Uusi Tanssii Tähtien Kanssa -juontaja Tuija Pehkonen: ”Löysin rauhan terapiasta”

Ero ja isän sairastuminen ajoivat Tuija Pehkosen, 29, tekemään liikaa töitä. Terapiassa selvisi, että todellisuudessa juontaja pelkäsi yksinäisyyttä.

Oli kesäloman ensimmäinen viikko vuonna 2013, kun Tuija Pehkonen istui väliaikaisen asunnon sängyllä Helsingissä ja itki. Välillä hän haukkoi henkeä, sillä paha olo tuntui fyysisenä kipuna. Puolen vuoden tapahtumat vyöryivät alkavassa kesäyössä yli. Oli loma, ja hän oli ensimmäistä kertaa asunnossa yksin, ilman poikaystävää tai ystäviä. Enää hän ei voinut paeta.

– Yön pimeinä tunteina ymmärsin, että en selviäisi kriisistäni yksin, hän sanoo.

Vielä vuonna 2012 kaikki oli ollut hyvin. Pehkonen juonsi toista vuotta radiokanava NRJ:llä omaa iltapäiväohjelmaa ja rakasti työtään. Häntä oli pyydetty unelmatyöhönsä suoraan koulun penkiltä. Hän oli viimeistellyt puheviestinnän gradunsa pikavauhtia ja aloittanut oman radio-ohjelman luotsaamisen, vain 25-vuotiaana. Myös lähes kymmenen vuotta kestänyt parisuhde oli mallillaan. Pari asui yhdessä Helsingin keskustassa.

Iloinen ja menevä Tuija nautti sosiaalisesta työstään ja valmisteli lähetyksiä usein vielä työpäivän jälkeen. Hän halusi tuntea ansainneensa paikkansa kilpailluilla alalla. Lisäksi juontaja halusi kohottaa fyysistä kuntoaan ja alkoi harjoitella personal trainerin kanssa. Ruokavalio viilattiin huippuunsa, ja Tuija noudatti ohjelmaa tarkasti kuutena päivänä viikossa.

Tuija pakeni ahdistavaa oloa työhön

Kova työ radiossa tuotti tulosta, ja Tuija palkittiin vuonna 2012 vuoden positiivisimpana helsinkiläisenä. Seuraavana vuonna yleisö äänesti Pehkosen vuoden radiojuontajaksi. Palkintoa tuuletellessa Tuijalla oli ristiriitainen olo. Hän oli työstään ja palkinnosta suunnattoman kiitollinen, mutta sisällä kuohui. Kotona asiat eivät enää olleet hyvin, sillä pitkä parisuhde oli alkanut rakoilla.

Eropäätöksen varmistuttua Tuija pakeni ahdistavaa oloa tekemällä entistä enemmän töitä. Työpäivän jälkeen hän jatkoi työskentelyä toimituksessa ja kotona. 12-tuntisten työpäivien päälle hän alkoi haalia juontokeikkoja viikonlopuille. Päivittäin hän kävi urheilemassa ja piti edelleen tiukasti kiinni ruokavaliostaan.

– Olen aina ollut se, joka pitää langat käsissäni. Olin se tyyppi, joka rientää ystävien avuksi enkä halunnut myöntää, että minulla oli ongelmia. Yritin hallita sisäistä kaaosta aikatauluttamalla elämääni ja elämällä terveellisesti.

Ennen pääsiäistä Tuija alkoi oireilla fyysisesti.

– Tunsin itseni jatkuvasti väsyneeksi ja alavireiseksi, vaikka olin kuntokuurini vuoksi fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan, hän sanoo.

Isän sairastuminen oli lapsuuden loppu

Saman totesi myös työterveyslääkäri, joka varoitti Tuijaa loppuunpalamisesta. Hän kehotti naista unohtamaan loman ajaksi työasiat ja nauttimaan ajasta ystävien kanssa. Tuija lähtikin kavereiden kanssa reissuun Lappiin. Heti perille päästyään hän sai puhelun toiselta lääkäriltä. Isä oli sairastunut vakavasti ja oli hengenvaarassa. Loppukevään Tuija matkusti viikonlopuiksi lapsuuden kotikaupunkiinsa Iisalmeen hoitamaan isäänsä.

– Isän sairastuminen oli tavallaan lapsuuden loppu. Aikaisemmin isä oli se, joka oli pitänyt meistä huolta. Nyt matkustimme siskoni kanssa pitämään huolta hänestä.

Helsingissä nainen jatkoi arkensa suorittamista. Kalenterinsa hän täytti minuutin tarkkuudella.

– Työni on tuottaa hyvää mieltä ihmisille. Ei olisi tullut mieleenikään mennä töihin ja alkaa itkeä. Vain harvat tiesivät, että olin eroamassa tai isäni tilanteesta. Työ tarjosi pakopaikan niin hyvässä kuin pahassakin. Siellä pystyin sulkemaan kaikki muut asiat mielestäni. Osasin myös uskotella itselleni, että minä pärjään kyllä.

”Ymmärsin, että tarvitsen ammattiapua”

Tuija toimi kuin robotti. Kunnes koitti se kesäloman ilta, jolloin hän ei voinut enää paeta ajatuksiaan valmistelemalla seuraavan päivän lähetystä. Kaverin kautta saatu väliaikaisasunto tuntui karummalta kuin koskaan aikaisemmin. Etova olo vavisutti kehoa, kun hullut ajatukset alkoivat pyöriä Tuijan päässä. Entä jos hän olisi loppuelämänsä yksin? Miten hän voisi ikinä selvitä tällaisista yksinäisistä viikonlopuista ilman ystäviään? Voiko yksinäisyyteen kuolla?

Uni ei tullut, ja ahdistus kasvoi. Kylmä hiki pyrki pintaan.

– Aikaisemmin olin katkaissut mieleen hiipivät ajatukset soittamalla jollekin kaverilleni, mutta nyt ahdistus tuntui saaneen vallan koko kehosta. Ymmärsin, että tarvitsen ammattiapua. Seuraavana päivänä varasin ajan terapiaan.

Huono olon syy oli yksinäisyyden pelko

Tänään kahvilassa istuu se Tuija, jonka radiokuulijat ovat oppineet tuntemaan: hyväntuulinen ja hassutteleva. Vaikeaa vuottaan hän osaa katsella jo etäältä.

– Terapiassa ymmärsin, että huonon oloni perimmäinen syy oli yksinäisyyden pelko, Tuija sanoo.

Lapsesta asti hänen elämässään oli riittänyt tukijoukkoja: isosisko Tanja, vanhemmat ja isovanhemmat sekä suuri joukko kavereita. 17-vuotiaasta asti tukena oli ollut myös poikaystävä. Työssään hän oli jatkuvasti ihmisten ympäröimänä. Eron jälkeen hän oli yöpynyt usein kavereillaan tai pyytänyt jonkun kaverin luokseen yökylään.

– Kun isot asiat vyöryivät yli, pelkäsin niiden kohtaamista yksin. Taustalta ei löytynyt mitään suurempaa traumaa, ainoastaan kokemattomuuteni. Enhän ollut aikaisemmin ollut vastaavassa tilanteessa, eikä minulla ollut työkaluja käsitellä tapahtunutta. Ymmärsin kyllä, että en voi pyytää loputtomiin jotain kaveria viereeni nukkumaan.

Terapia selvensi mieltä ja sai naisen analysoimaan absurdejakin ajatusmalleja, joita ihmismieli saattaa stressaantuessaan kehittää.

– Jälkeenpäin öiset ajatukset ovat tuntuneet hulluilta, mutta ensimmäistä kertaa isojen asioiden äärellä mieli voi tehdä tepposet. Nyt on helppo todeta, että tapahtunut oli osa aikuiseksi kasvamistani. Joillakin asiat tapahtuvat rauhallisemmin, minulla kaikki tuli kertarytinällä. Löysin sisäisen rauhan terapiasta.

Tuija ei halua leimautua valittajaksi

Tuija oivalsi myös, että välillä on tärkeää pysähtyä ja käydä läpi kokemaansa. Hän uskoo olevansa nyt vahvempi kuin aikaisemmin.

– En usko, että enää pakenisin vaikeuksia. Olen oppinut, että jos elämässä tulee muutoksia tai ongelmia, on ihan ok pysähtyä ja surra niitä.

Terapian lisäksi Tuijaa auttoivat ystävien kanssa käydyt lukemattomat keskustelut. Tärkein etappi koitti kuitenkin saman vuoden lopussa, kun Tuija lähti Kap Verdelle. Hän oli ensimmäistä kertaa elämässään yksin lomamatkalla.

– Se oli minulle henkisesti käänteentekevä paikka. Jännitin matkaa tosi paljon ja oli huojentavaa huomata, että selviän yksin ilman ketään tuttua ja että minulla oli vielä kivaa. Isän vointi koheni ja vuoden vaihtuminen tuntui symbolisestikin merkittävältä. Kaikesta selvittiin.

Vaikeasta vuodestaan Tuija ei ole puhunut julkisesti aikaisemmin, ei edes radiolähetyksessään. Hän ei halua leimautua valittajaksi, koska hän kokee olevansa nainen, jonka peruspositiivisuutta koetellaan harvoin.

Vuosi 2013 oli ainoa ajanjakso, jolloin hän koki työminänsä olevan ristiriidassa itsensä kanssa. Iloisen ihmisen tavaramerkkiä ei ollut aina helppo kantaa.

– Saatoin joskus edustuskekkereillä vastata kysyttäessä, että itse asiassa ei mene kovin hyvin, että on ollut kaikenlaista. Se selvästi hämmensi kysyjiä, sillä minulta ei oltu totuttu kuulemaan sellaista.

Nykyään kiireinen juontaja viihtyy kotona yksin. Perjantaina hän saattaa työpäivän jälkeen laittaa puhelimen äänettömälle ja olla vain. Eikä ajatus aikatauluttomasta lauantaista ahdista. Sunnuntaisin Tuija kutsuu mielellään ystäviään brunssille.

Yksinolo opetti itsestä

Terapia päättyi vuosi sitten keväällä. Sitä seurasi kesä, jota Tuija kuvaa villittelykesäkseen. Hän teki reissuja hetken mielijohteesta niin Hankoon kuin Maltallekin. Ensimmäistä kertaa hän pystyi myös unohtamaan työasiat loman ajaksi. Kontrasti edelliseen kesään oli valtava. Yksinolon myötä Tuija arvelee tuntevansa itsensä paremmin kuin aikaisemmin.

– Varmaan jokaiselle tekisi hyvää käydä joskus puhumassa ammattilaiselle. Onneksi terapiassa käymisestä ei saa enää hullun leimaa.

Vaikean vuoden jälkeen Tuija on kokenut olevansa valmis kohtaamaan uusia haasteita myös työelämässä. Syksyllä hän aloitti NRJ:n aamuohjelma Kultakerhon juontajana.

– Olen aina pitänyt radiota tosi turvallisena maailmana. Siellä töitä tehdään ikään kuin vähän piilossa. On vieläkin vähän outoa, kun ihmiset ajattelevat minua julkisuuden henkilönä. Olen kuitenkin innokas oppimaan uusia asioita koko media-alasta. Minulla on tästä vuodesta kutkuttavan hyvä tunne.

Helmikuussa Tuija lähti ystävänsä kanssa lomalle Malesiaan. Matkan ensimmäiset viisi päivää hän vietti yksin.

Juttu on julkaistu Annassa 11/2015.

Lue myös:

Vappu Pimiä: ”On itsestäänselvää, että avioliittoni kestää myös pikkulapsiajan haasteet”
Annika Metsäketo: ”Ilmapiiri oli vanhassa työpaikassa niin huono, että sairastuin masennukseen” Aamylypsyn Anni Hautala: ”Pidimme Jaajo Linnonmaan kanssa aluksi mykkäkoulua”