Kauneus

Kuinka usein ripsiväri pitää vaihtaa? Silmälääkäri kertoo, mikä on oikea vaihtoväli

Vanhaksi menneessä kosmetiikassa piilee tulehdusriski. Kysyimme silmälääkäriltä, kuinka usein maskara pitäisi oikeasti panna vaihtoon.
12.6.2019 Teksti: Roosa Roivainen Kuvat: iStock

Tiesitkö, että meikkivoide menee vanhaksi noin kuuden kuukauden jälkeen ja ripsiväri pitää vaihtaa noin kolmen kuukauden päästä pakkauksen avaamisesta. Vanhaksi menneen meikin tunnistaa muun muassa ummehtuneesta hajusta, oudosta väristä sekä epämääräisestä rakenteesta.

Vaikka kalliin kosmetiikan uusiminen muutaman kuukauden välein saattaa tuntua vaikealta, se kannattaa: vanha kosmetiikka voi nimittäin kuhista bakteereita, ja siinä piilee omat terveysriskinsä. Terveystalon silmäkirurgi Tiina Leivon mukaan vanhentuneessa meikissä elävät bakteerit voivat aiheuttaa esimerkiksi ihotulehduksia.

– Bakteerit voivat käsien tai suukkojen myötä tarttua myös läheiselle, esimerkiksi äidiltä lapselle, Leivo lisää.

Mitä vesipitoisempi meikki on, sitä helpommin siinä on Leivon mukaan myös bakteerikasvua. Bakteerien vuoksi kosmetiikassa käytetään säilöntäaineita, jotka voivat puolestaan aiheuttaa uusia ongelmia.

– Säilytysaineet ovat valitettavasti yleisimpiä allergioita aiheuttavia aineita, Leivo toteaa.

Käytä silmänmeikinpoistoainetta varoen

Maskaran ja muun silmämeikin ohella myös meikinpoistoaine voi olla haitaksi silmille.

Leivon mukaan meikinpoistoon tarkoitetut tuotteet ärsyttävät helposti silmän pintaa. Myös ne saattavat aiheuttaa allergisia reaktioita.

– Tärkeintä olisi, että meikinpoistoaine ei pääsisi kosketuksiin silmien kanssa. Käytännössä meikinpoistoaineissa ei kuitenkaan ole ainesosia, jotka aiheuttaisivat akuuttia, vakavaa vammaa silmälle, Leivo sanoo.

Leivon mukaan EU-viranomaiset eivät hyväksy tai tarkasta kosmetiikkavalmisteita ennen kuin tuotteet tulevat myytiin – sen jälkeenkin valvonta toimii vain pistokokein. Kaukomailta ostetun kosmetiikan kohdalla vastuu on aina kuluttajalla itsellään.

– Kuluttaja voi myös olla allerginen tuotteelle tai käytön myötä allergisoitua sille. Lisäksi erityisesti vanhentuneet tai väärin säilytetyt tuotteet voivat olla vahingollisia.

Silmälääkärin 3 ohjetta

1. Säilytä kosmetiikka oikein

Silmien terveydestä kannattaa pitää huolta myös siten, että säilyttää kosmetiikkansa oikein sen lisäksi, että vaihtaa tuotteet uusiin säännöllisin väliajoin. Esimerkiksi ripsiväri pitää vaihtaa Leivon mukaan kolmen kuukauden välin.

2. Huolehdi meikkausvälineiden hygieniasta

Kiinnitä huomiota myös meikkausvälineiden, kuten siveltimien, puhtauteen. Erityisesti piilolinssien käyttäjille hyvä hygienia on tärkeää.

3. Älä meikkaa flunssaisena

– Flunssan ja erityisesti silmätulehduksen aikana ei ole suositeltavaa käyttää meikkiä. Meikatessa käsien on oltava puhtaat, ja esimerkiksi ripsiväriä ei kannata laimentaa syljellä. Kannattaa myös käyttää vain omia meikkejä, Leivo summaa.

Lue myös: 

Silmätulehdus – 10 kysymystä

Tunnista pilaantunut huulipuna – nämä merkit kertovat, että huulipuna on vanhentunut

Vieläkö aurinkovoide on hyvää? Näin säilytät kosmetiikkaa oikein