Stressivapaa vyöhyke: Kolme askelta stressivapaalle vyöhykkeelle

Nykypäivän työtahti voi olla hurja. Ei siis ihme, että stressaannumme. Ihme, sen sijaan, on, että pidämme kiinni stressistämme.

Filosofi G. I. Gurdjieffin sanoin, kaikkein vaikeinta ihmiselle on luopua kärsimyksestään.  Kun ihminen alkaa tottua ympäröiviin olosuhteisiinsa, hän kiintyy niihin. Stressin kokonaisvaltainen luonne syöpyy osaksi solumuistia. Kofeiniin, adrenaliinin ja kroonisen jännittyneisyyden kolminaisuus pitää ihmisen otteessaan kantajansa omalla suostumuksella.

Stressissä on, sitä paitsi, jotain jännittävää. Vähän niin kuin rikosuutisissa. On mielenkiintoista tietää kuka teki mitä kenelle ja miten. Mitään uutta siinä ei kuitenkaan ole.

Auringon alla nimittäin kaksi asiaa on pysynyt vakiona. Ensimmäinen on se, että viehätymme stressistä. Toinen on se, että tästä viehätyksestä voi vapautua. Buddhalaisen tradition isä Gautama Buddha puhui kärsimyksestä ja siitä vapautumisesta. Minä puhun stressistä ja stressivapaasta vyöhykkeestä.

• Ensimmäinen askel stressivapaalle vyöhykkeelle astumiseksi on tunnistaa omat, itselle tyypilliset stressin muodot.
• Toinen askel on tunnustaa, että on kiintynyt niihin.
• Kolmas askel on pohtia mikä voisi olla vaihtoehtoinen, stressittömämpi tapa olla, ajatella ja toimia.

Oman stressaamisen tunnistaminen tarkoittaa yksinkertaisesti itselleen tyypillisen stressikäyttäytymisen havainnointia: mitä alan ajatella, miten alan tuntea, miten alan toimia kun olen stressaantunut?

Kiintymyksen tunnustaminen tarkoittaa hieman syvempää oivaltamista: miten, itse asiassa, jollain tasolla nautin ja kutsun luokseni tätä tilaa? Koenko olevani tehokas tai ihmisarvoinen vain silloin, kun itse tunnen olevani uupunut – ja myös näytän siltä ulospäin? Millaisin keinoin pidän yllä stressiä? Mitä olen valmis maksamaan luodakseni kuvan ulospäin työllensä kaikkensa antaneesta voipuneesta sankarista, väsyneestä, mutta ei onnellisesta?

Vaihtoehtoisen olemisen tavan pohtiminen tarkoittaa tarkan kuvan luomista. Se tarkoittaa kokonaislaatuista visiota siitä, kuka voisi olla. Se tarkoittaa, itse asiassa, paluuta lapsuuteen: aikaan, jolloin kaikki oli mahdollista. Ja se, jos mikä, on urheaa.

Stressivapaalle vyöhykkeelle astuminen edellyttää siis huomiokykyä, rehellisyyttä ja rohkeutta.

Niiden avulla muutos on mahdollinen. Ilman niitä mikään ei muutu – paitsi sattumalta ja kriisin kautta.

Elämä meitä niiltä varjelkoon.