Hyvinvointi

Olisiko sinusta laskuvarjohyppääjäksi?

Teksti: Anna.fi

LaskuvarjottaretOlet kai joskus haaveillut osaavasi lentää? Mahdoitko tietää, että kun laskuvarjohyppääjä hyppää koneesta neljän kilometrin korkeudessa, vapaapudotusta tulee peräti minuutin verran ennen varjon aukaisua. Siinä ajassa ehtii jo saada tuntumaa siihen, miltä maa linnun silmin näyttää. Eivätkä taivaalla lennä ainoastaan hurjapäiset nuoret miehet, vaan myös kaikenikäiset rohkeat naiset. Mukana on niin keski-ikäistä perheenäitiä kuin nuorta koululaistakin. Ilmassa iällä tai koulutuksella ei ole väliä.

Extreme-kokemus vai harrastus?

25-vuotias Jenni osallistui hyppykurssille vuosi sitten. ”Ensimmäinen muistikuvani laskuvarjohyppäämisestä on Utissa järjestetyltä VPK-leiriltä, jossa nähtiin näytöshyppy. Silloin päätin, että hyppään itsekin joskus. Ajattelin tosin, että hyppääminen on hirmuisen kallista ja että se iso juttu on nimenomaan varjolla lentäminen. En ollut kuullutkaan vapaapudotuksesta, enkä ajatellut, että laskuvarjohyppääminen voisi olla harrastus. Ajattelin sen lähinnä olevan kerran tai parin extreme-kokemus,” Jenni kertoo.

JenniReilu vuosi sitten Jenni tapasi laskuvarjohyppääjämiehen, joka kertoili lajista paljon ja näytti hyppyvideoita. ”Ensimmäisellä näkemälläni vapaapudotusvideolla ihmiset lensivät erilaisissa asennoissa, hymyilivät ja ilmeilivät kameralle. Ihmettelin, miten ilmassa saattoi olla vaikka miten päin ja vieläpä naureskella iloisesti samaan aikaan. Tuolloin ajattelin, että en kuitenkaan uskaltaisi itse hypätä”, Jenni nauraa.

Myöhemmin saatuaan lisää tietoa lajista ja katsottuaan hyppyleffan nimeltä Cutaway Jenni oli myyty. ”Etsin hyppykerhon asuinpaikkani läheltä ja ilmoittauduin kurssille. Ilmoittauduttuani olin todella innostunut, mutta toisaalta pelotti aivan suunnattomasti. En voinut ymmärtää, miten videolla näkemäni hyppääjät pystyivät nauramaan pudotessaan usean kilometrin korkeudesta.”

Kilometrin kautta neljään

Jenni osallistui JAD-kurssille, jonka ensimmäiset hypyt hypätään pakkolaukaisuhyppyinä kilometrin korkeudesta. Pakkolaukaisuhypyillä oppilas saa rauhassa keskittyä oikeaan uloshyppyasentoon, ja oppilaan hypätessä koneesta hyppymestari päästää ilmavirtaan apuvarjon, joka aukaisee päävarjon.

LentokoneeseenEnsimmäisten hyppyjen jälkeen Jenni joutui kiukkuisen flunssan takia pitämään taukoa, jonka jälkeen hän hyppäsi muutaman pakkolaukaisuhypyn lisää ja pääsi harjoittelemaan varjon itseaukaisua. Uloshyppyasento ei kuitenkaan aivan ottanut luonnistuakseen, ja hyppymestari laittoi Jennin harjoittelemaan lisää.

”Päätin että hyppään pakkolaukaisuhyppyjä niin pitkään, että hypyt menevät läpi. Kuulin kuitenkin ennen kymmenettä hyppyäni, että voisin siirtyä NOVA-oppilaaksi”, Jenni kertoo. NOVAn (nopeutettu vapaapudotus) käyneet oppilaat hyppäävät heti ensimmäisen hyppynsä neljästä kilometristä kahden hyppymestarin kanssa. Jenni oli jo tuolloin ihastunut harrastukseen ja päätti satsata hieman hintavampaan, intensiivisempään kurssimuotoon, jotta hyppyura etenisi ripeämmin.

Laskuvarjon pakkaaminen”En tiennyt mitä odottaa vapaanpudotukselta. Ensimmäinen kokemus olikin sekava. Olin ajatellut sen tuntuvan enemmän putoamiselta, mutta tunne olikin kuin olisi kellunut ilmapatjan päällä, vaikka samalla putoaa parin sadan kilometrin tuntivauhtia maata kohti. Hypyn jälkeen oli mahtava fiilis ja kiire takaisin taivaalle”, Jenni muistelee. Välissä oli vain pakattava varjo. Aloittelevalla hyppääjällä pakkaamiseen uppoaa helposti useita kymmeniä minuutteja. Kokeneet hyppääjät laittavat varjon pakettiin muutamissa minuuteissa.

Talven jälkeen jännitti

Koneen ollessa talviteloilla Jennillä oli aikaa pohdiskella. ”Talvella näin muutaman kerran viikossa hyppyunia. Jännitin ja pohdin jo lopettamistakin ja päätin, että kauden ensimmäinen hyppy jäisi elämäni viimeiseksi, jos minulla ei olisi hauskaa. Loppujen lopuksi en malttanut odottaa toukokuun alkua pidemmälle, kun säät lämpenivät”, Jenni nauraa. ”Maassa ei enää ollut epäilystäkään, etten lähtisi uudelleen hyppäämään. Ihmettelin tosin edelleen hieman, miksi kiusaan itseäni näin jännittävällä puuhalla, mutta pidin koneen noustessa silmät kiinni, keskityin vain omaan suoritukseen ja annoin muiden pulista omiaan.”

Jad-exitParinkymmenen hypyn jälkeen Jenni huomasi, ettei enää jännittänytkään kauheasti. Nyt koossa on vajaat 30 hyppyä ja edessä on vielä muutamia ennen koehyppyä, jolloin Jenni saa C-kelpoisuuden eli kelpparin ja hänestä tulee itsenäinen hyppääjä. Silloin eteen tulee yleensä myös harrastuksen kallein satsaus: omien varusteiden ostaminen. Käytettyjä varusteita saa reilusta tuhannesta eurosta ylöspäin, mutta aivan uusiin ja omien mittojen mukaan tehtyihin voi helposti upottaa useamman tuhat euroa.

Taivaalle vai kotisohvalle?

Miksi turvallinen kotisohva pitäisi vaihtaa lentokoneesta hyppäämiseen? Voihan telkkaristakin katsella luontodokumentteja, joissa näkyy kauniita maisemia. ”Pelko kumpuaa mielestäni tietämättömyydestä. Jännittäminen kuuluu sen sijaan hyppäämiseen ja pistää keskittymään ainoastaan hyppyyn. Mitä pidemmälle koulutusohjelmassa pääsee ja saa onnistumisen kokemuksia, sitä vähemmän pelottaa, koska oppii luottamaan itseensä”, Jenni toteaa. ”Pidän ihan tavallisesta arjesta ja kotona olemisesta, mutta välillä on kiva saada suuria tuntemuksia. Vapaapudotusta ei pysty kuitenkaan täysin kuvailemaan, se täytyy kokea itse.”

Muutaman kilometrin korkeudessa luulisi huimaavan. ”Itse en pelkää korkeita paikkoja, mutta hyppääjien joukossa on useita korkeanpaikankammoisia. Hyppytilanne on kuitenkin täysin omanlaisensa. Siinä vaiheessa, kun alkaa ymmärtää korkeuden, keskittyy jo täysin laskeutumiseen”, Jenni kuvailee. ”Huono puoli hyppäämisessä on se, että säälle ei voi mitään. Jos tuulee liikaa, sataa tai on liian pilvistä, ei hypätä, vaikka kuinka mieli tekisi. Joskus joutuu odottelemaan, mutta silloin on hyvää aikaa tutustua muihin kerholaisiin ja tehdä jotain mukavaa yhdessä.”

Hyppykärpänen puri Katia jo pienenä

Kati aloitti hyppäämisen 16-vuotiaana. ”Muistan ihan tarkan päivämääränkin. Hyppäsin ensimmäisen kerran 9.5.1998, joka oli äitienpäivää edeltävä lauantai. Se, että säilyin ehjänä, olikin hyvä äitienpäivälahja”, Kati nauraa. Äiti ei ollut lainkaan innostunut tyttärensä uudesta Katiharrastuksesta. Mikään ei kuitenkaan auttanut, sillä Kati oli päättänyt jo pienenä tahtovansa hypätä heti, kun täyttää vaadittavat 15 vuotta. Unelma hyppäämisestä oli niin vahva, että Kati näki neljätoistavuotiaana unta kurssin viivästymisestä. ”Näin unta, että olin jo täyttänyt viisitoista, mutten vielä ollut mennyt kurssille. Heräsin ja totesin, että huh, en olekaan vielä viittätoista!”

Kati aloitti hyppäämisen Tampereen laskuvarjokerhossa. Kurssi käytiin Härmälässä, mutta hypyt hypättiin Jämillä. Kurssille meneminen sai silti odottaa vuodella, kun tarvittavaa lupaa vanhemmilta ei meinannut herua. Lopulta Kati ilmoittautui kurssille ja ilmoitti kotona, että nyt mennään. ”Äiti ei puhunut minulle sanaakaan sinä päivänä, mutta ymmärsi, että olisi voinut korkeintaan viivyttää hyppäämisen aloittamista vuodella tai parilla.”

Kati tiesi koko ajan, ettei ollut vain kokeilemassa lajia. ”Pidin itsestään selvänä, että jatkan harrastusta. Olin hyvin ujo aloittaessani hyppäämisen, mutta päätin, että porukkaan pitää päästä mukaan. Menin rohkeasti kaikkiin mahdollisiin tapahtumiin”, Kati kertoo. Kerholla oli myös kaksi suunnilleen Katin ikäistä tyttöä, jotka olivat aloittaneet hyppyharrastuksen hieman aiemmin. Kolmikko muodosti nopeasti oman porukkansa ja yöpyi leireillä samassa huoneessa, jota vanhemmat hyppääjät alkoivat kutsua lastenhuoneeksi.

 Hyppäämisestä elämäntapa

Harrastuksesta on sittemmin tullut Katille elämäntapa ja hyppyjä on kertynyt reilut 900. ”Tässä on aina jotain uutta opeteltavaa. Muutaman viime vuoden aikana olen innostunut uusien hyppääjien kouluttamisesta. On ihan mahtavaa nähdä, miten innoissaan oppilaat ovat. Hyppyjen jälkeen oppilaiden kasvot loistavat”, Kati hehkuttaa. Hyppymestarikurssin Kati kävi keväällä ja hyppymestarin paperit hän pokkasi alkukesästä. Kouluttamisen ohella Katin tavoitteena on treenata lisää omaa lajiaan freeflyingia, jossa lennetään eri asennoissa toisten hyppääjien kanssa. Freefly-hyppääjät voivat lentää vaikkapa pää alaspäin, jalat alaspäin, istuallaan tai selällään.

SE naisten kuvioVuonna 2005 Kati oli mukana muodostamassa Suomen suurinta naishyppääjien vapaapudotuskuviota voimassa olevalla Suomen ennätyshypyllä, jolla oli mukana 35 naista. ”Laskuvarjoilu ei missään nimessä ole vain poikien ja miesten laji! Naisten määrä kursseilla vaihtelee toki kovasti, mutta aktiivisia naishyppääjiä on paljon. Asuin muutama vuosi sitten Rovaniemellä ja siellä suunnilleen puolet aktiivisista kerholaisista oli silloin naisia”, Kati kertoo. ”Meillä oli todella hauskaa tyttöporukalla. Kun menin kerholle, pääsin heti mukaan tyttöjen iltoihin, joissa syötiin ja juotiin hyvin ja katseltiin hyppyvideoita.”

Kesäfestarit ovat jääneet toiseksi

Kati on käynyt hyppäämässä eri puolilla Suomea. ”Ulkomailla olen käynyt hyppäämässä Virossa, Ruotsissa ja Venäjällä. Jos saisin vapaasti valita, lähtisin Australiaan tai Uuteen-Seelantiin”, Kati kertoo. ”Suomesta tehdään vuosittain suunnilleen sadan hyppääjän talvireissu Yhdysvaltoihin Floridaan. Sinnekin olisi mukava lähteä, sillä siellä hyppääminen on edullisempaa ja homma kuulemma todella toimii, joten hypätä ehtii oikein kunnolla.”

Hyppyharrastus viekin suurimman osan harrastajien ajasta ja rahasta. Hyppääjän löytää aurinkoisena päivänä katselemasta taivaalle ja toteamasta, että nyt olisi täydellinen keli. ”Nykyisin on ihana viettää välillä mökkiviikonloppua, eikä tarvitse ihan aina enää miettiä, että voi, nyt paistaa aurinko, enkä minä ole hyppäämässä. On tässä vuosien aikana kuitenkin jäänyt aika monet mökkeilyt ja sukulaisjuhlat väliin. Kesäfestareillakaan en ole koskaan käynyt”, Kati nauraa. ”Toisaalta hyppääminen on antanut niin paljon. Mahtavan harrastuksen lisäksi kerholta on löytynyt tärkeitä ja merkittäviä ihmissuhteita.”

Järjestöpuuhaa ja ennätyshyppyjä

Malmilla ja Hangossa toimivan Suomen Laskuvarjokerhon puheenjohtaja Ulla Hiipakka aloitti hyppyharrastuksensa vuonna 1998 Alavudella. Aluksi hyppyjä kertyi harvakseltaan, mutta vuodenvaihteessa 2000–2001 Ulla lähti suomalaishyppääjien reissulle Floridaan, jossa hyppykärpänen puraisi lujempaa, ja Ulla hyppäsi kelppariin tarvittavat hypyt. Sittemmin hyppyjä on karttunut 750.

Ulla alkoi heti kelpparin saatuaan hypätä nelihenkisessä joukkueessa formation skydivingia, jossa muodostetaan erilaisia kuvioita vatsallaan lentäen. Viime vuoden Suomen mestaruuskisoissa Ulla sijoittui toiseksi joukkueensa kanssa ja heinäkuussa odottavat seuraavat SM-kisat Hangossa. NOVA-hyppymestarin paperit Ulla sai muutama viikko sitten. ”Odotan hyppymestarina toimimista innolla. Haluan, että hypätessäni on aina tavoitteita ja mielekästä puuhaa. Siksi olen lähtenyt mukaan myös erilaisille ennätyshypyille”, Ulla kertoo. Voimassa ovat esimerkiksi Suomen ennätykset 58-henkiseltä kuviohypyltä ja naisten kahdeksanhenkisen joukkueen kuviohyppäämisessä.

Kymmeniä tuhansia hyppyjä joka vuosi

Järjestössä työskentelevänä Ulla innostui lähtemään mukaan myös Suomen Laskuvarjokerhon hallitukseen. Tällä hetkellä Ulla toimii myös Suomen Ilmailuliiton laskuvarjotoimikunnan puheenjohtajana. ParanoidatLaskuvarjokerhojen haasteet ovat samat kuin muussakin yhdistystoiminnassa. ”Järjestökulttuuri on kauttaaltaan muuttunut. Nykyisin on vaikeampaa saada ihmisiä mukaan vapaaehtoistoimintaan tekemään asioita yhteisen hyvän puolesta”, Ulla toteaa. ”Toisaalta laskuvarjourheilun parissa haasteena ovat myös polttoaine- ja lentokonekustannukset. Kasvavan lentoliikenteen myötä joudumme myös pohtimaan miten ja missä ilmatilaa on käytettävissä.”

Suomessa hypätään vuosittain noin 43 000 hyppyä. C- ja D-kelpoisuusluokkien itsenäisiä hyppääjiä on koko maassa noin 750 ja Ilmailuliiton jäsenistä laskuvarjohyppääjiä 2250. Uusia oppilaita tulee vuosittain kursseille 800–900. ”Piirit ovat pienet, joten kaikki tuntevat kaikki”, Ulla hymyilee. ”Erityisen mukavaa on, kun kerholle tulee vanhoja hyppääjiä, jotka ovat pitäneet taukoa 80- ja 90-lukujen jälkeen. Tuolloin saattoi vielä sanoa, että laji oli miesten. Nykyisin mukana on paljon naisia ja he hakeutuvat erityisesti koulutustehtäviin ja kerhojen hallintoon.”

LaskeutuminenTurvallisuus asuu korvien välissä

Laskuvarjourheilusta lienee monenlaisia ennakkoluuloja etenkin turvallisuuden suhteen. ”Turvallisuus on niin paljon itsestä kiinni: tämä on juuri niin turvallista, kuin mitä siitä itse tekee. Tämän lajin tärkeimmät välineet ovat korvien välissä”, Ulla toteaa. ”Toisinaan hypyillä pelottaa, sillä en ole mikään rämäpää. Naiset suhtautuvat lajiin ja omiin taitoihinsa varmasti ylipäätään tarkemmin. Pieni jännitys lajiin kuitenkin täytyy kuulua. Jännitys pitää skarppina, jotta turvallisuuteen ei pääsisi suhtautumaan yliolkaisesti.”

Vapaapudotuslajien SM-kilpailut Hangossa 23.–27.7.2007

Suomen Laskuvarjokerho ry

Tampereen Laskuvarjokerho ry

Napapiirin Laskuvarjourheilijat ry

Suomen Ilmailuliitto ry

Teksti ja kuvat maassa: Anne Slåen
Kuvat ilmassa: Jussi Laine

X