Kolumnit

Kirsi Pihan kirjallisuuskolumni: Isän menettäminen seitsemänvuotiaana teki minusta self helpin suurkuluttajan

Kun isäni kuoli ollessani seitsemänvuotias, tuli tärkeäksi elää hyvin, koska elämä voi loppua koska tahansa. Elämän tarkoitusta on tullut haettua self help -kirjoista, joiden joukossa on niin helmiä kuin roskaakin, Kirsi Piha kirjoittaa.
Teksti: Kirsi Piha

Kun ystäväni aikuinen lapsi oli lukenut ensimmäisen itseapukirjansa, Robin Sharman Munkki joka myi ferrarinsa, ja pyysi äidiltään lisää samankaltaisia kirjoja, oli ystäväni pulassa. Hänen sinänsä vaikuttavassa ja laajassa kirjastossaan ammotti tyhjä aukko self helpin kohdalla. Onneksi apu oli lähellä!

Moni nyrpistää nenäänsä self help -kirjallisuudelle, minä en ole niitä. Voi olla, että sillä on jotain tekemistä sen asian kanssa, että isäni kuoli ollessani seitsemänvuotias. Elämän ja kuoleman mysteeri aukesi aika konkreettisesti ekaluokkalaiselle. Tuli tärkeäksi yrittää elää hyvin, elämähän voi loppua koska tahansa. Elämän tarkoituksen selvittämisestä tuli melkein elämän tarkoitus. Tätä tarkoitusta on vuosien varrella haettu milloin kevyemmästä, milloin vakavammasta kirjallisuudesta.

Ihmiseltä voi viedä kaiken muun, mutta ei tämän tapaa asennoitua.

Kaikki self help ei ole älykästä, hyödyllistä tai syvällistä, mutta sellaistakin on. Toki kysymys on myös siitä, mitä lukee kuuluvaksi tähän genreen. Ystäväni pojalle lainasin pinon elämän tarkoitukseen ja elämäntaitoihin liittyviä kirjoja, ja hän aloitti Viktor Franklin Man’s Search for Meaning -kirjasta. Moni ei varmaankaan kehtaa väittää tätä kirjaa pinnalliseksi. Juutalaisvainoista ja keskitysleiriltä selviytynyt ajattelija kuvaa ihmisenä olemista sietämättömässä tilanteessa, jonka loppumisesta ei ole mitään takeita tai ennusteita. Ihmiseltä voi viedä kaiken muun, mutta ei tämän tapaa asennoitua. Vaikka ihminen ei kontrolloi kaikkea mitä tapahtuu, asenne on valittavissa joka tilanteessa. Kuten monessa tämän tyyppisessä kirjassa, neuvo kuulostaa yksinkertaiselta, mutta useimmilta sen toteen eläminen vaatii koko elämän.

Etiikka, elämisen taito, kestäminen, menestyminen, vaikeuksien voittaminen, vahvuuksien löytäminen, eri elämän rooleissa onnistuminen – siinä teemoja, jotka toistuvat elämäoppaissa aina Buddhan opetuksista Brené Browniin, Senecasta Mel Robbinsiin, Eckhart Tollesta ja Tony Robbinsista Byron Katieen. Parhaimmillaan self helpin lukeminen ravistelee omaa ajatusmaailmaa, ja pinnallisimmillaan se nostaa oman elämän kuopasta ja aktivoi toimimaan.

Roska on toki roskaa myös self helpissä, sen jokainen määrittelee vähän eri tavoin. Marie Kondon sukkalaatikkoteoria ei innosta itseäni elämänfilosofiana eivätkä ne kirjoittajat, jotka heittävät toiveensa universumille ja kuvittelevat universumin palvelevan juuri heitä, saa minusta lukijaa.

Mutta mikä olisi elämisen opetusten top 5?

”Älä vaadi tapahtumain tapahtumista sinun tahtosi mukaan, vaan toivo niiden käyvän juuri niin kuin ne käyvät, niin saat nauttia rauhaa.” Näin toteaa Epiktetos kirjassa Ojennusnuora. Tätä samaa toistavat eri tavoin mm. Viktor Frankl, koko buddhalaisuus ja Maija-mummini, joka aikoinaan totesi: ”Antaa tapahtumien tapahtua.”

Gurujen guruja on kaksi: Pema Chödron ja Thich Nhat Hanh, molemmat buddhalaisia ajattelijoita. Thich Nhat Hanh edustaa tiukkaa meditaatioperinnettä, kaiken voi tehdä keskittymällä, meditoiden, oli kyse sitten astioiden pesemisestä tai kävelystä. Meditaatio ei ole pelkkää istumista vaan elämistä.

Totuus on, että asioita ei koskaan ratkaista.

Pema Chödron taas käsittelee kirjoissaan ihmisen mieltä epävarmuuden keskellä. Kirjassa When Things Fall Apart hän kuvaa hienosti odotusten ja todellisuuden välistä raivostuttavaa ristiriitaa. Ja ratkaisua siihen: Me kuvittelemme, että tilanteen romahtaessa meidän pitää ratkaista ongelmat, totuus on, että asioita ei koskaan ratkaista. ”They come together and they fall apart. Then they come together again and fall apart again.” Vapauttavaa! Ja kuten aina, vaikeaa todellisuudessa.

Brené Brown pyrkii nykyaikaisemmin ja suoraviivaisemmin auttamaan meitä kestämään häpeää, elämään epävarmuudessa (kyllä, pysyvä teema ja elinikäisen oppimisen vaativa taito) ja olemaan tunteissa avoin: ”Strong back, soft front, wild heart.”

Lopuksi vielä helpoin, mutta ei arvottomin. Mel Robbins, maailman versio ihanasta Anna Perhosta: 5-4-3-2-1. Kyllä. Niin helppoa. Jos lykkäät asioita, et saa mitään aikaiseksi ja jäät ylianalysoimaan kaikkea. Nostat itsesi ylös luettelemalla numerot ja ykkösellä lähtee!

Kirjasuositukset:

Brené Brown: Braving the Wilderness

Stefan Einhorn: Aidosti kiltti

Hal Elrod: The Miracle Morning

Thich Nhat Hanh: Fear

Mel Robbins: Kick Ass with Mel Robbins (audible original)

X