Uusi sisarus on kriisi lapselle

Minusta tuli isosisko kolmivuotiaana. En muista pikkusiskoni vauva-ajoista oikeastaan mitään, sillä olin kiinnostuneempi samaan aikaan saamastani vauvanukesta ja sen rattaista. Ilmeisesti en kuitenkaan kokenut vain helliä tunteita siskoani kohtaan, sillä minulla oli kuulemma tapana kutsua häntä mm. Rääkyläiseksi. Kaverini taas on tunnustanut tapelleensa lapsena veljensä kanssa niin rajusti, että heidän autonsa ovet pullistuivat potkimisen takia kuprulle.

Elämän pisin ihmissuhde

Sisarusten väliset mustasukkaisuudet ja nahinat ovat tuttuja brittiläisille kasvatusalan ammattilaisille Jan Parkerille ja Jan Stimpsonille. Kirjassaan Sisarussuhteet he käsittelevät monipuolisesti varsinkin lapsuuden ajan perhesuhteita.

Parker ja Stimpson kertovat mm. siitä, miten lapsen sopeutumista uuteen sisarukseen voi helpottaa, miten lasten riidat voi ratkaista ja kuinka heidän yksilöllisyyttään voi tukea. Mukana on myös ohjeita erityistilanteisiin, kuten sisaruksen sairauteen tai vammaisuuteen, kaksosuuteen, avioeroon ja uusperheiden elämään. Teksti on käytännönläheistä ja esimerkkejä on runsaasti.

Kirjoittajat korostavat sisarussuhteiden merkitystä elämässä. He muistuttavat, että usein juuri sisarussuhde on elämämme pisin ihmissuhde; se voi kestää kauemmin kuin suhde vanhempiin, puolisoon tai lapsiin. Silti lapsi-vanhempi-keskustelua kyllä käydään, mutta sisaruksista kertovaa keskustelua ja tutkimuksia on tarjolla vähemmän.

Vauva tuo lähes aina ongelmia sisaruksilleen

Sisarussuhteet-teos hätkähdyttää heti alussa. Esipuheen kirjoittanut Dorothy Row toteaa, että jo kahden lapsen hoitaminen on huomattavasti työläämpää kuin yhden. ”Monet yhden lapsen vanhemmat, joita sukulaiset ja ystävät kannustavat hankkimaan toisenkin, tekevät työtä käskettyä. Sitten he huomaavat, ettei toinen lapsi vain kaksinkertaista heidän ongelmiaan, vaan kolminkertaistaa ne, koska nyt heidän on tuettava kahta lasta ja heidän välistä suhdettaan”, Row sanoo.

Kirjassa myös väitetään, että lähes kaikkien lasten käytös häiriintyy uuden sisaruksen syntymän jälkeen. ”Häiriökäyttäytyminen lisääntyy 50-93 % lapsilla”, asiantuntijat kirjoittavat, mutta lohduttavat: ”Hyvä uutinen on se, että yhteistyökyvyttömyyden ja tuhoisan käytöksen huippu menee useimmiten ohi kahdessa tai kolmessa kuukaudessa.”

Lapsen käytöstä voi ymmärtää paremmin, kun ajattelee asiaa hänen kannaltaan. Varsinkin esikoiselle voi olla kova pala, kun toinen ottaa hänen paikkansa auringossa. ”Lapsille tilanne on yhtä vaikea kuin meille olisi se, että puolisomme hankkisi yhtäkkiä tyttöystävän ja sanoisi: ’Älä murehdi, rakastan sinua yhtä paljon kuin ennenkin.’”, sanoo kirjassa haastateltu terveydenhoitaja.

Valmista lapsia vauvan tuloon

Jotta pahimmilta konflikteilta ehkä vältyttäisiin, lasta tai lapsia kannattaa valmistaa uuteen perheenjäseneen. Se, missä vaiheessa lapselle kannattaa uudesta sisaruksesta kertoa, riippuu monesta asiasta, kuten lapsen iästä ja siitä, onko hän jo vaistonnut, että jotain on tapahtumassa; aivan pienen lapsen on mahdoton käsittää yhdeksän kuukauden ajanjaksoa, joten turhan aikaisin ei kannata kertoa, ettei lapsi ehdi kyllästyä ajatukseen jo ennen sisaruksen syntymää.

Ennen vauvan syntymää kannattaa panostaa turvalliseen läheisyyteen lasten ja vanhempien välillä. Vauvasta kannattaa myös puhua paljon esimerkiksi kyselemällä ”Tuntuukohan vauvasta kivalta, kun puhaltelet hänen varpaitaan?” Myös rakkaudesta ja isomman lapsen omasta vauvaiästä kannattaa puhua paljon; vauva-ajan valokuvat voivat olla hyvä hahmotusväline siinä, mitä tuleman pitää.

”Isompien lasten vauvaiästä kertominen hieno tapa antaa vastasyntyneistä vauvoista myönteinen kuva ilman, että asiasta puhutaan liian suorasukaisesti. Isommista lapsista voi myös olla rauhoittavaa kuulla, että heitäkin on joskus hoidettu samalla tavalla kuin vauvaa”, asiantuntijat neuvovat. Ei pidä niinkään unohtaa käytännön asioista, kuten vauvan tuomista muutoksista puhumista.

Tärkeää on myös se, että kaikenlaiset tunteet sallitaan, myös negatiiviset. ”Lasten tulee tietää, ettei heidän aina tarvitse pitää vauvaa valtavan ihanana ja että he saavat joskus olla kiukkuisia, huolissaan ja mustasukkaisia”, kirjoittajat muistuttavat. Oleellista on sekin, että lapsella ja tämän vanhemmalla on omaa, kahdenkeskistä aikaa myös vauvan syntymän jälkeen. ”Yhteinen aika ilman vauvaa, lueskelu, leikkiminen tai pelkästään toisen seurasta nauttiminen voi vähentää kaunaisuutta ja saada isomman lapsen rentoutumaan ja juttelemaan. Se voi myös helpottaa elämäämme vähentämällä lapsen ’testailunhalua’”, Parker ja Stimpson toteavat.

Jan Parker, Jan Stimpson: Sisarussuhteet – kilpailua ja rakkautta. (Sibling Rivalry, Sibling Love. What every brother and sister needs their parents to know). Suom. Laura Jänisniemi ja Susanna Tuomi. Otava 2004. 320 s. n. 31,90 €.

Teksti: Jenni Saarilahti / A4 Media Oy