole tasapainossa et ole itsekään vakavissasi.

2.1.2016

Kuun neliö merkkiisi kovassa kulmassa Plutoon aiheuttaa kovaa sisäistä jännitettä ja saattaa tuntua myös poikkeavana epävarmuuden tunteena, jonka ei pidä antaa vaikuttaa tämän päivän päätöksiisi. Luota hetkellisiin aavistuksiisi ja ole valmis isoihin päätöksiin.

3.1.2016

Nyt kannattaa seurata innostuksesi viitoittamaa polkua ja yrittää silti keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Tee mahdollisimman paljon sellaista mikä tänään sujuu luontevasti ja jätä muu tekemättä.

Annan viikkohoroskooppi ajalle 18.-30.12.

Kuukausihoroskooppi 12/2015

Tunnista kunkin horoskooppimerkin ominaispiirteet

X