Anna-Kaarina Autere
Anna-Kaarina Autereen mielestä ikä on työnhaussa este.
Työ ja raha

Pitkäaikaistyöttömän Anna-Kaarinan, 55, havainto: Viisikymppiset naiset syrjivät toisiaan

Työttömän arki on taistelua TE-toimiston selvityspyyntöjen kanssa ja tarpeettomuuden tunnetta. Anna-Kaarina Autere haluaisi töihin, mutta häntä ei palkata. – Viisikymppisellä naisella voi olla turhan paljon näkemyksiä.
Teksti: Piia Sainio  Kuvat: Petri Blomqvist

Neljän vuoden asiakkuuden aikana Anna-Kaarina Autere, 55, ei ole kertaakaan saanut TE-toimistosta viestiä, jossa olisi ehdotettu hänelle työpaikkaa. Toisenlaisia viestejä sen sijaan on tullut lukuisia. Sellaisia, jotka saavat sapen kiehumaan.

Eräänä iltana maaliskuun lopussa Anna-Kaarina istui kokouksessa, joka liittyi hänen luottamustoimeensa kunnallispolitiikassa. Tauolla hän vilkaisi puhelintaan ja huomasi sähköpostiviestin. Omapostiin oli saapunut kirje TE-toimistosta.

– Säikähdin. En pystynyt keskittymään enää mihinkään vaan aloin henkisesti varautumaan siihen, mitä asia voisi koskea.

Jos se olisi selvityspyyntö, se voisi vaikuttaa työttömyysturvaan ja toimeentuloon. Joskus Anna-Kaarina oli ollut ilman tuloja kuukaudenkin. Ja selvityspyyntöhän siellä oli. Joulukuussa Anna-Kaarinalle oli tehty puhelimessa työllistymissuunnitelma. Nyt siitä oli kulunut kolme kuukautta, ja hänen olisi pitänyt muistaa kuitata, että kyllä, hän on hakenut töitä.

– Kiehahdin, että tätäkö taas! Minäpä teille selvitykset annan.

”Mieluummin palkataan nelikymppinen”

Viisikymppisenä Anna-Kaarina oli valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Nuorena hän oli kouluttautunut sairaanhoitajaksi ja työskennellyt erikoissairaanhoidossa muutaman vuoden. Hän tuli äidiksi 1990-luvun alussa, jolloin lama iski Suomeen. Hän hoiti lapsia kotona ja etsi keikkatöitä hoitoalalta, turhaan. Vuonna 1997 hän ilmoittautui ensimmäistä kertaa työttömäksi työnhakijaksi.

Niihin aikoihin hän lähti myös ensi kertaa mukaan kuntapolitiikkaan ja tuli tunnetuksi perheiden puolestapuhujana. Hän sai työpaikan Mannerheimin Lastensuojeluliitosta hankesuunnittelijana. Hän oli samalla työnantajalla 4,5 vuotta. Toistaiseksi tuo työsuhde on ollut hänen elämänsä pisin.

Anna-Kaarina Autere

Anna-Kaarina on joutunut ”kafkamaisiin” tilanteisiin niin työnhaussa kuin työttömyysturvan selvittelyssäkin.

Työ MLL:ssa poiki lisää hankkeita. Esimerkiksi koulupudokkuutta ehkäisevään hankkeeseen hänet valittiin projektisuunnittelijaksi yli sadan hakijan joukosta. Kaikki työsuhteet olivat määräaikaisia, ja aina välillä Anna-Kaarina edisti opintojaan. Viimeisin hanketyö päättyi keväällä 2018. Sen jälkeen hän suoritti loppuun yliopisto-opintonsa. Valmistuttuaan hän on hakenut useita työpaikkoja, muun muassa hankekoordinaattorin, viestinnän alan ja TE-toimiston asiantuntijan paikkoja. Puolen vuoden aikana hän on päässyt kolmesti työhaastatteluun.

– Minulle on tullut vaikutelma, että mieluummin palkataan nelikymppinen kuin päälle viisikymppinen, Anna-Kaarina sanoo.

Hän on tehnyt yllättävän havainnon.

– Myös yli viisikymppiset naiset ovat niitä, jotka syrjivät yli viisikymppisiä naisia. He ovat usein päättämässä siitä, kenet otetaan ­haastatteluun ja kuka valitaan. Eräs sudenkuoppa on siinä, että minut voidaan kokea uhkana. Viisikymppisellä naisella voi olla turhan paljon näkemyksiä, ja myös uskallusta kertoa niistä.

Pettymykset on kannettava yksin

Hylätyksi tulemisen kokemus pitää joka kerta kantaa yksin. Onneksi Anna-Kaarinalla on hyviä ystäviä tukenaan.

– On lannistavaa ja lamauttavaa, kun työpaikkaa ei saa. Kertaakaan esimerkiksi TE-palvelun ihminen ei ole ollut vierelläni kantamassa sitä pettymystä ja miettimässä, mitäs nyt seuraavaksi, Anna-Kaarina kertoo.

Jos hän saisi päättää, suunnitelmia tehtäisiin aivan muualla kuin puhelimessa tai netissä.

– Tekisin sitä hommaa niin, että kokoaisin asiakkaista pienen porukan kerrallaan tekemään yhdessä jotain urakkaa. Siinä näkisi hyvin, millaista osaamista ja asennetta heillä on. Kun vain puhelimessa päivitetään suunnitelma, ihmisen kykyjä ei opita tuntemaan.

Yksilöllistä lähestymistä Anna-Kaarina kannattaa muutenkin. Työttömän pitäisi saada tuntea, että joku on kiinnostunut siitä, että sopiva työ löytyy.

– Suurin osa innostuu, jos saa kuulla, että nimenomaan häntä tarvittaisiin töihin. Että olisipa kiva, jos olisit osa meidän porukkaa. On vaikea kuvitella, että kovin moni siinä tilanteessa sanoisi, että mieluummin makoilen loppuelämäni kämpillä.

Anna-Kaarina Autere 

Työttömyysaikana Anna-Kaarina on myynyt eläkevakuutuksensa ja ottanut lyhennysvapaata asuntolainaansa.

Ihminen tarvitsee yhteisöä, johon kuulua

Politiikasta Anna-Kaarina jättäytyi pois kymmenen vuotta sitten, mutta lähti viime kesänä uudelleen mukaan, kun pyydettiin. Nyt hän ajattelee, että työttömälle politiikkaan lähtö on hyvä ratkaisu. Kannattaa olla mukana jossakin verkostossa, jossa rakentaa omaa osaamistaan.

– Minua on vahvistanut se, että lähdin politiikkaan. Hyvä palaute on vienyt minua eteenpäin.

Anna-Kaarina on jäänyt pohtimaan palkkatyön välttämättömyyttä. Siitä hän ei ole vakuuttunut.

– Mutta se on välttämättömyys, että on jokin toimeentulo eikä ole kategoriassa tarpeettomat ihmiset. Työttömiä pitäisi tukea siinä, että he pääsevät yhteisöihin kiinni. Silloin kukaan ei tuntisi itseään hyödyttömäksi.

X