Ihmiset ja suhteet

Kaksinaista: Epämääräiset suhteenalut

Teksti: Anna.fi

EveHello.

Jäin miettimään mitä Kati kirjoitti perheistä ja niiden vaikutuksesta parisuhteeseen. Minulle kaikkein tärkeintä on Kaveriperheeni ja sen jäsentenmielipide puolisokandidaatista. Jos kyseinen kandidaatti ei osaa kohdella ystäviäni kunnioittavasti, hänen asemansa on saman tien vaakalaudalla. Omat välini vanhempiini ovat etäiset, ja siksikin ystävien merkitys korostuu. 

Ajatellen tätä ystävyyssuhteiden tärkeyttä otin hyvin vakavasti Tuoksu-Miehen kutsun hänen työkaverinsa illanistujaisiin. Halusin ehdottomasti, että hän voi olla minusta ylpeä ja että olisin hänen ystäviensä mielestä mahtava. Ja kuinkas sitten kävikään…

Eräs hänen tuttavistaan kysäisi ruokailun lomassa olenko kenties Tuoksun tyttöystävä. Tuoksu kiirehti vastaamaan: ”NO EI TODELLAKAAN OLE”. Hän kaiketi oletti, että olen kuuromykkä debiili, jolla on norsunkokoinen itseluottamus, sillä hän oli hyvin yllättynyt, kun sanoin, että vastaus loukkasi minua. Tämän sanoin toki vasta kotimatkalla, enkä aiheuttanut kohtausta muiden ollessa paikalla. Illanistujaisissa minä hymyilin rauhallisesti kuin… no, kuuromykkä debiili, jolla on norsunkokoinen itseluottamus. Tuoksu-Mies kuvaili minua ”kaverikseen” ja vaihtoi puheenaihetta. Koko illan ajattelin, että tämän on loputtava, tämän ihmetapailun, jossa koen vain nonstop-torjuntaa.

”Mutta ethän sä ole mun tyttöystävä”, Tuoksu argumentoi kun olimme kulkemassa juhlista pois. Olin samaa mieltä, mutta koska asemani oli epäselvä, kysyin että mikä minä sitten olen. ”Mä en taas jaksa käydä tätä keskustelua”, oli herran aulis vastaus.  TAAS? Olemme nyt tapailleet kolme ja puoli kuukautta ja tämä ’keskustelu’ on käyty kerran. ”Ethän ala kulta mököttää?”, hän sanoo sitten ja suutelee minua. Suutelee minua silloin, kun olen juuri ajatellut, että nyt tämä juttu loppuu ja siirretään siihen arkistojeni tursuavaan mappiin: Even epämääräiset suhteenalut.

Ensisuudelma siis, romanttisesti kotimatkalla, autiolla Senaatintorilla. Vastaan suudelmaan, mutta minusta tuntuu vatsassa haljulta. Suudelman jälkeen Tuoksu sanoo heippa. Menen kotiin yksin ja mietin, että en kyllä ymmärrä mitään.

Maanantaina yliopistolla kysyn vaihtari-Carlokselta miehen näkemystä asiassa. Carlos toteaa saman tien, että suhdetta jonka olemassaoloa joutuu miettimään, ei ole olemassakaan. Hän on myös sitä mieltä, että Tuoksun ristiriitainen käytös viittaa yleiseen kunnottomuuteen. Puolustan häntä ja sanon että monen blogin lukijan mielestä esimerkiksi seksistä pidättäytyminen on hyvä merkki. ”Niin no siltä kannalta, että ainakaan se ei tapaile sua pelkästään seksin vuoksi”, Carlos myöntyy ja nauraa, mutta sanoo silti että suhde on vähän kuin Loch Nessin hirviö. ”Se, että joitakin silminnäkijähavaintoja on, ei tee siitä todellista”.

Intän edelleen vastaan huomauttaen, että miksi Tuoksu ylipäänsä vei minua illanistujaisiin esiteltäväksi, jos hänellä ei ole vakaita aikeita minun suhteeni? Carlos jatkoi nauramistaan ja sanoi, että eivät kaikki vain ajattele ihmissuhteita niin paljon ja hartaasti kuin minä. ”Ei se ole edes kiinnostunut sinusta, kunhan viettää aikaa jonkun kanssa” on tämän espanjalaisfilosofin tyly tuomio.

Olen entistä enemmän hämmentynyt. Eikö rakkaus ollutkaan elämän tarkoitus? Ihan vain hyötynäkökulmastakin ajateltuna: onhan tutkittu, että parisuhde on ihmisen onneen ja hyvinvointiin eniten vaikuttava tekijä.

Miksi joku siis viettäisi hetkeäkään – saatikka sitten useita iltoja – tutustumassa ihmiseen, josta ei ole kiinnostunut? Ystävieni rakastumiset ovat olleet koulukirjaesimerkkejä siitä kuinka mennään aivan höperöiksi kun toinen on niin ihana. Tuoksu-Mies on kaiketi myös sekaisin, vaan ei minusta. Eikö hän ole koskaan kuullut siitä, miltä ihastumisen ja rakastumisen pitäisi tuntua?

Päätän, että minulla ei ole mitään menetettävää tässä konkurssissa ja kysyn Tuoksulta onko hän ihastunut minuun. Hän katsoo kämmeniään koettaen ehkä ennustaa niistä vastausta. Lopulta hän saa ähkäistyksi kieltävän vastauksen. Kysyn miksi hän tapailee minua. Siihen ei nähtävästi löydy vastausta hänen kehostaan, vaikka mies sulkee silmänsä ja rutistaa kasvojansa kurttuun. Lopulta hän vastaa, että ei tiedä.

Ilmoitan, että haluaisin tapailla ihmistä, joka saisi hiukan enemmän iloa seurastani. Tuoksu-Mies nyökkäilee.

Mahtavaa, olemme kerrankin samaa mieltä jostain. Kuten siitä, että tämä tapailu siirtyy siihen tursuavaan mappiin: Even epämääräiset suhteenalut.

Onkohan muilla samanlaista?

Eve

X