Julkkikset 20.10.2017

Nyhtökauraa maailmalle luotsaava Maija Itkonen: ”Naisten ei tarvitse tyytyä pikkukivoihin juttuihin”

Teksti: Mervi Alatalo Kuvat: Paula Kukkonen/Otavamedia
Yrittäjä Maija Itkonen, 40, puskee nyhtökaurafirmaansa vahvasti maailmalle, vaikka hänen arkensa onkin sumplimista kodin, kaksosvauvojen, omien ja kirjailijapuolison töiden välillä. – Muutkin maailmaa muuttaneet ihmiset ovat olleet ihan tavallisia.

Kello on jo vartin yli eikä Maija Itkosta kuulu. Tilaisuuden ohjelmaan on merkitty yrityksen perustajan ja entisen toimitusjohtajan puheenvuoro alkavaksi tasan yhdeltätoista. Lopulta tulee tieto, että hän on ollut kaksosvauvojensa kanssa neuvolassa ja on paikalla hetkenä minä hyvänsä.

Ei hätää. Nyhtökaurayritys Gold & Green Foodsin paikalla olevat naiset improvisoivat, ja tilaisuus käynnistyy.

Ei hätää silloinkaan, kun tämän jutun haastatteluun on aikaa muutama tunti ja Maijalta tulee tekstiviesti. ”Lapsenhoitajani sairastui ja joudun pyytämään Juhaa paikkaamaan tähän. Mutta hänelle sopisi vasta ip. Käykö, jos vaihdettaisiin klo 13? Maija”

Neljä lasta ja työkiireet

Sumpliminen ei todista, että Maija Itkonen, 40, olisi aikataulujen suhteen osaamaton. Hänellä vain on elämässään aika paljon säpinää tällä hetkellä.

Viime kesäkuussa Maijan ja hänen puolisonsa, kirjailija Juha Itkosen perhe kasvoi kaksostytöllä ja -pojalla. Ennestään parilla on 12- ja 6-vuotiaat pojat. Samaan aikaan Maijan ja Reetta Kivelän keksimän nyhtökauran myynti on yli kaksikymmenkertaistunut. Alle kahdessa vuodessa viiden työntekijän yrityksestä on tullut 60 hengen yritys. Nyhtökaura on lanseerattu Ruotsiin, jonne avataan tehdas tammikuussa.

Miten Maija hoitaa tuon kaiken, kotona ja töissä? Mistä kumpuaa asenne, joka vie menestykseen?

1. oivallus: Ihmisellä voi olla monta ammattia

”Opiskelin lukion jälkeen musiikkia. Se oli nuoren tytön ihanneala. Minulla oli opettaja, joka osasi hienosti rohkaista ja kannustaa: nyt kun oikein kovasti harjoittelet, voit oppia mitä vain. Lähdin hänen perässään Sibelius-Akatemiasta Göteborgin yliopistoon, josta valmistuin. Ehdin soittaa oboeta viisi vuotta Helsingin kaupunginteatterin orkesterissa.

Olin koko ajan ollut kiinnostunut myös visuaalisista asioista, mutta musiikki on vähän kuin huippu-urheilua. Jos haluaa päästä pitkälle, joutuu sulkemaan pois asioita. Lopulta tajusin, ettei ole olemassa mitään direktiiviä, joka määrittelisi, että minun täytyy tehdä vain tätä yhtä asiaa, jota olen alun perin lähtenyt tekemään. Musiikkiopintojeni lopulla menin Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan teollista muotoilua.

Ehkä siitä seurasi pieni notkahdus. Kun ryhdyin tekemään uutta, tuli tunne, että osaanko enää sitä vanhaakaan. Teinkö kenties kamalan virheen, kun päästin irti?

Mutta tajusin, että voin yhdistellä asioita, luoda oman palettini. Musiikki oli antanut hirvittävän hyvät valmiudet tinkimättömään työntekoon. Harjoitteleminen on työlästä, ja koko ajan joutuu nöyrtymään ja opettelemaan uutta.”

2. oivallus: Yrittäjyys ei tarkoita pyrkyryyttä

”Muotoiluopintojen loppuvaiheessa meillä oli amerikkalaisen Pier A. Abettin kurssi Kuinka luoda innovatiivisia pk-yrityksiä. Monien muotoilijoiden tavoin minäkin olin sitä ennen ajatellut, että yrittäjät ovat pelkästään numeroista kiinnostuneita, vähän ahneita pyrkyreitä. Abetti, joka on nykyisin hyvä ystäväni, oli jo silloin 87-vuotias ja tartutti hillittömän uteliaisuutensa meihin opiskelijoihin. Minä opin häneltä, että itse asiassa se, että muotoilija tekee kaikkensa saadakseen ideansa lentämään, pohtii niitä yöt läpeensä ja kääntää kaikki kivet, jotta ne menestyisivät, onkin nimeltään yrittäjyyttä.

Sitten kävi niin, että meille annettiin kurssitehtävänä viisi minuuttia aikaa keksiä yritysidea. Minä keksin, että mitäpä jos pöydällä lojuvat älylaitteet latautuisivat siinä lojuessaan.

Ideasta syntyi ensimmäinen yritykseni Powerkiss. Uskon, että ideat valitsevat keksijänsä. On jännittävää ajatella, että isoakaan ideaa ei tarvitse väkisin puskea. Jos on altis mieli ja tuntosarvet korkealla, ideat kyllä nappaavat kiinni, kun sopiva hetki koittaa.

Myin yritykseni neljän vuoden jälkeen israelilais-amerikkalaiselle firmalle. Minusta tuli pariksi vuodeksi sen muotoilu- ja brändijohtaja, joka lensi Tel Avivin, New Yorkin ja Helsingin väliä.

Keksintöni on käytössä lähes kaikissa Starbuckseissa Yhdysvalloissa, ja olen siitä ylpeä. Mutta opin, että yrittäjämoodissa olevan ihmisen ei ole helppo sopeutua suuryritysten maailmaan, jossa jokaisella on oma pikku tonttinsa. Sitä tulee vähän olleeksi piikki muiden lihassa mielipiteineen.

Oli aika nostaa tuntosarvet ilmaan ja antaa alitajunnalle käsky: nyt saa taas tapahtua.”

3. oivallus: Tavalliset ihmiset voivat muuttaa maailmaa

”Olen jälkeenpäin miettinyt, mitä edellisinä päivinä oli tapahtunut. Ainakin olin hehkuttanut Facebookissa, että onneksi kaikista hienoimpienkin hotellien allasbaareissa Yhdysvalloissa saa nykyisin kaurapuuroa. Olin matkoillani tajunnut, että puuro on välttämättömyys hyvinvoinnilleni.

Hyvä ystäväni, kauraa tutkinut ja elintarvikeyrityksen tutkimusjohtajana silloin työskennellyt Reetta Kivelä oli näyttänyt päivitystäni työkavereilleen, ja olin puhunut Reetan kanssa puhelimessa aiheesta. Ja niin keksin lentokoneessa Atlantin yllä, että kaurasta pitää alkaa valmistaa proteiinia, joka on parempaa kuin liha. Olin myös varma, että Reetta osaisi kehittää tuotteen.

Uskon, että elämän tarkoitus on kerryttää ihmiseen tietoa ja oppia, jotka sitten kristallisoituvat hänessä johonkin hyvään, joka auttaa toisia. Sitä saattaisi helposti ajatella, että minähän olen ihan tavallinen ihminen, miten minä muka voisin muuttaa maailmaa. Mutta sitten tajuaa, että muutkin maailmaa muuttaneet ihmiset, äititeresat ja muut, ovat olleet ihan tavallisia, eivät yhtään sen hienompia tai parempia kuin kukaan muukaan.

Sen ajatteleminen on huumaavaa. Ja kun on kerran tajunnut, että omilla tekemisillä voi olla kauaskantoiset vaikutukset, ei voi enää ajatella, että voi kun minua nyt pelottaa, en taida uskaltaa ottaa riskejä.

Uskon, että nyhtökaura voi auttaa ilmastonmuutoksen torjunnassa edes hitusen.

Oli meilläkin Reetan kanssa vaihe, jolloin hirvitti. Mitä jos paljastuu, että tuote on viallinen? Tai kukaan ei osta sitä? Mutta toisaalta, en minä oikein osaa pelätä mitään. Jos alkaa pelottaa, ajattelen vain, että palaako jossain, onko joku hengenvaarassa, sattuuko johonkuhun. Ja kun kerran ei, niin eivätköhän asiat vain hoidu. Kukaan ei hyödy paniikin lietsomisesta.”

Maija Itkonen

Vielä kymmenen vuotta sitten Maija työskenteli muusikkona.

4. oivallus: Vauva voi nukkua kokouspöydällä

”On todella outo ajatus, että naisen pitäisi valita uran ja perheen välillä. Äitiys ei ole työ, se on ominaisuus. Niin se on aina ollutkin. Mieheni mummo on kertonut, että hänellä oli navetassa kaksi saavia, joihin hän laittoi lapsensa lypsyn ajaksi. Kun kuusivuotias keskimmäiseni oli vauva ja työskentelin Powerkiss-yrityksessäni, hän nukkui toisinaan neukkarin pöydällä. En minä keneltäkään kysynyt, haittaako se. Kahden vauvan kanssa sellainen ei tosin oikein onnistu.

Tällä hetkellä olen äitiyslomalla ja tittelini perustamassani yrityksessä on hallituksen jäsen. Tosin taidan olla tavallista aktiivisempi jäsen.

Tärkeintä juuri nyt on kuitenkin olla kotona vauvojen kanssa. Vauvoilta oppii ainakin sen, että kun heidän hoitamiseltaan jää 15 minuuttia aikaa, jokaisen minuutin haluaa käyttää todella tehokkaasti.

Asumme aivan yrityksen toimitilojen vieressä, joten voin välillä mennä toimistolle, kun vauvat nukahtavat päiväunilleen. Lastenhoitaja soittaa minulle, kun vauvat heräävät. Sitten kun he eivät enää nuku niin paljon kuin nyt, täytyy keksiä jotain muuta.

Yrittäjyys mahdollistaa sen, ettei kukaan tule sanomaan, että minun pitää olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Ja miehelläni on onneksi joustava työ, joten olemme tottuneet sumplimaan asioita. Isovanhemmatkin tulevat aika ajoin jeesimään. Lasten kaveriperheiden kanssa meillä on paljon sellaista ”jos me haemme tänään, haetteko te huomenna” -tyyppistä yhteisöllisyyttä.

Yrittäjän elämä ei olisi mahdollista ilman babysittereitä. Isompien kanssa olen käyttänyt Treamer-palvelua, jota suosittelen kaikille vanhemmille. Pienten kanssa tarvitaan yksi, pysyvä hoitaja, joka tuntee vauvat. Nyt olen vihdoin löytänyt hyvän tytön.

En ole koskaan pitänyt vapaa-aikaa pyhänä. Olen tyytyväinen, kun saan mahdutettua päiviini kaikkea, mistä tykkään. Pidän kaikesta luonnonläheisestä: hiihtämisestä, mökillä olemisesta ja Alpeilla kävelemisestä. Ja ehkä vielä joskus tulee aika, jolloin minullakin on aikaa poimia sieniä tai kasvattaa perunoita.

Vaikka Juha on taiteilija, hän on myös valtiotieteiden maisteri ja toimittaja. Hän ymmärtää laajasti maailmaa, ja on hienoa pallotella hänen kanssaan asioita. Taiteilijaperhe emme koskaan ehtineet ollakaan. Kun minä soitin, Juha työskenteli toimittajana.

En haluaisi puolisokseni täysin kaltaistani ihmistä. Ilmapiiri voisi muuttua nopeasti tunkkaiseksi, jos eläisimme vain yhdessä jakamassamme todellisuudessa.”

5. oivallus: Aina kannattaa lähteä

”Vaikka naisten asema nykyisin on todella hyvä, tiedostan, että edelleen on mahdollista tulla ylikävellyksi, jos ei pidä puoliaan. Nyhtökauraa ja koko yritystä ei olisi olemassa ilman kahta itsepäistä naista, jotka olivat sitä mieltä, että me tasan tarkkaan saamme tehdä tämän. Naisten ei tarvitse tyytyä tekemään pikkukivoja juttuja, vaan he voivat mennä kohti syviä ja vahvoja asioita. On hienoa, jos pystymme olemaan roolimalli naisista, joiden yritys on teknologisesti huipulla ja tuottaa loistavasti.

Juuri nyt olen satasella kiinni yrityksessä. Meillä on vielä paljon ideoita ja tehtävää. Mutta samalla tavalla kuin äiti toivoo, että lapsi menee ennemmin Harvardiin kuin jää äidin kylkeen kihnuttamaan, tiedän, että jonain päivänä minun kuuluu päästää irti yrityksestä.

Ja aina kun miettii, onko aika lähteä vai jäädä, kannattaa lähteä. Oli kyse sitten tiistai-illan lenkistä, nuupahtaneista bileistä tai isommista asioista. Kun kysymys nousee mieleen, sydän on jo siirtynyt eteenpäin.

Katsotaan, nappaako vielä jokin idea minusta kiinni.”

Paras vahvuuteni

Tehdä ruokaa todella nopeasti. Kerran ehdin valmistaa ruoan ennen kuin muu perhe oli ehtinyt parkkipaikalta hissillä viidenteen kerrokseen.

Suurin heikkouteni

Minun on vaikea edelleen uskoa, että päivässä on vain 24 tuntia. Luulen naiivisti, että tunteja voi venyttää, kun oikein yrittää.

Maija Itkonen, 40

Asuu: Helsingin Arabianrannassa.

Perhe: Aviomies, kirjailija Juha Itkonen, 12- ja 6-vuotiaat pojat ja nelikuiset kaksoset.

Työ: Nyhtökauran kehittäneen Gold & Green Foodsin hallituksen jäsen.

Harrastukset: Puutarhanhoito, retkeily ja vaeltaminen.

Julkaistu Annassa 40/2017.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi