Työ ja raha

Vaasalainen Maria jätti työnsä ja rupesi omavaraiseksi: ”Olo on vapaa”

Kuinka helppoa onkaan hankkia saippuaa kemikaaliosastolta, hunajaa kaupanhyllyltä ja punajuuria vihanneslaarista. Maria Österåker tuottaa niitä perheelleen kuitenkin itse. Miksi ihmeessä?
Teksti: Elisa Hurtig Kuvat: Mikko Lehtimäki/Otavamedia

Aamulla vaasalainen Maria Österåker, 45, nukkuu pitkään. Hänen ei tarvitse herätä aikaisin töihin. Aamupalaksi hän syö itse leipomaansa leipää ja omista omenoista puristettua omenamehua sekä teetä, johon hän lorauttaa omien mehiläistensä valmistamaa hunajaa.

Aamiaisen jälkeen hän saapastelee pihan poikki kanalaan ruokkimaan neljätoista kanaansa ja keräämään kahdeksan niiden munimaa munaa talteen. Kun kanat on ruokittu, Maria palaa sisälle ja pesee kätensä kookosrasvasta, oliiviöljystä ja lipeästä valmistamallaan saippualla. Vesi on lämmitetty itse. Vanha, 1830-luvulla rakennettu puutalo lämpiää puulla.

Saippuan, hunajan ja munat saisi ostettua kätevästi lähimarketista. Maria ja hänen miehensä Jens, 45, haluavat tehdä ne silti itse.

– Nostan keskisormea elintarviketeollisuudelle ja näytän, että selviydyn itse, Maria sanoo.

Kuinka vähällä rahalla pärjää?

Seitsemän vuotta sitten Maria ja Jens alkoivat miettiä, miten voisivat hiljentää työtahtia. Jens työskenteli rakennusalan yrittäjänä, ja kauppatieteiden tohtorin koulutuksen hankkinut Maria paiski hommia Juthbackan kulttuurikeskuksessa liiketalouden parissa. Työtä oli paljon, joten vanhemmista tuntui, ettei heillä ollut aikaa olla yhdessä kolmen lapsensa kanssa ja nauttia elämästä. Mutta aina kun Maria ja Jens ajattelivat downshiftaamista, ajatukset törmäsivät rahaan. Tyhjällä pankkitilillä ei pitkälle pötkisi.

– Lopulta Jens sanoi, että mitäpä jos kokeilisimme, kuinka vähällä rahalla pärjäisimme.

Jensin ehdotus oli, että perhe alkaisi syödä vain sellaisia ruokia, joita he voisivat kasvattaa itse. Lisätarvikkeita, kuten jauhoja ja maitoa, he voisivat ostaa kaupasta, mutta päiväbudjetti olisi viisi euroa. Ajatus oli suorastaan naurettava: mitä ihmettä he voisivat syödä? Asia jäi kuitenkin vaivaamaan.

– Päätimme lopulta, että kokeilisimme omavaraisuutta kuukauden ajan, sillä olimme varmoja, että kuukausi nyt menisi helposti.

 Jens Österåker ehdotti vaimolleen Marialle omavaraiskokeilua kuusi vuotta sitten.

Jens Österåker ehdotti vaimolleen Marialle omavaraiskokeilua kuusi vuotta sitten.

Pakon edessä kasviksia

Aiemmin Marialla oli ollut pihan perällä pieni nelirivinen kasvimaa, jossa hän oli kasvattanut satunnaisesti joitain vihanneksia. Tuona keväänä he tilasivat lisää siemeniä, ostivat lähistön kanafarmarilta viisi munivaa kanaa ja ryhtyivät muokkaamaan kasvimaataan.

Perhe oli viisi vuotta aiemmin muuttanut 20 minuutin ajomatkan päähän Vaasan keskustasta, sillä he halusivat maaseudun rauhaan. Piha on iso, joten sinne mahtuivat niin aiempaa isompi kasvimaa kuin kasvihuonekin. Kun päätös omavaraisuuskokeilusta oli tehty, Maria irtisanoutui ja Jens kieltäytyi kaikista työtarjouksista.

Kokeilukuukauden he ajoittivat alkamaan koulujen aloituspäivänä, jotta lapset saisivat syödäkseen edes koulussa. Kotona he söisivät kasviksia ja munia. Siinä oli kuitenkin yksi mutta: perhe ei pitänyt kasvisruoasta. He rakastivat pizzaa ja lihapatoja.

Oli toinenkin mutta: lapset eivät hyväksyneet vanhempiensa ideaa tuosta vain. He olivat tottuneet siihen, että voivat mennä ruokia pursuilevalle jääkaapille ja valita sieltä mieleistään syötävää.

– Huomasin, että heidän mielestään omavaraisuus oli jotenkin noloa. He pohtivat, että mitä jos ihmiset luulevat, että olemme köyhiä.

Kokeilukuukausi kesti syyskuun puoliväliin saakka. Se meni hyvin, ja pakon edessä kaikki oppivat syömään kasviksia. Voissa paistetut vihreät pavut, yrttimunakkaat, paistetut kantarellit sekä uunijuurekset halloumijuuston ja hunajan kanssa eivät maistuneetkaan hullummilta.

– Olimme toki välillä nälkäisiä, mutta selviydyimme. Se oli hieno tunne.

Talvella Maria Österåker valmistaa 17-, 15-, ja 11-vuotiaille lapsilleen ruokaa edelliskesän sadosta.

Talvella Maria Österåker valmistaa 17-, 15-, ja 11-vuotiaille lapsilleen ruokaa edelliskesän sadosta, jota on vielä runsaasti jäljellä.

Onnellisia kanoja ja omia mehiläisiä

Kun kokeilukuukausi oli ohi, jokin oli muuttunut. Österåkerit menivät ruokakauppaan, josta olisivat voineet valita juuri niitä elintarvikkeita, joita himoitsivat. Tavaroiden lastaaminen kärryyn ei ollutkaan helppoa: miksi ostaa valmista tehotuotettua ruokaa, kun paljon voi tehdä myös itse. Jatkaako siis omavaraisuutta?

Mariaa ja Jensiä houkutti ajatus siitä, että he eivät olisi enää riippuvaisia ruokakaupasta. Kokeilukuukauden aikana he olivat huomanneet, että elämän syke oli tasoittunut ja yhteistä aikaakin oli enemmän.

He laajensivat toimintaa. Jo samana syksynä he säilöivät marjoja, hedelmiä ja vihanneksia, mehustivat omenoita ja purkittivat hilloja. He opettelivat sienten viljelyä, ja jotta heidän ei tarvitsisi elää pelkästään kasviksilla ja munilla, he hommasivat lisää eläimiä: lampaita, kalkkunoita, kaniineja ja mehiläisiä.

Lihan tuottaminen oli kuitenkin Marialle kasvunpaikka.

– Olin yhtäkkiä vastuussa eläinten hyvinvoinnista, ja se oli yllättävän raskasta. Tarkkailin jatkuvasti niiden vointia ja soittelin yhdelle maatilan isännälle kysyäkseni, ovatko lampaani normaaleja.

Jos joku eläimistä sairastui, Maria joutui pohtimaan, kutsuako paikalle eläinlääkäri. Eläinlääkäri voisi veloittaa käynnistään 500 euroa ja määrätä eläimelle antibiootteja. Silloin liha olisi pilalla, eivätkä he voisi syödä sitä. Olisiko siis parempi syödä eläin heti?

– Jouduin pohtimaan monia eettisiä kysymyksiä. Olin aiemmin syönyt lihaa ajattelematta eläimiä sen kummemmin.

Perhe alkoi syödä lihaa yhä vähemmän ja vähemmän. He saivat hirvenlihaa tuttaviltaan, eivätkä ottaneet tilalleen enää lisää eläimiä. Pian heistä tuli kokonaan kasvissyöjiä. Kanoista he eivät kuitenkaan luopuneet, ne olivat helppohoitoisia ja vaikuttivat onnellisilta pihalla tepastellessaan. Niiden lisäksi pihalla pörisee mehiläisiä, jotka tuottavat hunajaa jopa myyntiin.

Kun elää halvalla, säästöön jää rahaa

Oletteko kuulleet, että ekonomi jätti työnsä ja ryhtyi omavaraiseksi? Kun sana omavaraisuudesta kiiri eteenpäin, Marian ja hänen perheensä elämäntyyliä alettiin ihmetellä.

– Aluksi minua ärsytti, että koulutukseni nostettiin keskustelussa aina esiin. Sillä ei ole mitään merkitystä.

Omavaraisuuteen liittyy Marian mukaan ennakkoluuloja. Hän huomasi, että ihmiset maalasivat mielessään kuvan siitä, miten perhe elää. Kun Maria osti kaupasta banaaneja, hänestä tuntui, että häntä katsottiin hämmästellen. Baananit eivät sopineet kuvaan.

– Monet luulevat, että meillä on kellari täynnä omenoita, joita syömme koko ajan, tai että ollakseen omavarainen ei voi ostaa mitään kaupasta.

Maria on myös huomannut, että heidän oletetaan vain hengailevan kotona, syövän porkkanoita ja luopuvan kaikesta kivasta. Se on puppua: kun perhe elää halvalla, säästöön jää rahaa, jonka voi käyttää esimerkiksi matkalippuihin.

Österåkerit tuottavat hunajaa myös myyntiin. Nyt mehiläiset ovat vielä talvihorroksessa.

Österåkerit tuottavat hunajaa myös myyntiin. Nyt mehiläiset ovat vielä talvihorroksessa.

Omavarainen peseytyy munalla

Omavaraistalouden pyörittäminen kuulostaa rankalta, mutta Maria vakuuttaa, että sitä se ei ole. Talvisin he nauttivat edellisen kesän sadosta: kellarissa on punajuuria, porkkanoita, perunoita, valkosipuleita, hilloja, mehuja, hedelmiä ja marjoja. Kaupasta he ostavat jauhoja, banaaneja, pähkinöitä, papuja ja linssejä. Keväällä he hoitavat kylvötyöt ja kesällä kitkevät ja kastelevat istutuksia. Marian mukaan kasvimaan hoitamiseen ei mene kiivaimman kasvukaudenkaan aikana kuin puoli tuntia päivässä.

– Moni käyttää saman ajan harrastamalla puutarhanhoitoa, kastelemalla ja kitkemällä kukkapenkkejä. Minusta on kivaa yhdistää vapaa-aika ja työ ja kasvattaa sellaista, mitä voi syödä.

Maria on huomannut, miten tärkeää merkityksellinen vapaa-aika on: hänelle on suuri ero sillä, touhuaako vapaa- ajalla ulkona vai lojuuko sisällä katsomassa telkkaria.

Tällä hetkellä Österåkerit ovat 60-prosenttisesti omavaraisia. He eivät tunne huonoa omaatuntoa, jos hurauttavat joskus ravintolaan syömään.

Omavaraisuus ei liity pelkästään ruokaan. Maria tekee itse myös kosmetiikkaa ja pesuaineita. Enää hän ei osaisi ostaa kaupasta esimerkiksi kosteusvoidetta, vaan tekee sen itse.

– Pesen myös tukkani kananmunasta ja siideriviinietikasta tehdyllä seoksella. Teiniäni en toki pakota peseytymään munalla vaan ostan hänelle sampoota.

Omavaraisuuden ansiosta Maria alkoi tarkastella kulutustottumuksiaan. Aiemmin hän saattoi ajaa töiden jälkeen kiertelemään kauppoja ja ostelemaan tavaroita ja vaatteita. Se oli hänen mielestään ihanaa. Nyt sellainen ei kiinnosta enää, hänellä on jo kaikki.

– Miksi ostaisin jonkun vaatteen vain siksi, että haluan uutta? Varsinkin jos joku toinen voi ostokseni vuoksi pahoin.

Lasten suhteen Maria ei ole radikaali. He saavat nahkatakkinsa, ja heidän juhlissaan tarjoillaan sitä ruokaa, jota he haluavat – vaikka se ei kasvaisi pihamaalla.

Riippumattomuus tekee onnelliseksi

Mikä sai Marian jäämään omavaraiseksi?

– On ihanaa tehdä työtä, jolla on merkitystä. Nykyihminen tekee harvoin käsillään mitään konkreettista. Mielestäni on myös tervettä nähdä, mistä ruoka tulee.

Seitsemän vuoden aikana myös lapset ovat tottuneet elämäntyyliin ja osaavat nykyään paremmin erottaa arjen ja juhlan toisistaan. Ennen Maria osti joka viikonloppu appelsiinimehua aamiaispöytään.

– Ostin sitä, koska se oli halpaa. Sitä alettiin pitää itsestäänselvyytenä. Nykyään ostan mehua vain syntymäpäiviksi ja lapsetkin iloitsevat eri tavalla, kun huomaavat appelsiinimehun pöydässä.

Vaikka perheellä ei ole enää päiväbudjettia, he ostavat edelleen vain tarpeellisen. Mitään ei poimita kaupasta mukaan vain siksi, että se on halpaa.

Omavaraisuuteen kannusti myös riippumattomuuden tunne. Se tekee Marian onnelliseksi. Hän ei enää pelkää työttömäksi jäämistä, sillä hän tietää pärjäävänsä silti. Hän voisi tuottaa kaikki ruoat itse.

Eikä hänestä enää tunnu pahalta, vaikka tulot ovat pienemmät kuin aiemmin. Tällä hetkellä Jens tekee taas töitä yrityksessään ja Maria työskentelee muutaman kerran viikossa luennoitsijana sekä opettaa taloutta yläasteella. Molemmat aloittivat työt uudestaan, koska halusivat, eivät siksi, että heidän olisi pitänyt. Siksi heistä ei tunnu siltä, että he olisivat palanneet oravanpyörään. Kesällä Maria voi huoletta pitää neljä kuukautta vapaata ja nauttia puutarhahommista.

Mariasta tuntuu, että hänellä on nykyään parempi kontrolli omasta elämästään. Aiemmin hän teki kovasti töitä, koska normaalin ihmisen kuului edetä urallaan.

– Olo on vapaa. Voin tehdä töitä, mutta jos kyllästyn, voin lopettaa heti. Olen nykyisin enemmän Maria kuin uraihminen. Ja Maria tekee töitä vain silloin, kun hän haluaa.

Omavaraistalous toi aikaa ajatella, mitä hän haluaa tehdä elämällään.

– Olen saanut rohkeutta tehdä asiat siten, miten haluan, enkä mene enää muiden oletusten mukaan. Nyt uskallan varmasti heittäytyä helpommin muihinkin uusiin asioihin. Tiedän, että voin oppia mitä tahansa.

Paluuta entiseen ei ole. Se elämä oli suorittamista.

– Rauha kehossani on paras palkinto!

Lue myös:

Haluatko elää hidasta elämää? Vältä nämä ansat

Muuta vähän, saat paljon. Neljä keinoa, joilla parannat elämääsi tässä ja nyt

Arvot tekevät onnelliseksi: Tunnista omat arvosi

X