Me too -kampanja kannustaa puuttumaan seksuaaliseen häirintään.
Me too -kampanja kannustaa puuttumaan seksuaaliseen häirintään.
Työ ja raha

Naiset kertovat: tällaista on seksuaalinen häirintä suomalaisilla työpaikoilla – ”Kunnanjohtaja hipelöi taksin takapenkillä”

Härskejä juttuja, ehdottelua, taputtelua, käpälöintiä ja jopa raiskauksen yrityksiä. Moni Annan lukijoista on joutunut kohtaamaan seksuaalista häirintää työssään.
Teksti: Hilppa Alanko Kuvat: iStock

Me too -kampanjan myötä naisten kohtaaman seksuaalisen häirinnän yleisyys on noussut suureksi puheenaiheeksi. Millaista häirintää suomalaisnaiset työpaikoillaan kokevat? Kysyimme asiaa Annan lukijoilta, jotka kertoivat omista kokemuksistaan.

Seksuaalista häirintää kohdataan työssä jo nuorena

Moni panelisti on joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi jo nuorena.

”Olin 15 vuotta ja ensimmäisessä kesätyössäni toimistossa, kun vanhempi perheellinen mies tuli halaamaan minua väkisin useampana päivänä. Pelkäsin aina töihin lähtemistä, mutta en kertonut asiasta kenellekään, koska asia hävetti minua.”

”Ensimmäisessä työpaikassani nuorena harjoittelijana jouduin kuuntelemaan härskejä kaksimielisiä juttuja. Olin todella kiusaantunut.”

”Nuorena jouduin kiusallisiin tilanteisiin. Johtajalle ja minulle oli varattu vierekkäiset huoneet eri kerroksesta kuin muille. Edessä oli jokailtainen kieltäytyminen yömyssystä.”

”Kun olin nuori, työkaveri sanoi haluavansa vällyihin minun muotojeni kanssa ja esti kulkuani portaissa.”

Seksuaalisen häirinnän kohteeksi saattaa joutua yllättäen ja yllättävissä tilanteissa

Panelistien kokemukset osoittavat, että seksuaalisen häirinnän kohteeksi saattaa joutua ykskaks ja ennalta-arvaamatta.

”Jouduin seksuaalisen häirinnän kohteeksi jo työhaastattelussa. Kaavakkeessa kysyttiin raskaana olemisesta ja haastattelija nimitti minua pieniperseiseksi likaksi samalla, kun hänen vaimonsa kuunteli vieressä.”

”Eräs miespuolinen työkaveri puri yllättäen minulle kaulaan hampaanjäljet. Muuta pienempää lähentelyä myös sattui esimerkiksi, kun olin toisen miehen autokyydissä lounastauolta palatessa.”

”Luottamusmies ajoi tien poskeen autolla ja alkoi hipelöidä. Toinen luottamusmies yritti treffeille ynnä muuta. Kunnanjohtaja eli esimieheni hipelöi minua taksin takapenkillä, vaikka autossa oli muita. Yhteistyökumppanit pyrkivät sängyn laidalle luullen minun olevan neiti-ihmisenä helppo nakki.”

”Firmassa esimiesasemassa ollut markkinointipäällikkö (joka ei todellakaan tiennyt mitään perheeseeni liittyviä asioita) esitti vinoillen vihjailun minun ja mieheni seksielämästä. Minusta vihjailu muutamien muiden työntekijöiden läsnä ollessa oli äärimmäisen kiusallista ja epäasiallista. Motiivi on hämärän peitossa, liekö ollut aseman pönkittämistä.”

”Miespuolinen huonekaverini katsoi pornokuvia netistä ja kommentoi niitä. Kiusallista.”

”Työnantajan puoliso puristeli aina ’sopivan’ tilaisuuden tullen pepusta, kun onnitteli syntymäpäiväni johdosta. Kerran hän kesken keskustelun ojensi kätensä ja puristi toista rintaani. Olin niin yllättynyt, etten ehtinyt edes yrittää väistää.”

”Ahdistavin kokemus oli, kun työkuvioiden kontakti soitteli iltaisin ja kertoi juuri katselevansa minua työpöytäni ääressä. ’Minä näen sinut’ -lausahdus kylmäsi. Siitä pääsin pistämällä sälekaihtimet kiinni.”

Firman juhlat ja tilaisuudet sekä työmatkat ovat yleisiä tilanteita seksuaaliselle häirinnälle

Seksuaalista häirintää on koettu niin työpaikan juhlissa, yhteisissä vapaa-ajanvietoissa kuin työmatkoillakin.

”Työpaikan risteilyllä tuttu keski-ikäinen mies ujutti kätensä hameeni alle, kun olin tilaamassa juotavaa baaritiskillä. Minua on myös järjestömaailmassa halattu ja pussattu väkisin sekä pidetty järjestön omaisuutena, jolle voi tehdä mitä haluaa.”

”Työpaikan pikkujouluissa viisikymppinen kaljamahainen mies hönkäili kännissä korvaani, että lähdetäänkö hänen hotellihuoneeseensa. Hän yritti samalla käpälöidä minua. Toisessa työpaikassa esimieheni tuijotti takamustani herkeämättä ja halusi tietää koko ajan missä olen, myös mennessäni WC:hen.”

”Työpaikan juhlien jatkoilla ylempi esimies yritti raiskata. Se oli niin hirveä kokemus, että en pystynyt menemään töihin seuraavana päivänä, mutta en tehnyt kuitenkaan kantelua hänestä. Siitä on nyt aikaa parikymmentä vuotta ja olen nyt eläkkeellä, mutta Me too -kampanjan myötä kokemus on ollut jatkuvasti mielessä.”

Asiakkaat saattavat häiritä seksuaalisesti

Asiakkaat eivät aina hahmota soveliaisuuden rajoja.

”Asiakas on käynyt rintoihin kiinni, ehdotellut sopimattomia ja halannut tiukasti, epäsopivalla tavalla. Työkaveri on ehdotellut sopimattomia ja tunkeutunut työhuoneeseeni.”

”Känniset asiakkaat katsoivat asiakseen käpälöidä tarjoilijaa, milloin mistäkin. Silloin oli pomon lupa lyödä käsi pois.”

”Taksiyrittäjänä etenkin aamuyön tuntien asiakkaat ovat usein melko värikkäitä suuteluyrityksineen ja reidestä tarttumisineen.”

”Humalaiset potilaat ovat päivystyspoliklinikalla yrittäneet kähmiä. Muita tilanteita on ollut, kun potilas yritti suudella vastaanottotilanteessa. Kerkesin kääntää päätä niin, että osui poskelle. Tilanne tuli täysin varoittamatta ja yllättäen.”

Torjuntaan suhtaudutaan eri tavoin

Me too -kampanja kannustaa puuttumaan seksuaaliseen häirintään. Moni Annan lukijoista on kuitenkin joutunut kokemaan tilanteen, jossa seksuaalisesta häirinnästä on vaiettu tai siihen puuttuminen on aiheuttanut ongelmia sille, jota on häiritty.

”Nuorena vastavalmistuneena jouduin vanhemman miespuolisen kollegan häirinnän kohteeksi. Tapahtuma sisälsi epämiellyttävää lähestymistä pienessä tilassa. Kuulin sittemmin, että en ollut ollut ainoa vastaavaan tilanteeseen joutunut. Tapaus lakaistiin maton alle, varoitettiin vain joutumasta liian läheiseen kontaktiin kyseisen miehen kanssa. Tämä tapahtui 80-luvun alussa.”

”Edellisessä työpaikassa esimiehen esimies tuijotti kaula-aukkoani koko haastattelun ajan. Ihan avoimesti. Kun illanistujaisten jatkoilla seisoimme baarissa ringissä, hän puristi takapuoltani ja kuiskasi korvaani: ’Mä meen tonne yläkertaan. Sä voit tulla hetken kuluttua perässä.’ En mennyt. Hänen kunniakseen pitää kyllä sanoa, ettei hän mitenkään loukkaantunut tai ’kostanut’ minulle vaan suhtautui minuun ystävällisesti tapahtuman jälkeenkin vielä lähes 10 vuotta, jonka olimme samassa firmassa. Saman tyyppisiä juttuja oli useita, eivätkä kaikki ikävä kyllä suhtautuneet torjuntaan yhtä hyvin.”

”Tapauksia on monia mutta yksi on jäänyt erityisesti mieleen. Yksi naimisissa oleva tyyppi kuuluisassa suomalaisessa rekrytointifirmassa kertoi, että on rakastunut minuun. Kun en antanut vastarakkautta, niin sitten alkoi kiusaaminen. Hän valitti minusta johdolle, kun en ollut ojentanut tuhkakuppia oikeassa kulmassa ja niin edelleen! Kyseinen firma oli muutenkin erittäin seksistinen eli tukea ei herunut. Onneksi pääsin pois.”

”Pahin tilanne oli korkea-arvoisen ulkomaisen vieraan seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutuminen lyhyellä keskellä normaalia työpäivää ja julkisella paikalla 90-luvulla. Humalainen vieras sai lyhyen hihani kautta käden paljaalle rinnalleni ja kopeloi minua. Vieraan paikallinen isäntä, kunnioittamani mies, ei puuttunut tilanteeseen, vaikka varmaan huomasi, että olin aivan kipsissä. Jälkeenpäin asia painettiin villaisella. Mies oli käyttäytynyt muissakin yksiköissä samoin. Eräs vanhempi naiskollega totesi, että saisin olla ylpeä kun vielä ’kelpasin’. Kyllä on maailma tästä muuttunut!”

”Miespuolinen työkaveri kävi kiinni ilman lupaani. Jätti yhteen kertaan, kun sanoin napakasti. Hän kertoi itse asiasta myös esimiehelleni. Esimieheni oli puolellani ja sanoi, että moinen käytös on lopetettava.”

Millaista seksuaalista ahdistelua sinä olet kokenut työssäsi tai vapaa-ajallasi? Vastaa alla olevaan kyselyyn.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
X