
Leveämpää leipää eläkeläisenä
Viisaat ovat sanoneet, että koskaan ei ole liian aikaista aloittaa eläkesäästämistä. Kun on liikkeellä varhain, pienistäkin summista kertyy iso potti vuosien kuluessa.

Suomen eläkejärjestelmä uudistui vastikään. Näillä näkymin voit lähteä eläkkeelle heti 63 vuotta täytettyäsi, mutta voit jatkaa työntekoa kaikessa rauhassa aina 68-vuotiaaksi, jos niin haluat. Työeläkettä kertyy työtulojen mukaan. Kansaneläkettä saavat tällä hetkellä ne, joiden työeläke alittaa tietyn rajan.
Mikä on tuleva eläkkeeni?
Tulevan eläkkeen määrästä puhuminen on aina uhkapeliä. Varmaa vastausta ei voi antaa, sillä lait ja järjestelmät muuttuvat aika ajoin. Tällä hetkellä työeläke nousee harvoin 60 prosenttiin eläkkeelle jäämistä edeltäneistä palkkatuloista. Työttömyys, pätkätyöt, opiskelu ja hoitovapaat hidastavat eläkkeen karttumista. Tähän mennessä ansaitsemasi eläkkeen voit tarkistaa soittamalla Eläketurvakeskukseen ja pyytämällä eläkearvion, jonka saat maksutta postitse kotiisi. Ansiotyöluettelosi voit tarkistaa työeläke-nettisivuilla, kun sinulla on sähköisen asioinnin tunnukset.
Paljon puhutaan myös siitä, miten yhteiset rahat riittävät tuleviin eläkkeisiin. Niinpä lisäeläke on varmasti aina arvossaan – paitsi jos onnistut ansaitsemaan miljoonaomaisuuden, josta riittää koko elämäksi. Useimmille meistä säästäminen on suositeltavaa.
Säästöt varmaan talteen
Eläkevakuutus on vakuutuslaitosten kehittämä työkalu, jota ne sekä pankit ja muut asiamiehet tarjoavat eläkesäästämiseen. Sen avulla voit jäädä eläkkeelle jo 62-vuotiaana tai sillä voit täydentää työ- tai kansaneläkettäsi. Vakuutussäästöä et voi nostaa etukäteen kuin poikkeustapauksissa.
Näin varat säilyvät varmasti ajattelemaasi tarkoitukseen. Kun aloitat varhain, pienikin summa kuukaudessa kerryttää hyvän pääoman. Se korkoineen ja arvonnousuineen maksetaan sinulle kuukausittain eläkkeenä haluamanasi ajanjaksona. Valtiovalta suosii eläkevakuutusta veroedulla.
Säästöt pysyvät siis tiukasti vakuutustililläsi, mutta muuten eläkevakuutus on joustava. Yleensä sovitaan, että käyttötililtäsi siirretään tietty summa kerran kuussa vakuutukseesi. Voit myös sopia, että siirrät itse rahaa elämäntilanteesi mukaan. Voit pitää taukoja ja muuttaa summia oman harkintasi mukaan. Sinua informoidaan siitä, miten säästösi on karttunut ja millainen eläke sinua näillä säästöillä odottaa valitsemanasi ajankohtana.
Säästäjästä sijoittajaksi
Eläkesäästäminen on pitkäaikaista sijoittamista, jolloin voit odottaa varojen kasvavan. Voit valita joko korkotuottoisen tai sijoitussidonnaisen vakuutuksen tai näiden yhdistelmän. Sijoitussidonnaisessa vakuutuksessa varasi kasvavat valitsemiesi sijoitusrahastojen menestyksen mukaan. Voit valita useista erityyppisistä rahastoista, joiden tuotto-odotukset ja riskipitoisuudet vaihtelevat. Eläkevakuutusmaksut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia pääomatulojen veroprosentin mukaan, ja eläketulosta maksat aikanaan pääomatuloveroa. Useimpien muiden sijoitusten tuotosta maksetaan pääomatulovero (nyt 28 %), eikä niistä ainakaan toistaiseksi saa veroetua.
Puntaroi muitakin säästämisvaihtoehtoja. Voit sijoittaa suoraan sijoitusrahastoihin tai osakkeisiin tai säästää erilaisille tileille. Kaikessa säästämisessä ja sijoittamisessa on otettava huomioon myös sijoituksen kulut ja tuoton verotus.
Turvallisuus ja riskit
Eläkesäästäjänä teet pitkäaikaisen sopimuksen vakuutusyhtiön kanssa. Kaikessa, mikä ulottuu vuosien taa, on myös riskinsä. Jos valitset kokonaan tai osittaisen sijoitussidonnaisen vakuutuksen, sijoitusten arvonnousun tai -laskun riskin kannat sinä. Katso myös, että vakuutuksen antaja on luotettava niin, että se on vastaamassa sitoumuksistaan vielä vuosikymmenten kuluttua.
Eläkevakuutus kaiken kaikkiaan on monimutkainen juttu, mutta älä anna sen hämätä. Palvelun tarjoaja tekee sinulle laskelman, jossa näet, miten eläkkeesi kertyy tietyllä aikavälillä tietyillä tuotto-odotuksilla. Tutustu siihen rauhassa ja ota mielellään kilpailevia tarjouksia. Faktojen perusteella voit päättää, onko eläkesäästäminen sinulle sopiva vaihtoehto.
Lue lisää:
www.tyoelake.fi
www.elaketurvakeskus.fi
Teksti: Liisa Poikolainen
Kommentit
Osakkeet ja rahastot ovat aina tietty riski. Kurssit menevät ylös ja alas. Itse säästän siksi, koska muuten ei tulisi kait säästettyä mitään. Joten eläkeikäisenä on toivottavasti jotain ylimääräistä kulutettavaa normaalin eläkkeen lisäksi. Mahdollisimman suuri hajautus lienee paras suoja pitkällä aikavälillä.
Kommentit
Minä olen aloittanut eläkesäästämisen muutama vuosi sitten. Kuukausittain summa ei ole mikään suuren suuri mutta se on alku. Ikää on kertynyt 33 vuotta. Mielessä siintää eläkevuodet jolloin voisi tehdä niitä asioita mitä työaikana ei ole ajanpuutteen vuoksi ehtinyt ja eläkesäästäminen on yksi keino varmistaa, että se ei olisi ainakaan _niin_ paljon rahasta kiinni.
Mikä on muiden suht samanikäisten laita? Oletteko aloittaneet säästämisen ja millä tavoin?
He…he…he….Jos joku 33 vuotias väittää, että hän säästää jo nyt eläke-
rahoja niin hohhoijaa….! Epävarmepaa sijoitusta kuin eläkesäästäminen on, ei ole olemassa. Siinä on niin monta sudenkuoppaa, mitä EI KERROTA kun
asiaa kysytään antajalta. Tasan 100 % parempia sijoituskohteita on olemassa,
ja ehdottomasti selvempiä tuotoltaan. Ja joihin ei kikkailut pääse mukaan ja rahat ovat suhteellisen hyvin käytettävissä kun 50:nä saatkin yllättäen
lopputilin ”niin ihan varmasta työpaikasta”. Sama on nyt tämä maistereille ja
ylemmille toimihenkilöille siunattu 200.000 €n asuntolainat ! Niin vain on että
vuokralaisia, PANKIN vuokralaisia te olette ! Tehkää rehellistä työtä ja eläkää TULOJENNE mukaan, ei haaveiden, niinkuin mainoksissa nykyisin käsketään.
Sinulle Asiat asiana ja totuus esille. Sääliksi käy sinua. Olen 56v, aloitin 35vuotiaana eläkesäästämisen, ja nyt saan kesästä 2006 alkaen kuukausittain mukavan summan tililleni. Antaa aikalailla pelivaraa, ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Et ole näköjään paljoakaan asoista selvillä. Kaikille muille lukijoille, joilla on hieman enemmän järkeä päässä. ALOITA HETI.
Hei, aloita heti!
Minkä verran säästit kuukaudessa? Ja minkä verran saat nyt kuukaudessa? Itse saisin säästöön satasen kuukaudessa mutta se ei taida olla mitään..
Eläkesäästäminen rules, mutta instrumentiksi joku muu kuin monopoliasemassa olevien vakuutusyhtiöiden ”vapaaehtoiset eläkevakuutukset”. Kun ei ole kilpailua ja asiakas ei voi siirtää säästöjään vakuutusyhtiöstä toiseen, ovat seuraukset kuluttajille karuja.
1. Tutustukaa eläkevakuutuksen kuluihin, etteivät tule yllätyksenä ja ala harmittamaan. Esim. OP-Henkivakuutus: 5%:n ”merkintäkulu” vakuutusmaksusta, 0,4% hallinnointikulua vakuutussäästästä sekä kuolemanvaraturvamaksu.
2. Korkotuotto-osalle maksetaan todella huonoa laskuperustekorkoa (2,5%), asiakashyvityksineenkään se ei nouse kuin 4,5%:n. Moni suomalainen pankki sekä Suomeen rantautumista yrittävä islantilaispankki maksaa ihan tavan tilille kovempaa korkoa. Esimerkiksi Kaupthing Bank 5,05%.
3. Sitten tuo verovähennyskelpoisuus, ei pidä unohtaa, että vapaaehtoista eläkettä sitten joskus nautittaessa nykylainsäädännöllä vero maksetaan koko säästöstä, siis säästetystä summasta ja sille kertyneestä tuotosta. Tavan sijoittamisessa verot maksetaan vain voitosta. Kyseessä on siis veronmaksun siirto tulevaisuuteen.
4. http://www.vakuutusneuvonta.fi/pdffiles/yevopas06.pdf
5. Samat sijoitukset voi tehdä paljon halvemmalla itsekin, esim. nyt OP:lla osakerahastojen merkintä ilmaista vuoden loppuun asti ja määräaikaisille tileille maksetaan jopa parempaa korkoa kuin eläkevakuutusten korkotuotto-osille
6. No jos kuitenkin meinaatte aloittaa vapaaehtoisen eläkevakuutuksen, kilpailuttakaa ne kunnolla, samoilla tiedoilla eritellyt tuotto- ja kululaskelmat monesta eri yhtiöstä koko säästöajalta
Itse olen(30v) säästänyt vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen keväästä-03 asti. Vakuutusmaksut yhteensä tähän mennessa 8200€ ja säästössä 9120€. Pankin täti sai heikolla hetkellä puhuttua ympäri vakuutusmaksujen verovähennyskelpoisuudella ja muutenkin koko tuotteeseen tuli tutustuttua hyvin lyhyt tovi kilpailuttamisesta puhumattakaan.
No onneksi kepu ja kokoomus ovat kirjanneet hallitusohjelmaan lupauksen paremmasta. ”Pitkäaikaissäästämisen verotusta kehitetään kilpailun tehostamiseksi säästötuotteiden tarjonnassa.”
Nyt vain odotellaan sitä kilpailua tälle vapaaehtoisten eläkevakuutustuotteiden saralle.
Ja se toinen eläkevakuutusta koskeva linkki on tuossa
http://www2.lut.fi/~vaihekos/pdf/LTT_working_paper_003-2003.pdf
Entinen kirjanpidon opettajani varoitteli näista muutama vuosi sitten. Sanoi, että riskit on liian kovat, hyötyyn nähden.
Kyllä se niin on että tili tuli ja tili meni. Hyvä kun saa lakisääteisen eläkkeen.
Kiitos hienosta ja valaisevasta kirjoituksesta ”Lisää kilpailua”. Täytyykin tarkistaa onko oma säästömenetelmä sittenkään se järkevin. Kolmessa vuodessa on kertynyt 5000e ja se huomattavasti vähemmän kuin sinulla. Millä summalla kartutat säästöäsi kuukausittain? Minulla säästösumma on 160 e, ei siis mitään ihmeellistä mutta tyhjää parempi.
Varsinkin tuo verotus koko säästetystä summasta kuulostaa hurjalta. Lopputulemahan voi olla, että on maksanut enemmän kuin lopullinen saldo on. Huoh, tulikohan tehtyä virhe päätös aikoinaan…No, ainakin täytyy tutkia tilanne uudelleen ja katsoa mitä markkinoilta löytyy.
Nykyisellä vakuutusyhtiöden monopolilla ja verotuslainsäädännöllä ei ole järkevin. Tulevaisuudesta tietävät ne ketkä omistavat kristallipallon tai ne ketkä lobbaavat parhaiten lainsäätäjiä. Jos sattuu omistamaan suuren tukun kahisevaa, niin tuon lakialoitteen (rauennut tosin jo) allekirjoittaneista kannattaisi aloittaa.
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/la_28_2004_p.shtml
Aloitin keväällä-03 summalla 30€/kk (oli muistaakseni pienin mahdollinen summa OP:lla). Puolet rahoista laitoin korkotuotto-osalle, puolet sijoitussidonnaisella osalle, osakerahastoksi valitsin OP-Deltan.
Seuraavan vuoden alussa totesin vakutuustiliotteesta, että aikasemmassa viestissä mainitut kulut olivat syönneet voitot. Nostin vuoden 2004 alussa kuukausittaisen summan muistaakseni 50€:on ja lisäksi vuoden lopussa laitoin veronpalautusrahat (summaa en muista) korkotuotto-osalle. Suurin piirtein noin toimin myös vuosina -05 ja -06.
Nyt eläkevakuutukseen menevä summa on 80€/kk, 55% korkotuotto-osalle, 45% kolmeen osakerahastoon tasaisesti( OP-Delta, -Kiina ja -Intia), alkuvuodesta laitoin lisäksi 1000€ ylimääräistä ja jahka veronpalautukset(n. 3000€) tulee maksuun, on ajatus laittaa nekin eläkevakuutukseen.
Kilpailusta tai sen puutteesta vielä lisää.
Valtioneuvosto asetti 6.5.2002 työryhmän, jonka tehtävänä on arvioida lainsäädäntötarvetta Suomessa tarjottavien säästö-, sijoitus- ja henkivakuutustuotteiden keskinäisten kilpailuedellytysten tasapuolisuuden varmistamiseksi. Työryhmä otti nimekseen Siva-työryhmä.
Tuolta löytyy ko. työryhmän työstämä muistio.
http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/03_tyoryhmamuistiot/49617/49614_fi.pdf
Ja tuolta löytyy yhteenveto ko. työryhmän ehdotuksista annetuista lausunnoista. http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/70542_fi.pdf
Poimintoja sieltä:
”Siva-työryhmän ehdotus, että asiakkaalla olisi oikeus irtisanoa sidottua pitkäaikaissäästämistä koskeva sopimus ja vaihtaa hänen tällaisia säästöjään hallinnoivaa palvelun tarjoajaa samojen periaatteiden mukaisesti kaikilla toimialoilla, kannattaa valtaosa lausunnon antajista eli 39 kpl. Myös työryhmän ehdotus irtisanomis- ja vaihtooikeuden ulottumisesta lähtökohtaisesti myös toimialarajojen yli saa lähes yhtä suuren kannatuksen.”
”Akava katsoo, että sopimusten siirtäminen on erityisen perusteltua, sillä se mahdollistaa jatkuvan kilpailun.”
”Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton mukaan irtisanomis- ja vaihto-oikeus nostaa eläkevakuutussopimusten kuluja ja pienentää niiden tuottoja.”
Hmmm… Aivan kuin sähköyhtiön kilpailuttaminen/vaihtaminen tekisi sähköstä kalliimpaa. Nyt tarvittaisiin sitä kuuluisaa ”poliittista tahtoa.”
Vuoden verran säästänyt…tai reilun,mutta maksanut sinnepäin 1725e ja nyt rahastojen arvo 1585ekee…Waikka miten kääntelis niin ei kyllä mikään kultakaivos…???Toki ne tietty vetoaa,että pitkällä aikavälilä ne kurssit heilahtelee,mutta kuiteskin.Pankkiin suoraan säästettynä ei pääoma ainaskaan häviä…joskin korko lienee tosiaan max 5% luokkaa…mut silti…
Osakkeet ja rahastot ovat aina tietty riski. Kurssit menevät ylös ja alas. Itse säästän siksi, koska muuten ei tulisi kait säästettyä mitään. Joten eläkeikäisenä on toivottavasti jotain ylimääräistä kulutettavaa normaalin eläkkeen lisäksi. Mahdollisimman suuri hajautus lienee paras suoja pitkällä aikavälillä.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous