Julkkikset

Michelle Obama kertoo kirjassaan avoimesti parisuhteensa ongelmista ja niiden selättämisestä: ”Barack oli aluksi haluton kokeilemaan parisuhdeterapiaa”

Michelle Obama, 54, kertoo elämäkerrassaan Minun tarinani avoimesti hänen ja Yhdysvaltojen entisen presidentin Barack Obaman, 57, parisuhteen vaikeuksista. Michelle kertoo kirjassaan myös siitä, miten hän ja Barack ovat selvittäneet parisuhteensa solmuja pariterapiassa.
13.11.2018 Teksti: Hilppa Alanko Kuvat: OM-arkisto

Michelle Obama kertoo elämäkerrassaan Minun tarinani, että hänen puolisonsa Barack Obaman venyvät työajat aiheuttivat arkeen painetta pariskunnan lasten, Malian ja Sashan, ollessa pieniä. Ajankäytöstä tuli virallinen kiistakapula.

”Joskus ennen olin puolileikilläni kiusoitellut Barackia tämän myöhästelystä, mutta nyt se alkoi tosissaan risoa”, Michelle kertoo kirjassaan.

Barackin poissaolot arjen yhteisistä hetkistä aiheuttivat pettymyksiä

Michelle uskoi, että Barack oli sitoutunut liittoon. Silti hän joutui pettymään kerta toisensa jälkeen, kun Barack ei voinut olla läsnä perheen yhteisissä tapahtumissa.

”Kasvettuani suvussa, jossa periaatteessa kaikki aina saapuivat yhteisiin hetkiin, petyin raskaasti, jos joku jätti tulematta. Minulla oli taipumusta tuntea oloni yksinäiseksi, ja nyt minulla oli myös kiivas halu pitää tyttöjen puolta. Me halusimme hänet lähelle. Meidän oli häntä ikävä, kun hän oli poissa. Pelkäsin, ettei hän tajunnut, miltä se meistä tuntui. Pelkäsin, että hänen itselleen valitsemansa tie, jota hän edelleen näytti haluvan kulkea, jyräisi alleen kaikkien meidän muiden tarpeet”, Michelle kuvailee.

Parisuhdeterapiaan suhteen solmuja avaamaan

”Barack ja minä rakastimme toisiamme kovasti, mutta yhtäkkiä tuntui, että suhteemme keskellä oli solmu, jota emme saaneet auki. Olin 38-vuotias ja nähnyt muiden avioliittojen hajoavan, mikä sai minut suojelemaan omaani. Eräät läheiset ystäväni olivat käyneet läpi musertavan eron, joka oli johtunut hoitamatta jääneistä pienistä ongelmista tai puhumisen puutteesta, mistä oli seurannut peruuttamaton välirikko”, Michelle kertoo kirjassa.

Michelle ei halunnut, että hänen ja Barackin suhde ajautuu lopullisesti karikolle. Niinpä hän varasi ajan ystävänsä suosittelemalta psykologilta. Michelle ja Barack kävivät kyseisen psykologin luona muutaman kerran avaamassa suhteensa solmuja.

”Barack oli aluksi haluton kokeilemaan parisuhdeterapiaa. Hän oli tottunut paneutumaan monimutkaisiin ongelmiin ja setvimään ne omin päin. Hänestä olisi tuntunut kiusalliselta, ellei peräti hiukan yliampuvalta, istuutua vieraan ihmisen eteen puhumaan omista vaikeuksista. Eikö hän voisi kipaista kirjakaupassa ostamassa muutaman ihmissuhdeoppaan? Emmekö voisi keskustella kahden kesken? Mutta minä halusin oikeasti keskustella ja oikeasti kuunnella enkä tehdä sitä myöhään illalla tai hetkinä, jotka voisimme viettää yhdessä tyttöjen kanssa.”

Terapia auttoi saamaan paremman kytköksen toiseen

Michelle tunnustaa kirjassa lähteneensä terapiaan sillä ajatuksella, että terapeutti ensin kuuntelee heitä kumpaakin ja sitten vahvistaa Michellen kaiken purnauksen aiheelliseksi.

”Minun mielestäni joka ikinen valituksistani oli ehdottomasti aiheellinen. Veikkaan, että Barack ajatteli samoin omista valituksen aiheistaan.”

Toisin kävi. Terapeutti ei vahvistanut yhtään mitään, ei asettunut kummankaan puolelle eikä suostunut ratkaisemaan yhtään erimielisyyttä jommankumman hyväksi.

”Sen sijaan hän kuunteli kärsivällisesti ja myötätuntoisesti, maanitteli meidät molemmat esiin tunteidemme sokkelosta ja erotteli meidän aseemme ja haavamme toisistaan. Hän varoitti meitä, kun herkesimme liian juristimaisiksi, ja esitti harkittuja kysymyksiä, joiden tarkoitus oli saada meidät pohtimaan kunnolla, miksi meistä tuntui siltä kuin tuntui. Hitaasti, tuntikausien pituisten keskustelujen myötä, solmu alkoi avautua. Aina kun Barack ja minä lähdimme vastaanotolta, meistä tuntui, että olimme hieman paremmin kytköksissä toisiimme.”

Terapiassa Michelle tajusi, että omaan onneen voi vaikuttaa lukuisilla tavoilla

Terapiassa Michelle tajusi, että on lukuisia keinoja olla onnellisempi, eikä niiden välttämättä tarvinnut edellyttää, että Barack luopuisi politiikasta ja menisi töihin johonkin säätiöön, jossa noudatettaisiin virka-aikaa. Itse asiassa terapiassa Michellelle oli selvinnyt myös se, ettei sellaisen odottaminen ole realistista.

”Aloin ymmärtää ruokkineeni omia negatiivisimpia piirteitäni ja takertuneeni ajatukseen, että koin pelkkää vääryyttä ja että olin sitten, kuten konsanaan Harvardissa opiskellut juristi, alkanut kerätä todisteita tämän oletuksen tueksi. Kokeilin nyt uutta oletusta: oli mahdollista, että oma onneni oli enemmän kiinni minusta itsestäni kuin olin valmis myöntämään. Keskityin liiaksi siihen, miten katkera olin Barackille, joka esimerkiksi onnistui ujuttamaan aikatauluunsa kuntosalikäyntejä, enkä sen takia edes yrittänyt keksiä, miten voisin itse harrastaa liikuntaa. Kun mietin, ehtisikö hän kotiin ennen kuin ruoka jäähtyi, kiukku verotti niin paljon voimiani, että en enää nauttinut aterioista sen paremmin hänen kanssaan kuin yksinkään.”

Sekä Michelle että Barack muuttivat terapian seurauksena käytöstään

Terapia oli suhteen käännekohta.

”Olin kuin vuorikiipeilijä, joka oli alkanut luisua jäiseltä huipulta ja minä iskin hakkuni jäähän. En tarkoita, etteikö Barack olisi korjannut käyttäytymistään. Terapia auttoi häntä näkemään vuorovaikutuksemme puutteet, ja hän yritti kommunikoida paremmin. Minä joka tapauksessa säädin omaa käyttäytymistäni, ja se auttoi minua ja sitä kautta meitä molempia”, Michelle kuvailee tuntojaan kirjassa.

Michelle päätti panostaa terveelliseen elämään. Salilla käynti oli jäänyt lasten hankkimisen jälkeen, ja Michelle halusi asiaan muutoksen.

”Korjasin asian äitini avulla, joka oli edelleen kokopäivätyössä mutta lupasi tulla asuntoomme kello 4.45 muutamana aamuna viikossa, jotta pääsin kuntosalille treenaamaan naisystävän kanssa viideltä. Ehdin kotiin puoli seitsemäksi herättämään tytöt ja laittamaan heidät valmiiksi päivää varten. Tämä uusi ohjelma muutti kaiken: sain takaisin voimat ja mielenrauhan, kaksi asiaa jotka pelkäsin menettäneeni.”

Kotona ei enää odotettu isää

Kotona Michelle asetti uudet rajat, jotka sopivat paremmin hänelle ja tytöille.

”Sovimme aikataulusta ja pidimme siitä kiinni. Ilta-ateria syötiin joka päivä kello 18.30. Pesulle mentiin kello 19.00, ja sen jälkeen luettiin satuja. Tasan kello 20.00 sammutettiin valot. Rutiinista ei poikettu, joten Barackin vastuulle jäi joko päästä ajoissa kotiin tai olla pääsemättä. Minulle tässä aikataulussa oli paljon enemmän järkeä kuin siinä, että lykkäisin illallista tai panisin tytöt odottamaan iltahaleja, vaikka heitä nukuttaisi. Pohjalla oli toiveeni, että heistä kasvaisi vahvoja ja tasapainoisia ja sellaisia, jotka eivät alistuisi minkäänlaiseen vanhan koulukunnan patriarkaalisuuteen. En halunnut heidän ikinä ajattelevan, että elämä alkaa, kun isäntä tulee kotiin. Me emme jääneet odottamaan isää. Nyt oli hänen tehtävänsä ehtiä meidän luoksemme.”

Lähde: Minun tarinani (Otava, 2018)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosittelemme