Outi Nylander aloitti painonnoston viisikymppisenä: ”Salilta saa henkistä kanttia”

Hän kuuluu painonsa puolesta keijukaisten sarjaan ja ikänsä puolesta veteraaneihin. Valmentajan mukaan hänen tempaisutekniikkansa on täydellinen. Painonnostosta Outi Nylander, 54, saa mieleensä tyyneyttä, joka on auttanut elämän tiukimmissa paikoissa.

Rautaa mäjähtelee lattiaan, ja valmentajan ohjeet kaikuvat vaivoin metelin yli. ”Aletaas kääntää. Muista irrotus rauhassa ja kantapäät maassa!” Masa eli Matti Vestman antaa ohjeita Outi Nylanderille, joka asettuu omalle nostopaikalleen Tempaus Areenan treenisalilla. Yläpuolella jurnuttaa Helsingin Hakaniemen tavallinen maanantai-iltapäivän liikenne.

Tempaus on yksi näyttävimmistä painonnostolajeista: siinä tanko kirjaimellisesti tempaistaan yhtenäisellä liikkeellä lattiasta suorille käsivarsille pään yläpuolella. Ihmisellä on noin 600 lihasta, ja tempauksessa niistä on käytössä 420.

Masa, joka on tempaussalin perustaja ja Outin valmentaja, lisää Outin tankoon sopivasti painoja ja pitää koko ajan silmällä tekniikan pienimpiäkin vivahteita.

– Tämän naisen tempaisutekniikka on täydellinen ja pää on terävä ja pelkäämätön. Hänessä on hyvät edellytykset vaikka mihin, Masa kehaisee.

Seuraava nosto ei onnistukaan yhtä hyvin.

– Kato kun mä en kestä kehumista, Outi kuittaa.

He ovat treenanneet yhdessä jo yli viisi vuotta ja tunteneet paljon kauemmin. Kun kuuntelee heidän yhteistä kertomustaan, Masa alkaa näyttää pelastavalta enkeliltä. Hän näet astui kehään silloin, kun Outi ei itse olisi osannut apua etsiä.

”Tuolle naiselle pitää nyt tehdä jotain”

Tammikuussa 2013 Outi painoi vielä vähemmän kuin tavallisesti eli reilusti alle 50 kiloa. Kehossa ei ollut rasvaa, muttei kyllä lihaksiakaan.

Työssään Terveystalon gastrokirurgina Outi seisoo usein koko päivän. Suolistoa tutkitaan tähystämällä ruokatorvesta peräsuoleen saakka. Yhdelle potilaalle on varattu tähystykseen aikaa yleensä 20–40 minuuttia. Tähystykset ja leikkaukset ovat fyysistä työtä, jossa selkä ja jalat joutuvat koville.

– Pitkään jouduin työpäivän aikana venyttelemään selkää jokaisen potilaan välissä. Olin varma, että selkä ei kestä enää kauan, Outi sanoo.

Takana oli avioero, joka oli vienyt hänet monin tavoin nollapisteeseen. Kahden murrosikäisen pojan äiti teki paljon töitä paikatakseen taloutta, johon ero oli tehnyt ison loven. Henkisten kolhujen paikkaaminen ei ollut yhtä helppoa.

– Avioero oli minulle hirveä pettymys ja tietysti valtava elämänmuutos. Olimme olleet naimisissa 21 vuotta ja tunteneet toisemme 26 vuotta, yli puolet elämästämme. Meillä oli hyvä avioliitto ja arvostan ex-miestäni edelleen, mutta eron olisimme voineet osata hoitaa fiksumminkin, Outi kertoo.

Kahden kirurgin avioliitossa työ sekä siihen liittyvät paineet ja kunnianhimot olivat aina läsnä. Lasten ollessa pieniä Outi teki ratkaisun, johon myös puoliso kannusti: hän jätti työnsä HUS:n kirurgian klinikalla ja siirtyi yksityislääkäriksi. Sinne jäivät myös päivystykset ja oma tutkimustyö.

– Ratkaisu oli hyvä oman jaksamisen kannalta, mutta kaikkein parasta se oli perheen vuoksi. Vaikka työ oli ja on tärkeää, vielä tärkeämpää oli tuntea omat lapsensa, Outi sanoo.

Kahden pojan kasvettua aikuisiksi välit ovat edelleen läheiset.

Eron jälkeen Outi jatkoi arkeen olennaisesti kuuluvaa lasten kuskaamista harrastuksiin kuten ennenkin. Molemmat pojat harrastivat alppihiihtoa. Heidän lihaskuntotreeneistään huolehti muuan Masa. Hän tarkkaili myös poikien äidin olemusta ja ajatteli huolissaan, että tuolle naiselle pitää nyt tehdä jotain.

Treenit olivat henkinen turvapaikka

Kokeilukerrasta painonnostokoulussa tuli pysyvä harrastus. Outi aloitti tekniikkaharjoitukset ”harjanvarrella” eli puukepillä, kuten kaikki muutkin ensikertalaiset. Sitten alettiin lisätä painoja.

– Rankan avioerovaiheen jälkeen painonnostotreenit olivat minulle henkinen turvapaikka: puolentoista tunnin ajan ei tarvinnut ajatella mitään. Laji vaatii äärimmäistä keskittymistä, joten treenien aikana mieli saa levätä, Outi sanoo.

Viikoittaiseen ohjelmaan kuuluu paljon muutakin kuin tempauksia. Erilaiset kyykyt ja nostot täydentävät treeniä. Ensin lämmitellään, sitten hiotaan tekniikkaa ja lopuksi haetaan lihaksiin lisää voimaa.

Oli palkitsevaa havaita myös, miten keho muuttui. Sirorakenteinen Outi alkoi saada lihaksia; kyllä, ne tosiaan kasvavat vielä viisikymppisenä! Hän oli aiemmin harrastanut muun muassa alppihiihtoa, tennistä ja kuntosalilla käymistä, mutta tämä oli jotain ihan muuta.

– Vaatekaapin sisältö meni uusiksi: farkut alkoivat kiristää peffasta ja paidat hartioista, Outi sanoo, vaikkei vieläkään näytä miltään painonnostajan prototyypiltä – kaukana siitä. Tänä aamuna vaaka, jonka Outi on Masan neuvosta ostanut, näytti 51,3 kiloa.

Mastersien SM-kilpailut pidettiin huhtikuussa 2014 Oulussa. Saapuessaan sinne Outi näki ensimmäisen kerran, mitä painonnostokilpailuissa tapahtuu.

Hän asteli lavalle aamun ensimmäisenä kilpailijana ja tempaisi oman sarjansa (45–49-vuotiaat, alle 53-kiloiset) Suomen ennätyksen. Jalassa oli tavalliset lenkkarit, jotka vasta myöhemmin vaihtuivat oikeisiin painonnostokenkiin. Outin seura on Porlammin Pamaus, Matti Vestmanin kotikunnan maineikas porukka.

Hän oli ollut Masan opissa silloin tasan vuoden.

”Tuntuu hyvältä, kun kehossa on voimaa”

Kehonhallinta antaa myös henkistä kanttia. Jotta hallitsee teknisesti niin vaativan lajin kuin tempauksen, täytyy kaikkien lihasten ja hermojen yhteistyön sujua täydellisesti. Nopea ja kärsimätön luonne saa myös hyvää harjoitusta mielenmaltissa.

– Tuntuu hyvältä, kun kehossa on voimaa. Hyvä ryhti ja lihasten jäntevyys vaikuttavat kokonaisfiilikseen, Outi sanoo.

Onnistumisen tunteet, joita treeni antoi, olivat erityisen tärkeitä tuossa elämäntilanteessa. Ja varsinkin naiselle, joka on aina ollut hyvin kriittinen itseään kohtaan.

Mahdollisuus olla heikko? Ei sitä ollut, Outi Nylander sanoo. Kun molemmat vanhemmat tulivat ”menestyjien suvuista”, ja oma isä oli ylilääkäri HUS:ssa, olivat paineet lääkikseen pääsemisessä valtavat.

– Olen aina ollut se, joka seisoo omilla jaloillaan. Ja tiukoissa paikoissa, kuten hankalissa päivystystilanteissa olen parhaimmillani, mikä sopii kirurgille hyvin, Outi sanoo.

Hänet kasvatettiin pärjäämään ja menestymään. Kirurgiksi kouluttautuminen oli kuin kohtaloon kirjoitettu.

– Minulta leikattiin vaikea sydänvika kuusivuotiaana. Kun menin sairaalaan, oli ruska, ja kun pääsin pois, oli jo talvi. Leikkasin omaa nukkeani siitä lähtien aina uudelleen ja uudelleen.

Omat lapsensa Outi on pyrkinyt kasvattamaan niin, ettei heidän tarvitsisi tuntea samanlaisia paineita.

– Jossain olen kai onnistunut, sillä heillä näyttää olevan omat aivot ja oma tahto, joita he osaavat käyttää. Ja poikien isällä on suuri ansio siinä, että heistä on kasvanut niin hyviä tyyppejä, Outi sanoo.

Ja vihdoin, 54-vuotiaana, Outi on oppinut olemaan välillä myös heikko – ja se tuntuu hyvältä.

”Olin hämmentynyt deittimaailmasta”

Outin ystävä hääräsi deittisovelluksessa, mutta ei löytänyt mieleistään seuraa. Annas kun minä vähän katson sitä sun profiilia, Outi ehdotti ja loi samalla kokeeksi profiilin myös itselleen. Kuukauden voimassaolo saa riittää, hän tuumi.

– Olin hämmentynyt tuosta uudesta maailmasta. Sain aluksi eteeni aivan ihmeellisiä ehdokkaita, Outi kertoo.

Kun kuukaudesta oli jäljellä yksi päivä, Outi päätti kokeilla vielä kerran: hän muutti hiukan parametrejä, joilla oli hakenut deittiseuraa. Omaa kuvaansa hän ei edelleenkään lisännyt profiiliinsa. Hän lojui sängyllään punaviinilasin kanssa, kun puhelimen ruudulle ilmestyi kolme kandidaattia. Kaksi heistä ei tullut kysymykseenkään. Mutta kolmas, se oli Juha.

Ensimmäisistä viesteistä lähtien parilla tuntui synkkaavan hyvin. Ensimmäinen puhelukin oli onnistunut. Toinen oli Outin mielestä katastrofi: Juha osoittautui suomalaisen iskelmämusiikin ystäväksi, mitä Outi ei ole. Puhelun tunnelma muuttui nihkeäksi.

Mutta viestittely jatkui, ja kolmen viikon kuluttua he tapasivat. Se oli siinä. Nyt Outi ja Juha ovat asuneet yhdessä jo parin vuoden ajan. Tässä parisuhteessa Outi kokee saavansa olla sekä vahva että heikko, läpikotaisin oma itsensä.

– Hän on monin tavoin erilainen kuin minä, mutta sovimme hyvin yhteen, Outi kertoo.

Ja kuvailee Juhaa rakastuneen ihmisen tavoin, vuolaasti ja hymy huulillaan: sitkeä, lahjakas, pyöräilee, hiihtää, tanssii… Tempaus Areenan salille Outi ei ole Juhaa saanut, vaikka on yrittänyt houkutella.

– Juha treenaa mieluiten itsekseen omalla salillaan – tallaa omia polkujaan.

”Geeneiltäni olen maanantaikappale”

Outi nostaa rautaa kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja perjantaisin, eikä kyllästy koskaan. Laji on niin vaikea, että uutta oppii koko ajan. Ensi sijassa hän kuitenkin hakee siitä elämäänsä iloa ja energiaa.

– Vaikka olisin tullessani kuinka väsynyt, lähden pirteämpänä pois. Tästä tulee erilainen fiilis kuin vaikkapa juoksemisesta.

Salilla käy liki kahdeksankymppisiä näyttelijättäriä hoitamassa lihaskuntoaan ja kolmivuotiaita taaperoita ottamassa ensiaskeleitaan jumppamatolla. Myös Outi on joutunut lukemattomia kertoja aloittamaan treeninsä uudelleen minimaalisen pienistä painoista. Ihminen ei ole kone, ja sairauksien tai vammojen parantelussa pitää olla malttia ja kärsivällisyyttä.

Nilkan nivelsidevamma tuli juoksulenkillä sademetsässä Dominikaanisessa tasavallassa. Hänen toisessa lonkassaan on paha nivelrikko. Treenatessaan Team Rynkebyn hyväntekeväisyyspyöräilyyn Helsingistä Pariisiin toissa keväänä Outi kaatui ja loukkaantui. Astma ärtyi pyöräilyn aikana maantie- ja siitepölystä. Pariisiin silti päästiin.

Haasteista ja tavoitteista hän ei luovu mutta ei koe tekevänsä asioita niiden extreme-luonteen vuoksi.

– Olen elänyt kipujen kanssa lähes koko ikäni, joten ne eivät pelota. Geeneiltäni olen jonkinlainen maanantaikappale, joten kremppoja on odotettavissa iän karttuessa yhä enemmän. Painonnosto on yksi – ja näemmä minulle sopivin – tapa pysyä toimintakuntoisena, Outi sanoo.

Painoja nostava keijukainen syö enimmäkseen tavallista ruokaa.

– Enemmänkin voisin kyllä ajatella, mitä syön. Tiedän, että minun pitäisi lisätä ruokavalioon kasviksia ja proteiineja.

Hiljattain hän osti proteiinijauhetta, jota hän lisää aamupuuroon ja nauttii aina muistaessaan treenin jälkeen. Jos haluaa vähänkin kasvattaa lihasmassaa, pitää syödä enemmän proteiinia kuin kuluttaa. Ja haluaahan painonnostaja lihaksia.

– Mutta en minä ole mikään oikea urheilija, en ainakaan kovin ryppyotsainen. Syön karkkia ihan liikaa.