Laura Arffman ja Mona-Liisa Nousiainen tutustuivat 2007 työn merkeissä.
Laura Arffman ja Mona-Liisa Nousiainen tutustuivat 2007 työn merkeissä.
Julkkikset

Kun Mona-Liisa Nousiainen halusi kirjoittaa tyttärelleen kirjeitä ennen kuolemaansa, hän pyysi apuun ystävänsä Laura Arffmanin: ”Tunsin epäuskoa – vasta hetki sitten jaoimme tulevaisuuden haaveita”

Viime vuonna 36-vuotiaana kuollut hiihtäjä ja muusikko Mona-Liisa Nousiainen jätti läheisilleen esimerkin sitkeydestä ja pelottomuudesta. Mona-Liisan leski Ville Nousiainen ja ystävä Laura Arffman kertovat, millaista oli elää Mona-Liisan rinnalla.
Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Anton Reenpää, Mona-Liisan ja Villen kotialbumi ja OM-arkisto

Mitä tahansa mutta ei ruusuja. Kun Mona-Liisa Nousiainen vuosi sitten kesällä suunnitteli omia hautajaisiaan, hän teki selväksi, ettei halunnut arkkunsa päälle niin tavanomaisia kukkia kuin ruusuja. Niinpä siunaustilaisuudessa hautakumpu peittyi liljoista, neilikoista ja krysanteemeista.

Mona-Liisa oli epätavallinen ihminen, poikkeuksellinen lahjakkuus musiikissa ja urheilussa. Vain 15-vuotiaana hän voitti Kultainen harmonikka -kilpailun ja nousi myöhemmin maajoukkuetason hiihtäjäksi.

Urheilu-uran jälkeen Mona-Liisan oli tarkoitus palata musiikin pariin, mutta se suunnitelma ei ehtinyt toteutua. Hänen elämänsä päättyi kovin varhain, vain 36-vuotiaana.

Kuolema kosketti monia. Ville Nousiainen menetti vaimonsa ja lapsensa äidin, Laura Arffman läheisen ystävän. Molemmat kulkivat Mona-Liisan rinnalla loppuun saakka.

Mona-Liisa Nousiainen sprintin karsinnassa Rukan maailmancupissa 2016.

Mona-Liisa Nousiainen sprintin karsinnassa Rukan maailmancupissa 2016. Kuva: Jussi Helttunen

Mona-Liisa Nousiainen halusi elämästään kirjan tyttärensä vuoksi

Kesällä 2019 Nousiaisten kotona Valkealassa vietettiin saunailtaa. Laura oli auttanut Mona-Liisaa peseytymään, tuntenut sormenpäissään tämän ohueksi käyneen ihon, jonka alta selkärangan luut erottuivat selvästi. Surullisena Laura oli ymmärtänyt, että he kaksi suunnilleen saman ikäistä naista edustivat täydellisiä ääripäitä. Hän kantoi pyöristyvässä vatsassaan uutta elämää, kun taas Mona-Liisa oli kuihtumassa pois.

– Mona suri sitä, ettei tule näkemään marraskuussa syntyväksi odotettua lastani. Mietin, mitä väliä sillä on, kun hän joutuu luopumaan omastaan. Mona ei olisi halunnut kuolla, mutta vaihtoehtoja ei annettu. Tuskailin, miten sellaisen tiedon kanssa voi elää. Tai oikeastaan, miten siltä tiedolta voi saada rauhan? Laura Arffman kertoo.

Mona-Liisa oli jo ennen sairastumistaan miettinyt kirjan kirjoittamista. Hänet tunnettiin maastohiihtäjänä, mutta elämänladulle mahtui monia vaiheita, joista hän ei ollut koskaan puhunut julkisesti. Yksi niistä oli ainoan lapsen vakava sairaus.

Kun Mona-Liisa ymmärsi aikansa käyvän vähiin, hänelle tuli kiire kirjata elämänsä tärkeimmät tapahtumat. Hän halusi ennen kaikkea jättää jonkinlaisen henkisen perinnön 9-vuotiaalle tyttärelleen. Apuun hän pyysi Lauraa, joka työskentelee urheilutoimittajana Ylellä.

Lopputulos, elämäkerta Mona-Liisa – urheilija, muusikko, ihminen ilmestyy tällä viikolla.

Laura haastatteli teokseen Mona-Liisan sukulaisia, ystäviä ja joukkuetovereita. Suurimman panoksen antoi puoliso Ville.

– Ensimmäiset kuukaudet Monan lähdön jälkeen kuluivat kuin sumussa. Moni tärkeä yksityiskohta ja muisto olisi ehkä päässyt unohtumaan, jos niitä ei olisi heti kirjattu ylös, Ville toteaa.

Mona-Liisa Nousiainen on ajatuksissa päivittäin. – Olen kiitollinen siitä, että hän oli, ja siitä, mitä kaikkea saimme yhdessä aikaiseksi, Ville Nousiainen sanoo.

Mona-Liisa Nousiainen on läheisten ajatuksissa päivittäin. – Olen kiitollinen siitä, että hän oli, ja siitä, mitä kaikkea saimme yhdessä aikaiseksi, Ville Nousiainen sanoo.

Mona-Liisan ja Villen ystävyys kehittyi rakkaudeksi pikkuhiljaa

Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Mona-Liisa Malvalehto ja Ville Nousiainen tutustuivat toisiinsa jo juniorihiihtäjinä vuonna 2002. Silloin kukaan ei osannut ounastella, että näistä kahdesta tulisi pari, kaikkein vähiten he itse. Mona oli tunnollinen suorittaja, Ville hieman huithapeli.

– Yhteisinä vuosina ääripäät hioutuivat molemmista. Monasta tuli rennompi ja minusta tarkempi, Ville sanoo.

Seurustelua edelsi pitkä ystävyys, joka solmittiin yläilmoissa. Maajoukkueen hiihtäjät saivat lentokoneessa istumapaikat aakkosjärjestyksen mukaan, jolloin Malvalehto ja Nousiainen osuivat usein vieretysten. Kävi ilmi, että luonteissa oli paljon yhteneväisyyksiäkin. Molemmat olivat suorapuheisia ja temperamenttisia.

– Mona oli tavattoman reipas ja valmis kokeilemaan kaikkea uutta. Kun menimme maajoukkueen kanssa pelaamaan golfia, Mona huitoi niin, että kaikki kymmenen metrin säteellä saivat varoa päätään. Ja kun Thaimaan-lomalla jossakin turisteille tarkoitetussa näytöksessä kysyttiin, kuka haluaa tulla norsun tallomaksi, Mona oli heti käsi pystyssä.

Vaivihkaa ystävyys kehittyi ihastukseksi, mutta molemmat yrittivät kamppailla sitä vastaan. Ville oli nimittäin kihloissa.

Suhteesta tuli julkinen 2008, ja saman vuoden kesällä Mona-Liisa muutti Villen luo Kouvolaan. Häitä vietettiin seitsemän vuotta myöhemmin ex tempore Las Vegasissa. Silloin sukunimi vaihtui Malvalehdosta Nousiaiseksi.

Mona-Liisa Nousiainen ja Ville Nousiainen vuonna 2013. Sinä vuonna Mona-Liisa palasi vielä hiihdon huipulle.

Mona-Liisa ja Ville Nousiainen vuonna 2013. Sinä vuonna Mona-Liisa palasi vielä hiihdon huipulle.

Laura Arffman ja Mona-Liisa Nousiainen kohtasivat ensi kertaa työn merkeissä

Laura kohtasi Mona-Liisan ensi kertaa 2007 Lapissa, jonne tuore Urheilulehden toimittaja oli lähetetty haastattelemaan hiihtäjälupausta. Hotellihuoneessa Mona nosti harmonikan polvilleen ja vetäisi oman sovituksensa Gladiator-elokuvan tunnusmusiikista.

– Mona oli itsevarman oloinen, mutta silti helposti lähestyttävä, Laura muistelee.

Vuosien varrella naiset tapasivat usein työn merkeissä, jolloin roolijako oli selvä: toimittaja haastatteli ja hiihtäjä vastasi. Mutta Mona-Liisa oli siitä poikkeuksellinen huippu-urheilija, että hän muisti aina myös kysyä, mitä Lauralle kuuluu. Ja kun Laura alkoi seurustella niin ikään maajoukkueessa hiihtäneen Anssi Pentsisen kanssa, Mona-Liisa oli ensimmäisenä heitä onnittelemassa.

Ystävyydeksi työtoveruus muuttui kuitenkin vasta paljon myöhemmin.

– Ei meillä ollut hiihtouran aikana aikaa seurustella muiden kanssa. Aikataulut olivat tiukat ja vapaalla ollessakin voimia piti säästää urheiluun, Ville toteaa.

Laura Arffmanin ja Ville Nousiaisen ystävyys on syventynyt Mona-Liisan kuoleman jälkeen kirjaprojektin myötä. – Työnnellessäni esikoistani vaunuissa saatoin jutella Villen kanssa puhelimessa puolitoistakin tuntia.

Laura Arffmanin ja Ville Nousiaisen ystävyys on syventynyt Mona-Liisan kuoleman jälkeen kirjaprojektin myötä. – Työnnellessäni esikoistani vaunuissa saatoin jutella Villen kanssa puhelimessa puolitoistakin tuntia.

”Vauva oli meille unelmien täyttymys”

Oli selvää, että Mona-Liisa ja Ville halusivat perheen. Yhtä selvää oli, että lasten aika koittaisi vasta kilpauran jälkeen.

Sitten tapahtui jotakin odottamatonta: Mona-Liisan sijoitukset tuloslistoilla alkoivat pudota. Ylikunnon takia hän päätti 2009 jättää kilpaladut toistaiseksi. Kaksi kuukautta myöhemmin raskaustesti näytti plussaa.

– Vauva oli meille unelmien täyttymys. Ilman ylikuntoa emme todennäköisesti olisi ehtineet saada lasta lainkaan, Ville sanoo.

Uran jälkeen piti olla aikaa toteuttaa muita unelmia

Isabella Nousiainen syntyi marraskuussa 2010. Jo raskausaikana oli selvinnyt, että vauvalla oli sydämen rytmihäiriö. Se vaati lääkitsemistä monta kertaa päivässä. Lapsen sairaudesta kerrottiin vain lähimmille, sillä Mona-Liisa koki sen henkilökohtaisena epäonnistumisena. Hän syytti siitä itseään.

Seuraavan vuoden alussa Mona-Liisa osallistui Ylen Maestro – tikusta asiaa -kapellimestarikilpailuun. Tapansa mukaan hän panosti kisaan täysillä ja selviytyi lopulta voittajaksi. Kun muut ohjelmaan osallistuneet lähtivät juhlimaan karonkkaan, voittaja suunnisti sairaalan sydänosastolle, jossa Isabellaa hoidettiin. Nelivuotiaana tytär pääsi leikkaukseen, jossa hänen sydänvikansa korjattiin. Sen jälkeen lapsi on ollut täysin terve.

Puoli vuotta synnytyksestä Mona-Liisa aloitti jälleen tavoitteellisen hiihtoharjoittelun. Ville valmensi häntä oman hiihtouransa ohella.

– Tulosten puolesta onnistuimme hyvin, mutta kyllähän siinä parisuhde kärsi. Hermot kiristyivät etenkin silloin, kun hiihto ei kulkenut. Välillä huusimme toisillemme päät punaisina. Onneksi molemmat lepyimme yhtä nopeasti kuin kiihdyimme, Ville toteaa.

Mona-Liisa palasi vielä huipulle. Hän muun muassa voitti sprinttihiihdon maailmancupin osakilpailun 2013. Mutta sitten tulokset eivät enää parantuneet, vaikka yritettiin mitä. Mona kärsi oudoista vaivoista. Vatsaan sattui ja nieleminen oli ajoittain vaikeata. Syytä oireisiin ei löydetty.

Uran päättäminen tuli ajankohtaiseksi, kun kumpikaan ei yltänyt Korean talviolympialaisten hiihtomaajoukkueeseen. Keväällä 2018 he hiihtivät viimeiset kisansa.

Viimein olisi aikaa toteuttaa muita unelmia. Mona-Liisan oli tarkoitus viimeistellä opintonsa Sibelius-Akatemiassa ja ryhtyä soitonopettajaksi. Ville suunnitteli perustavansa oman urheilualan yrityksen. Hankittaisiin lisää lapsia. Vietettäisiin aikaa ystävien kanssa. Nautittaisiin elämästä.

Mona-Liisa Nousiainen, Isabella Nousiainen ja Laura Arffman

Laura Arffman (oik.) auttoi Mona-Liisaa tämän viimeisinä viikkoina kirjoittamaan kirjeitä Isabella-tyttärelle tulevaisuutta varten.

”Elättelimme toivoa, ettei syöpä olisi pahinta mahdollista laatua”

Toukokuussa 2018 Mona-Liisa ja Ville lomailivat suosikkikohteessaan Orlandossa, Floridassa. Laura Arffman ja Anssi Pentsinen olivat myös Yhdysvalloissa, häämatkallaan. Monan ehdotuksesta tuore aviopari saapui heidän vieraakseen. Sillä reissulla pariskunnista tuli ystäviä.

Naiset kiertelivät ostoskeskuksissa ja loikoilivat aurinkotuoleissa, yhdessä pelattiin beach volleyta. Yhtenä iltana syötiin hyvä ateria Mona-Liisan ja Villen kolmannen hääpäivän kunniaksi. Monalle vain ei jostakin syystä maistunut.

– Kuvittelin, että hän ei halunnut syödä kovin paljon, koska kulutus oli pienempää kuin aktiiviuran aikana, Laura muistelee.

Kuukauden kuluttua syy ruokahaluttomuuteen selvisi. Mona-Liisa oli käynyt tähystyksessä ja tulos oli kylmäävä: Vatsalaukussa oli kasvaimia. Todennäköisesti syöpä.

– Elättelimme toivoa, ettei se olisi pahinta mahdollista laatua, Ville kertoo.

Mutta se oli. Kyseessä oli aggres­siivinen ventrikkelikarsinooma, mahalaukun syöpä, joka oli levinnyt laajasti vatsaontelossa. Elinaikaa olisi parhaassa tapauksessa kahdesta viiteen vuotta.

– Onneksi emme silloin tienneet, että aikaa olikin vain vuosi. Se olisi ollut maailmanloppu. Mutta kilpaurheilu on opettanut, että tappion hetkellä ei saa lamaantua. Pitää yrittää nähdä valoa tunnelin päässä.

Tovin Mona-Liisa ja Ville sulattelivat uutista ennen kuin kertoivat siitä lähipiirilleen. Tietoa ei salattu Isabellaltakaan. Avoimuudella vanhemmat halusivat varmistaa, ettei lapsi joudu arvailemaan asioita ja tuskailemaan itsekseen.

Myös Laura ja Anssi saivat ikävän puhelinsoiton.

– Päällimmäinen tunteeni oli epäusko. Miten joku voi olla kuolemassa, vaikka vasta hetki sitten juhlimme yhdessä ja jaoimme tulevaisuuden haaveita, Laura kertoo.

Onnelliset lomapäivät olivat enää vain kaukainen muisto.

”Päällimmäinen tunteeni oli epäusko. Miten joku voi olla kuolemassa, vaikka vasta hetki sitten juhlimme yhdessä ja jaoimme tulevaisuuden haaveita.”

Mona-Liisa Nousiainen kirjoitti kirjeitä tyttärelleen tuleviin elämänvaiheisiin

Diagnoosin jälkeen Mona-Liisa päätti elää täysillä sen ajan, joka hänellä vielä oli jäljellä. Hän halusi, että arki jatkuisi mahdollisimman normaalina. Hän kävi kuntosalilla, pyöräili ja pelasi tennistä. Yhdessä kyläiltiin ja vietettiin aikaa perheen kesken.

– Mona taisteli syöpää vastaan. Hän ei jäänyt vain sohvalle odottamaan kuolemaa, Ville toteaa.

Syövän kasvua hidastavat solunsalpaajat helpottivat oloa. Mutta sairaus eteni. Mona-Liisa laihtui ja joutui luopumaan hiuksistaan. Viimeisenä kesänään hän pystyi yhä syömään kevyesti, mutta tarvittava energia pudotettiin öisin suoraan suoneen.

Mona-Liisa sai olla kotona, ja Villestä tuli omaishoitaja. Hän halusi pysyä koko ajan vaimonsa vierellä ja tukena, kirjaimellisesti. Jos oli pakko piipahtaa talon toisessa kerroksessa, viisi minuuttiakin tuntui ikuisuudelta.

– Yritin auttaa kaikessa, missä voin. En edes miettinyt, osaanko. Pistoksen antamiseen katsoin ohjeet YouTubesta.

Sairauden kääntyessä kohti viimeistä vaihetta Villellä oli käynnissä oman liikunta- ja valmennusalan yrityksen perustaminen. Se oli ainoa keino saada ajatukset muualle edes hetkeksi.

Omaa tuskaansa Ville ei ehtinyt ajatella. Hänen piti olla vahva vaimon ja ennen kaikkea tyttären takia. Mummolassa käydessään Isabella soitti äidilleen monta kertaa päivässä ja varmisti, ettei tämä kuole hänen poissa ollessaan.

Mona-Liisa halusi kirjoittaa kirjeitä tyttärelleen tuleviin elämänvaiheisiin, joissa äiti ei enää ole mukana. Laura auttoi häntä urakassa. Kirjeiden tärkein viesti oli, että äiti ei katoa. Hän on hengessä mukana tulevinakin jouluina ja syntymäpäivinä. Ja ihan joka päivä.

Viimeisenä tehtävänään Mona-Liisa halusi hyvästellä perheenjäsenet ja ystävät, jokaisen henkilökohtaisesti. Kun työ oli saatu valmiiksi, hän alkoi liukua pois. Muutaman kerran hän vielä säpsähti hereille ja totesi vieressä valvovalle Villelle: ”Jos kuolema on tällaista, ei se niin paha olekaan. On hyvä olla ja näen valoa.”

Mona-Liisa Nousiaisen elämä päättyi 29. heinäkuuta 2019.

”Olen saanut paljon apua läheisiltä”

Kun kuolemasta tuli kesällä kuluneeksi vuosi, Ville ja Isabella kävivät viemässä haudalle kukkia. Ei edelleenkään ruusuja. Mona-Liisa on yhä mukana perheensä elämässä. Päivittäin Villelle tai Isabellalle pulpahtaa mieleen jokin muisto äidistä. Sitten nauretaan tai itketään. Viime aikoina on naurettu enemmän.

Vuodessa suru on muuttunut osaksi arkea.

– Alan käsittää, että tämä on todellista ja lopullista. Että Mona ei tosiaan enää palaa ja olemme Isabellan kanssa kahden. Onneksi Mona osasi valita ympärilleen ihmisiä, jotka ovat pysyneet rinnalla hänen lähdet­tyäänkin. Olen saanut paljon apua läheisiltä.

Laura on luvannut olla Isabellan tukena naiseksi kasvamisessa. Nousiai­silla vieraillessaan hän viivähtää aina tovin Isabellan huoneessa puhumassa tyttöjen juttuja.

Mona-Liisa on Laurankin ajatuksissa päivittäin. Ystävän elämä ja kohtalo antavat perspektiiviä silloin, kun tekee mieli valittaa pikkuasioista.

– Mona jätti esimerkin pelottomuudesta. Hän oli vaativa itseään­ ja muita kohtaan tavoitellessaan unelmiaan mutta pystyi myös myöntämään virheensä. Hän on osoitus siitä, että muidenkin kuin olympiavoitta­jien tai maailmankuulujen artistien tarinat ovat kertomisen arvoisia.

Ville Nousiainen, 36

Työ: Yrittäjä.

Perhe: Tytär Isabella.

Asuu: Valkealassa.

Laura Arffman, 35

Työ: Urheilutoimittaja Ylellä.

Perhe: Puoliso Anssi Pentsinen ja tytär.

Asuu: Helsingissä.

Ajankohtaista: Kirja Mona-Liisa – urheilija, muusikko, ihminen (Gummerus) ilmestyy tällä viikolla.

X