Kun Evaleena Vuorenmaa lihoi 40 kiloa, töitä ei yhtäkkiä riittänytkään – ”Fakta on, että lihavaa ei palkata artistien taustatanssijaksi”
Tanssija Evaleena Vuorenmaa ja taiteilija Raisa Omaheimo kertovat, miltä läskifobia tuntuu ja mitä sille voisi tehdä.
Tanssija Evaleena Vuorenmaa ja taiteilija Raisa Omaheimo kertovat, miltä läskifobia tuntuu ja mitä sille voisi tehdä.
”Työni vähenivät, kun lihoin”
Tanssija ja tanssinopettaja Evaleena Vuorenmaa, 37:
”Olen ollut 30 vuotta elämästäni hoikka. Raskauksien jälkeen lihoin 40 kiloa. Minua hävetti ja pelotti palata töihin tanssijaksi ja tanssinopettajaksi.
Sanotaan, että tanssi kuuluu kaikille, mutta näin ei todellakaan ole. Oppilaat eivät ole koskaan kommentoineet ikävästi, mutta jotkut työnantajat alkoivat syrjiä minua. En esimerkiksi päässyt enää mainoskuviin, ja minulta vähennettiin laittomasti tunteja.
Toiset työnantajat taas ymmärsivät, että ei minun ammattitaitoni ole lihomisen myötä hävinnyt mihinkään.
Tanssijana en ole tehnyt lihottuani enää yhtään töitä. Fakta on se, että lihavaa tanssijaa ei palkata messuille, artistien taustatanssijaksi tai musikaaleihin.
Nyt nuo kokemani häpeän- ja pelontunteet tuntuvat absurdeilta. Tein tietoisen päätöksen, että hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Huomasin, miten paljon omalta perheeltäni on pois se, että elän sitku-elämää. Että sitten kun olen laihtunut, voin mennä lasten kanssa uimarannalle.
Läskiaktivismin ja kehopositiivisuuden löytäminen auttoi minua oivaltamaan, että olen yhtä arvokas 60- kuin 100-kiloisena. Kaikenlaisille ihmisille, ovat he sitten lihavia, vammaisia tai rodullistettuja, kuuluvat samat ihmisoikeudet.
Minua on helpottanut myös ajatus, että minun ei tarvitse juhlistaa kehoani. Voin suhtautua siihen neutraalisti. Tuntuu, että lihava ihminen hyväksytään vain, jos hän hehkuttaa lihavuuttaan – tai sitten vihaa läskejään ja haluaa laihtua.
Jouduin tekemään aikamoista raivausta työpaikkojeni suhteen. Nykyään työskentelen vain tanssikouluissa, joissa vallitsee kehorauha ja joissa on hyvä ja turvallinen olo. Se tarkoittaa paljon reissaamista: opetan Tampereen lisäksi Jyväskylässä ja Turussa.
Monessa tanssi- ja liikuntapaikassa ajatellaan, että lihavat ohjaajat nakertavat heidän brändiään. Itse ajattelen, että erilaisten kehojen näkyminen kuvastoissa ja tunneilla vahvistaisi brändiä. Olen saanut oppilailtani kommentteja, että he eivät olisi muuten uskaltautuneet tanssitunnille, mutta lihava opettaja rohkaisi.
Rekrytoinneissa pitäisi pystyä siirtämään ennakkoluulot syrjään ja palkkaamaan pätevin.”
”Terveydenhuollon läskifobia on vaarallista”
Taiteilija Raisa Omaheimo, 44:
”Lihavien terveydenhuollossa kohtaama ennakkoluuloisuus ja asenteellisuus on paitsi tympeää myös erittäin vakava yhteiskunnallinen ongelma.
Joskus ajattelen, että kun lääkäri jälleen kerran kertoo minulle, että olen ylipainoinen, esittäisin leikisti yllättynyttä: Ai, ihanko totta! En tiennytkään! Kerran makasin selälläni tutkimuspöydällä, jalat telineillä ja ilman housuja, kun lääkäri totesi, että hyötyisin painonpudotuksesta. Silloin sanoin tiukasti, että en keskustele laihduttamisesta alapää paljaana.
Valtaosa lihavista on laihduttanut koko elämänsä, mutta kun se ei toimi. Jos lihavuus johtuisi siitä, ettei meillä ole riittävästi tietoa terveellisestä syömisestä ja liikunnan tehosta, eihän meillä olisi yhtään lihavaa.
Lääkäreiden ja hoitajien kommentit herättävät vain syyllisyyttä ja ahdistusta, koska apua ja tukea ei ole kuitenkaan tarjolla. Terveydenhuollon läskifobia johtaa siihen, että lihava alkaa kartella lääkäriin menoa. Ja se on vaarallista.
Lihavia patistellaan liikkumaan, mutta valtaosa urheiluvaatteista on liian pieniä, eikä liikunta-alan ammattilaisilla ole keinoja kohdata erilaisia kehoja. Poikkeuksiakin on. Olen käynyt joogassa, jonka ohjaaja osasi muokata liikkeitä minun keholleni sopivaksi. Siitä tuli hyvä, kohdattu olo.
Lihavuuteen liittyvä häpeä helpottaa iän myötä. En enää ahdistu läskeistäni, vaan olen tehnyt niistä jopa sisältöä stand up -lavalle. Mutta jos olisin 15-vuotias ja ylipainoinen, tilanne olisi toinen. Siksi haluan pitää aihetta esillä.
Kehopositiivisuus on terminä kehno. On aika kova vaatimus, että oma kroppa pitäisi kantaa ylpeästi. Hyvä lähtökohta on se, että ei vihaa kehoaan. Läskiaktivismi on paljon parempi termi.
Kehitystä on onneksi tapahtunut. Nykyään puhutaan muun muassa siitä, että lapsen kehoa ei saa arvostella. Mainoksiin on tullut myös plus-kokoisia malleja. Toivoisin kuitenkin vielä enemmän lihavia ihmisiä kuvastoihin, estradeille ja elokuviin. Voisiko lihava olla muutakin kuin komediahahmo – vaikkapa romanttisen rakkauden kohde tai vahva taistelija?”
Kommentit
Kiitos Raisa ja Evaleena jutustanne. Niin kuin tämä kommenttikenttä osoittaa läskifobia tai läskiviha ovat jo yhteiskunnallisia ongelmia. Kiitos Raisa kirjastasi, se on upea. Kaikki rakkaus erikokoisia ihmisiä kohtaan. Olen järkyttynyt läskivihamielisestä puheesta ja kommentoinnista.
Kommentit
Aika karmeaa katsottavaa.
Kehopositiivisuutta parempi termi on läskiaktivismi? No, ainakin tuo avoimesti esille että puhuu ainoastaan läskien suhteesta kehoonsa ja siihen että läskejä ei saa kommentoida, viis muista joilla on ongelmallinen suhde kehoonsa tai jotka kokee syrjintää kehonsa takia.
no niin siinähän tuli Raisalta oikein mallikkaasti tekosyitä, kummasti vain toiset ihmiset kykenevät laihtumaan vaikka urheiluvaatteet pieniä olisivatkin. oliskohn se syy jossakin ihan muualla.
Näillä kehopositiivisuus jutuilla annetaan ymmärtää että lihavuus olisi jotenkin terveellinen tapa elää. Mainokset eivät ole myyviä lihavilla kropilla.
Minä ainakin ostan ennemmin brändiltä, jonka mainoksissa näkyy kaikenlaisia kehoja, myös lihavia. Joten tässä tapauksessa ainakin lihavat kehot myyvät, jopa paremmin kuin geneeriset laihat valkoiset vammattomat kehot…. Just esim Victoria’s Secret joutui supistaan liiketoimintaansa huomattavasi romahtaneen myynnin takia, ois kannattanut tehä niitä pikkareita isoillekin tytöille ja olla vähän suvaitsevaisempi
Victoria’s Secret? Otit sitten esimerkiksi sen surkeimman pikkariyrityksen joka ei ole koskaan tehnyt tervepainoisillekaan sopivia hepeneitä, vaan ainoastaan valmiiksi laihoille malleille, jotka eivät edes kelvanneet sellaisinaan, vaan vasta viikkojen nälkäkuurin jälkeen. Ei tarvitse hypätä yhdestä epäterveellisestä toiseen, vaan siinä välissä on normaalipainoisiakin.
Väitän, että töiden väheneminen ei tullut ihan kokonaan yllätyksenä… Kuinka kauan 40kg ylipainoinen ihminen ylipäätään jaksaa tanssia? 5 min? Kun tarvitsisi jaksaa koko ilta. Ja pari klassikkoa osui silmään: ”Raskauskilot” -> but of course.. Suurin osa muista naisista kyllä ymmärtää, että kun se lapsi on puserrettu maailmaan, voi lakata syömästä kuin hevonen.
”Urheiluvaatteet ovat liian pieniä” -> Mitä?! Mitä!! Urheilla voi vaikka pussilakanassa jos niin haluaa. Tennarit jalkaan ja ovesta ulos.
Ei muuten hävittäjälentäjänkään _taidot_ mihinkään häviä, vaikka hän painaisi 150kg. Siinä on vaan sellanen ongelma, että se kaveri ei mahdu sinne hävittäjään ja hommat jää tekemättä.
No meikä jaksaa tanssia 3h tuntia helposti kovatasoisella tunnilla, vaikka selkeästi ylipainoinen olenkin, kun olen koko elämäni tanssia harrastanut, että Evaleena varmaan jaksaa vielä enemmän kun opettaa tanssia ammatikseen.
Kuinkas kauan sinä jaksat urheilla putkeen kovatasoisella teholla ja korreloiko se sinulla suoraan vain rasvaprosenttisi kanssa? Ihmeellinen keho siinä tapauksessa, meidän muiden kehot ovat psykofyysisiä kokonaisuuksia, joihin vaikuttaa huomattavasti suurempi skaala tekijöitä.
Annan tulisi julkaista vielä enemmän artikkeleja, jotka käsittelevät yhtäläistä ihmisarvoa, läskifobiaa ja epäasiallista käytöstä, sillä tämäkin kommenttikenttä osoittaa taas miten huonosti boomerit ymmärtävät ihmisarvoa, terveyttä ja yhtäläisiä oikeuksia päästä avun piiriin ja miten huonosti he käyttäytyvät netissä ja varmaan sama käytös jatkuu ihmisten ilmoilla. Toisen kokemuksen vähättely ja toisen ihmisen elämäntarinan vähättely vertaamalla sitä omaan etuoikeutettuun elämän historiaan osoittaa empatiakyvyttömyyttä ja kapeakatseisuutta, mitä onneksi nuoremmat sukupolvet tuntuvat hallitsevan paremmin.
Rohkea teko Evaleenalta ja Raisalta puhua kokemuksistaan julkisesti ja tuoda epäkohtia esille, hyvä te! 🙂
Ja hyvä Anna, näin sitä vähitellen siirrytään pois dieettikulttuurista, kapeasta mediakuvastosta ja kiusaamisesta.
Tärkeä artikkeli aiheesta olisi sellainen joka käsittelisi monenlaisten ihmisten suhdetta kehoonsa, eikä ainoastaan lisäisi tätä epäterveellistä läskin ihannointia.
Ja ei, en ole boomer, vaan milleniaali joka muistaa kyllä heroin chic -muodin, olin sitä vastaan samalla lailla kuin nyt jonkun Tess Holidayn ihannointia. Se on aivan sama asia.
En lähtis leveilee sillä että on joku milleeniaali, jos on silti empatiakyvytön :”’)
Nimenomaan, sanoo tämä millenniaali. Läski-idealismi olisi uskottavampaa, jos nämä tädit myöntäisivät sen, että lihavuus on terveysriski. Se, että tungetaan pää pusikkoon ja hoetaan lihavuuden varjopuolista puhujalle ”huolitrollaaja, huolitrollaaja!”, ei auta asiaa lainkaan.
Ei se minulta pois ole, jos joku haluaa vaikeuttaa elämäänsä paisumalla kömpelöksi ja avuttomaksi, mutta terveysongelmia vähättelevä sairaalloisen ylipainoinen on kuin tupakoitsija, joka väittää, ettei polttamisesta ole mitään haittaa.
Kyllä, laihemmillakin on terveysmurheita, mutta kuten kaikki tiedämme, holtiton painonkeruu lisää riskejä aina aivoverenvuodosta tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin. Ei, en huomauttele arkielämässä ihmisille heidän painostaan.
Olen nähnyt lihavien tanssivideoita netissä ja totuuden nimissä on sanottava, että tanssi on esteettinen laji. Liikeet näyttävät sulavammilta ja vauhdikkaammilta kun tanssija on normaalipainoinen. Entäpä nostot? Laitetaanko normikokoon mahtuva partneri hilaamaan arvon tanssija väkipakolla irti tantereesta vai tilataanko suosiolla henkilönostin? Vai pysytäänkö tiukasti yksintanssahtelussa, jottei näitä tilanteita tule eteen?
Tänään viimeksi kolotti karkkihammasta. Menin hyllylle, ja muistin, miten somesyötteessä läskiaktivisti punnersi hampurilaista kitaansa. Jätin makeispussin ostamatta ja valitsin sen pienimmän suklaapatukan. Ostin kanasalaatin. En pitkään aikaan ole kohdannut parempaa motivaattoria terveellisempään syömiseen kuin nämä aktivistit. En missään nimessä halua tulla samannäköiseksi.
Mielen ongelmistahan tässä on ensisijaisesti kyse. Alkoholi, huumeet, seksi, pelaaminen, ruoka. Addiktioita kaikki.
Koska laihikselle?
Mikä ihmeen läskifobia? En minä lihavia ihmisiä pelkää, mihin fobia viittaa.
Kiitos Raisa ja Evaleena jutustanne. Niin kuin tämä kommenttikenttä osoittaa läskifobia tai läskiviha ovat jo yhteiskunnallisia ongelmia. Kiitos Raisa kirjastasi, se on upea. Kaikki rakkaus erikokoisia ihmisiä kohtaan. Olen järkyttynyt läskivihamielisestä puheesta ja kommentoinnista.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous