Julkkikset

Janina Fry löysi menetysten ja surujen jälkeen voimansa: ”En halua enää vähätellä itseäni”

Janina Fry, 45, on käynyt läpi suuria suruja ja kolme isoa leikkausta. Niistä toivuttuaan hän löysi itsestään entistä vahvemman ja energisemmän Janinan, joka haluaa vaikuttaa asioihin. Syykin on selvä: – Olen itse selvinnyt niin monesta pahasta.
23.5.2019 Teksti: Minna Juti Kuvat: Sampo Korhonen

Miten nimi voikaan olla enne! Janina Fry, omaa sukua Frostell, sai kasteessa toiseksi etunimekseen Päivänsäde. Tuolta hän nyt lähestyy ja näyttää siltä kuin hyvää tuulta ja myönteisyyttä vyöryisi hänen mukanaan.

Janinalla on syytäkin hymyyn. Huhtikuisissa eduskuntavaaleissa hän sai Uudeltamaalta 1475 ääntä Ruotsalaisen kansanpuolueen riveissä. Ensikertalaiselle, ilman aikaisempaa poliittista kokemusta eduskuntaan pyrkineelle ehdokkaalle tulos oli hyvä, mutta ennen kaikkea Janina iloitsee saamastaan kokemuksesta.

– Sain vaaleista valtavasti energiaa. Olen ollut aina helposti syttyvä. Jaksan uskoa siihen, että kun haluan, pystyn vaikuttamaan asioihin. Nyt koen sen erityisen voimakkaasti.

Janinalla on myös vahva, sydämestä kumpuava motiivi:

– Olen itse tähän mennessä selvinnyt niin monesta pahasta, että haluan antaa hyvästä takaisin.

Eroon pelosta ja ujostelusta

Janinan viime vuodet ovat olleet raskaita sekä henkisesti että fyysisesti. Hän on menettänyt sekä isänsä että äitinsä, ja reilun vuoden aikana hän on käynyt läpi monta isoa leikkausta.

– Olen ollut 14 tuntia leikkauspöydällä. Voin olla onnellinen jopa siitä, että olen selvinnyt joka kerran nukutuksesta ilman ongelmia. Onhan narkoosi aina riski, hän sanoo.

Leikkauskierre alkoi pian sen jälkeen, kun Janinan äiti menehtyi rintasyöpään kaksi vuotta sitten. Janinan rinnasta poistettiin kalkkikertymä, rinnat pienennettiin ja lopulta poistettiin kokonaan.

Leikkauksiin ja niistä toipumiseen Janinalta meni koko viime vuosi. Ensimmäinen rinta poistettiin tammikuussa, toinen syyskuussa. Uudet rinnat rakennettiin molemmilla kerroilla selästä otetusta lihaskudoksesta. Edessä on vielä ainakin yksi rintoja korjaava leikkaus.

Lue myös: Janina Fry kertoo Kotiliedessä elämänsä seitsemästä kauheasta vuodesta: ”Olen ymmärtänyt, ettei minun tarvitse esittää kenellekään olevani vahva”

Vaativien vuosien ja isojen muutosten jälkeen Janinasta tuntui tärkeältä pysähtyä miettimään sitä, miltä hänestä todella tuntuu ja mitä hän haluaa tehdä tulevaisuudessa.

– Mikä ihmeen tyyppi leikkauspöydältä nousikaan, Janina naurahtaa.

– Muutosten keskellä olen tajunnut, että kenenkään ei kannata pitää kynttiläänsä vakan alla. Turha pelko ja ujostelu eivät ole meille hyväksi.

Viime vuosien kokemukset ovat rakentaneet Janinaan uutta itseluottamusta.

– Enää en halua vähätellä itseäni tai olla turhan vaatimaton. Uskon itseeni ja energiaani.

Menneisyyden valinnat uusiksi

Koulutukseltaan Janina on merkonomi, kosmetologi ja Helsinki Design Schoolista valmistunut muotisuunnittelija. Kukapa ei muistaisi, että hän on myös tehnyt musiikkia ja kiertänyt maata esiintyvänä artistina monta vuotta ennen kuin ryhtyi suunnittelemaan vaatteita. Julkisuuteen hän nousi kauneuskilpailuista.

– Kun on avannut pelin ulkonäön avulla, voi myöhemmin olla vaikeaa tulla otetuksi vakavasti, hän sanoo.

Jos Janina nyt valitsisi uudelleen, hän ei enää lähtisi kauneuskilpailuihin.

– Ihmisen mittaaminen ulkonäön perusteella ei ole enää arvojeni mukaista.

Luit juuri lyhennelmän Annan kansijutusta 21/2019, jossa Janina Fry kertoo elämänsä uudesta suunnasta. Miksi Janina halusi lähteä ehdolle vaaleihin? Mitkä kokemukset tuntuvat hänen vahvuuksiltaan? Entä miten rintaleikkaukset ovat muuttaneet Janinan elämää? Lue lisää Annan numerosta 21/2019 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä!