Ihmiset ja suhteet

Juha Itkonen kieltäytyi ensin, mutta osallistui sitten tosi-tv-kisaan poikansa kanssa: Parasta oli, kun kamerat sammuivat

Kirjailija Juha Itkosen ja Jalo-pojan välinen dynamiikka välittyy katsojille television matkailukisassa. Vain kerran isä hermostui pojalleen pahasti.

Teksti:
Hanna Hyväri
Kuvat:
Sampo Korhonen, Itkosten kotialbumi, MTV

Juha ja Jalo Itkonen juttelevat mielellään vaikka musiikista.

Kirjailija Juha Itkosen ja Jalo-pojan välinen dynamiikka välittyy katsojille television matkailukisassa. Vain kerran isä hermostui pojalleen pahasti.

Kun kirjailija Juha Itkosta pyydettiin mukaan MTV3:n Race Across the World -ohjelmaan, hän kieltäytyi ensin. Ei tullut mieleen ketään, joka lähtisi kaveriksi kisaan. Kotona esikoispoika Jalo, 18, tarttui syöttiin. Hän halusi seikkailla ja nähdä uusia maita. Perheen äiti kannusti tuttuun tapaansa: hän näki enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.

– Vaikka isä väitti, ettei ole kovin kilpailuhenkinen, niin kyllä hän lopulta oli. Jokin vietti hänessä heräsi, Jalo muistelee.

– Ehkä se tulee jo siitä, että lapsena ja nuorena juoksin kilpaa melko menestyksekkäästi, Juha kertoo.

Kirjailijana hänellä oli aluksi kilpailuhenkisyys liiankin pinnalla: ura oli kilpailua, jossa kollegat olivat vastustajia ja veivät pokaalit, jotka hänen piti saada.

– Olen päässyt siitä mielestäni melko hyvin eroon ja tasapainoon. Nyt reissussa kyllä koetettiin pärjätä, Juha tasoittelee.

Juha ja Jalo Itkonen
Isä ja poika, Juha ja Jalo Itkonen reissussa Brooklynissa New Yorkissa kaksitoista vuotta sitten. © Juha Itkosen kotialbumi

Isän kielitaito yllätti pojan

Jalo yllättyi eniten matkalla, kun Juha tilasi Marokossa sulavasti taksin ranskaksi. Poika oli ajatellut, että isän kielitaito olisi lähinnä bonjour-tasoa.

Juha taas oli ylpeä siitä, miten luontevasti Jalo hoiti erilaiset sosiaaliset kontaktit, joita ohjelman tekoon sisältyi runsaasti.

Parhaita hetkiä matkalla olivat illat, kun kamerat sammuivat. Syötiin eväitä, nautittiin yhdet oluet ja puhuttiin niitä näitä. Sen syvällisempiin isä-poika-keskusteluihin ei uppouduttu. Nostalgia ei tavoittanut edes Juhaa, joka eli reissussa ”hetkessä kiinni”.

Lue myös: Juha Itkosen kolumni: Tajuan tyttösankarin merkityksen rakastetussa lastenkirjassa – saavatko pojat yhtä lailla tarvitsemaansa kannustusta?

Vain kerran matkan aikana taivas repesi. Päivä oli ollut pitkä. Majapaikka paljastui ylihinnoitelluksi äijien punkkapediksi, ja kaksikolla oli huutava nälkä. Edullista ruokapaikkaa etsiessään he eksyivät kartalta. Oli pimeää ja verensokerit alhaiset.

– Hermostuin sulle, ja sinä rauhoittelit. En henkilökohtaisesti haukkunut. Enemmänkin se oli purkaus maailmalle. Kirosin. Ohjelman teko oli intensiivistä hommaa. Yksi päivä tuntui helposti kahdelta. Sellainen positiivinen meno, mutta paine oli päällä, Juha muistelee.

Matkalla kaksikko oli tiimi, jolla oli kirkas päämäärä. Kotona hermoja on menetetty huomattavasti herkemmin varsinkin Jalon murrosiässä.

Kotona Arabiassa pesuhuoneen ovessa on yhä reikä, joka jäi, kun Juha potkaisi ovea aamun lähtövalmisteluissa. Kaksoset kiemurtelivat talvihaalareissa eteisessä, ja myös keskimmäinen lapsista tuskastui, kun Jalo viivytteli vessassa.

Juhan reaktio oli nopea, mutta hetkeä myöhemmin hän pyysi anteeksi.


Juttu on lyhennelmä Hanna Hyvärin kirjoittamasta artikkelista, joka on julkaistu Anna-lehdessä 13-14/2024.


X