Antti Rönkä Annassa
– Kiusatuksi tuleminen on tehnyt minut varovaiseksi.
Julkkikset

Antti Rönkä seksuaalisesta häpeästä: ”En hävennyt kirjoittaa tästä aiheesta, mutta kyllä minua nyt hävettää”

Kirjailija Antti Rönkä on yrittänyt päästä eroon kotona opitusta häpeämisestä. Se on helpommin sanottu kuin tehty.
Teksti: Riikka Heinonen  Kuvat: Sampo Korhonen

Kirjailija Antti Rönkä, 25, istahtaa punavuorelaisen We Got This -kahvilan penkkiin.

Pikkukaupungin poika Vääksystä muutti Helsinkiin vuosi sitten.

– Tässä kahvilassa on jotain sellaista, millaiseksi kuvittelin Helsingissä asumisen. Ennen Helsinkiin muuttoa kävin lukiota Lahdessa ja opiskelin kirjallisuutta Jyväskylässä. Takaisin maalle en kaipaa. Maaseudulla ei ole oikein mitään, minne mennä ja kaikki tuntuu olevan kaukana.

Antti käy kahvilassa monta kertaa viikossa ja tilaa aina mustan kahvin, koska haluaa pitää asiat yksinkertaisina. Kahviloissa käyminen helpottaa klaustrofobista oloa, joka valtaa yksinasujan helposti.

”En hävennyt kirjoittaa tästä aiheesta, mutta kyllä minua nyt hävettää”

Omien sanojensa mukaan Antti on ”huoleton hunsvotti”. Elämän ei tarvitse olla aikataulutettua. Nuoren kirjailijan arki pyörii kirjoittamisen, lukemisen, kävelyiden ja illanviettojen ympärillä. Viime viikkoina ilmassa on ollut erilaista pöhinää, sillä Antin kolmas, omakohtainen romaani Nocturno 21:07 ilmestyi elokuussa. Kirja käsittelee aikuiseksi kasvamisen vaikeutta, seksuaalista häpeää ja itseinhoa – aiheita, joista kirjoittaminen käy luontevasti, mutta puhuminen jälkikäteen hävettää.

– En hävennyt kirjoittaa tästä aiheesta, mutta kyllä minua nyt hävettää. Kirjoittamisen jälkeen teoksen näkee ulkopuolisena, ja silloin sitä miettii, että mitä on oikein tullut tehtyä. Nautin esiintymisestä, mutta julkisuus ei ole aina sellaista kuin toivoisin. Vaikka olen kirjoittanut seksuaalisesta häpeästä ja masturbaatiosta, minulla ei ole varsinaisesti tarvetta päästä puhumaan aiheista julkisesti.

Häpeän tunne on ollut osa Antin elämää lapsesta saakka. Hänen isänsä, kirjailija Petri Tamminen on kirjoittanut omasta nolostelustaan kirjoja.

– Usein puhutaan pelolla kasvattamisesta, mutta meidän perheessämme kasvatettiin häpeällä. Isä saattoi jossakin käytyään tuskailla koko loppupäivän sitä, että oli sanonut jotain tyhmää ja nolannut itsensä. Hän vaihtoi kanavaa heti, jos joku erehtyi sanomaan radiossa tai televisiossa jotain hölmöä. Nämä ovat pieniä asioita, mutta kun niitä tuli eteen jatkuvasti, siitä tuli kaiken olemisen läpäisevä malli, jossa eteen tulevat asiat kohdattiin häpeän kautta.

Antti on pyrkinyt itse murtamaan sukupolvelta toiselle siirtyvää häpeän kokemusta.

– Olen puhunut asiasta myös isäni kanssa. Kirjoitimme yhdessä vuonna 2020 kirjeenvaihtokirjan Silloin tällöin onnellinen, jossa sivuttiin aihetta. Olen ehkä tiedostamattani pyrkinyt tekemään asioita eri tavalla kuin isä tekisi. On tietysti aika ristiriitaista, että kirjoitan häpeästä ja tunnen jälkikäteen voimakasta häpeää kirjoittamistani asioista, Antti huokaa.

”Häpeän tunne juontaa myös kasvamisesta pienellä paikkakunnalla”

Häpeän tunnetta ei nuorena helpottanut se, että Anttia kiusattiin koulussa. Hän kirjoitti kokemuksistaan kiitetyn esikoisromaaninsa Jalat ilmassa vuonna 2019. Hänen mielestään kiusaamisesta on lähes mahdotonta vapautua täysin.

– Olen aina ollut taipuvainen itse­inhoon ja kamppaillut itseni hyväksymisen kanssa. Kiusatuksi tuleminen on tehnyt minut varovaiseksi. Saatan edelleen mennä mukaan tilanteisiin sillä ajatuksella, että tulen taas kiusatuksi.

Antti myöntää ottaneensa itsensä nuorena liian vakavasti.

– Ehkä se on aikuistumista, että pystyn katsomaan itseni ulkopuolelle. Häpeän tunne juontaa myös kasvamisesta pienellä paikkakunnalla, jossa ihmiset tarkkailivat toisiaan ja puhuivat selän takana. Olen vasta jälkikäteen tajunnut, miten ahdasmielinen ilmapiiri siellä vallitsi. Kirjoittaminen auttoi minua irtautumaan häpeästä. Kirjoittaessani minut valtaa kapinahenki, enkä välitä pätkääkään, mitä minusta ajatellaan.

X