Kevät on täällä ja karvakeskustelu voi alkaa. Kohta netissä taas kohistaan kuka poistaa karvansa, mitä karvoja poistetaan ja miksi. Keskustelun sävy on sotaisa. ”Posliinit” ja ”tuherot” tappelevat vimmatusti siitä pitäisikö ihmisen poistaa karvojaan vai olla poistamatta. Posliineja nimitellään lolitamaisiksi miesten miellyttäjiksi ja karvaisia suttuisiksi rämemajaviksi.

Minulle on turha tulla selittämään, että karvojen poistaminen olisi jotenkin moraalitonta tai haitallista. Olen siistinyt karvoitustani vuosikausia ongelmitta ja aion niin tehdä jatkossakin. En koe tarvitsevani luonnon villahousuja, mutta en silti mielestäni ole tilivelvollinen niille, jotka haluavat pitää puskansa luonnon tilassa.

Eniten minua kummastuttaa näissä karvasodissa se, että miksi ihmeessä jotkut ovat kiinnostuneita toisten ihmisten karvaisuudesta tai karvattomuudesta. Miksi minun karvattomuuteni nyppii ulkopuolisia? Tai miksi minun pitäisi tuohtua jonkun toisen pehkosta? Hittoako kenenkään karvoitus muille kuuluu?

Mitä toisten karvoihin tulee minulle on ihan sama mitä kukin poistaa tai on poistamatta. Minun puolestani tuntemattomilla ihmisillä saa  pyllykarvat roikkua vaikka polvissa saakka ja kasvaa rekkamiehen pastilleja. Harva kun esiintyy alaosattomissa julkisesti, joten sinänsä pitäisi olla aivan sama asuuko pöksyissä karvainen marsu vai onko siellä kiitorata pienkoneille.

Vaikka en itse pidäkään karvoja esteettisinä, niin kyllä minun puolestani kesäkadulle mahtuu myös muutama hikinen mamma kesätopin alta tursuvine kainalokarvoineen. Eihän se ole minulta pois. Minulle on jopa ihan sama, onko omalla miehellä karvoja vai ei. Toki kiinnitän huomiota ulkoisiin seikkoihin partnerin valinnassa, mutta karvat ovat vain karvoja. Mies voi olla kalju tai tuulessa hulmuavan taljan kauttaaltaan peittämä. Pääasia, että on isomunainen tai edes muuten mukava.

X