Kolumnit

Laura Honkasalo: Tyhjyyttään koliseva kohtu

Teksti: Laura Honkasalo

”Tuli kutsu taas yhden ystävän babyshower-juhliin. Päätin, että minun ei ole pakko kiduttaa itseäni ja jäin pois. En halua nähdä lapsia ollenkaan. En vain kestä.”

Minua vastapäätä istuu kolmevitonen, kaunis, hauska ja älykäs nainen. Hän kärsii elämäntilannelapsettomuudesta. Edellinen puoliso päätti yhtäkkiä, ettei halua lapsia, eikä ystäväni ole vielä löytänyt uutta kumppania. Ympärillä ystävät perustavat perheitä ja hankkivat tila-autoja, illanvietoissa lipitetään Jaffaa ja keskustellaan lastenvaunumerkeistä. Lapseton sinkku jää ulkopuoliseksi, eikä hänen suruaan huomaa kukaan.

Ei myöskään se gynekologi, joka alkoi läksyttää, että kolmevitosena hedelmällisyys romahtaa, ja nyt ei saa odotella sitä prinssiä, pitää ottaa joku vain, joku jonka kanssa lapset hankitaan. ”Sä et tosta yhtään nuorennu, ja munasolut vähenee koko ajan.” Yllättäviä faktoja, joita vauvakuumeileva sinkku ei ole varmasti kuullut koskaan.

Halusin äidiksi nuorena, mutta miehet eivät olleet samaa mieltä. Suuri rakkauteni ilmoitti, ettei aio koskaan hankkia lapsia, koska ”mä olisin vaan yhtä huono kuin oma isäni”. (Hän sai toivotun lapsen nelikymppisenä.)

Suru oli musertava, mutta kukaan ei tuntunut ymmärtävän. ”Kyllä lapsella pitää paras mahdollinen isä olla, mitä jos vaan nyt nauttisit nuoruudestas.”

Minusta tuntui, että olin lisääntymisvimmainen naaras, johon järkipuhe tepsi yhtä hyvin kuin parittelukumppania etsivään mustarastaaseen. ”Mitä jos nyt vaan keskittyisit kevääseen ja lauleskeluun, kyllä se oikea rastaskoiras tulee, kun sä sitä vähiten odotat.” Tuntui, ettei mistään saanut myötätuntoa, nykyäänhän naisille on niin paljon muitakin vaihtoehtoja elämässä kuin äitiys. Mutta jos keho ja kaikki vaistot ovat päättäneet, että pitää lisääntyä, ajatus väitöskirjan tekemisestä ei lohduta.

Nykyisten kolmevitosten naisten sukupolvesta entistä useampi kärsii elämäntilannelapsettomuudesta, varsinkin koulutetut naiset. Miehissä lapsettomiksi ja parittomiksi jäävät vähemmän koulutetut.

Nettipalstojen miehillä on tietysti tähän(kin) ratkaisu: naisten pitää ”laskea rimaa”, heti löytyisi elämänkumppani ”jos vain duunari kelpaisi” ja nainen suhtautuisi realistisesti omaan ”markkina-arvoonsa”. Fakta kuitenkin on, että yllättävän moni suomalaismies pelkää koulutettua naista. Epätasapainosta ei voida syyttää vain naisia.

Parisuhdetta pidetään edelleen tärkeänä, kun lapsia hankitaan – naiset eivät jonota spermapankin ovella vaan toivovat lapselleen hyvää isää. Suomessa vain alle kaksi prosenttia lapsista jää ilman rekisteröityä isää. Johtuisiko osittain siitä, että naista, joka hankkii lapsen yksin, syyllistetään voimakkaasti? Jos ei hanki lapsia, on itsekäs uranainen, ja silloinkin on itsekäs, jos tulee äidiksi ilman miestä.

Ihailen naisia, jotka hankkivat lapsen yksin. Se on rohkea teko. Ryhtyisin mielelläni tukihenkilöksi itsenäiselle äidille. Miksi aina pitää tuomita ja paheksua, varsinkin kun syntyvyys on rajussa laskussa?

Elämäntilannelapsettomuudesta ei paljoa puhuta. Ehkä siihen liittyy häpeää. Pariton nainen tuntuu edelleen olevan kummajainen ja vähän pelottavakin. Häntä ei kutsuta pariskuntaillallisille. Seksistiset vitsit vanhoistapiioista ja kurkuista elävät ja kiertävät.

Sinkun vauvakuume voi olla hyvin kivulias, masentava ja irrationaalinen asia. Kun kipuilin asian kanssa, ajattelin usein, ettei ole mitään järkeä elää, jos ei saa lapsia. Lapseton loppuelämä näyttäytyi painajaisena.

Satutti, kun sukulaiset ehdottivat vapaaehtoistoimintaa lasten parissa. Minähän halusin synnyttää ja hoitaa ikiomaa vauvaa! Välillä tuntui, että koko ruumis huusi sitä ja kohtu kolisi tyhjyyttään. Itkin yksikseni ja märehdin, miksen voinut syntyä sata vuotta aikaisemmin.

Irvokasta on, että vasta äitiyden myötä olen ymmärtänyt, miksi lapsetonkin elämä voi olla mielekästä. En kuitenkaan yritä lohduttaa pöydän toisella puolella istuvaa naista sillä, että hän saa tehdä rauhassa töitä, lähteä vuodeksi ulkomaille ja ostaa ihania pitsialusvaatteita, kun kaikki rahat eivät mene kasvavien poikien kenkiin. Tiedän omasta kokemuksesta, että tuollaiset lohdutusyritykset vain masentavat lisää. Mieluummin sitä käyttää vaikka mummon vanhoja Sloggeja, jos vain saa oman vauvan!

Lue myös: Yksinhuoltajasta tuli nuukailun mestari

X