Äiti- tai isäpuoli on uusperheneuvoja Taru Meritien mukaan aina vähän varuillaan, kun kyseessä on toisen lapsi. – Hän miettii paljon tarkemmin kuin omien lastensa kohdalla, kuinka hän asioihin reagoi tai mitä hän voi sanoa.
Äiti- tai isäpuoli on uusperheneuvoja Taru Meritien mukaan aina vähän varuillaan, kun kyseessä on toisen lapsi. – Hän miettii paljon tarkemmin kuin omien lastensa kohdalla, kuinka hän asioihin reagoi tai mitä hän voi sanoa.
Ihmissuhteet

”Äitipuoli ei saa olla kaikkien likasanko” – uusperheneuvoja Taru Meritie kertoo, mitä hän on 20 vuodessa itse oivaltanut äitipuolena olemisesta

Taru Meritiellä, 41, on kahdenkymmenen vuoden kokemus uusperheestä ja äitinä olemisesta. Nyt hän kertoo, mitä on oivaltanut. – Oma suurin virheeni oli, että yritin olla äitipuolena täydellinen.
Teksti: Iina Alanko Kuvat: Heli Hirvelä

Nyt riitti!

Kahdeksanlapsisen uusperheen äiti Taru Meritie oli tuntenut suuttumusta usein ennenkin, mutta nyt, epäoikeudenmukaisilta tuntuvia syytöksiä taas kerran kuunnellessaan hän räjähti. Miten voi olla mahdollista, että kaikki, aivan kaikki on aina hänen syytään?

Muutaman vuoden takaiset mustat tunnelmat tuntuvat kaukaisilta valoa tulvivan järvenpääläiskodin avokeittiössä.

– Mutta silloin tuli tunne, että isken hanskat tiskiin. Purskahdin itkuun ja sanoin, etten tiedä, millainen ihminen minun pitäisi sinulle oikein olla, että kelpaisin.

Riitoja ja valtataisteluja oli Tarun ja Mikko Meritien uusperheessä koettu ennenkin. Tämä räjähdykseen päättynyt kinastelu oli kuitenkin erilainen – Taru romahti ja näytti, ettei jaksa enää yrittää olla täydellinen äitipuoli, ymmärtää kaikkea ja kaikkia.

– Luovutin ja räjähdin täysin sopimattomasti mieheni tyttärelle.

”Emme alussa ottaneet kaikkia lapsia tarpeeksi huomioon”

Tarun ja Mikon uusperhe sai alkunsa reilut kuusi vuotta sitten. Taru oli eronnut muutamaa vuotta aiemmin, ja hänellä oli Mikkoon tutustuessaan kaksi lasta, 11- vuotias poika ja 13-vuotias tytär. Mikolla oli puolestaan kuusi 2–17-vuotiasta lasta kolmesta eri liitosta. Myöhemmin, runsas vuosi sitten, perhe kasvoi vielä yhdellä yhteisellä lapsella.

Taru sai muodostettua nopeasti hyvän suhteen Mikon pienimpien lasten kanssa.

– Se on uusperheessä luonnollista ja normaalia. Pienet lapset ovat välittömämpiä, ja heidän kiintymyssuhteensa kehittyvät vielä, Taru selittää.

Vanhempien lasten kanssa välit sen sijaan pysyivät etäisinä.

– Olimme Mikon kanssa kovin rakastuneita emmekä alussa ottaneet kaikkia lapsia tarpeeksi huomioon. Emme osanneet emmekä ymmärtäneet sitä tehdä.

Tarun ja Mikon avioliitto muutti välejä myös ex-puolisoihin.

Äitipuolen asema alkoi kiinnostaa

Taru tarttuu kiiltovalkoisella pöydällä tarjolla oleviin mansikoihin ja alkaa asetella niitä eri kekoihin. Hän on laskenut, että hänen uusperheensä on jollain tavalla sidoksissa yhteensä noin 80 eri henkilöön.

– Omien läheistemme lisäksi kuvioon kuuluvat lasten toiset vanhemmat, heidän uudet puolisonsa, kaikkien kahdeksan lapsen isovanhemmat, lasten poika- ja tyttökaverit, heidän vanhempansa… Aina kun jollakin oli jokin vaikeus tai ongelma, katse tuntui kääntyvän meihin: vika oli aina meissä, meidän perheessämme, meistä oli jokaisella mielipide.

Tarulla oli takanaan jo yksi eroon päättynyt uusperheliitto, eikä hän halunnut, että sama toistuisi uudelleen. Hän kaipasi kipeästi apua ja neuvoja äitipuolena olemiseen ja uusperheen pyörittämiseen, mutta sitä oli olemassa yllättävän vähän suhteessa uusperheiden määrän jatkuvaan kasvuun.

Tarun kiinnostus heräsi, ja hän alkoi koota löytämäänsä tietoa yhteen. Erityisesti häntä kiinnostivat uusperheen dynamiikka ja äitipuolen asema.

Taru oli tehnyt uraa vakuutus- ja sijoitusneuvojana, mutta raha ei enää riittänyt työn sisällöksi. Hän hakeutui töihin terapeutti Tommy Hellstenin koulutuskeskus Arkkiin, jossa hän myöhemmin opiskeli Ihminen tavattavissa -terapeutiksi. Lopputyönsä hän teki äitipuolena olemisesta.

Valmistuttuaan Taru kävi vielä Uusperheliiton uusperheneuvojakoulutuksen.

– Nyt voin sanoa, että tiedän jo asiasta jotain. Työni ja opiskelujeni lisäksi minulla on 20 vuotta kokemusta uusperheestä sekä äitinä ja äitipuolena olemisesta.

– Ydinperheessä keskustellaan eniten kotitöistä, uusperheessä vanhemmuudesta, Taru Meritie sanoo. Hän on äitipuoli Mikon kuudelle lapselle.

– Ydinperheessä keskustellaan eniten kotitöistä, uusperheessä vanhemmuudesta, Taru Meritie sanoo. Hän on äitipuoli Mikon kuudelle lapselle.

”Yritin olla maailman ensimmäinen kiltti ja sopeutuvainen äitipuoli”

Nykyään Taru ymmärtää, että vanhimpien lasten kipuilussa oli kyse ulkopuolisuuden tunteesta ja omaan asemaan liittyvästä epävarmuudesta.

– Sitä taakkaa kannoimme pitkään, hän huokaisee.

Tärkeä oivallus hänelle on ollut, että uusperheen syntyessä jokainen perheenjäsen tuntee tilanteessa suurta epävarmuutta.

– Tilanne on uusi kaikille, ja jokainen joutuu miettimään ja hakemaan paikkaansa. Siihen liittyy hylätyksi tulemisen ja ulkopuoliseksi jäämisen pelkoa, jota on meidänkin perheessä varmasti edelleen joillakin lapsilla enemmän kuin toisilla.

Panostaminen yhteenkuuluvuuden tunteen luomiseen ja perheytymiseen onkin uusperheen syntyessä ensiarvoista. Jokaisen pitäisi saada tuntea kuuluvansa joukkoon ja olevansa arvokas ja turvassa.

– Aikuisten tehtävä on antaa tuo kokemus lapsille ja löytää se itse itsestään. Puolison tuella se on kuitenkin paljon helpompaa.

Itse Taru reagoi omaan epävarmuuteensa yrittämällä sopeutua kaikkiin lasten ja heidän toisten vanhempiensa toiveisiin.

– Me kaikki tunnemme omaa etuaan ajavan, pahan äitipuolen myytin. Kuten muutkin tuoreet äitipuolet, minäkin yritin ensin olla se maailman ensimmäinen hyvä, kiltti ja sopeutuvainen äitipuoli.

Tarusta tuntui, että hän sai kuulla vääriä syytöksiä ja haukkuja, ja se synnytti hänessä kiukkua ja turhautumista. Tunteet tulivat parisuhteen väliin, mikä johti lopulta lyhyeen asumuseroon.

– Kulissien putoaminen teki hyvää. Siitä alkoi perheytymisessämme uusi, eteenpäin vievä vaihe.

Kokemuksesta oppineena Taru tietää, että äitipuolen on hyvä pitää mielessä kaksi asiaa.

– Ensinnäkin on hyvä kuunnella tarkalla korvalla sitä, millaista palautetta saa, ja miettiä, onko omassa käytöksessä jotain sellaista, minkä olisi syytä muuttua. Missä olisi kehitettävää, voisinko toimia jatkossa jollakin toisella tavalla?

Kolikon toinen puoli on se, että muiden vaikutus itseen täytyy osata rajata.

– Uusperheen vanhempi ei ole likasanko, johon kaiken saa oksentaa.

Se tehdään selväksi asettamalla omat ja perheen rajat ja pitämällä niistä kiinni.

Uusperheen vanhempien on vedettävä yhtä köyttä

Kun uusperhe syntyy, elämä alkaa helposti rullata eteenpäin omalla painollaan eikä asioita pysähdytä miettimään ennen kuin ongelmat alkavat kasaantua. Pysähtyminen kuitenkin kannattaisi tehdä jo perhettä suunniteltaessa, Taru huomauttaa.

– Vanhempien tehtävä on miettiä, millaisia vanhempia he haluavat olla. Heidän täytyy sisäistää se, millainen isä tai äiti tässä perheessä on – ovat he sitten kokonaisia tai puolikkaita. Millaiset ovat heidän yhteiset kasvatusperiaatteensa ja sääntönsä, millaista elämäntapaa perhe noudattaa? Entä millaisia suhteita he toivovat perheen lasten toisiin vanhempiin?

Tämä on tärkeää siksi, että uusperheen syntyessä vanhojen erojen käsittely alkaa jollain tasolla aina uudelleen. Siksi myös jo aikoja sitten sovussa eronneet saattavat alkaa riidellä eri tavalla kuin aiemmin.

– Hyvin yleistä on se, että exä haluaa kovasti kontrolloida entisen kumppaninsa uutta perhettä. Etenkin äitiyttä rakennetaan usein alkuun vihalla. Silloin biologinen äiti ja bonusäiti ovat eri mieltä kaikesta, kun molemmat määrittelevät sitä, mitä he eivät ainakaan ole. Omaa naiseuden ja äitiyden erinomaisuutta korotetaan halventamalla toista.

Exien kanssa rajoja hakiessa uusperheen vanhempien on syytä vetää yhtä köyttä.

– Jos esimerkiksi isä alkaa siinä tilanteessa sovitella ja kumartaa molempiin suuntiin, äitipuolesta tulee paha, yksinäinen ja ulkopuolinen. Sovittelun sijaan miehen tehtävä on tukea puolisoaan ja tehdä selväksi, että hän ja hänen vaimonsa ovat nyt se yksikkö – pariskunta – jonka kanssa asioista neuvotellaan.

Tästä äitipuolet ovat Tarun mukaan usein eri mieltä. He eivät useinkaan halua aluksi sekaantua biologisten vanhempien välisiin keskusteluihin.

– Mutta ajan mittaan ulkopuolisuus iskee ja äitipuolesta alkaa tuntua pahalta, jos hän ei saa olla mukana päättämässä oman perheensä asioista. Lapset ovat kuitenkin puolet ajasta hänenkin luonaan, ja hän kantaa heistä vastuuta. Kuinka voisi olla oikein, että hänellä ole heihin mitään päätäntävaltaa?

Pienikin ele voi riittää viestiksi haastavassa kohtaamisessa.

– Mikko saattaa esimerkiksi ottaa minua kädestä kiinni ja tulla seisomaan rinnalleni, kun hän huomaa minun tarvitsevan tukea. Olen siitä hänelle hyvin kiitollinen, Taru kertoo.

Vanhemman on hyväksyttävä exän suhde lapseen

– Hirveän tärkeää rajojen asettamisessa on se, että eron jälkeen kummallakaan vanhemmalla ei ole oikeutta puuttua siihen, millainen vanhempi toisen pitäisi jatkossa olla, Taru sanoo.

Kumpikaan osapuoli ei siis saa määritellä sitä, millaiseksi lapsen ja toisen vanhemman suhde eron jälkeen muodostuu.

– Kun kyseessä on normaalielämä, eli ei ole kysymys mistään lastensuojelukynnyksen ylittymisestä, exällä on oikeus luoda lapseen sellainen suhde, jonka hän kokee siinä elämäntilanteessa hyväksi ja mahdolliseksi. Se riittää, ja se on toisen vanhemman hyväksyttävä.

– Heidän suhteensa laatu ei myöskään ole toisen vanhemman vastuulla, vaikka lapsen mahdollista pettymystä ja surua onkin vaikea kestää.

Mitä voi sitten tehdä tilanteessa, jossa lapsella on toisen vanhemman vuoksi paha olla?

– Ainoa mahdollisuus on tukea lasta ja vahvistaa omaa, tervettä ja turvallista suhdettaan häneen. Se kannattelee lasta myös myöhemmin elämässä.

Lapsen omanarvontunteen kasvattaminen täytyy tehdä ilman, että alkaa haukkua toista vanhempaa. Jos kuitenkin kokee tarpeelliseksi arvostella exää lapselleen, oma lähtökohta kannattaa miettiä etukäteen.

– On aivan eri asia sanoa jostain siksi, että on katkera ja haluaa kostaa, kuin siksi, että lapsen on hyvä ja tarpeen kuulla, että toisen vanhemman jokin teko tai sanat eivät ole hyväksyttäviä.

Välillä vanhempien voi olla syytä miettiä, kertooko lapsi jotain ikävää toisesta vanhemmastaan saadakseen tai saavuttaakseen itse jotakin.

– Myös lapset osaavat pelata. Joskus he toivovat toisen vanhemman puuttuvan tilanteeseen, jotta jokin asia muokkautuisi heidän tahtonsa mukaiseksi. Se on aika yleistä etenkin teini-ikäisten lasten kanssa, jotka lähtökohtaisesti hakevat valtaa ja rajojaan.

Runsas vuosi sitten Taru ja Mikko Meritien uusperhe täydentyi Toivo-pojalla, josta tuli perheen yhdeksäs lapsi.

Runsas vuosi sitten Taru ja Mikko Meritien uusperhe täydentyi Toivo-pojalla, josta tuli perheen yhdeksäs lapsi.

Asialliset välit olisi lasten kannalta tärkeä säilyttää

Jos uusperheen vanhempien ajatukset ja arvot sopivat yksiin exien perheiden kanssa, hyvä, mutta niin ei ole pakko olla.

– Ideaalia on, että asioista voidaan neuvotella eri perheiden kesken, mutta pakollista se ei ole, eikä läheskään aina mahdollista.

Tarun omassa uusperheessä yhteistyö pienimpien lasten äidin kanssa toimii.

– Meillä on se onnellinen tilanne, että me kasvatamme lapsiamme yhdessä. Ymmärrämme kaikki, että lapselle on kivempaa saada kolme rakastavaa aikuista kuin kolme riitelevää.

– Pystymme tukemaan toisiamme vanhemmuudessa, mutta hauskaa kyllä, myös haastamaan toisiamme. Pompottelemme yhdessä, mitä haastavissa tilanteissa kannattaisi tehdä. Meillä on avoin ja luottavainen neuvottelun ja yhdessä tekemisen mahdollisuus.

Kaikkien kanssa yhteistyö ei Tarun mielestä tunnu aina toimivan yhtä hyvin.

– Se on ollut itselleni ehkä kaikkien vaikein juttu hyväksyä, hän sanoo.

Ovat exien välit miten tulehtuneet tahansa, välien pysyminen asiallisina olisi lasten kannalta tärkeää. Ristiriitaisten tunteiden lisäksi vaarana on, että lapset oppivat käyttämään tilannetta hyväkseen negatiivisessa mielessä.

– Jos exät toimivat toisiaan vastaan, lapsi oppii, ettei hänen tarvitse kantaa vastuuta. Kun toisessa kodissa lapselta vaaditaan siivouspäivään osallistumista, hän menee toisen vanhemman luo. Ja kun siellä tulee vastoinkäymisiä, hän palaa toisen vanhemman luokse.

Jos exien yhteistyö ei millään onnistu, se kannattaa kuitenkin tunnustaa ja sanoa ääneen.

Lapset aistivat herkästi, jos tunteita piilotellaan tai näytellään

Lapsen isot juhlat, esimerkiksi rippi- tai ylioppilasjuhlat ovat usein kohtia, jolloin vanhempien oletetaan pystyvän juhlimaan saman katon alla.

Tarulla on kokemusta sekä yhdessä että erikseen juhlimisesta.

– Jos välit ovat kovin tulehtuneet, tunnelma voi olla jäätävä, kellään ei ole kivaa ja lapsen juhlamieli vaihtuu jännitykseen siitä, milloin räjähtää. Silloin voi ihan hyvin sopia, että perheet juhlivat erikseen – näin lapsi voi saada kahdet vapautuneet ja iloiset juhlat.

Taru muistuttaa, että lapset aistivat herkästi, jos tunteita piilotellaan tai niitä näytellään.

– Lapset eivät ole tyhmiä. He oppivat jo hyvin pieninä aistimaan vanhempiensa tunteita, ja taito kehittyy iän mukana. Kun teeskennellään jotain, mikä ei ole totta, lapsi voi myös kannatella perheenjäsenten tunneilmapiiriä. Hän pyrkii miellyttämään kaikkia konfliktin pelossa, jonka syyllinen hän virheellisesti kuvittelee olevansa. Näin läheisriippuvuuden itu on syntynyt.

Siksi se, että välejä ei ole ollenkaan ja elämä järjestetään sen mukaisesti, on parempi kuin se, että vanhemmat teeskentelevät tulevansa toimeen mutta haukkuvat toista takanapäin.

Toki ääneen lausutuissa tosiasioissakin on rajansa: solvauksia, tappelua ja riitoja ei saa olla.

– Sekin on ihan ok, että aikuiset vihaavat toisiaan. Viha ei häviä mihinkään, vaikka sen yrittäisi tukahduttaa – se nousee vain esiin passiivis-aggressiivisuutena, piilotettuna ilkeilynä ja vähättelynä.

Äitipuoli ei aina heti ala rakastaa uuden puolison lapsia

Läheisriippuvuuden yksi muoto – se, että identiteettimme riippuu hyvin paljon siitä, mitä muut meistä ajattelevat – on Tarun mukaan tavallista sekä äitiydessä että äitipuolena olemisessa.

– Se on yleistä, koska tuomitsijoita ja neuvojia riittää. Kuitenkin jokaisella äitipuolella on oikeus tehdä virheitä niin kuin kaikilla muillakin ihmisillä.

Omana suurimpana virheenään Taru pitää sitä, että hän yritti alkuun olla äitipuolena täydellinen.

– En ollut, niin kuin ei ole kukaan. Minuun on sattunut, mutta olen myös itse satuttanut.

Taru ja Mikko ovat puhuneet jokaisen lapsen kanssa yksitellen siitä, mitä kunkin näkökulmasta uusperheen alkuaikojen myllerryksessä on tapahtunut.

– Ne ovat olleet rankkoja keskusteluja, erityisesti vanhempien lasten kanssa, jotka jo osaavat reflektoida ja analysoida asioita. Itselleni ne ovat olleet isoja kasvun paikkoja, olen joutunut monta kertaa nöyrtymään ja pyytämään lapsilta anteeksi.

Vaikeinta Tarulle on ollut ehkä antaa anteeksi itselleen.

– Mutta vanhemmuudessa kukaan ei kykene täydellisyyteen. Olemme me puolikkaita tai kokonaisia äitejä ja isiä, me satutamme lapsia aina.

Toisaalta Taru on oppinut pitämään myös omat rajansa suhteessa lapsiin. Ei hänellekään saa puhua miten tahansa tai kohdella väärin, eikä hänenkään täydy venyä loputtomiin.

– Kompassina pidän omia biologisia lapsiani: kuinka pitkä pinna minulla heidän kanssaan olisi ja milloin sanoisin, että nyt ole jo hiljaa.

Lasten hyvinvointi uusperheessä on Tarun mukaan yhtä kuin parisuhteen hyvinvointi.

– Keskeinen perheen koossapitävä voima on vanhempien parisuhde. Perheen luomaa turvallisuutta ei ole, jos vanhemmat eivät puhalla yhteen hiileen.

Usein oletetaan, että äitipuoli alkaa heti rakastaa uuden puolisonsa lapsia.

– Mutta jos on pakko, aitoa yhteyttä ja tunnetta ei synny. Usein eheytyminen alkaa siitä, että äitipuoli myöntää, että suhteessa on kyse ehkä vain kiintymyksestä tai kaveruudesta.

”Olen ollut mustasukkainen Mikon lapsille ja exille”

Tarulla on 20 vuotta kokemusta uusperheen äitipuolena elämisestä kahdessa eri liitossa. Hän on varma siitä, että nykyinen, toinen yritys onnistuu.

Miksi Taru uskoo niin?

– Olemme puolisoni kanssa puhuneet vaikeimmistakin tunteistamme rehellisesti ääneen koko ajan. Olen esimerkiksi voinut tunnustaa sen, että olen ollut mustasukkainen Mikon lapsille ja hänen exilleen, ja Mikko on ymmärtänyt ja kestänyt sen. Olen saanut sisälleni sen tiedon, että olen tärkeä ja arvokas, Taru sanoo.

Vaikeiden tunteiden tunnistaminen ja niistä ääneen puhuminen on yksi uusperheen haasteista.

– Tärkeintä on kuunnella, kuka on ja kuka haluaa olla. Asioita ei kannata tehdä siksi, että miellyttäisi toista. Ei kannata leikkiä toisen biologisen lapsen kanssa siksi, että miellyttää puolisoaan, vaan siksi, että itse haluaa tehdä niin ja se tulee sydämestä. Muuten voi katkeroitua, kun sama lapsi murrosiässä äyskii ja riehuu.

Taru ja Mikko pitävät säännöllisiä palavereita, joissa esiin nousseita asioita ja tunteita käydään läpi.

– Se on jatkuvaa rakkauden työtä ja arvotyötä, jota haluamme tehdä, vaikka se ei aina mukavalta tunnukaan.

X