Viisikymppisenä lapsen saanut taiteilija Osmo Rauhala: ”Minun täytyy pysyä hyvässä kunnossa vielä pitkään”

Taiteilija Osmo Rauhala täyttää 60 vuotta ja kokee elävänsä elämänsä alkuiltapäivää. 9-vuotias tytär motivoi isän huolehtimaan hyvinvoinnistaan. – Minun täytyy saada hänet kunnialla maailmalle.

Maanviljelijä, joka elää keskellä kiireisintä sesonkiaan, ei istuksi kahviloissa tai baareissa huvin vuoksi. Syödäkseen pitää ainakin saada. Niinpä kuvataiteilija-maanviljelijä Osmo Rauhala, 60, ehdottaa tapaamispaikaksi Tampereen kauppahallissa sijaitsevaa sushiravintolaa, joka on ollut Rauhalan perheen suosikki jo pitkään.

Aluksi hörpätään kulholliset misokeittoa.

– Misokeitto on vähän kuin kaurapuuro. Siihen ei kyllästy koskaan.

Talvisin Osmo Rauhala tekee taidetta, kesäisin hän hoitaa lampaita

Osmo on jo 30 vuoden ajan jakanut elämänsä kahtia. Talvet hän maalaa New Yorkin Sohossa sijaitsevassa ateljeekodissaan tauluja. Pääsiäisestä lokakuuhun hän hoitaa luomutilaansa Siuron kylällä Hämeessä.

Maalaiselämä on ylivertaisesti hektisempää ja stressaavampaa kuin suurkaupunkielämä. Osmon ja hänen perheensä lampolassa on 250 lammasta, jotka synnyttävät keväällä ja kesällä vuorokauden ajasta riippumatta. Lampaita pitää ruokkia, vastasyntyneitä hoivata, taloa lämmittää, peltoa kyntää, kylvää, niittää.

Työtunteja kertyy kuukaudessa kuutisensataa, joten unelle ja levolle ei paljon jää. Säät stressaavat, samoin lampaiden vointi ja se, kestävätkö työkoneet vai eivät.

– Parhaimmillaan tässä työssä voi kokea sillanpääläisiä vivahduksia, kun tulee väsyneenä lampolasta ja aurinko nousee taivaanrannasta ja luonto tuntuu puhuvan. Sellaista ei voi kokea Manhattanilla. Ne hetket jäävät mieleen ja poikivat sitten jotain talvella. Mutta keskimäärin maanviljelys on dieselin- ja pölynkatkuista, kiireistä ja silti yksitoikkoista työtä, josta on romantiikka kaukana.

Kahtia jaettu elämä

Kahtia jaettu elämä on ollut Osmo Rauhalan henkireikä läpi aikuisen elämän.

– Ehkä minun sieluni tarvitsee sitä. Voisi olla liian rankkaa viettää koko vuosi New Yorkissa tai vastaavasti asua talvipimeässä Suomessa. Vaikka iän karttuessa lähteminen kummastakin päästä on yhä vaikeampaa, mieli kummasti virkistyy viimeistään lentokoneessa Islannin yllä.

Rauhalan lapset, nyt jo 23-vuotias esikoispoika, joka opiskelee aivotutkimusta Yhdysvalloissa, ja 9-vuotias tytär ovat aina käyneet siurolaista kyläkoulua Suomessa ollessaan. New Yorkissa Osmo ja hänen vaimonsa ovat opettaneet lapsia kotona.

Lapsen saaminen viisikymppisenä toi rentoutta kasvatukseen

Kun Osmo Rauhala täytti 50 vuotta, häntä onniteltiin kortilla, jossa luki: ”Keskipäivällä aurinko paistaa lämpöisimmin.”

– En voi kieltää, ettenkö miettisi, kuinka pitkällä iltapäivässä olen. Eniten mietin sitä pohtiessani nuorimmaiseni kasvua. Minun täytyy pysyä hyvässä kunnossa vielä pitkään, jotta saan hänet kunnialla maailmalle. Koen olevani vasta alkuiltapäivässä.

Osmo tuntee sanonnan, jonka mukaan isovanhemmuus on elämän jälkiruoka. Hänen lapsillaan on 14 vuotta ikäeroa, ja vanhemmat olivat viisikymppisiä nuorimmaisen syntyessä, joten tavallaan kuopus on hänen jälkiruokansa.

– Olemme jo oppineet joitakin asioita vanhemmuudesta, ehkä pystymme ottamaan kasvatuksen aiempaa rennommin.

Nuorena taiteilijana Osmo ei päästänyt ateljeehensa ulkopuolisia. Nyt hänen rinnallaan maalaa, piirtää tai muovailee tytär.

– Enää en pelkää, että ulkopuolinen häiriö rikkoisi keskittymiseni ja saisi intuitioni katoamaan. Pystyn jättämään työni kesken ja jatkamaan sitä myöhemmin. Aiemmin tein yhden työn kerrallaan valmiiksi, nykyisin minulla saattaa olla viisikin työtä yhtä aikaa kesken.

Pala puhdasta maata on henkivakuutus

Perheessä on jo mietitty sukupolvenvaihdosta, ja esimerkiksi lampolaan tehtiin huima laajennus, jotta lasten on hyvä jatkaa. Esikoinen suunnittelee vanhempiensa kaltaista uraa kahdella mantereella: hän aikoo yhdistää aivotutkimuksen ja maanviljelyksen.

– En tietenkään voi pakottaa lapsia jatkamaan tilaa, vaikka sukumme on viljellyt maata yli 400 vuotta. Mutta satun tuntemaan taloustieteen nobelisteja, joiden kanssa keskustellessa on käynyt selväksi, että talouden liikkeet ovat epävarmoja ja pala puhdasta maata Skandinaviassa on kelpo henkivakuutus. Sen olen sanonut lapsillekin.