Tarjolla kelvottomia lurjuksia – mitä tehdä, kun kumppania ei löydy?
Joka puolella on perheitä, pariskuntia, rakastavaisia, ihastuneita, kiehnääviä ja hykerteleviä pareja. Kaikille kumppania ei kuitenkaan ole suotu. Mikä neuvoksi, kun jokainen uusi kaksilahkeinen tuttavuus on toivoton tapaus – kelvoton kaveri?
”Rakkaus on kantava voima maailmassa. Se on jonkinlainen henkinen vetovoima, joka pitää yhteiskuntaa pystyssä ja antaa suunnan ja tarkoituksen yksilön elämälle samalla tavalla kuin fysikaalinen vetovoima estää kuuta sinkoutumasta radaltaan tai maata ajelehtimasta avaruuden tyhjyyteen, kauas auringon lämmöstä. Jos lakkaisimme rakastamasta, meidän maailmamme kylmenisi ja tyhjenisi ja me ajautuisimme kauas toisistamme.”
Näin ylevästi kirjoittavat aviopari Jaakko ja Virpi Hämeen-Anttila muutama vuosi sitten ilmestyneen Rakkauden atlas -kirjansa esipuheessa. Kivoja ajatuksia, jotka ilahduttavat varmasti niitä, joilla kuluneen talven paukkupakkasissa on ollut se kuuluisa joku, josta pitää kii. Mutta entä ne, jotka joutuvat huokaamaan kerta toisensa jälkeen tavatessaan uuden uroon: ei tämäkään.
Fokus: Mitä olet etsimässä
Jos ruokakauppaan menee ilman ostoslistaa, huomaa kotiin tullessaan, että kaikki olennainen on jäänyt ostamatta, mutta laukusta löytyy kahvileipää, kynsiviila, vispikermaa ja ristisanalehti. Parisuhdekumppania on turha metsästää, ellei tiedä itsekään, mitä suhteelta ja elämältään oikeastaan toivoisi. Jotkut haluavat ihan oikeasti löytää vain riittävän hyvän miehen, jonka kanssa voi perustaa perheen ja tehdä lapsia. Toiset kelpuuttavat ainoastaan tajunnanräjäyttävän ihastuksen ja romanttisen rakkauden kokemuksen. Yksi haluaa miehen jakamaan aikaa vievän harrastuksen ja toinen haluaa pitää harrastukset ja ystävät erillään parisuhteesta. Istu alas ja kartoita. Mitä oikeastaan etsit?
Mutta kun kaikki tapaamasi miehet ovat tumpeloita ja nahjuksia
Niinkö? Entä miten arvioisit itsesi, jos tapaisit itsesi ensimmäistä kertaa? Oletko sinä dynaamisuuden, viehkeyden, sympaattisuuden ja karismaattisuuden supliikki ruumiillistuma? Tuskin. Ei kukaan meistä ole ja toisaalta kaikki ovat, ihan riittävästi. Mieti, mitä teet tavatessasi uuden ihmisen. Annatko hänelle aikaa näyttää itsensä, vai teilaatko ensimmäiseen tyhmältä tuntuvaan juttuun? Onko oma ulosantisi aina mutkattoman sulavaa, kun tapaat uusia ihmisiä? Kaikki päästävät suustaan sammakoita, mutta vaikka ne olisivat rupikonnia, ne eivät tee kenestäkään täysin epäkelpoa ihmisenä.
Oletko mielestäsi varma siitä, että tiedät tarkalleen, mitä etsit? Ahaa, siis älykästä, koulutettua, komeaa, hyvin ansaitsevaa ja urheilullista miestä. Täytätkö itse nämä asettamasi vaatimukset? Haluatko edustusrouvaksi kekkereille vai etsitkö kumppania, jonka kanssa voi katsoa sohvan nurkassa lauantai-illan komediasarjaa? Miksi siinä tapauksessa etsit kävelevää huippu-CV:tä, joka ei kylmänä pakkasiltana kovin lämmitä. Voit yhtä hyvin tulostaa mieleisesi ihmisen CV:n paperille ja asettaa sen viereesi sohvalle. Jos sen sijaan etsit hellää, tasavertaista ja välittävää kumppania, muista, etteivät nämä luonteenpiirteet välttämättä tule kokonaan esiin ensimmäisellä tai toisella tapaamisella. Vai esittäydytkö itse näin: Hei, olen Maija, empaattinen, rakastava ja lempeä kodinhengetär?
Ja sitä paitsi, jos etsit supersuorittajaa, jota ei koskaan voisi kuvailla sanalla tavallinen – myös miljardööripankkiirit, huippututkijat ja asianajoalan supertähdet ovat joskus kärttyisiä kotona, jättävät sängyn petaamatta, unohtavat käydä kaupassa ja sairastuvat vatsatautiin.
Mikä on sinun juttusi
Kaikkia tapaamiani erittäin mielenkiintoisia ihmisiä yhdistää pari asiaa: heillä on se jokin oma juttu ja he tekevät sitä täysillä ja intohimoisesti. On lopulta se ja sama, onko tämä oma juttu moottoripyörän tuunaaminen, telinevoimistelu vai ukrainalainen kirjallisuus – ihminen, jolla on intohimoa ja joka tietää jostain asiasta niin paljon, että hänen silmänsä syttyvät loistamaan hänen kertoessaan asiasta, on mielenkiintoinen. Mikä sinun juttusi on? Voitko syyttää miehiä siitä, ettei heistä ole maailman mielenkiintoisinta, jos osaat keskustella vain siitä, mitä tapahtui Greyn Anatomian viimeisellä tuotantokaudella tai kuinka pitkä jono kaupungin kuumimpaan baariin on lauantaisin?
Se oma juttu, joka herättää pohjattoman intohimon ja saa silmät tuikkimaan, on helppo nimetä. Jos sitä tarvitsee pohtia, suuta mutristella ja miettiä, ei oma juttu ehkä vielä ole löytynyt. Ota aikaa itsellesi, jätä turhat tapaamiset työpäivien jälkeen ja keskity siihen, että kartoitat oman elämäsi sisältöä. Lopputulos voi olla karua katsottavaa, mutta minkäänlaista kehitystä ei tapahdu, ellei vallitsevaa tilannetta uskalla tarkastella. Kysy rohkeasti ja vastaa pelkäämättä: Mistä juuri sinä innostut? Mikä saa sinut nauttimaan? Missä sinä olet hyvä? Mitä tekisit, jos sinulla olisi määrättömästi aikaa ja rahaa? (Äläkä käytä äidin, kaverin tai siskon vastauksia, vaikka ne kaikuisivat takaraivossa.)
Miksi käyt joka viikko pelaamassa tennistä, jos inhoat mailapelejä? Uskotko tulevasi onnelliseksi, jos löydät komean ja mukavan tenniksenpelaajan, vaikka itse asiassa haluat viettää vapaa-aikasi metsissä patikoiden?
Ei niitä vapaita ja mukavia miehiä silti tapaa missään
Mikä on ”ei missään”? Lähikaupassa, postissa, työmatkalla, naisten kuntosalilla, tyttöjen illoissa, parisuhdeillallisilla? Ei välttämättä, ei. Naisille tarkoitetut kuntosalit ja tyttöjen illat sulkevat jo nimensä puolesta miehet pois, parisuhdeillalliset puolestaan vapaat miehet. Lähikaupassa, postissa ja työmatkalla sen sijaan saattaa kuin saattaakin kulkea myös muita ihan mukavia, hauskoja ja mielenkiintoisia ihmisiä. Harmi vain, että moni meistä tuppaa tallaamaan työmatkat ja kauppareissut suu mutrussa. Ne kun ovat sitä pakollista arkipäivään kuuluvaa tylsyyttä. Suupielet ylös tai edes vaakatasoon, katse muihin ihmisiin ja suopea suhtautuminen itseen. Hymyilevää ja hyväntuulista ihmistä nyt vain sattuu olemaan helpompi lähestyä.
Ja lopulta – onko parisuhde hyvän elämän edellytys
Perhejuhlissa yksinäinen saa osakseen liudan kysymyksiä, jotka kaikki tähtäävät samaan: miksei rinnalla ole kumppania. Miksei Malla ole löytänyt ketään, vaikka on ihan nätti ja mukava? Koskas se Liisa tuo näytille sulhasehdokkaan? Pahinta on, että nämä kysymykset saavat useimmat uskomaan, että ne ovat ihan oikeutettuja ja vieläpä tarpeellisia. Kyllähän normaali ihminen pariutuu jossain elämänsä vaiheessa. Ja mieluiten nuorena.
Onko nyky-yhteiskunnassa hyvän elämän mittapuu se, että kainalossa roikkuu joku? Onko parempi raijata mukanaan onnetonta parisuhdetta kuin kulkea yksin onnellisena? Tosiasia on, että puolet suomalaisista avioliitoista päättyy eroon. Se tarkoittaa sitä, ettei osa liitoista juuri koskaan ole kovin toimivia ollutkaan. Onko silti parempi mennä naimisiin ”jonkun” kanssa, jotta voi osoittaa muille ja siinä samalla itselleen, että elää nyt ihan niiden yleisten standardien mukaista hyvää elämää?
Ystäväpiirissä on rasittavaa, että parisuhteessa elävät kohtelevat sinkkuja eri tavoin. Se käy monen itsekseen elävän hermoille ja loukkaa raskaasti. Kas, niin monet tekevät, mutta kuka pakottaa sinut olemaan seurassa, joka saa sinut voimaan pahoin? Todellinen ystävä voi tavata sinut myös ilman puolisoaan. Todellinen ystävä on kiinnostunut myös yksinelävän ajatuksista ja päivien sisällöstä. Siis muustakin, kuin miten vauhdikasta tämän seksielämä on ollut viime aikoina. Eihän yksin eläväkään kysy, että luistaakos se teidän parisuhteessa vielä ja että onkos lauantai-iltaisin muutakin kuin Marja Tyrnin torttua tarjolla.
Liian moni ripustautuu aivan itse ja omin avuin siihen ajatukseen, että parisuhde on onnellisuuden kategorinen edellytys. Olisiko vaihtoehtona, että voisi luoda elämästään juuri sellaista, kuin itse haluaa ja joka sisältää nautintoa tuovia asioita? Mieti, miten paljon voisit saada aikaiseksi, jos käyttäisit kumppanittomuuden surkutteluun kuluvan ajan niihin asioihin, joista sinä pidät. Sitä paitsi, eihän sitä tiedä, vaikka silloin vierelle löytyisikin joku. Elämästään ja itsestään nauttiva ihminen kun on usein varsin vetovoimainen…
Ninni
Kommentit
Jaaha ja mitähän herralla on itsellään tarjota. Siis aikuisen oikeesti. Yleensä tuollaisen vaatimuslistan laativat ne peräkammaripojat joita kukaan ei huoli :-)!
Kommentit
Tähän mennessä löytynyt peiliin katsomalla suurin syy ,miksi upeat kauniit tyttöset kiertäneet minut kaukaa. Tuli vain mieleen muuten erinomaista artikkelia lukiessa, että kuinka moni on oikeasti rehellinen ja uskaltaa sanoa ne sammakoiksi luokiteltavat totuudet myös, jo ekoilla treffeillä?
”SAMMAKOIKSI LUOKITELTAVAT TOTUUDET??””EKOILLA TREFFEILLÄ??”
Totta joka sana… Toivotaan, että se Oikea vilä jostain löytyy vikoineen kaikkineen 🙂
Jep, kaikille ei se Oikea tuosta vain ole kävellyt vastaan, vaikka kuinka kokisi olevansa sydämessään valmis intohimoon ja rakkauteen. Kerta toisensa jälkeen saa pettyä silloin, kun antaa mahdollisuuden jollekin miehelle – vain saadakseen huomata kelpaavansa vain pelinappulaksi. Miehista on kiva käydä henkeviä keskusteluja ja lirkutella pehmeietä, mutta loppupeleissä ’liian fiksu’ on miehistä pelottava eikä varteenotettava kumppani. Taitavat etsiä useimmat sitä hoivaavaa äitihahmoa, joka pyörittäisi arjen ja pitäisi tarpeista huolen. Tasa-arvoinen ja intohimoinen rakkaussuhde ei niinkään kiinnosta…
Mikäs siinä, ei voi väkisin rakentaa suhdetta kenenkään kanssa. Niiiiiin paljon parempi yksin (ja hyvien ystävien kanssa) kuin huonossa parisuhteessa 🙂
Mutta uskon ja tovon, että sitä aitoa kumppanuutta ja rakkauttakin on vielä edessäpäin..
Itse olen keski-ikäinen, naimisissa oleva kahden jo murrosikäisen lapsen äiti. Onnellisessa avioliitossa, ja ehdottoman yksiavioinen. Kauniiksikin sanottu.
Edellisessä työpaikassani suoranaiseksi ongelmaksi muodostuivat ilmeisen epätoivoiset, jo paremmat päivänsä nähneet, syrjäytyneet / eläkeläiset / mielenterveys-, ja alkoholiongelmaiset miehet jotka yrittivät jopa väen vängällä tehdään itseään tykö. He käyttivät sumeilematta hyväkseen asemaani asiakaspalvelutyöntekijänä ja sitä etten päässyt tilanteesta pois. Jotkut seurailivat ja kyttäsivät minua työajan ulkopuolellakin. Muutaman rohkean, tontillemme tulevan ihailijan mieheni ajoi pois.
Kumma kun jotkut eivät voi millään tyytyä siihen ettei kiinnosta. Yritetään vaikka väkisin. Ja kun ei muuta enää keksitä niin valitetaan pomolle ihailun kohteen ”epäasiallisesta käyttäytymisestä”.
Ei auttaisi minun kohdallani vaikka ihailijalla olisi kuinka komea ulkomuoto ja paksu lompakko sekä hieno omakotitalo Ranskan Rivieralla. (Sellainenkin on kohdalle osunut!) Meitä uskollisiakin vielä on. Ja todella onnelliseen parisuhteeseen ei kolmannet sapuolet pääse – eikä heitä kaivata!!!
Realismia peliin, sinkku. Tyydy siihen mitä saat tai ole ilman. Katso itseäsi peilistä ja mieti mitä tarjottavaa sinulla on. Niin henkisesti kuin aineellisestikin. Älä yritä väkisin, äläkä tule tyrkylle. Ja vielä nykyäänkin ainakin naimisissa olevat kannattaisi jättää suosiolla rauhaan!
Jep, niitä renttuja olisi tosiaan tyrkyllä pilvin pimein – eikä avioliitto ole hidaste, eikä edes este, näille omasta mielestään niin vastustamattomille ”hurmureille”.
Olin jo kaksikymppisenä päättänyt olla mieluummin ”yksin yksin kuin kaksin ja yksin” kuten monet ikäkavereistani jotka olivat avioituneet jo alta kaksikymppisinä sovinistisikojen kanssa – neljän seinän sisällä lasten ja kotitöiden uuvuttamina jo kolmenkympin korvilla kun äijänsä menivät ja tulivat kuin halusivat. Pienessä maalaispitäjässä se oli ollut normaalia elämänmenoa jo vuosisatoja. Itse en suostunut siihenkään muottiin joten olin kummajainen jolle ilmaantui jopa puhemiehiä-, ja naisia – niitä samoja ö-luokan miehiä tyrkyttämään. Voi äklö…
Itsekin kerkisin melkein kolmekymppiseksi sinkuksi ennen kuin kunnollinen – uskollinen, ahkera, rehellinen ja perhekeskeinen – mies tuli kohdalle. Minäkin luulin että hyvät miehet ovat joko kuolleet sukupuuttoon tai olivat jo toisten omia. (Ja minä en ole koskaan koskenut toisen omaan edes pitkällä tikulla!!!!) Jopa ne peruskoulun aikaiset miespuoliset ikätoverit, jotka kouluaikoina jopa halveksivat kaltaistani kilttiä mutta jämäkkää oman tien kulkijaa, olisivat olleet tyrkyllä siinä vaiheessa. En kelpuuttanut heitäkään.
Ei niitä pettäjärenttuja kannata huolia, ja jos äijällä on vaellusvietti, laiskuus, taivaanrannanhaaveilumania, liikunnallisen kohtuuttomuuden kärpäsen purema, työnarkomania, harrastuksia ja menoja joka sormelle niin sellaisen on parempi olla vapaana – ellei puolisolla ole samankaltaisia mieltymyksiä ja se sopii molemmille!
Hyvä kirjoitus, varsinkin loppuosa oli mielestäni tärkeä, muistutus siitä, että voi elää täysipainoista elämää ilman kumppaniakin. Naisena joutuu kokemaan mielestäni suurempaa sosiaalista painetta naimisiinmenosta ja perheen perustamisesta. Miesten annetaan melko rauhassa elää huithapeli elämää reippaasti yli kolmenkymmenen, ennen kuin kukaan ihmettelee mitään.
Itse ainakin koen, että ns. sitoutumishaluiset miehet ovat jo menneet ja jäljellä on ”en mä tiä mitä haluan elämältäni, lähen ehkä balille surffaan”- miehiä, joiden kanssa on turha aloittaa mitään, kun itse jo haluaisi jo jotain muuta. Ja kaikille oman kumppanin löytäminen ei ole niin yksinkertaista, olisi ihanaa, jos myös parisuhteessa elävät sen ymmärtäisivät. Taustalla voi olla vaikkapa todella huonoa onnea, voi joutua jätetyksi tai petetyksi, vaikka itse olisi antanut suhteessa kaikkensa. Toisen tekemisiin tai päätöksiin kun ei voi valitettavasti vaikuttaa. Tällaisen jälkeen ”Oletkos vähän ronkeli?” kysymykset satuttavat todenteolla. Tsemppiä kaikille kohtalontovereille! Kuten kirjoituksessakin mainittiin kannattaa miettiä mistä itse nauttii ja keskittyä niihin, monia asioita voi tehdä yksin tai kaverin kanssa.
Seiskalta lipsahti totuus:
”ns. sitoutumishaluiset miehet ovat jo menneet ja jäljellä on ”en mä tiä mitä haluan elämältäni, lähen ehkä balille surffaan”- miehiä, joiden kanssa on turha aloittaa mitään, kun itse jo haluaisi jo jotain muuta.”
Tässä on monta jo-sanaa – ne kannattaa sisäistää tarkasti. Joita ne koskevat, ovat JO myöhässä. Kaksikymppisillä lukijoilla on VIELÄ mahdollisuus. Johtopäätöshän on, ettei kaksikymppisen naisen tule käyttää aikaansa ”lähen ehkä balille surffaan” -miehiin (tai niihin, joista on sellaisia kehittymässä). ”Kaksikymppisenä yhdenlaisia ja sitten joitain aivan toisenlaisia” ei ole toimiva strategia – sillä jää mustapekka käteen.
Niin miehiä kuin naisiakin sitoutuu ja vapautuu tasaiseen tahtiin hamaan hautaan asti.
Olen sinkku vasten tahtoani,enkä 40+ikäisenä ja ikuisena opiskelijana, yhden hengen pääkaupunkilaisena taloutena ainoa: tilastokeskuksen mukaan meitä on jo yksin Suomessa yli miljoona, nimenomaan yksin asuvia työikäisiä naisia!
Varjelkoon, jos me kaikki ollaan saatu siipeemme korjauskelvoton lentovika tai piilotellaan kotikomerossa inhaa luurankoa muuten vaan. Itse ainakin vietin lapsuuteni kilttinä perhetyttönä(hyvä ennuste)enimmäkseen idyllissä asuen sisarusten ympäröimänä. Seukkaamaan aloin vasta lukioikäisenä, kotoa pois yritellessä. Eläkeläiset vanhemmat pitävät ydinperhettä edelleen koossa. Mainitsinko, että perin isältäni älyn ja äidiltä lähes missin ulkonäön?! Mutta se psykoanalyysista…
Olen pakotettu miettimään tilannetta vakavissani. Totuus on, että menevä nuoruusaika vierähti ohi ilman, että ”tartuin hetkeen”,jotta en kenties katuisi menetettyä tilaisuutta nyt myöhemmin. Aikakonetta ei ole keksitty…pakit tuli annettua, ulkomaille yksin muutettua, seikkailtua. Huolettomasti nauraen, hui hai. Hauskaa oli, mutta jäin yksin.
Olisiko vireystaso laskenut oleellisesti? Täytyy irrottaa ahteri keinutuolin uumenista, terottaa kävelykepin ohuempi pää ja avata ovi kevätauringon energialle! Saattaa ulos törmätessään vaikka kohdata sielunkumppanin…yhtä harmaaksi patinoituneen muttei pystyyn kuolleen!;)
Ne joita tuollainen vähemmän viettelevä joukko joista vitonen ja kutonen kirjoittivat aina ahdistelee, saattavat menettää toivonsa kerta kaikkiaan. Siispä ei muuta kuin tehoetsinnät käyntiin! Millaisen miehen haluaisi löytää ja mistä hänet löytää. Naisella on kuitenkin vara unelmoida ja valita, aivan ketä tahansa ei kannata laskea liian läheiseen tuttavuuteen yksinäisyyden pelon nimissä! Paras konsti on tulla ihmisten ilmoille, ei kuitenkaan tanssipaikoille, mistä ei nykypäivänä löydy tunteelliselle ja tulevaisuuttaan ajattelevalle ihmiselle mitään kiinnostavaa. Elä mahdollisimman liikkuvaa ja kiinnostavaa elämää, kulje silmät avoinna ja ole aktiivinen. Etsi itsellesi harrastuksia paikoista missä voisit kuvitella tulevan ystäväsi liikkuvan. Ei tietenkään kannata esittää muuta kuin on, mutta joskus on etsittävä isompaa vaihdetta ja lähestyttävä rohkeasti.
Hei täällä olis yksi vähänpäälle iso ruma ja lihava vanhapoika pohjoisesta, vapaat naiset huom! Ottakee yhteyttä vapaat naiset 🙂
Liian vaikeeta löytää ystäviä 🙁 , kun olen itse niin sisäänpäinkääntynyt ihminen.
Jos on kaunis nainen, niin luonneviatkin annetaan anteeksi. Ottajia löytyy vaikka kuinka paljon. Jos kumminkin on tällainen vähän keskivertoa rumempi nainen, niin kiinnostusta ei saa heräämään miehissä. Vaikka pukeutuisin kuinka tyylikkäästi (jopa tyrkysti), yritän hymyillä ja näyttää, että olen ihana eloisa ihminen, niin ei mitään tapahdu.
Itselleni miehen ulkonäkö ei ole tärkeää, mutta koska haluan mieheltä kuitenkin jotakin tasoa (esim. ei alkoholistia, ei maanis-depressiivistä, ei väkivaltaista), niin jo pelkkä alkoholi karsii joukon tosi pieneksi. Kun vielä haluaisi uskollista suhdetta, niin se taitaa olla viimeinen pisara.
Itse olen ihmetellyt sitä, että esimerkiksi netin treffipalstoilla on pelkkiä seksin kinuajia. Missä ovat kaikki sinkkumiehet? Olen yrittänyt itse ottaa sen asenteen, että olen valmis lähtemään treffeille ja tutustumaan uuteen ihmiseen, mutta reilun puolen vuoden etsinnän jälkeen hyvin huonolta näyttää.
Ehkä tosiaan on niin, että parisuhde on tarkoitettu vain kauniille naisille. Sisäisestä kauneudesta puhutaan, mutta koska kuva ratkaisee treffeille pääsyn, niin ei ole toivoakaan, että edes pääsisi esittelemään omaa persoonallisuuttaan ja näyttämään, että ihan oikeasti olen empaattinen, puhelias, hyvä kuuntelemaan, huumorintajuinen ja älykäskin.
Oh hell no.
”ja perinteisten perhearvojen kerrotaan naistenlehdissä olevan taas muotia” My fat ass se ole. Tässäkin jutussa on juuri tätä modernia ”naiset ovat vahvoja ja parempia” -ideologiaa: ”Ja lopulta – onko parisuhde hyvän elämän edellytys”.
Joka puolella maailman Sofi O:t käskevät naisia olemaan itsenäisiä ja seksuaalisesti kiintyneitä jos ei vain ainoastaan itseensä niin sitten ystävättäriinsä.
Naisilla ei ole mitään ongelmia löytää kumppania. Nainen on se osapuoli joka vastaanottaa tarjouksia ja karsii sieltä kaikki, mikäli ei yhtä lukuunottamatta pois.
Luin nämä kaikki shaisse vuodatukset mielenkiinnolla ja totesin miksei kukaan vaan voi antaa olla… Joka h####n ihminen on erilainen ja jos täydellinen vastapuoli osuu kohdallensa on silloin saanut lottovoittonsa kirjaimellisesti. Ja jos sitä jää odottamaan ei jää käteen mitään. Miksi pitää myös valittaa jos on vapaa ihminen, siitä pitäisi nauttia. Turha kitinä pois ja keskittyä vain tulevaan jos se tois jotain hyvää.
Positiivisuus ei vaan ole muurahainen jota voi sokerilla houtuella. Sitä voisikin vaan antaa olla ja lopettaa sekä kitinän että haikailun. Mutta samalla, tunnusti tai ei, jotenkin muumioituu, katkeroituu ja ”väsähtää” tylsään elämäänsä. 36-vuotiaana sinkkunaisena on joskus todella yksinäistä. Työkaverit ovat joko parikymppisiä tai viisikymppisiä, kaverit hankkivat lapsia. Enää ei jaksa edes baareissa istua, samat naamat ja semi-alkoholisoituneet miehet siellä pyörivät kuulema joka viikonloppu, vaikka kävisi kerran puolessa vuodessa. Krapulalla ei viitsi enää pilata vapaa-aikaansa ja arki-illat menevät lähinnä akselilla työ-kotiin-ruokailu-lenkille-nukkumaan.
Edellinen suhde oli tarkoitettu elinikäiseksi, mutta mies paljastui juopoksi ja luonnevikaiseksi, joka käy nykyään avohoidossa ja keskittyy miettimään, miten voisi vielä uhkailla ja kiristää exiään.
Voihan sitä toki väkisin täyttää iltansa ja elämänsä extreme-harrastuksilla, rampata luottamustehtävissä, hankkia koiran ja sukuloida. Jotenkin tuntuu, että kaikki on vain tyhjyyden näennäistä karkottamista.
Mikään, ei koskaan, korvaa sitä, että on illalla joku jonka kanssa jakaa sylitysten päivän tapahtumat, jonka kanssa halailla ja suukotella, jakaa kaikki salaisuudetkin. Että aamulla on joku, joka iloitsee sinun läsnäolostasi, ja haluaa jakaa huonotkin asiat kanssasi.
Lähikauppaan joo, siellähän sitä hyllyjen välissä pokaillaan aina. Lähinnä siitä saa kuulema kahelin maineen 🙂 Tai työmatkalla omassa autossa voisi vaikka pakkasella ikkunasta vinkkailla silmää ja heitellä käyntikorttejaan.
No, sinkkuna hautaan, matkalla voi ainakin syödä, lukea, lenkkeillä ja toivoa.
Tästä kainaloon aito Helesingin Herra. Jos olet alle 30v/60kg, mitoilla mitään väliä, kunhan olet sporttinen, itsestäsi huolta pitävä(siis itsetuhoiset narkkarit ja tupakoijat jo karsiutui), raitis, fiksu, täysin terve, ihanan empaattinen, paremmasta puoliskostasi huolta pitävä ja sinulla on aikaa yhdessäoloon kerran pari viikossa tai harvemminkin. Laita CV, LinkedIn profiili ja on-line model portfolio, niin katsotaan… Niin kuin näkee, juuri Sinulla on nyt onneen mahdollisuus. Hanakat kontaktit workrussia2009 at gmail dot com linkkien ja yhteystietojen kera.
P.S. asuthan Helsingissä tai ainakin ihan vieressä, jollet, pistäs muuttaen ja sassiin. Ja ei muuten tarvi mun egoa boostata yhdenkään naisen, jos hoitaa oman osansa.
Jaaha ja mitähän herralla on itsellään tarjota. Siis aikuisen oikeesti. Yleensä tuollaisen vaatimuslistan laativat ne peräkammaripojat joita kukaan ei huoli :-)!
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous