Olisiko uuden perheenjäsenen aika?
Aika kuluu, haavat arpeutuu. Uusi alku alkaa kyteä sisällä.
Muistatte varmaan reilun kuukauden takaisen postaukseni meidän Vilman poismenosta. Meidän Vilma ehti jo 16 vuoden ikään ja oli ollut meidän kissamme ihan pennusta asti. Meillä oli myös Assi, joka nukkui pois loppukesällä 2011.
Meillä on aina ollut kissa. Minulla on aina ollut kissa. Yksi vuosi elämässäni on ollut aikaa, että en asunut kissojen kanssa, mutta muuten koko elämäni minulla on ollut kissoja. Kun puhutaan kissa- ja koiraihmisistä, niin minä olen kissaihmisiä, vaikka koiristakin tykkään. Kaikki eläimet ovat ihania.
Nyt Vilman siirtyminen ajasta ikuisuuteen on jättänyt tyhjän kolon sydämiimme, mutta myös kotiimme. Ensimmäiset päivät menivät vähän sumussa. Koti on tuntunut tyhjältä, vaikka sen täyttää kaksi eläväistä lasta. Kodistamme puuttuu kissa. Ensimmäisinä viikkoina vähän väliä olin näkevinään sivusilmällä kissan sohvalla nukkumassa tai terassin oven takana odottamassa, että avaisin oven. Kuinka monet kerrat yöllä olin kuulevinaan Vilman kulkemassa olohuoneessa ja keittiössä. Sitten aina tuli se raskas muisto siitä ettei meillä ole enää Vilmaa. Ensimmäisen viikon aikana tirautin kyyneliä. Esimerkiksi kun laitoin Vilman ruokakupit astianpesukoneesta laatikkoon. Sen jälkeen en ole kissantarvikelaatikkoa pystynyt avaamaan, koska siellä on kissanruokaa, leluja, astioita jne. Tuon laatikon sisältö muistutti liikaa menetyksestä, vaikka elin aika pian ihan normaalia elämää ja ajatukset alkoivat hiljakseen siirtyä takaisin tulevaan. Huokaan kyllä syvään joka kerta kun löydän vaatteistani tutulta näyttäviä karvoja. Niitä löytyy vielä vuosia. Elihän tuo karvainen perheenjäsen täällä talossa melkein 14 vuotta. Siinä ajassa ehtii irrota monta karvaa.
Kirjoitin postauksen silloin heti Vilman poismenon jälkeen. Silloin muistaakseni pohdin uutta kissaa meille. Sillä hetkellä se vähän tuntui kaukaiselta, mutta kuitenkin mahdolliselta. Välillä oli sellainen olo, että ei välttämättä halua lemmikkiä. Nyt kuitenkin alkaa hiljakseen mielen täyttämään ajatus uudesta perheenjäsenestä.
Meidän pihalla on vieraillut kulmakunnan muita kissoja. Ne sipsuttavat tassut, jotka vilkkuvat aidan alta, ovat hellyyttävät. Niitä todella kaipaan!
Sitä on alkanut kypsymään ajatukselle, että meillä olisi paikka kissalle.
Nyt on ollut kesäisiä päiviä, eikä kukaan lekottele terassilla päivää paistattelemassa. Kukaan ei nauti auringosta kiireettömässä elämässään. Meillä ihmisillä on aina kiire, kissalla ei. Kissa tuo esimerkillään sellaista pysähtymistäkin elämään. Ollaan vaan hetkessä ja nautitaan. Kissa muistuttaa siitä miten ihanaa on vaan olla.
Lisäksi sitä kaipaa jopa niitä pieniä hassuja juttuja, joita lemmikit järjestävät. Onhan se sillä hetkellä raivostuttavaa, mutta jälkeenpäin usein naurattaa ne kissojen tihutyöt ja hölmöilyt. Meidän Vilman juttu oli aina paperin repiminen. Vilma silppusi vessa- ja talouspaperirullat sekä lasten piirustuksiakin kävi vähän rei’ittämässä.
Nyt sitten on iskenyt kissakuume. Olemme tästä jo perheessämme puhuneet ja olen läheisillekin sanonut, että meillä alkaisi olla aika antaa koti kissalle. Mieheni ilmaisi heti, että kissa otetaan eläinsuojeluyhdistykseltä. Koti sellaiselle, jolla ei vielä kotia ole. Meidän Assi oli KSEY:ltä, eli Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistykseltä.
Tässä kuvassa olemme (silloin 3,5-vuotiaan) tyttäreni kanssa käymässä KSEY:n eläintalolla. Vanhimmat lukijat varmaan muistavat ne pin up -kalenterin aikaiset jutut ja julkaisutilaisuuden, jossa saatu tuotto meni KSEY:lle. Kävimme joulukuussa 2012 viemässä lahjoituksen eläintalolle. Vanhaan postaukseen pääsette tästä.
Vielä en ole kontaktoinnut KSEY:lle, mutta nettisivuilla olen käynyt katsomassa kodittomia kisuja. Täytyy käydä tutustumassa heihin ihan paikan päällä. Lapset haluaisivat pennun, me aikuiset taas olemme hieman mukavuudenhaluisia ja olisimme aikuisen kissan kannalla. Assi tuli meille aikuisena, Vilma pentuna. Arvaatte varmasti kumpi heistä oli hieman vaativampi tapaus aluksi.
On siinä sekin, että pennut saa sijoitettua helpommin ja aikuiset kissat joutuvat odottamaan uutta omistajaansa. Heitä ei haluta yhtä helposti. Meillä olisi koti sellaiselle hylätylle rassukalle. Mutta saa nähdä. Kaikki aikuiset kissat eivät sopeutuisi meille, koska heissä on paljon traumatisoituneita yksilöitä, eikä meillä ole antaa hiljaista kotia, jossa luottamusta ja itsevarmuutta rakentaa uudelleen. Lapsiperheessä on aina melua ja meininkiä. Mutta varmasti löytyy hylättyjä kissoja, jotka luottavat ja haluavat juuri meidän perheeseen.
Silloin aikoinaan, eli vuonna 2000, kävimme miehen kanssa katsomassa kotihoidossa ollutta nuorta poikakissaa. Se ko. kissa oli vielä kovin arka. Kotihoidossa oli kaunis musta tyttökissa. Tuon kissan nimi oli Assi. Hän valitsi meidät, tai oikeastaan mieheni. Niinpä mukaamme lähti tuo erittäin hyvätapainen ja kiltti tyttökissa.
Myös tämä kaltereita kissatalolla kolisuttanut poikakissa on nykyään hyvässä kodissa, koska hän valitsi itselleen perheen. Tämä Niilo löytyy meidän lähipiiristämme.
Oli aika hassu yhteensattuma, että tämä kaltereiden takana pahikselta vaikuttanut jäbä muuttikin melko pian eläintaloa käsitelleen postaukseni jälkeen meidän lähipiiriimme. Juuri eilen paijailin tätä herrasmiestä, joka on kyllä tästä kuvasta miehistynyt jonkun verrankin. Onhan kuvasta jo jokunen vuosi aikaa.
Eli usein on niin, että kissa itse valitsee uuden perheensä. Jos kissan vie vastentahtoisesti, saattaa tulla sitten niitä tilanteita, että kissa ei sopeudukaan uuteen kotiin ja kapinoi muutosta. Joten ehkä sitten syksyllä tai syystalvella marssimme katsomaan, että kuka meille haluaisi tulla? Kuka on riittävän rohkea ja suorastaan hullu yksilö? 😀 Tämä kesä on vielä niin sellaista aikaa, että nyt ei vielä ole kissan uuden elämän kannalta järkevä ajankohta, mutta sitten syksymmällä on parempi. Lisäksi niin valitettavaa kuin se onkin, niin syksyllä on sitten jopa ylitarjontaa. Edelleen on liian paljon julmia ihmisiä, jotka ottavat sinne kesämökilleen kesäkissan lapsille, ja sitten hylkäävät kissan syksyn tultua. Palataan takaisin sinne kaupunkialueelle ja jätetään heihin leimaantunut, heidän ruokkivan käden varassa olevan eläimen yksin selviytymään. Luulin, että näin ei enää kukaan nykyajan ihminen toimi, mutta valitettavan paljon luen edelleen eläinsuojeluyhdistysten kampanjointia asiasta ja sitten syksyisin tiedotteita löydetyistä kissoista, jotka ovat vain jätetty oman onnensa nojaan.
Älä siis ota kesäkissaa. Jos lapset haluavat lemmikkiä, siihen pitää sitoutua mahdollisesti useiksi vuosiksi. Lemmikki voi tulla kalliiksikin, jos se sairastuu. Muista ottaa nämä asiat huomioon ennen päätöstäsi. Toivon että ajattelemattomien ihmisten määrä olisi vähentymässä, enkä usko, että sanomani edes tavoittaa niitä joille se olisi olennaista.
Jos olet valmis kaikkeen, niin pohdi myös sitä mahdollisuutta, että antaisit kodin sellaiselle jota joku on kohdellut kaltoin. Anna rakkautta ja lämpöä sille joka ei sitä ole saanut. Tai sille jonka edellinen omistaja ei syystä tai toisesta pysty enää lemmikistään huolehtimaan. Anna jollekin uusi mahdollisuus ja uusi elämä. Jokainen meistä tarvitsee uuden mahdollisuuden, uuden alun.
Laitan muutaman eläinsuojeluyhdistyksen linkin. Oman paikkakuntasi tai lähipaikkakuntasi eläinsuojeluyhdistyksen tai vastaavaa toimintaa harjoittavan tahon löydät Googlen avustuksella. 🙂
SEY
Pk-Esy
HESY
KSEY
TESY
SSESY
MESY
LESY
PESU
Hämeenlinnan Eläinsuojeluyhdistys
KESY
RESY
PSEY
Kommentit
Kyllä teille ehdottomasti kissa kuuluu kotiin. Itse olen aina ollut eläinihminen ja eläimiä meidän huushollissa onkin enkä voisi ilman eläimiä kuvitella eläväni. Onnea uuden kisun etsintään.
Kommentit
Kyllä koti ilman kissaa on vain talo, eli selvästi tarvitsette kissan <3
Allekirjoitan joka sanan, ei koti ole sama ilman eläinystävää. Ne palauttavat meidät kiireistämme tähän hetkeen ja ai että se silmien säihke kun mamma tai iskä tulee töistä kotiin…se on parasta <3
Mä pahoin pelkään, että meidän pieni
saattaa jo odottaa pentuja!! Siitä olin
kyllä yhtä kaavaillut Millalle ? Kyllähän teille
kaksi mahtuu, jos haluatte kseyltä ottaa
myös ?
Me ollaan jo nyt mietitty, että kun Pullukasta aika jättää, niin hankimme uuden kissan – myöskin löytöeläintalosta. Pullukan seuraksi kun ei voi toista ottaa, niin tällä hetkellä yhden kissan perhe ollaan.
Kyllä teille ehdottomasti kissa kuuluu kotiin. Itse olen aina ollut eläinihminen ja eläimiä meidän huushollissa onkin enkä voisi ilman eläimiä kuvitella eläväni. Onnea uuden kisun etsintään.