Julkkikset

Lapseton kirjailija Kaisa Haatanen ja äiti Marja-Helena: ”Olemme aikuisperhe”

Kirjailija Kaisa Haatasen, 52, suhde äiti Marja-Helenaan, 75, on muuttunut ystävyydeksi, kun kumpikaan ei hoivaa toista. Välillä omia reviirejä on silti puolustettava.

Teksti:
Minna Juti
Kuvat:
Kristiina Kurronen/Otavamedia

– Tuntuu hyvältä olla lähellä ja saatavissa, kun vanhemmat vanhenevat, Kaisa sanoo.

Kirjailija Kaisa Haatasen, 52, suhde äiti Marja-Helenaan, 75, on muuttunut ystävyydeksi, kun kumpikaan ei hoivaa toista. Välillä omia reviirejä on silti puolustettava.

Kaisa ja Marja-Helena Haatanen tulevat yhtä aikaa Helsingin Munkkivuoressa sijaitsevaan Fazerin kahvilaan. Se on heidän kantapaikkojaan, ja täällä he tapaavat viikoittain. Molempien kotoa on kahvilaan vain muutama sata metriä.

Kahvia tai teetä juoden heillä on tapana nauttia leivokset tai pala sacherkakkua, päivittää kuulumiset tai puhua ”ei mistään”. Se on taito, jonka Kaisa sanoo perineensä äidiltään.

– Voin puhua äidin kanssa tuntikausia ei mistään, hän sanoo.

Tarkoituksemme onkin keskustella äiti-tytärsuhteesta, ja Haatasten kohdalla ajankohtaista kiinnostavaa siinä on juuri ikä. Millaiseksi suhde on muodostunut, kun tytär on täyttänyt 50 vuotta eikä ole perustanut omaa perhettä? Voivatko äiti ja tytär olla keskenään aidosti ystäviä?

”Emme kumpikaan ole hoivasuhteessa toiseen”

Marja-Helena on entinen saksan ja latinan kielen opettaja, joka on ollut eläkkeellä jo kohta 15 vuotta. Kaisa työskenteli pitkään kirjojen parissa kustannusalalla, kunnes neljä vuotta sitten jäi vapaaksi kirjoittajaksi. Hän kirjoittaa parhaillaan kolmatta romaaniaan. Keväällä julkaistiin hänen ja Sanna-Mari Hovin yhteisteos Monarkian muruset, joka päivitti maailman kuningashuoneiden tarinat.

Kaisan ja Marja-Helenan välit ovat olleet aina kohtuullisen hyvät. Kummankin ikääntyessä yhdessä oleminen on vain helpottunut.

– En olisi nuorempana arvannut, että tässä iässä äiti on minulle läheisempi ihminen kuin koskaan aikaisemmin, Kaisa sanoo.

– Tämä on meille hyvää ja tasavertaista aikaa. Emme kumpikaan ole hoivasuhteessa toiseen.

Naiset muistelevat, että viimeisistä todellisista riidoista heidän välillään on jo hyvinkin vuosikymmen aikaa.

– Kai me kyllästyimme riitelemään. Kun tajuaa, että toinen ei tuosta enää muuksi muutu, riiteleminen on turhaa, he sanovat.

Äidin kanssa aikataulut ovat joustavia

Kaisalle kirjoittaminen on hyvin yksinäistä hommaa. Kun deadline lähestyy, hän erakoituu ja tekee töitä öisin. Päivätöissä käyvien kavereiden kanssa on silloin vaikea sovittaa yhteen tapaamisia. Äidin kanssa aikataulut ovat joustavampia, eikä tapaamiseen tarvitse valmistautua.

– Tunnemme toisemme niin hyvin, että emme tarvitse minkäänlaista lämmittelyä päästäksemme jutuissa alkuun. Työputken keskellä se on kätevää ja tehokasta.

Kai me kyllästyimme riitelemään. Kun tajuaa, että toinen ei tuosta enää muuksi muutu, riiteleminen on turhaa.

Molemmat huomaavat myös heti, jos he ovat tavanneet sittenkin liian usein.

– Ärrymme silloin nopeasti toisillemme. Tunnistan äidin äänestä jo viidessä sekunnissa, että kohta tilanne äityy ikäväksi, Kaisa sanoo.

Marja-Helena tietää, mistä Kaisa puhuu:

– Yleensä olen tuolloin mennyt liiaksi Kaisan reviirille. Olen osoittanut, että olen huolissani hänen töittensä etenemisestä, tai kehottanut häntä vaikka siivoamaan autonsa. Sitä Kaisa ei kestä. Äidin rooli ei enää sovi suhteeseemme, Marja-Helena sanoo.

Kumpikaan ei ole kuitenkaan pitkävihainen. Parin päivän tauon jälkeen toinen jo soittaa ja kyselee kuulumisia.

”Tunsin itseni äitinä jotenkin noloksi”

Teinivuosina Kaisa oli ainakin omasta mielestään hyvin itsenäinen. Marja-Helenalla oli usein tunne, että hän oli jatkuvasti hieman jäljessä siitä, mitä Kaisa kulloinkin teki.

Perhe asui kerrostalossa Helsingin Niemenmäessä samassa asunnossa, jossa Marja-Helena ja hänen miehensä Pekka Haatanen, 80, asuvat edelleen. Kaisaa kiukutti pitkään, kun hän joutui jakamaan huoneen reilu kolme vuotta nuoremman pikkuveljensä Kallen kanssa.

– Lopulta nukuin pari yötä ikkunattomassa vaatehuoneessa, Kaisa väittää.

Marja-Helena ei tätä muista mutta kertoo, että tilaongelma helpottui, kun Haataset ostivat seinänaapurista vapautuneen yksiön. 17-vuotiaana Kaisa muutti siihen.

Kaisalla oli paljon kavereita, ja hän liikkui itseään hieman vanhempien nuorten porukoissa. Koulussa hän pärjäsi hyvin ja tuli opettajien kanssa toimeen. Siksi äidille olikin taas yllätys, kun hän kerran kävelyllään näki, että Munkkiniemen rannassa nuorisoporukan keskellä makasi myös Kaisa bikineissään ja poltti tupakkaa.

– Käännyin ympäri ja painelin kotiin. Ryhdyin penkomaan Kaisan laatikoita löytääkseni sieltä tupakkaa mutta löysinkin e-pillerit. Jatkuva tapahtumista jäljessä oleminen sai minut tuntemaan itseni äitinä jotenkin noloksi. Myöhemmin, kun mitään pahaa ei tapahtunut ja meillä oli pääsääntöisesti hyvät välit, päätin olla välittämättä, vaikka en tiennytkään kaikkea, Marja-Helena muistelee.

Thelma ja Louise

Äitiä ja tytärtä yhdistävät muun muassa temperamenttinen luonne ja yleinen uteliaisuus.

– Olemme molemmat äkkipikaisia, he sanovat.

Entisajan riidat olivat välillä kovaäänisiäkin, ja niiden jälkeen Marja-Helenaa saattoi hävettää. Kaisa on ollut aina rohkeampi ottamaan itselleen tilaa.

Kumpikin arvostaa sivistystä, ja he kokevat jakavansa samanlaiset liberaalit arvot sekä feminismin. Sen verran sukupolvieroa ajatuksissa on, että Kaisa sanoo olevansa äitiään radikaalimpi.

– Seuraan feminististä keskustelua aktiivisesti ja otan siihen kantaa.

Kun lähdemme autoilemaan, hetken aikaa tuntuu kuin olisimme Thelma ja Louise.

Kaisalla on perheen ainoa auto, ja hän rakastaa autoilua. Marja-Helena ehdottaa mielellään retkiä.

– Kun lähdemme autoilemaan, hetken aikaa tuntuu kuin olisimme Thelma ja Louise, hän nauraa.

Ja sitten ovat kissat! Kaisa otti itselleen kissan 18-vuotiaana. Kymmenessä vuodessa hän tuli eläimelle allergiseksi. Kissa muutti Marja-Helenalle ja Pekalle, joilla on ollut siitä lähtien kissoja. Kaisa käy rapsuttelemassa niitä heidän luonaan.

– Se alentaa tehokkaasti verenpainettani, Kaisa nauraa.

Kaisa Haatanen ja Marja-Helena Haatanen
Marja-Helena ja Kaisa Haatanen ovat aina asuneet lähekkäin. Kaisa on muuttanut elämänsä aikana yhteensä 3,2 kilometrin matkan.

”Olemme aikuisperhe”

Kaikki neljä Haatasta viettävät paljon aikaa keskenään.

– Olemme aikuisperhe, Kaisa selittää.

– Meillä on keskenämme vahva side. Olemme kaikki kiinnostuneita esimerkiksi kulttuurista ja politiikasta. Keskustelemme paljon, eikä meidän tarvitse olla asioista samaa mieltä, äiti ja tytär sanovat.

Kun lapset olivat teini-ikäisiä, Karkkilasta ostettiin vanha omakotitalo perheen vapaa-ajankodiksi. Kaisa vetäytyy sinne mielellään yksin kirjoittamaan. Erityisesti hän nauttii siitä keväällä, kun luonto herää ja Marja-Helenan vaalimassa puutarhassa tapahtuu joka päivä jotakin uutta.

– Voimme olla Karkkilassa yhdessä noin kolme päivää, Kaisa sanoo. Yleensä siinä ajassa hän ajautuu törmäyskurssille isänsä kanssa ja pakenee kotiinsa.

– Kaisa muistuttaa kovasti sekä isäänsä että anoppiani, Marja-Helena selittää. Martta Haatanen oli torniolainen kunnallispoliitikko ja kirjailija, jolta julkaistiin vuodesta 1936 lähtien 19 romaania. Niistä menestynein oli Kirkastettu sydän, josta tehtiin myös Jussi-patsaan voittanut elokuva.

– Pekka näkee Kaisassa itsensä ja äitinsä, ja heidän välilleen tulee nopeasti sanomista, Marja-Helena jatkaa.

Jouluisin Kaisa hakee autollaan Töölöstä Kallen ja tämän kissan Marilynin ja koko perhe kissoineen kokoontuu Niemenmäkeen viettämään aattoiltaa. Joulupäivänä Kaisa kattaa yksin itselleen oman aterian kodissaan.

– Lahjoista luovuimme muutama vuosi sitten, ja olemme Kallen kanssa siitä yhä nyreissämme. Äidillä oli tapana koota meille lahjaksi herkkukassit, joissa oli pähkinäleipää ja vaikka mitä. Se oli luovaa ja kivaa äidiltä.

– Höh, lopetin, kun itse siivosin Kallen kaapista kuivuneita herkkuja pois, Marja-Helena kuittaa.

Kaisa Haatainen: Jäin vahingossa lapsettomaksi

Haataset ovat tottuneet perinteisiin kysymyksiin, kuten kaipaisiko äiti lapsenlapsia, tai surettaako tytärtä lapsettomuus. Tai onko äiti huolissaan siitä, että tytär voi tuntea itsensä yksinäiseksi ilman omaa perhettä? Kysymykset eivät hätkäytä heitä, sillä he ovat miettineet niitä itsekin.

– Kalle on myös perheetön. Hänen kanssaan olemme joskus pohtineet, että toivottavasti vanhemmat eivät ole pahoillaan siitä, että emme ole saaneet lapsia, Kaisa sanoo.

Marja-Helena muistaa ajatelleensa nuorempana, että kunpa Kaisa ja Kalle hankkisivat lapsia silloin, kun hänkin vielä jaksaisi hoitaa niitä.

– Kysyin Kaisalta joskus, että eikö hänellä ole tarvetta saada lasta, mutta tietysti ajattelen, että ihmiselämä on yhtä arvokas, on perhettä tai ei, hän sanoo.

Kaisa tuntee, että hänen kohdallaan lapsettomuus on vahinko.

– Ajatus perheestä ei ole ollut minulle mahdoton, mutta oikeaa miestä ei tullut elämääni oikeaan aikaan. Lapsettomuus oli pitkään oma valintani, kunnes muutama vuosi sitten kohtuni poistettiin. Silloin olin haikea siitä, etten voinut enää päättää itse, haluanko lapsen vai en.

Lapsettomuus ei ole kuitenkaan Kaisalle raastava asia. Sinkkuna eläessään hän ei myöskään koskaan ole ollut yksinäinen. Marja-Helenan lisäksi hänellä on paljon muitakin ystäviä. Toistaiseksi oman kodin takaama rauha ja siellä vallitseva yksinmääräämisoikeus ovat olleet hänelle myös voittamaton valinta.

”En pelkää vanhempieni vanhenemista”

Mikä ystävyksissä ärsyttää toista?

– Kaisa ei huolehdi aina tarpeeksi hyvin omaisuudestaan. Olen myös huolissani hänen terveydestään. Nuorena Kaisa pelasi aktiivisesti koripalloa. Nyt hän ei liiku riittävästi, Marja-Helena luettelee.

– Minä taas en kestä sitä, kun äiti puuttuu asioihini, Kaisa vastaa.

Häntä ärsyttää myös se, että äiti huomauttelee edelleen hänen kesken jääneistä opinnoistaan.

– Ne ovat sinulle puute, Marja-Helena pistää väliin.

– Eivät ole, Kaisa vastaa.

Marja-Helenaa huolettaa myös Kaisan talous. Kaisa myöntääkin, että välillä hänellä on rahasta todella tiukkaa. Kirjoittamisen vapaus on kuitenkin ollut niin nautinnollista, että ainakaan toistaiseksi hän ei halua palata vanhaan työelämäänsä.

– Olemme molemmat optimisteja luonteeltamme. Asioilla on tapana järjestyä. En pelkää myöskään vanhempieni vanhenemista. Ajattelen elämääni puolen vuoden sykleissä. Kukaan meistä ei nuorru, mutta se ei ole syy murehtia tulevaa, Kaisa sanoo.

X