Julkkikset

Olympiamitalisti Krista Pärmäkoski odottaa Linnan juhlien tarjoiluja – viimeksi ei meinannut löytää ruokia: ”Ruokaa oltiin jo keräämässä pois, kun löysin perille”

Helmikuussa Pyeongchangin olympialaisissa kolme mitalia voittanut Krista Pärmäkoski, 27, saapui Linnan juhliin upeassa Jukka Puljujärven suunnittelemassa muotiluomuksessa. Eniten juhlaillalta Krista odottaa ihmisten kohtaamista sekä Linnan juhlien makuelämyksiä.
6.12.2018 Teksti: Katri Koskinen Kuvat: Kristiina Kurronen/Otavamedia

Voimanaiseksi Annan lukijoiden toimestakin äänestetty maastohiihtäjä, olympiamitalisti Krista Pärmäkoski, 27, osallistuu Linnan juhliin toista kertaa elämässään. Edellisenä vuonna hän joutui jättämään ikäväkseen juhlat välistä. Tänä vuonna hän ei halunnut missata juhlia mistään hinnasta.

– Viime vuonna en päässyt juhliin, koska panostus olympialaisiin oli niin kova. Halusin, että kaikki asiat tehdään mahdollisimman tarkasti urheilun ehdoilla, joten piti tehdä kovia ratkaisuja. Päätin kuitenkin jo oikeastaan viime vuonna, että jos kutsu vielä myöhemmin tulee, sitten osallistun Linnan juhliin varmasti, Pärmäkoski kertoo.

– Tänä vuonna maailmancup-kalenteri muuttuikin siten, että en joudu jättämään joulukuun korkean paikan leiriä väliin, joten sikäli nyt on otollinen vuosi osallistua senkin puolesta juhliin.

Urheilijalla on kuitenkin edessä tiukka aikataulu – seuraavana aamuna on noustava ylös jo kukonlaulun aikaan.

– Toki jo huomenna aamulla kone lähtee Norjaan, jossa hiihdetään lauantaina seuraava maailmancup-kilpailu, Pärmäkoski sanoo.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Krista Pärmäkoski Official (@kristaparmakoski) jakama julkaisu

Krista Pärmäkoski kiittelee urheilumyönteistä presidenttiä

Krista Pärmäkoski toivoo tapaavansa itsenäisyyspäivän juhlaillan aikana paljon uusia tuttavuuksia, tuttuja kasvoja sekä eri urheilulajien ihmisiä.

– Olen useampaan kertaan jo tavannutkin presidenttiparin, mutta aina se tuntuu yhtä hyvältä vaihtaa muutama sana – varsinkin, kun presidenttimme on hyvin urheilu- ja liikuntamyönteinen ihminen, Pärmäkoski kehuu presidentti Sauli Niinistöä.

Myös vuoden 2018 Linnan juhlien uudistunut menu ja ruokapöydän juhlavat antimet kiinnostavat urheilijaa.

– Urheilijallehan ruoka on erittäin tärkeää, ja mielenkiinnolla odotan uusia makuelämyksiä juhlissa. Vuonna 2011 en meinannut löytää oikeaa huonetta ja ruokaa oltiin jo keräämässä pois, kun löysin siinä ruuhkassa perille. Tänä vuonna pitääkin olla aikaisemmin liikkeellä ruokailun suhteen! Pärmäkoski nauraa.

Krista Pärmäkosken Linnan juhlat -puvussa hohtavat voitettujen mitalien värit

Olympiamitalisti Krista Pärmäkosken upea Linnan juhlat -asu on kotimaisen, laulaja Jenni Vartaisenkin suosiman, hálo-vaatemerkin muotisuunnittelija Jukka Puljujärven käsialaa.

Asu on mukautettu Kristan saavutuksiin – pääroolissa on ainutlaatuinen Ranskassa kudottu jakardi, jossa ilmentyvät Pärmäkosken Pyenongchangin Olympialaisissa saavuttamat pronssi- ja hopeamitalit. Olkaimeton, kapealinjainen juhla-asu on Puljujärven sanojen mukaan erittäin Kristan näköinen puku.

Krista Pärmäkoski

Krista Pärmäkosken jakardin hopean ja pronssin väristen metallihippujen muoto on haettu Suomen luonnosta löytyvistä kultahipuista.

Krista onkin ollut hyvissä ajoin liikkeellä Linnan juhlat -asunsa kanssa. Puvun suunnittelu ja toteutus alkoivat jo syksyllä.

– Mietimme suunnittelun alussa, että koska todennäköisesti saisin kutsun Linnan juhliin olympiamenestykseni takia, puvun suunnittelussa päätimme ottaa värimaailmaan olympiamitalieni värit: hopean ja pronssin. Puku on todella kaunis ja siinä on helppo olla, Krista kehuu.

Puljujärven suunnitteleman jakardin hopean ja pronssin väristen metallihippujen muoto on haettu Suomen luonnosta löytyvistä kultahipuista. Tarinallisuus on tärkeä osa Puljujärven suunnittelemaa asua.

Kankaan kuosista ja puvun mallista Jukalla oli heti ensimmäisestä puhelusta lähtien varma visio.

– Ensimmäisen kerran kävin Jukan toimistolla jo lokakuun alussa ja tällä viikolla puku vielä viimeisteltiin. Urheilijan näkökulmasta nämäkin asiat pitää hoitua ajankäytöllisesti mahdollisimman tehokkaasti ja täytyy kyllä kehua Jukan tiimiä uskomattoman tehokkaasta toiminnasta!

Lue kaikki vuoden 2018 Linnan juhlista täältä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *