Kirous neljään eri tapaan – nämä ikivanhat voimasanat saattoivat oikeasti ”kirota” ikävän ihmisen

Ennen vanhaan oikeutta ja kostoa haettiin langettamalla kirous, jonka sanat kuulostavat nykyihmisen korviin somemouhoukselta.

Nykyihminen ei enää välttämättä kauhistu kuullessaan tulleensa kirotuksi, mutta antiikin ajan ihmisille kirous oli vakava asia.

Historioitsija Maijastina Kahloksen Taikakirjassa kirous on määritelty voimalliseksi toiveeksi toisen vahingoittamisesta. Kirouksia raapustettiin papyruksille, ruukunsirpaleisiin tai lyijytauluihin. Kiroustauluja on säilynyt tähän päivään asti ja ne paljastavat, mikä ammoisina aikoina oli kiroamisen arvoista.

Tämä sai myös antiikintutkija Kahloksen innostumaan magiasta.

– Ne kertovat hyvin paljon tavallisten ihmisten ongelmista, peloista ja toiveista, sanoo Kahlos.

Ajattelemme helposti, että fantasiagenrestä tutut loitsut ja amuletit olisivat peräisin keskiajalta. Tosiasiassa niitä oli jo antiikin aikakaudella, suunnilleen 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua ja 500 vuotta sen jälkeen.

Kirous vaikutti psykologisesti ja sosiaalisesti

Kirouksilla saattoi oikeasti olla vaikutusta ihmiseen, jos niihin uskoi. Kirousten voima perustuu Kahloksen mukaan psykologiaan.

Kun ihminen sai tietää tulleensa kirotuksi, hän saattoi pelästyä ja ahdistua niin, että tästä seurasi fyysisiä oireita. Tämä tunnetaan nykyäänkin nosebovaikutuksena: kuvitellun uhan vuoksi alkaa ilmetä kehollisia vaikutuksia.

Kirouksilla oli myös sosiaalinen ulottuvuus. Kun sana kirouksesta leviää, alkavat muut ihmiset miettiä, mitä kirotuksi tullut on tehnyt. Pahimmillaan tämä levittää yleistä epäluuloa kirottua kohtaan. Tässä on riski väärinymmärrykselle sekä mustamaalaamiselle.

Magia oli antiikin ihmisille keino pyrkiä hallitsemaan elämän riskejä – maailmassa, joka ei vielä tuntenut esimerkiksi mikrobeja ja muita taudinaiheuttajia.

Vääryyttä kokeneen kirous

Kiroajalle rituaali voi olla voimaannuttava kokemus. Tästä hyvä esimerkki on vääryyttä kärsineen kirous, jotka liittyivät usein esimerkiksi varkauksiin. Kirousten avulla haettiin itselle oikeutta ja rangaistusta tai kostoa vääryyden tekijälle. Välillä rangaistukset, joita toivottiin, olivat hyvinkin raakoja.

Kiroaminen voidaan nähdä myös valtapelinä. Kirjassaan Kahlos pohtii, että vääryyttä kärsineen kirousta voisi verrata nykypäivän mekkalointiin Twitterissä. Tehdään kaikille tiettäväksi koettu vääryys ja siihen liittyvät epäilykset syyllisistä.

Antiikissa pelkästään kiroustaulun laatiminen saattoi tuottaa jonkinlaista helpotusta ja tyydytystä vääryyttä kärsineelle. Sama metodi saattaa toimia nykyään sosiaalisessa mediassa.

Vastustajan kiroaminen kilpailutilanteessa

Vaikka loitsut ja kiroukset saattavat näyttäytyä nykyihmisille käsittämättöminä, ne olivat luonnollisia antiikin ajan ihmisille. Siitä kertoo esimerkiksi myöhäisantiikin lainsäädäntö. Siinä kiellettiin erikseen magian käyttö kilpa-ajoissa, ja on säilynyt myös mainintoja siitä, että kilpa-ajajia rangaistiin turvautumisesta magiaan.

Urheilussa turvauduttiin magiaan siis samalla tavoin kuin nykyään saatetaan voittoa tavoitella dopingin avulla.

– Hevoset olivat varmasti ryhmänä se kaikkein kirotuin, Kahlos naurahtaa.

Kahloksen mukaan usein kiroukset liittyivät nimenomaan kilpailutilanteisiin. Antiikin aikana kilpa-ajot olivat suurta hupia ja voittoa tavoitteleva kilpailija saattoi kirota esimerkiksi vastustajan hevosen, mutta yhtä lailla kiroukset saattoivat myös liittyä poliittiseen kilpailuun tai vaikka kilpakosijoihin.

Kilpailutilanteessa vastustaja yritettiin kuvainnollisesti sitoa kirouksella toimintakyvyttömäksi. Tämä saattoi olla tehokas tapa esimerkiksi estää kilpakosijan kosiskeluretki.

Kirous langetettiin toisen lamaannuttamiseksi

Eräänlaisia kilpailutilanteita olivat myös oikeudenkäynnit, joissa saatettiin turvautua kirouksiin halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Roomassa erilaiset taikakeinot ja kiroukset olivat tavallinen osa oikeudenkäyntejä. Vastustajan kieli ja mieli sidottiin, jotta hän ei kyennyt ajamaan oikeudessa asiaansa.

Perintöriidoissakin kiroukset olivat hyödyllisiä:

Ennakoivan ihmisen oli mahdollista varautua kirouksiin erilaisilla vastaloitsuilla. Toisaalta vastaloitsukin oli mahdollista tehdä tehottomaksi lisäloitsulla, jos vastustaja oli tarpeeksi ovela.

Taikauskollakin oli kuitenkin rajansa. Jos oli liian taikauskoinen, sai osakseen hymähtelyä ja pilkkaa. Usein omat uskomukset nähtiin oikeina ja uskottavina, mutta muiden uskomuksille naureskeltiin, lisää Kahlos.

Antiikin ajan uskomuksissa oli siis jotain hyvin yleisinhimillistä. Ihminen ei ole ehkä sittenkään ole muuttunut vuosien saatossa merkittävästi, vain uskomusten kohteet ovat vaihtuneet.

Kotiliesi: Noitia pelättiin, mutta loitsut kuuluivat myös kansan tapoihin – nykynoidat eivät piilottele, vaan esiintyvät sosiaalisessa mediassa

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Julkkikset

   Kirjailija Juha Vuorinen kertoo kokeneensa yhden pelottavan, yliluonnollisen kohtaamisen: "Jouduin sanomaan, että ole hyvä ja poistu"

2. Viihdy

   Täysikuu on aina kirkas – katso tästä päivämäärät, milloin on täysikuu ja seuraava superkuu

3. Horoskooppimerkit

   Horoskooppimerkkien pimeät puolet – millainen olet pahimmillasi?