Marianna Stolbowin kolumni: Monessa kodissa ”lomajuominen” jatkuu, vaikka syysillat jo pimenevät

On harmittavaa pohtia parisuhteen kommunikaatiota, seksuaalisuutta tai yksinäisyyttä, jos välissä virnuilee aina yksi kutsumaton vieras – korkattu pullo, huurteinen tölkki tai viattoman oloinen viinilasi, Marianna Stolbow kirjoittaa.

Puolisoilla on yhä korkea kynnys nostaa perheen sisäinen päihteiden käyttö esille, saati syyttää kumppania alkoholin väärinkäytöstä. Motkotusta ja yksinäisyyttä riittää, mutta sairaudeksi sitä harvoin mielletään.

On harmittavaa pohtia parisuhteen kommunikaatiota, seksuaalisuutta tai yksinäisyyttä, jos välissä virnuilee aina yksi kutsumaton vieras – korkattu pullo, huurteinen tölkki tai viattoman oloinen viinilasi. Enkä puhu siitä juomasta, jota kaadetaan ruokapöydässä arkena tai juhlana, vaan siitä, jota kaadetaan yhä vain lisää, vaikka ruoka ei ole vielä edes valmista tai se on jo aikaa sitten syöty loppuun.

Useimmiten kumppanit itse vähättelevät ongelmajuomisen osuutta sanomalla, että puoliso kyllä selviytyy töistä, sitä ei tapahdu päivittäin, ei aina edes viikoittain. Tai sitten kerrotaan, kuinka tällaista tapahtuu ani harvoin, mutta kun otetaan, otetaan niin, ettei rajoja enää ole. ”Inhottaako se sinua?” minä kysyn, vaikka tiedän jo vastauksen. Jos ketään perheenjäsenistä – aikuista tai lasta – häiritsee yhtään jonkun toisen juominen, on se ongelma, johon on haettava ammattilaisen apua. Jos kumppani on liian usein kärttyinen selvin päin ja rentoutuu ainoastaan juomalla, ilmiötä kutsutaan sairaudeksi nimeltä alkoholismi.

Laajalle levinnein alkoholismin muoto näyttää tänä päivänä työpäivän jälkeiseltä ”tissuttelulta”, jolla saadaan pysähtymään helvetillinen työstressi, tyytymättömyys itseen, kun ei pärjää yhteiskunnan kilpajuoksussa paremmin, itseinho kun ei osaa käyttäytyä parisuhteessaan niin, ettei tule torjutuksi, pelko epäonnistumisesta.

”Takana on kuitenkin yksi elementti ylitse muiden: juon, kunnes sisäinen arvostelijani pysyy hiljaa.”

Kaikenlaisten päihteiden taustalta löytyy valtava määrä arvottomuutta, epävarmuutta sekä monenkirjavia lisä- sekä oheiskomponentteja. Takana on kuitenkin yksi elementti ylitse muiden: juon, kunnes sisäinen arvostelijani pysyy hiljaa. Siis juon, kunnes itsehalveksunnan ääni, jonka sisältäni kuulen, vaikenee. Joskus siihen menee muutama lasia viiniä, joskus pullo, joskus perhe ja elämä. Joskus siirrytään kokeilemaan uudenlaisia päihteitä.

Parisuhdeammattilaisen kyky on nähdä, onko myös tässä ihmissuhteessa elementtejä, jotka moukaroivat toisen itsetuntoa, mutta alkoholismiin tarvitaan ihan oma lääkäri, eikä parisuhteen hoitaminen ”siinä sivussa” onnistu vaikka auttaja nimeäisi itsensä minkä muotitermin mukaan.

Parisuhdetyössä saatetaan juominen mainita viimeisenä murheenkryyninä. Itse ajattelen ammattilaisen huijaavan, jos asiakassuhdetta jatketaan ilman, että myönnetään päihteiden keskeinen rooli. Se on yhtä lailla kolmas pyörä suhteessa kuin jos kumppani toisi rakastajansa aina iltaisin yhteiseen olohuoneeseen tai mukaan lomalle. Sitäkö muka suostuisimme katselemaan? Ja kuinka ihmeessä joku voi luulla, että se on osa kulttuu­riamme?

Viinimaiden logiikka on aina ollut se, ettei kukaan juo ilman, että syö samalla jotain, sillä muuten alkoholi nousee päähän. Tämä opitaan jo varhain. Ja jos aikuinen antaa sisään kaatamansa alkoholin näkyä ulospäin, on kyse sairaudesta.

Käsittämätöntä on myös, kuinka tietyt ikäryhmät pitävät oluella itsensä ja ajatustensa turruttamista arkisena rentoutumisena. Mutta kun nuorempi polvi tekee samaa polttamalla pilveä, kyseessä on rikos, josta heille kuuluu rangaistus. Olisi ennemmin syytä kysyä, miksi polvesta toiseen on jotain turrutettavaa. Miksi mieli on niin paha.

”Kyse on kuitenkin sairaudesta, emmekä me nivelrikkoakaan häpeä.”

Aihe on alati ajankohtainen, sillä monessa kodissa ns. lomajuominen jatkuu, vaikka syysillat jo pimenevät ja moni häpeää tulla asian kanssa esille. Kyse on kuitenkin sairaudesta, emmekä me nivelrikkoakaan häpeä. Kai. Menemme myös angiinan kanssa lääkäriin. Olisi hyvä, jos alkoholismin kanssa toimittaisiin samoin. Eikä tosiaan tarvitse odottaa, että alta menee ensin työ ja perhe. Apua kannattaisi hakea ajoissa eikä ajatella, että se kuuluu parisuhteeseen tai rentoutumiseen. Ei kuulu.