Jyrki Lehtolan kolumni: Muistot perustuvat kokemukseen, eivät dokumentointiin

Muutama kuva mukavasta tapahtumasta voi avata paljon muita muistoja. Kaikkea ei silti tarvitse kuvata, koska kuvattaessa monet kokemukset voivat mennä ohi, kirjoittaa Jyrki Lehtola.

Miksi oravat vihaavat minua? Tuota kysymystä olen pohtinut kesämökillä vuosikausia.

Olen asetellut oravien kulkupaikkojen läheisyyteen pähkinöitä, marjoja ja siemeniä ja katsellut tuohtuneena, kuinka oravat eivät edes vilkaise herkkuja hyppiessään niiden yli.

Vähäsateisina kesinä olen täytellyt erilaisia kuppeja vedellä ja seurannut turhautuneena sivusta, kuinka janoiset oravat ovat juosseet välinpitämättöminä niiden ohi.

Tänä vuonna oravasuhteessani tapahtui läpimurto. Terassille oli unohtunut isohko kulho, joka oli täyttynyt sadevedestä. Näin, kuinka orava saapui kulhon ääreen ja nousi sen reunalle tasapainoilemaan vettä juodakseen.

Tapahtuma oli oravasuhteessani niin merkittävä, että siitä oli otettava valokuva, ennen kuin orava katoaisi oravapuuhiinsa.

Avasin puhelimeni kamerasovelluksen ja tähtäsin oravaa. Nykyaikaan liittyvistä syistä kamerasovellukseni oletusarvo on se, että haluan ikuistaa ulkomaailman sijasta omat kasvoni, joten janoaan sammuttavan oravan sijasta näin ruudulla oman tuohtuneen ilmeeni.

Aloin etsiä kamerasta tapaa, jolla pääsen selfie-tilasta tilaan, johon kamera on alun perin keksitty. Kun sen vihdoin löysin, orava oli kadonnut. Jos haluaisi naiivisti suoristaa mutkia, jotain tuossa kiteytyi siitä, millaisiksi olemme teknologian avulla kasvaneet.

Kuuluin 1900-luvulla kamerakerhoon, ja niin kauan, kun jokainen kuva oli potentiaalisesti arvokas ja filmi vietiin kehitettäväksi, otin jonkin verran valokuvia. Kun digikamerat ja puhelinten kamerat antoivat mahdollisuuden ottaa tuhansia valokuvia, kuvaamiseni alkoi hippua.

Samoihin aikoihin muut ryhtyivät kuvaamaan. Alun perin puhelimen selfie-kameran tarkoitus oli videopuheluiden mahdollistaminen eikä kenellekään kameraa suunniteltaessa tullut mieleenkään, että joskus kameran perusfunktioksi tulee omien kasvojen ikuistaminen.

Selfie-tikkua luulin pitkään huonoksi orwellilaiseksi vitsiksi, kunnes Pariisissa yhtä tikkua väistäessäni törmäsin kasvoillani toiseen.

Älypuhelinriippuvaisuutta ja puhelimen jatkuvaa kamerankäyttöä tavataan väittää nuorisolle tyypilliseksi virhekäyttäytymiseksi, koska nuoriso tekee kaiken huonommin kuin me viisaat aikuiset, mutta ei se niinkään ole.

Eräässä konsertissa en katsellut lainkaan esiintyjää, koska en saanut silmiäni irti keski-ikäisestä miehestä, joka katseli koko konsertin puhelimensa läpi. Oli vaikea sanoa, kumpi tuossa oli miehelle kokemus: konsertti vai puhelimen ruutuun tuijottaminen konsertissa.

Ystäväni oli matkalla ja halusi nähdä kirkossa Giotton maalauksen. Kun hän asteli kirkkoon, vastaan käveli muita turisteja. Turistit olivat vihaisia: kirkkoon ei kannattanut mennä, siellä ei saanut ottaa kuvia. Mitä järkeä koko kirkossa enää oli?

Italiassa katselin aikuisia, jotka rynnivät merimaiseman eteen ottamaan kuvaa itsestään merimaisemassa. Asettuessaan selkä maisemaan päin he harvoin edes vilkaisivat merimaisemaa. Ennen tällaiset kuvat otatettiin valokuvaamoissa, joissa taustalle aseteltu merimaisemakangas perustui siihen, että merimaiseman kohtaaminen oli vain haave, jonka sai harvoin toteutettua.

Muistoissa jotain palaa yhtäkkiä mieleen tai ihminen yrittää tavoittaa vuosien jälkeen jonkin tapahtuman, josta on enää vain hataria ja hauraita mielikuvia.

Muistot perustuvat kokemukseen, eivät dokumentointiin. Ne perustuvat siihen, että on oltu jossain ja katsottu jonnekin ilman, että kohdetta tai omaa katsetta olisi ikuistettu ja muokattu, vaan kokemus jäisi muistoksi, joka muuttaa vuosien saatossa muotoaan.

Poissaoloon ei tarvita edes puhelimen kamerasovellusta. Pelkkä puhelin satoine sovelluksineen riittää.

Sovellukset auttavat pääsemään pakoon tyhjistä hetkistä sellaiseen maailmaan, jossa ei olisi niin tyhjää. Ja jos ei ole tyhjä hetki, vaan on itse keskellä tapahtumia, tapahtumarikkaan vaiheen voi viestittää eri sovelluksilla eteenpäin. Maailmassa on yhä enemmän tapahtumia ja kohtaamisia, joissa en ole ollut mukana, mutta joista on kesken tapahtuman raportoitu niin kattavasti, että tuntuu kuin olisin ollut paikalla.

Puhelin tuo monin tavoin iloa ja turvaa. On hyvä tarkistaa huomisen sää ja saada lapsi tarvittaessa tavoitettua. Muutama kuva mukavasta tapahtumasta voi avata paljon muita muistoja. Kaikkea ei silti tarvitse kuvata, koska kuvattaessa monet kokemukset voivat mennä ohi.

Jos olisin saanut ikuistettua kuvan oravasta juomassa, en olisi ehkä koskaan katsonut kuvaa. Nyt orava jäi ikuisesti mieleeni.