Julkkikset

Terapia opetti Sean Ricksiä olemaan armollisempi itselleen: ”Meidän ei pitäisi hävetä sitä, että emme pysty selvittämään kaikkea yksin”

Toimittaja Sean Ricks ajatteli aina olevansa vahva selviytyjä. Sitten tapahtui jotain, eikä sisuksissa vellonut paha olo enää hävinnyt. Oli myönnettävä, ettei hän kyennyt ratkaisemaan tilannetta yksin.

Teksti:
Riikka Heinonen
Kuvat:
Sara Pihlaja

Terapiaan hakeutuminen ei ollut toimittaja Sean Ricksille helppoa.

Toimittaja Sean Ricks ajatteli aina olevansa vahva selviytyjä. Sitten tapahtui jotain, eikä sisuksissa vellonut paha olo enää hävinnyt. Oli myönnettävä, ettei hän kyennyt ratkaisemaan tilannetta yksin.

Perjantai-keskusteluohjelman toimittaja Sean Ricks moikkaa hyväntuulisesti lähes jokaista, joka lähestyy Tampereella sijaitsevan Kultainen Apina -pubin terassia.

– Tämä on toinen olohuoneeni. Täällä yhdistyy kaikki, mistä elämässä tykkään: hyvät oluet, rento meininki ja erilaiset ihmiset. Täällä käy porukkaa opiskelijoista eläkeläisiin ja olut­hifistelijöihin. Siitä huolimatta pubissa on aina tilaa, koska paikka on pienen piirin tiedossa, Sean kertoo hymyillen.

Vielä viime vuoden puolella hymy oli hukassa. Sean oli eronnut pitkäaikaisesta puolisostaan ja neljä- ja seitsemänvuotiaiden lastensa äidistä. Suuri elämänmuutos nosti pintaan joukon käsittelemättömiä asioita. ”Pure hampaat yhteen, kohta helpottaa”, Sean toisteli itselleen, kuten oli tottunut tiukoissa paikoissa tekemään. Hän oli selviytynyt kiperistä tilanteista aiemminkin: neljävuotiaana isänsä kuolemasta, muutosta New Yorkista tamperelaiseen lähiöön, vieraaseen maahan ilman kielitaitoa sekä väheksynnästä, jota on kohdannut ihonvärinsä takia. Sisuksissa vellonut paha olo ei kuitenkaan hävinnyt hampaita yhteen puremalla. Seanin oli vaikea myöntää edes itselleen, että tällä kertaa hän ei kyennyt ratkaisemaan tilannetta yksin.

– Olen aina ollut luonteeltani iloinen ja positiivinen. Positiivisuudesta tulee helposti ansa niin, että joutuu esittämään hyväntuulista aina, jopa itselleen. Ongelmani juonsivat paljon syvemmälle kuin avioeroon: lapsuuteen ja tunteisiin, jotka olivat muhineet sisälläni vuosia.

Sean Ricks: ”Lähetin varmasti satoja sähköposteja kysyäkseni terapia-aikoja”

Alkoi mutkikas prosessi, jossa Sean etsi itselleen terapeutin. Kuntoutuspsykoterapiaan hakeutuminen on sen verran työlästä ja hidasta, ettei se huonossa kunnossa olevalta välttämättä onnistu.

– Lähetin varmasti satoja sähköposteja kysyäkseni terapia-aikoja. Seuloin kymmenisen terapeuttia, joista valitsin intuitiolla muutaman, joiden luona kävin maksullisella tutustumiskäynnillä. Terapeutin etsiminen on kuin deittailua, vaikka siinä onkin vakavammista asioista kyse.

Pitkän etsinnän jälkeen Sean löysi itselleen terapeutin, jonka kanssa luottamuksellisen yhteyden muodostaminen on ollut helppoa.

– Kuvittelin aina, että olen rento tyyppi ja sinut itseni kanssa, kunnes selvisi, ettei asia ole aivan niin. Minulla on ollut valtava tarve hallita itseäni ja tunteitani, mutta terapiassa ymmärsin, ettei elämää voi hallita. Olen oppinut olemaan itselleni armollisempi.

Terapiasta kertominen julkisesti on jännittänyt Seania. Asia on hänelle äärimmäisen henkilökohtainen, mutta sen julki tuominen on tuntunut tärkeältä.

– On tärkeää tulla kohdatuksi ja löytää joku jolle voi puhua kipeimmistäkin asioista. Minulla on mahtava tukiverkko, ystäviä ja perhettä, mutta he ovat liian lähellä, jotta olisin voinut avautua ainoastaan heille.

Sean toivoo, että mahdollisimman monet terapiaa harkitsevat rohkaistuisivat hakemaan apua ongelmiinsa.

– Meidän ei pitäisi hävetä tunteitamme tai sitä, että emme pysty selvittämään kaikkea yksin. Elämä on paljon mukavampaa, kun uskaltaa ottaa toisilta apua vastaan.

Sean tiedostaa, että rasismin juuret ovat syvällä

Black Lives Matter -keskustelua Sean Ricks on seurannut osittain turhautuneena. Aihe kirvoitti hänet kirjoittamaan ärhäkän kolumnin Ylen verkkosivuille.

– Tuntuu hassulta, että vielä vuonna 2020 monille tuli yllätyksenä, että rasismia on olemassa. Toisaalta olen iloinen, että asiasta puhutaan näin laajasti. Rasismin rakenteelliset juuret juontavat niin syvälle, etten tiedä tuleeko se koskaan poistumaan täysin. Toki asiassa on tapahtunut paljon edistystä, kun miettii, että vielä isäni syntyessä mustat eivät voineet mennä valkoisten kanssa samaan aikaan bussiin.

Seanin isä oli afroamerikkalainen Vietnamin sodan veteraani ja hänen äitinsä on suomalainen.

– Totta kai olen kokenut väheksymistä ja minulle on huudeltu kadulla, koska Suomessa harva näyttää samalta kuin minä. Kohtaan arjessani rasismia vain vähän, mikä johtuu varmasti siitä, että ihmiset tunnistavat minut. Silläkin on vaikutusta, että olen asunut täällä neljävuotiaasta saakka. Tämä on kotini ja puhun Tampereen murretta.

Mistä sä oot kotoisin? Sean on saanut vastata kysymykseen kyllästymiseen asti. Vastaus riippuu aina silloisesta mielentilasta.

– Kaikki kysyjät eivät varmastikaan tarkoita kysymystään rasistiseksi. Toivon, että he miettisivät silti uudestaan ennen kuin kysyvät. Itse olen jo 36-vuotias ja minulla on paksu nahka, mutta nuorempia, haavoittuvammassa iässä olevia kyselyt saattavat haitata.

Sean on käynyt läpi monenlaisia vaiheita hahmottaessaan identiteettiään.

– Olen ruskea suomalainen. Minulla on ollut myös voimakas mustan identiteetin vaihe. Nykyään ajattelen enemmän olevani Sean, kundi Tampereelta, jolla sattuu olemaan juuria siellä sun täällä.

Juttu on julkaistu Anna-lehden numerossa 30/2020.

X