Kolumnit

Jyrki Lehtolan kolumni: Hankalat teinit eivät ole vanhempiinsa verrattuna mitään

16.11.2017 Teksti: Jyrki Lehtola

Istutteko tukevasti paikoillanne? Onko jalkojen alla vakaa maa? Seuraavaksi tulee shokeeraavaa tietoa!

Teinit. Useimmiten varsin hankalia.

Pertti oli eronnut 14-vuotiaan tyttärensä Minnan äidistä vuosia sitten. Pertti oli työmatkalla Pohjois-Suomessa, kun illalla yhdentoista aikaan Minna soitti itkien ja kertoi parhaillaan kävelevänsä kolmen kilometrin matkaa isänsä kotiin, koska äiti oli heittänyt Minnan ulos kotoaan. Isä ihmetteli miksi. ”Koska nauroin äidille pilkallisesti.”

Matti raivostui 16-vuotiaalle teinipojalleen, koska oli tämän laatikoita penkoessaan löytänyt keskioluttölkin. Sen seurauksena teini sai kahden kuukauden arestin, jonka aikana ei saanut tavata kavereitaan eikä käyttää elektronisia välineitä muuten kuin koulutehtäviin valvonnan alla.

Marja vei teininsä psykologille, koska teini ei ollut kiinnostunut lukemisesta. Teinin koulumenestys oli hyvä, hän ei ollut häirikkönuori, hän ei vain ollut kiinnostunut lukemisesta niin kuin Marja oli nuorena.

Liisa oli eronnut lapsensa isästä, ja lapsi oli vanhemmillaan vuoroviikoin. Molemmissa kodissa oli lasta varten omat vaatteet, tietokoneet ja suuri osa harrastusvälineistä. Liisan ex-puolisolla oli tapana tarkkailla vaatekaapista, että oikeat vaatteet pysyivät oikeassa kodissa. Eräänä päivänä paljastui, että osa Liisan ex-puolison ostamista sukista ja alushousuista oli vahingossa ulkomaanmatkan seurauksena jäänyt Liisan kotiin. Teinitytär sai siitä syyt päälleen ja joutui illalla hakemaan sukat ja alushousut väärästä kodista oikeaan.

Teinit. Useimmiten varsin hankalia, mutta vanhempiinsa verrattuna eivät mitään. Ja onneksi myös vanhempiaan nokkelampia:

16-vuotias Oili on löytänyt kerrostalokotinsa vinttikerroksesta tyhjän vintin, ostanut siihen lukon ja vie nyt vinttikomeroon kaiken vähänkin yksityisen, kuten päiväkirjansa tai kondomit, joiden käyttöä kavereidensa kanssa harjoittelee, koska isä penkoo jatkuvasti Oilin koululaukun etsien siitä vahvistusta pelolleen, että lapsi on normaali teini.

Useimmilla on kaksi toisiaan seuraavaa tunnetta oman lapsensa ainutlaatuisuudesta.

Kun lapsi on vauvaiässä, kukaan lapsi ei ole niin kaunis, ihana ja suloinen kuin oma lapsi. Kun lapsi on teini-iässä, kukaan lapsi ei ole niin vaikea, mahdoton, ilkeä, pinnallinen, rikollinen ja huonosti käyttäytyvä kuin oma lapsi.

Ensimmäinen tunne on ymmärrettävä, eikä siitä ole välttämättä negatiivisia seurauksia, ellei vanhempi ala tehdä oman lapsensa ainutlaatuisesta suloisuudesta itselleen elämänsisältöä.

Tuon toisen tunteen kanssa kannattaa olla varovainen ja opetella suhteuttamaan sitä vaikkapa omaan nuoruuteen. Oma teinisi ei ole poikkeus, vaan sääntö. Teinin poukkoilevassa käytöksessä ei pitäisi olla mitään kummasteltavaa, vaan lähinnä voi ihmetellä, miten ne eivät ole nykyistä sekaisempia.

Lapsen hapuillessa kohti hämärää aikuisuutta kaikki on koko ajan vaikeampaa. Säännöt muuttuvat, oma vartalo ja pää tekevät yhä omituisempia asioita. Toisaalta on jo toimintakykyinen puoliaikuinen, toisaalta pieni, hämmentynyt lapsi.

Ulkomaailma ei helpota oloa. Se on kaaos jatkuvasti omituisemmiksi muuttuvia sääntöjä, koodeja, asenne- ja ulkonäköihanteita. Se vaatii herkeämätöntä läsnäoloa: joko 40 kaveria on jatkuvasti taskussa vaatimassa sosiaalisuutta tai puhelin on ahdistavasti hiljaa koko ajan, kun kukaan ei kaipaa sinua missään.

Lapsen oloa eivät auta vanhemmat, jotka eivät ole aina tietoisia omasta roolistaan. Se on loppujen lopuksi aika yksinkertainen: me olemme vanhempia, ja vanhemmuuteen liittyy sellaisia asioita kuin turvan takaaminen lapsen elämässä, ei poliisin tai yksityisetsivän esittäminen, jatkuva epäily tai omaan loukkaantumiseen takertuminen lapsen normaalin teineilyn edessä.

Useimmissa asunnoissa on monia huoneita siksi, että tyhjiin huoneisiin voi mennä nielemään omia tunteitaan niin kauan, että ne alkavat muistuttaa vastuullisen aikuisen tunteita.

Jos se ei onnistu, kannattaa ehkä itse hakeutua terapeutille sen sijaan, että tunkee sinne teinilapsensa, joka vie hoitomahdollisuuden niiltä, jotka sitä enemmän tarvitsisivat.

Kommentit (1)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi