Venäläisestä lastenkodista kasvattityttäreksi Suomeen
Kahdenkymmenenseitsemän tytön sali pietarilaisessa lastenkodissa on jääkylmä. 10-vuotias tyttö esittelee ylpeänä oman sänkynsä ja pienen yöpöytänsä. Tyttöä tapaamaan tullut tuore suomalainen kummitäti kyynelehtii vuolaasti. Tyttö puolestaan on rauhallinen kuin viilipytty.
Elämän eväät
Lastenkodin kummi Maija, 51, kuului jo 1980-luvulla prosenttiliikkeeseen, jossa osa palkasta luovutettiin suoraan hyväntekeväisyyteen. Hänelle heräsi kuitenkin tarve auttaa konkreettisemmin. Maija mietti monia vaihtoehtoja, kuten kummilasta Intiasta, mutta vähäinen mahdollisuus nähdä lasta emmitytti. Maija ei ollut koskaan halunnut biologista lasta. Sen sijaan hän halusi tarjota edes yhdelle jo olemassa olevalle lapselle elämän eväät.
Lopulta Maija meni mukaan Pelastakaa Lapset -projektiin, jossa etsittiin kummivanhempia venäläisille lastenkodin asukkaille. Maijalle tarjottiin kummilapseksi kahta tyttöä. Hän koki valintatilanteen kauhistuttavaksi. ”Onneksi ystävättäreni innostui toiminnasta ja lupasi ottaa kummilapsekseen toisen tytöistä”, Maija kertoo. Maija tarjosi ystävättärelleen rauhallisemmaksi ja hiljaisemmaksi kuvattua tyttöä. Maijan kummityttöä Nataschaa sen sijaan luonnehdittiin vaikeaksi persoonaksi ja älyllisesti jälkeenjääneeksi.
Ongelmilta ei voi välttyä
Natascha alkoi viettää Suomessa kesiä, jouluja ja muita juhlapyhiä. Vaikka Maija ei osannut kuin ”kyökkivenäjää”, kaikki tuntui sujuvan ihmeen hyvin. Ongelmia aiheutti ainoastaan se, ettei Natscha osannut sanoa mielipidettään mihinkään asiaan. Tyttö ei myöskään osannut kelloa saati tiennyt mikä aika päivästä oli käsillä. Myös tunteiden osoittaminen oli Nataschalle ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Kun Natascha täytti 13 vuotta, hän ei enää viihtynyt lastenkodissa vaan pyrki vankilasta vapautuneen, laillisen vanhemmuudenoikeutensa menettäneen biologisen äitinsä luo. Äiti asui slummialueella, jossa työttömän ja levottoman nuoren tie oli melkein auttamatta rikokset ja huumeet. Myös Natascha oli ajautunut huonoon seuraan. Tilanne näytti pahalta.
Lastenkoti otti yhteyttä Maijaan ja toivoi, että Natascha saataisiin kokonaan Suomeen. Adoptio olisi vienyt kuitenkin vähintään kaksi vuotta. ”Se olisi voinut olla liian pitkä aika.”
Sisulla selviää
Maija aloitti taistelun Nataschan oikeudesta tulla Suomeen pysyvästi. Maijalle sanottiin ulkomaalaisvirastosta, ettei se tule onnistumaan. Silti Maija jatkoi puhelin- ja kirjeselvittelyjään. ”Natascha aloitti peruskoulun Suomessa. Välillä hän kävi Pietarissa saadakseen taas kolmen kuukauden turistiviisumin. Sitten hän palasi taas Suomeen ja kouluun. Vein Nataschan myös psykiatrille, joka totesi, ettei Nataschan oppimiselle ollut mitään fyysisiä esteitä.”
Seuraavaksi Natascha sai vuoden oleskeluluvan. Ja aina vuodeksi eteenpäin tämän vuoden alkuun asti. Silloin Natascha meni naimisiin maahanmuuttajamiehen kanssa ja sai viimein pysyvän oleskeluluvan maahamme. Kolmessa vuodessa Natascha suoritti suomalaisen peruskoulun. Myöhemmin hän kävi maahanmuuttajille tarkoitetun työelämään valmentavan koulutuksen. Nyt 25-vuotias Natascha opiskelee lähihoitajaksi.
Maija kertoo, että Nataschassa tapahtunut muutos on uskomaton. ”Kaikki on niin hyvin. Tytöstä ei tarvitse olla huolissaan, sillä hän on järkevä ja ajatteleva. Ja työkaverit pitävät hänestä kovasti”, Maija iloitsee. Mutta hän ei suostu ottamaan paljoakaan Nataschan pärjäämisestä kunniaa itselleen. ”Siinä tytössä itsessään on niin paljon sisua!”
Maija myöntää, että heillä on ollut välillä hyvin vaikeaa, mutta nyt hän näkee kahinoiden vain lujittaneen heidän välistä suhdettaan.
Kasvatusäiti- ja kasvattitytär ovat syvästi kiintyneitä toisiinsa ja tekemisissä toistensa kanssa säännöllisesti. Natascha halusi kasvattiäitinsä mukaan jopa hääkuvaansa.
”En koskaan halunnut biologisia lapsia, enkä ollut ajatellut adoptiotakaan aktiivisesti. Mutta näin vain kävi. Natascha on minun elämäni tärkeitä ihmisiä. Ajattelen myös, että Nataschan lapset ovat minun lapsenlapsiani. Olen mieluusti isoäiti, mieluummin kuin äiti.”
Varainhankintaa ja kummilapsitoimintaa järjestäviä hyväntekeväisyysjärjestöjä
Mannerheimin lastensuojeluliitto
Irti huumeista ry
Unicef
Amnesty
Suomen Punainen risti
Plan
World Vision
Pelastakaa lapset ry
Teksti: Niina Rapo-Puustinen
Kommentit
Nyt on tullut tosiaan lapsus tekstiin. Pahoittelen. Natascha opiskelee lähihoitajaksi. Korjaan koulutuksen myös tekstiin.
Terveisin toimittaja Niina
Kommentit
Mitä mieltä olette ulkomailta adoptoimisesta?? Ajatushan on kaunis mutta entäs kun lapset viedään omasta kotimaastaan kauas pois. Oman taustan kartoittaminen on rankkaa ihan Suomen sisälläkin.
Juurettomuus on varmasti osa elämää monen ulkomailta adoptoidun lapsen kohdalla. Itse näen kuitenkin tämän pienenä ongelmana verrattuna kodittomuuteen saati sitten rakkaudettomuuteen. Mielestäni adoptiovanhempien pitäisi mahdollisuuksien mukaan kertoa lapselle hänen biologisten vanhempiensa kulttuurista ja taustasta. Mikäli kulttuuri on hyvin vieras, tämä saattaa olla vaikeaa. Ehkä lapsen kanssa yhdessä voisi tutkia hänen taustaansa, tutustua samasta maasta adoptoituihin lapsiin ja vaikkapa matkustaa joskus kyseiseen maahan. Ulkomailta adoptointia suosisin sen takia, että Suomessa vanhempansa menettäneillä ja huostaanotetuilla lapsilla on katto päänsä päällä ja ravintoa sekä hoivaa saatavilla. Jo itärajan takana on lapsia, joilla ei ole yhtään mitään eikä ketään.
Käsittääkseni suomalaisessa adoptioneuvonnassa korostetaan juurien tärkeyttä. Lapselle on kerrottava hänen taustastaan ja annettava mahdollisuus tutustua siihen.
Kuten Silkkiperhonen sanoi, juurettomuus on pieni ongelma verrattuna kodittomuuteen ja rakkaudettomuuteen.
Totta, tuo juurien ja sitä kautta oman identiteetin korostaminen ja ”hakeminen” on todella tärkeää, että lapsesta kasvaa tasapainoinen ihminen. Ja siihen todellakin kehoitetaan adoptiovanhempia panostamaan. Tuttavaperheessäni lasten kotimaan kulttuuri näkyy ja kuuluu monella tapaa, on esineitä ja kuvia sieltä, tehdään paikallista ruokaa, katsellaan kuvia lapsuudesta, tavataan muita adoptiolapsia joko perheittäin tai suurissa adoptioperhetapaamisissa, puhutaan 1. äidistä, matkustetaankin synnyinmaahan, jos vaan rahaa löytyy. Tällainenhan on suuri aarreaitta koko perheelle kasvaa asioista tietoisemmaksi ja yhtenäisemmäksi sakiksi!
On varmaan ” helpompaa ” mitä pienempi lapsi on jos ajatellaan noita juuria… pienet lapset sopeutuu yllättävän hyvin uusiin ja jopa vaikeisin tilanteisiin
Miten vanha tuo kirjoitus on? Tietääkseni perushoitajaksi ei ole voinut opiskella yli 15 vuoteen…
Juttu on tuore. Käytin varmaan itse virheellisesti perushoitaja-termiä, vaikka hyvin tiedän, että tyttöni opiskelee lähihoitajaksi. Olen pahoillani.
Nyt on tullut tosiaan lapsus tekstiin. Pahoittelen. Natascha opiskelee lähihoitajaksi. Korjaan koulutuksen myös tekstiin.
Terveisin toimittaja Niina
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous