Kolumnit

Kaksi kohahduttajaa

Teksti: Sami Sykkö

Mainoksia oli kaikkialla ja kaikki olivat jauhaneet siitä. Oletko jo nähnyt Ai Weiwein näyttelyn? Kai kävit Ai Weiweissä?

Kaksi kohahduttajaa

Koska taide rikastuttaa elämää, menin Martin-Gropius-Bau-nimiseen museoon Berliinissä. Pakkohan ne Ai Weiwein työt oli nähdä. Ai kuka Ai Weiwei? No tietenkin yksi nykytaiteen suurista nimistä, se kiinalainen kohutaiteilija, joka tuli suurelle yleisölle tutuksi viimeistään Pekingin olympialaisten aikaan. Hän kun oli mukana suunnittelemassa ylistettyä Linnunpesä-stadionia.

Kulttuuripiireissä taiteilija tunnetaan kuitenkin töistä, joissa käsitellään hänen loputonta taisteluaan kiinalaisten viranomaisten kanssa. Berliinissäkin on esillä esimerkiksi marmorista veistettyjä valvontakameroita ja kopio sellistä, jossa taiteilijaa on säilytetty.

Taiteilijan työt ovat kuin keskisormen nostoja päättäjille, millä hän varmistaa Kiinan viranomaisten kestoraivon ja siitä seuraavan kansainvälisen näkyvyyden.

Ura onkin yhä ylämäessä. Berliinissä on esillä Weiwein suurin näyttely. Sen markkinointia on eittämättä avittanut tieto, ettei taiteilija päässyt paikalle, sillä hänellä on taas maastapoistumiskielto.

Mutta miksi yhdessä huoneessa on ympyrään aseteltuna pronssisia eläinten päitä, kopioita veistoksista, jotka kerran koristivat suihkulähdettä Yuan Ming Yuanin keisarillisessa kesäpalatsissa Pekingissä?

Eiväthän päät liity taiteilijaan tai nykyisiin kiinalaisiin vallanpitäjiin?

Eivät niin, mutta teoksensa avulla Ai Weiwei haluaa nostaa esiin taiteeseen liittyvän rikollisuuden. Päät katosivat Kiinasta jo 1860-luvulla, kun ranskalaiset ja britit tuhosivat keisarillisen kesäpalatsin. Veistoksista tuli kansainvälinen uutinen 2009, kun pari niistä tuli myyntiin muodinluoja Yves Saint Laurentin ja hänen puolisonsa Pierre Bergén taidekokoelman huutokaupassa.

Ei liene sattumaa, että Ai Weiwei on laittanut vuosien takaisen työnsä esille juuri nyt, kun myös Yves Saint Laurentin nimi kuohuttaa taidemaailmaa.

Muodinluoja kuoli kuusi vuotta sitten, ja hänestä on tehty kaksi elokuvaa. Niistä ensimmäinen on jo Suomessa. Kansainvälisissä kritiikeissä sitä on pidetty tyhjänä: kauniiden ihmisten ja tyylikkäiden vaatteiden täyttämänä kuvauksena herkästä nuorukaisesta, josta kehittyy ylistetty muodinluoja.

Mutta on elokuvassa enemmän. Se purkaa paljastavalla tavalla saumoja Saint Laurentista ihmisenä, kuluttajana, kerääjänä ja elämänkumppanina.

Eräässä kohtauksessa muodinluojan kotiin tuodaan antiikkikaupasta suuria patsaita, ja puoliso Pierre Bergé kysyy, paljonko ne maksoivat. Suunnittelija vastaa, ettei tiedä, mutta pyysi lähettämään laskun perästä. Häntä kiinnostivat taiteen rikastuttavat, eivät köyhdyttävät puolet.

Kun Saint Laurent veti päihteitä ja käyttäytyi kuin hemmoteltu pikkulapsi, Bergé hoiti bisnekset ja maksoi leveän elämäntyylin synnyttämät laskut. Kun Saint Laurent harrasti vieraiden miesten kanssa seksiä panta kaulassaan, Bergé siivosi elämänkumppanilta jääneet oksennukset kylpyhuoneesta.

Ai Weiweihin verrattuna Saint Laurentin elämä tuntuisi olevan maapallon toiselta laidalta, mutta onko se? Kiinalainen toki ammentaa elämän rumuudesta ja ranskalainen sen kauneudesta, mutta on heillä yhteistäkin.

Molemmat ovat provosoineet, kohahduttaneet ja hyödyntäneet tempauksien tuomaa julkisuutta: tarpeen vaatiessa Ai Weiwei on kuvannut viranomaisten toimet ja koostanut kuvanauhoista taideteoksen, Saint Laurent taas riisui vaikka vaatteensa ja meni parfyymimainokseensa alasti.

Vankejakin he ovat olleet molemmat – Ai Weiwei viranomaisten ja YSL huumeiden.

Entä kuinka kävi Saint Laurentin ja Bergén omistamille veistoksille, niille jäniksen ja rotan päille, joiden kopiot ovat Ai Weiwein näyttelyssä Berliinissä?

Kun päät laitettiin Saint Laurentin kuoleman jälkeen myyntiin Christie’sin huutokauppaan, Kiina vaati veistoksia takaisin. Bergé ilmoitti, että hän antaa ne heti, kun maa alkaa kunnioittaa ihmisoikeuksia.

Ei tullut kauppoja.

Patsaat osti lopulta ranskalainen liikemies François-Henri Pinault, jonka johtama yritys omistaa Christie’sin huutokaupan. Sitten tapahtui seuraavaa: Christie’s sattui yllättäen ensimmäisenä länsimaisena huutokauppana saamaan kiinalaisilta luvan avata toimipisteen maahan – ja Pinault palautti patsaat Kiinaan.

Kuten tässä olikin jo puhe, taide rikastuttaa elämää.

X