Anni Kytömäki.
"Pimeys tekee minulle hyvää", sanoo kirjailija Anni Kytömäki.
Julkkikset

Anni Kytömäen mielestä marraskuu on vuoden ihaninta aikaa – ”Ymmärrän hyvin heitä, jotka masentuvat keväisin, kun valo lisääntyy”

Kirjailija Anni Kytömäki nauttii talven pimeydestä. Synkkyys edustaa hänelle salaperäisyyttä ja uuden oivaltamista.
Teksti: jennijuntunen

Anni Kytömäki kirjoittaa romaaneissaan rujosti auringonvalosta. Hämärästä inspiroituva kirjailija ei välitä paahteesta ja paisteesta.

”Nuorempana olin kevät- ja kesäihminen. Nykyään on päinvastoin. Saatan kesän kynnyksellä miettiä, kuinka jaksan, sillä en ole lainkaan kuumuuden ystävä. Minun puolestani lämpötilan ei tarvitsisi kohota koskaan yli 20 plusasteen.

Kun aurinko kipuaa korkealle taivaalle killittämään, tuntuu siltä kuin muuttuisin rusinaksi. Kirkas paahde imee minusta mehut. Syksyn saapuessa herään eloon. Hämärän laskeutuessa minun on helpompi hengittää.

Vuoden ihanin aika on marraskuussa, jolloin puut ovat paljaita lehdistä eikä maa ole vielä valkoinen. Luonnossa on sademetsän tunnelmaa, kun sammalet ja jäkälät rehottavat kosteudessa. Marraskuun matalassa valossa luonnon kaikki yksityiskohdat ja sävyt piirtyvät esiin.”

”Talvisin ei tarvitse suorittaa”

”Pimeys tekee minulle hyvää. Se antaa minulle luvan olla juuri sellainen ja siinä mielentilassa kuin olen. Talvisin ei tarvitse suorittaa, vaan voi käpertyä viltin alle kynttilän valoon.

Levon lisäksi talvi on minulle työn aikaa. Kun ulkopuolinen maailma rauhoittuu, sisäisessä maailmassani käy vilske. Työskentelen mieluiten illan hämärässä. Synkkyys ei tarkoita minulle negatiivista asiaa. Se on salaperäisyyttä ja uuden oivaltamista.

Joskus tunnen itseni outolinnuksi, kun en rakasta keskikesän päiviä. Kulttuurissamme on niin tavallista ihannoida valoa ja lämpöä. Romaaneissanikin puhun auringosta usein rujosti. Kirjoitan, että aurinko räköttää tai tykittää. Kuvailen, kuinka valo raatelee.”

”Huhtikuu on kuukausista julmin”

”Nykyään puhutaan paljon valon hyvää tekevistä vaikutuksista. Asiassa on myös kääntöpuolensa. Migreenistä kärsivälle kova valo on oikeasti inhottavaa. Kirkasvalolamppu olisi kauhistukseni! Ymmärrän hyvin heitä, joilla masennus nostaa päätään keväisin, kun valo kasvaa. Jos oma sisäinen maailma on alavireinen, luonnon voimallinen henkiin herääminen voi olla liikaa. Ei sanota turhaan, että huhtikuu on kuukausista julmin.

Kotikulmillani Hämeenkyrössä nautin siitä, että maalla ei ole katuvaloja eikä muutakaan liiallista valosaastetta. Öisin näen kirkkaan tähtitaivaan.

Samastun Päivänsäde ja menninkäinen -kappaleen menninkäiseen, joka tallustaa öisin ja miettii, miksi toinen täällä valon lapsi on ja toinen yötä rakastaa.”

Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 2/2022.

X