Kylmäksi syytetty Jenni Vartiainen: ”Olen yrittänyt suojella itseäni, ja joskus se on mennyt liiallisuuksiin”

Vuosikaudet muusikko Jenni Vartiainen vartioi yksityisyyttään tarkasti. Ehkä turhankin tarkasti, hän myöntää nyt. Suosikkilaulajasta tuli arka ja säikky. Uudelle levylle vapautunut Jenni uskaltautui kirjoittamaan tekstejä omasta elämästään.

”Sinusta pidettäisiin paljon enemmän, jos antaisit ihmisten tutustua sinuun.”

Näin muuan ystävällinen sielu evästi Jenni Vartiaista muutama vuosi sitten.

Suomen suosituinta naispuolista poplaulajaa kuvataan julkisuudessa usein mystiseksi ja etäiseksi, jopa vähän kylmäksi.

Ensiesiintyminen Vain elämää -ohjelmassa 2014 vain vahvisti käsitystä. Hirvensalon artistileirillä nähtiin laulaja, joka kyllä tulkitsi kollegojen kappaleita jumalaisen upeasti. Mutta kun yhteisen ruokapöydän ääressä olisi pitänyt avata sisintä, hän sulkeutui kuin simpukka.

Helsingin Sanomien kriitikko puhui pohjanoteerauksesta ja ehdotti, että Vartiaiselle olisi pitänyt antaa potkut ohjelmasta. Se sattui.

– Olen ujo ja vähän erakkoluonne. Lavalla minulla ei ole mitään estoja, siellä tunnen olevani kotona. Sen ulkopuolella olen superyksityinen. Olen yrittänyt suojella itseäni, ja joskus se on mennyt liiallisuuksiin, hän myöntää.

Jenni ei halua selitellä käytöstään tv-ohjelmassa, toteaapa vain käyneensä kuvausten aikaan läpi ”jumalatonta myllerrystä”.

– Sinä vuonna elämässäni kaikki meni uusiksi, ja olin totaalisen romuna. Suostuin silti ohjelmaan, suorittajaluonne kun olen.

Nyt, neljä vuotta myöhemmin, ahdistuksesta ei näy häivääkään. Vastapäätä istuu hymyilevä ja puhelias nainen, joka uhkuu työniloa.

– Kymmenen vuotta tein musiikkia samalla sabluunalla. Kolme ensimmäistä levyäni muodostavat trilogian, jossa toistuivat samat elementit ja tekijät. Nyt päätin uskaltaa hypätä tyhjän päälle.

Maistiaista uudesta Jenni Vartiaisesta on saatu esimerkiksi viimeisimmällä sinkulla Väärään suuntaan. Me kaksi kadottiin/ ainaisiin kiireisiin/ Vauhti korjaa virheet/ niin me uskottiin/ Ei enää kiirettä/ On vain tää ikävä.

Sanat Jenni kirjoitti itse. Ne perustuvat hänen omaan elämäänsä.

Olenkin vain välittäjä

”En ole koskaan tietoisesti pyrkinyt olemaan mitenkään mystinen. Kun tulin aikoinaan hyvin nuorena julkisuuteen, yksityisyyteni rajojen yli tunkeuduttiin väkisin. Se teki säikyksi ja varovaiseksi. Viime vuosina olen alkanut ymmärtää, kuinka paljon energiaa tämä väisteleminen minulta vie.

Pitkään minua kahlitsi häpeä ja paljastumisen pelko. Tein sävellysten lisäksi sanoituksia, mutta piilotin suuren osan pöytälaatikkoon. Nyt tuntui, että aika on kypsä ja olen valmis avaamaan lisää omaa elämääni teksteissäni.

Biisieni täytyy olla minulle totta. Olen laulanut turvasanasta, tyttörakkaudesta ja kuolemanpelosta. Toivon laulujeni tuovan rohkeutta ja oivalluksia: Miksi on niin vaikeata sanoa, että rakastaa? Missä kulkee pettämisen raja? Ehkä ihmisten on helpompi ottaa puheeksi hankalia asioita, kun on kuullut niistä laulettavan vaikka radiossa.

Joskus kuulen kollegoiden sanovan, että ’ei tätä pidä niin vakavasti ottaa, tämä on vain show-bisnestä’. Olen eri mieltä. Otan musiikkini äärimmäisen tosissani. Olen saanut useita viestejä ihmisiltä, jotka kertovat sen kirjaimellisesti pelastaneen heidät. He ovat harkinneet itsemurhaa, mutta jokin lauluni on saanut heidät toisiin ajatuksiin.

Olen ollut musiikkini kautta läsnä monissa tärkeissä käänteissä: synnytyksissä, häissä, hautajaisissa. Tunnen pääseväni kuulijoitani tosi lähelle.”

Löydä ihmiset, jotka näkevät potentiaalisi

”Moni kyky voi jäädä löytymättä, jos artisti ei löydä rinnalleen oikeita ihmisiä. Isot jutut vaativat toteutuakseen synergiaa. Oli minun onneni, että kohtasin tuottaja Jukka Immosen jo hyvin varhaisessa vaiheessa, vuonna 2005.

Soolouran alussa minulle heiteltiin kaikenlaisia ehdotuksia siitä, millaista musiikkia minun pitäisi tehdä. Voisinko olla Suomen Avril Lavigne? En! Ei ole mitään järkeä lähteä jäljittelemään. Silloin päätyy väistämättä olemaan laimeampi versio alkuperäisestä. Halusin tehdä sellaista pop-musiikkia, jota ei Suomessa ole aiemmin tehty.

Ymmärrän, ettei minua heti otettu vakavissaan. Eihän minulla ollut alalta muuta kokemusta kuin lyhyt vaihe tyttöbändissä, jolle muut olivat tehneet biisit.

Jukka näki potentiaalini ja ymmärsi, mihin pyrin. Hän ajatteli yhtä isosti.

Ensimmäisen yhteisen Ihmisten edessä -albumin jälkeen minun ei tarvinnut enää taistella saadakseni näkemykseni läpi. Seuraavan levyn, Seilin, tekoon kukaan ei edes yrittänyt puuttua. Se oli Jukan ja minun projekti ja työstimme sitä lähes maanisina.

Jukka on yhä lähimpiä ihmisiäni. Myös yhteistyö jatkuu.”

Luit lyhennelmän Annan jutusta, jossa Jenni kertoo Tieni huipulle -sarjassa, millaiset oivallukset ovat vieneet häntä uralla eteenpäin ja millaisia vastoinkäymisiä hän on kohdannut. Miksi Jenni väsyi, miltä levy-yhtiön asettama pakkoloma hänestä tuntui ja miten hän oivalsi suorittavansa liikaa? Mikä tuntui pahimmalta ennen pakkolomaa? Miten Greyn anatomia -tv-sarja liittyy Jennin toipumiseen? Entä mitä Jenni odottaa tulevaisuudelta? Lue juttu Annasta 20/2018. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!