Kolumnit

Laura Honkasalon kolumni: Ihailen monia ihmisiä, jotka ottavat kantaa – arvostan myös Tervoa

Minulla ei ole varmoja mielipiteitä, jos ei lasketa sitä, että kaikkien pitäisi olla kilttejä toisilleen sekä hämähäkeille, kirjoittaa Laura Honkasalo.
27.9.2018 Teksti: Laura Honkasalo

Kirjailija Jari Tervo ihmetteli alkusyksystä Ylen haastattelussa, miksi hänen kollegansa eivät ota julkisesti kantaa vaikkapa turvapaikanhakijakysymykseen. Ajatus tuntui kummalliselta. Miksi kirjailijan mielipiteet turvapaikanhakijoista olisivat sen tärkeämpiä kuin jonkin muun ammattikunnan edustajien? Kirjailija ei ole automaattisesti yhteiskunnallisten kysymysten asiantuntija tai edes suvaitsevainen. Ei ammatti ole mikään tae siitä, että ihminen ei ole rasisti tai muuten vain ilkeä. Kirjailijat eivät ole koskaan oikeasti olleet yleviä poikkeusihmisiä, eikä kaikilla nykykirjailijoilla ole samanlainen maailmankuva.

En tiedä, miten yhteiskunta hyötyisi siitä, että esittäisin mielipiteitä kiistanalaisista kysymyksistä. Turvapaikanhakijaongelma on valtavan laaja, edes Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestöllä UNHCR:llä tai EU-asiantuntijoilla ei ole esittää yksioikoista ratkaisua, ja tulevaisuuden ennusteet ovat pelottavia. Totta kai haluan, että kaikilla – varsinkin lapsilla – on hyvä ja turvallinen elämä. Mutta ei minulla ole ratkaisua siihen, mitä maailman kodittomille pitäisi tehdä.

Kun huudellaan, että kirjailijoilla on vastuu ottaa kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, tulee mieleen 1960–70-luku. Silloin kaikkien taiteilijoiden olisi pitänyt olla poliittisia, esittää näkemyksiään ja touhuta poliittisissa järjestöissä. Sitoutumaton taiteilija jäi ulkopuoliseksi. Toisaalta tunnen monta kollegaa, jotka tekevät vapaaehtoistyötä turvapaikanhakijoiden parissa, vanhusten ystäväpalvelussa tai kirjailijoiden sananvapausjärjestö PENissä. Heillä ei ole tarvetta kertoa kansakunnalle, että auttavat muita. Kansalaisjärjestöt toimivat pienellä budjetilla, ja osallistuminen postitustalkoisiin voi olla hyvin tärkeää.

Ihmisiä kiinnostavat erilaiset kysymykset. Kun kirjoitin Facebook-päivityksen siitä, että Somalia vapautui poliosta, ketään ei kiinnostanut. Kotimaassa haluaisin vastustaa sitä, että nuoret saavat helposti pikavippejä, mutta se ei ole mediaseksikäs aihe, ja kuulemma markkinataloudessa helppojen lainojen tyrkyttäminen on ihan ok.

Samassa haastattelussa Tervo kertoo, että hänellä on varmat mielipiteet eikä hän halua loivennella niitä kolumneissaan. Minulla ei ole varmoja mielipiteitä, jos ei lasketa sitä, että kaikkien pitäisi olla kilttejä toisilleen sekä hämähäkeille. Lopetin kantaaottavien blogikirjoitusten väsäämisen, koska jo ensimmäinen kommentti sai yleensä ajattelemaan asiaa eri näkökulmasta ja sitä seuraava kolmannesta. Nolostuin siitä, ettei minulla ollut varmoja mielipiteitä, joiden takana olisin seissyt. Nykyään monet vanhat blogikirjoitukset hävettävät niin, että kasvoja polttelee.

Facebookissakin saatan muuttaa mielipidettäni tuosta vain, kun luen muiden näkemyksiä. Toisaalta minulla on varmoja mielipiteitä, joiden kanssa jään yksin ja ulkopuoliseksi. Ketään muuta ei tunnu harmittavan, että Makkaratalon arkkitehtuuri on pilattu alakerran lasiseinillä. Ihminen on sosiaalinen olento, eikä tunnu kivalta jäädä mielipiteineen yksin. Eikä ole kiva saada ilkeitä kommentteja. Tulee surullinen olo siitä, miten pahoin jotkut ihmiset voivat.

Kirjailijat eivät ole kaikki yhdestä puusta veistettyjä. Joillekin esiintyminen ja esillä oleminen ovat luontevia juttuja. Toiset hermostuvat kaikesta julkisuudesta. Kirjailijaystäväni sanoi vastikään, että menisi mieluummin sängyn alle piiloon kuin esiintyisi julkisuudessa. Monet kirjailijat ovat introvertteja. He toivovat huomiota kirjalleen eivätkä kaipaa omaan persoonaansa kohdistuvia katseita, vihapostista puhumattakaan.

Omalle kirjoittamiselleni rauha on elintärkeää. Rauha olla yksin, rauha ajatella omat ajatukset loppuun. On minulla varmojakin mielipiteitä: olen varma, ettei maailma menetä mitään, vaikka en ottaisi kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Ihailen monia ihmisiä, jotka ottavat kantaa, esimerkiksi Li Anderssonia tai kollegaani Sirpa Kähköstä. Arvostan myös Tervoa. On hyvä, että joku räkyttää.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *