Kuparikettu pitää luutaa eteisessä, koska kokee olevansa noita: ”Muuten elämme aivan tavallista lapsiperhearkea”

Kuparikettu ei muuta ketään rupikonnaksi tai opiskele Tylypahkassa. Sen sijaan hän on pienestä pitäen rakastanut metsää, kokenut kiinnostusta kasveihin ja syvää yhteyttä eläimiin.

Kuva noituudesta on vielä tänäkin päivänä hyvin demonisoitu ja vahvasti ennakkoluuloihin linkittyvä. Populaarikulttuurin noita on usein demonisoitu, paha voima. Kuparikettu pyrkii muuttamaan tätä Disney- ja Harry Potter -elokuvien antamaa mielikuvaa noidista – tunnustautumalla itse noidaksi julkisesti. Senkin uhalla, että kaikki eivät pidä ajatuksesta.

– Kun vuonna 2019 kerroin YouTube-kanavallani olevani noita, aloin saada vihakommentteja, jopa tappouhkauksia. Siinä vaiheessa, kun perhettäni alettiin uhkailla, ylittyi raja ja olin poliisiin yhteydessä, Kuparikettu sanoo vakavana.

Nykyisin tilanne on rauhallinen, ja Kuparikettua seuraa joukko samanhenkisiä ihmisiä. Heitä on paljon. Esimerkiksi Youtubessa Kupariketulla on yli 46 000 tilaajaa ja TikTokissa yli 30 000 seuraajaa.

– 2020-luvulla noituus ei enää ole ammatti vaan pikemminkin henkilökohtainen elämäntapa ja elämänkatsomus, joka rakentuu ajankuvan, kulttuurin ja omien kiinnostuksenkohteiden mukaan kantajalleen sopivaksi.

Elämänpituisella opintomatkalla

Kupariketun mukaan monilla noidilla on syvä yhteys luontoon ja eläimiin. Suurin osa on kokenut jotain yliluonnollista ja he aistivat ja kokevat asiat vahvasti. Lisäksi heillä on halu parantaa ja auttaa muita ihmisiä – kuitenkaan tuputtamatta omaa elämänkatsomustaan kenellekään.

– En ikinä tuputa noituutta esimerkiksi lapsilleni, mutta olen kyllä kertonut heille, miksi eteisessämme on luuta, kun he ovat sitä kysyneet. Muuten elämme aivan tavallista lapsiperhearkea, eikä kukaan esimerkiksi ruokakaupassa huomaa päällepäin, että olen noita.

Kuparikettu havahtui omaan noituuteensa vasta aikuisena seitsemisen vuotta sitten, kun hän alkoi seurata somessa kansainvälisiä nykynoitia. Hän huomasi heissä samankaltaisuutta itseensä ja omiin selittämättömiin kokemuksiinsa. Samalla hän ymmärsi, miksi oli pienestä pitäen rakastanut metsää, kokenut kiinnostusta kasveihin ja syvää yhteyttä eläimiin. Kokeilipa Kuparikettu joskus omia loitsujakin, mutta vaikka intoa oli, tieto ja taito olivat puutteelliset.

– Huomasin, että minunkin käsitykseni noituudesta olivat rakentuneet satujen sekä fantasiakirjallisuuden ja -elokuvien stereotypioiden varaan. Ajattelin, että noita heiluttaa taikasauvaa ja sitten tapahtuu kaikkea yliluonnollista. Ja kun en pysty siihen, en ole noita.

Myöhemmin Kuparikettu on ymmärtänyt, että noitana oleminen vaatii pitkäjänteistä paneutumista aiheeseen. Kun oppii tarkastelemaan maailmaa avoimesti ja tuntemaan ennen kaikkea itsensä, asioihin – kuten omaan tunnetilaansa – voi pyrkiä vaikuttamaan erilaisilla rituaaleilla tai kaavoilla.

– Työpisteeni on aina ympäröity noituustarvikkeilla. Pöydällä palaa loitsukynttilä ja purkeissa on erilaisia aineksia, joilla on symbolinen merkitys.

”En ole lääkäri”

Kun Kuparikettu haluaa rauhoittua, hän tukeutuu meditaatioon tai lähtee kävelemään metsään. Flunssan kipristellessä kurkkua Kuparikettu saattaa sekoitella itselleen ”taikajuoman” yrteistä, hunajasta ja inkivääristä.

– Jos minä tai lapseni olemme kipeänä ja tarvitsemme ammattilaisen apua, totta kai suuntaamme silloin lääkäriin. En ole lääkäri, saati kirurgi, enkä todellakaan lähtisi koskaan nostamaan itseäni samalle tasolle koulutettujen asiantuntijoiden kanssa, Kuparikettu painottaa.

Ammatiltaan Kuparikettu on koulutettu hieroja, vaikka ei enää harjoitakaan ammattiaan: hänen kätensä eivät kestä fyysisesti raskasta työtä. Lisäksi hän on opiskellut nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Tällä hetkellä Kuparikettu toimii kuitenkin yrittäjäpohjaisesti paitsi sisällöntuottajana myös kirjailijana, tapahtumatuottajana, meediona, unitulkitsijana, meditaatio-ohjaajana ja ihan vain kuuntelevana korvana.

– Olen omanlaiseni parantaja. Kuuntelen yliluonnollisia kokemuksia kohdanneita ihmisiä tuomitsematta tai kyseenalaistamatta ja helpotan heidän oloaan sillä hetkellä.

Noitasukua

Osa yritystoiminnasta on yhteistä Kupariketun äidin, Platinan, kanssa, joka tunnustautuu niin ikään noidaksi ja toimii muun muassa meediona. Lapsena Kuparikettu kävi mielellään salaa tutkimassa äitinsä yöpöydänlaatikosta löytyviä tarot-kortteja. Muuten noituus ei näkynyt kotona mitenkään – eihän Kupariketun äiti tuolloin vielä ollut edes tietoinen noituudestaan. Asia selvisi molemmille vasta muutama vuosi sitten.

– Juttelin äitini kanssa siitä, että olen noita, ja mitä noitana oleminen tarkoittaa. Äitini huomautti, että no minähän olen itsekin tuota kaikkea. Meillä noituus siis kulkee suvussa, vaikka sitä ei tietoisesti kukaan ole eteenpäin opettanutkaan.

Kuparikettu sanoo olevansa onnekas siinä, että kukaan lähipiiristä ei ole suhtautunut hänen elämänkatsomukseensa ikävästi, sillä toisenlaisiakin tarinoita on kuultu.

– Meillä asioista on pystytty keskustelemaan hyvin avoimesti ja kaikki ovat suhtautuneet ennemminkin uteliaisuudella kuin tuomitsevuudella.

Eikä Kuparikettu ymmärtäisikään sitä, miksi joku kokisi huonona asiana hänen halunsa auttaa lähimmäisiään ja edistää monia tärkeitä arvoja, esimerkiksi eläinten oikeuksia, erilaisuuden hyväksymistä, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Myös luonnonsuojelu on Kupariketulle tärkeä arvo, eikä hän esimerkiksi haali noituustarvikkeina pidettyjä kristalleja itselleen.

– On tutkittu, että kivissä tai kristalleissa ei ole mitään yliluonnollisia voimia. Kuitenkin kristallikauppa on maailmanlaajuinen miljardiluokan bisnes, joka pahimmillaan ja valvomattomana rahoittaa lapsityövoimaa. On hyvä myös muistaa, että kivet ja kristallit ovat luonnonvara, joka ei uusiudu.

Kuparikettu toivookin, että henkisyyttä haettaisiin mieluummin itsetutkiskelun kuin materian kautta. Myös noituuden historiaan tutustuminen olisi tärkeää.

– Itse koen, että noitana oleminen on tuonut elämääni itsevarmuutta, tasapainoa ja tietynlaista vapautta ilmentää itseäni sellaisena kuin olen. Noitana minulla on lupa ja oikeus elää juuri sellaista elämää kuin haluan. Ja kulkea vaikka tukka pystyssä, jos haluan, Kuparikettu naurahtaa.

Tutkija: Ennen noituudessa keskeistä oli pelko

Suomalaisista noitavainoista väitellyt tutkija ja tietokirjailija, Tampereen yliopiston yliopistonlehtori Marko Nenonen jakaisi noituuden kolmeen osaan: Pahaan noituuteen eli rikokseen, josta ihmisiä on tuomittu ainakin jo 2000 ennen ajanlaskumme alkua. Hyvään noituuteen, joka kriminalisoitiin uskonnolliseksi toisinajatteluksi ja paholaisen maanitteluksi 1500-luvulla. Ja 1400-luvulla syntyneeseen uuteen teoriaan noituudesta, jossa noidat tekevät hirvittäviä tekoja paholaisen kanssa ja lentävät irstailemaan paholaisen juhliin eli noitasapattiin.

Jälkimmäisin teorioista levisi yli 400 vuotta sitten Euroopassa joukkohysterian lailla aiheuttaen noitavainot.

– Sinänsä noituus ei siis tuolloinkaan ollut mikään uusi ilmiö – vain noitasapattiin lentävät noidat olivat uutta. Noituus tarjosi omalle kurjuudelle tai vaikkapa karjan sairastumiselle selityksen ja syntipukin. Teorian noitasapatista loivat kirkonmiehet. Teoriaa tarvittiin todistamaan synnillisen elämän vaaroista ja korostamaan kirkon opetusten tärkeyttä, koska maailmanloppu oli lähellä, Nenonen selittää.

Joissakin vainoissa käytettiin yleisesti kiduttamista, joka sai vahvimmankin antamaan tunnustuksen. Näin noitateoria levisi kulovalkean tavoin ja sen seurauksena jopa yli 40 000 ihmistä sai surmansa. Noitasapattiin osallistumisesta syytettiin useimmiten naisia, mutta toisin kuin tavallisesti luullaan, noituuden harjoittamisesta syytettiin myös miehiä.

– Kuka tahansa saattoi tulla syytetyksi noituudesta. Siihen riitti naapurin kateus, riita, hulluus tai esimerkiksi se, että henkilö toimi tietäjänä. Keskeistä historian noituudessa oli kuitenkin pelko – pelättiin noidan voimia ja toisaalta pelättiin tulla syytetyksi noidaksi.

Nykynoituus eroaa historian noituudesta kaikin tavoin. Toisaalta noituus on suositumpaa kuin koskaan ennen.

– Nykyään länsimaissa noituus on ennemminkin henkisyyttä, jossa etsitään esimerkiksi luonnosta voimaa parantamaan omaa henkistä maailmaa. Länsimaissa kyse on usein myös yhdenlaisesta ”vastakulttuurista”, Nenonen sanoo.

Vaikka noituuteen ei monissa maissa enää suhtaudutakaan yhtä vihamielisesti kuin keskiajan jälkeisessä Euroopassa, on noitavainoja yhä edelleen esimerkiksi monissa Afrikan maissa. Vainot vaativat myös uhreja vuosittain.

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Julkkikset

   Kirjailija Juha Vuorinen kertoo kokeneensa yhden pelottavan, yliluonnollisen kohtaamisen: "Jouduin sanomaan, että ole hyvä ja poistu"

2. Julkkikset

   Julkkikset paljastavat oudot selittämättömät kokemuksensa: ”Peljästyin aivan perseettömäksi”

3. Julkkikset

   Diilistä tuttu Noora Fagerström käy kerran viikossa shamaanin vastaanotolla: ”Hän hoitaa kuntoon kehoni energiaväylät”