Glitz & Glam

Did you miss me?

Teksti:
Minna / Glitz & Glam

Meikkipostaukset ovatkin olleet vähän tauolla. Kerroin tuossa taannoin syynkin. Ensin minulla oli niin kiirettä, että en ehtinyt studiolleni, sitten kämmin hiusteni kanssa, jonka seurauksena minulla oli sellainen poninpieru päässä, että pari viikkoa kuljin hiukset tiukasti nutturalla. Sain hiukseni putsailtua sinisestä ja kyllästettyä ne uudelleen lilalla. Sitten tulikin kevätkukinta ja olo on ollut, kuin suohirviöllä. No mutta nyt mennään näillä, mitä on ja päätin jälleen näyttää naamaani maailmalle.

purplelips4

Kevät saa minut tekemään outoja asioita, vai pitäisikö sanoa outoja meikkejä? Nyt kyllä hyppäsin kauas omalta mukavuusalueelta ja shokeeraan herkempiä – jopa itseäni.

purplelips6

Keltainen ja violetti ovat toistensa vastavärit. Vastavärejä yhdistämällä ei voi saada harmoniaa, vaan värit hieman riitelevät keskenään.

purplelips

Minun oli aivan pakko päästä ikuistamaan tämä violetti huulipuna kuviin asti. Vain yhden kerran aikaisemmin olen tätä käyttänyt ja silloinkin oli esikoiseni Monster High -synttärijuhlat, joihin itse pukeuduin ja meikkasin hieman MH:n tyyliin. Olen huulipunatyttöjä ja rakastan värikkäitä huulia, mutta tämä on kyllä sillä hilkulla, että meneekö jo aivan liian oudoksi?

purplelips2

Huulimeikki jo itsessään on erikoinen ja vähän rajoja rikkova, niin rikotaan sitten kunnolla vastavärin kanssa ja rajataan silmät keltaisella. Jotta jokin olisi hillittyä, niin luomiväreissä sitten himmaillaan.

shoppailut9

Keltaisessa rajauksessa käytin Yves Rocherin Citron sävyistä kajalia, jonka päälle levitin keltaista puuterista luomiväriä.

Luomiväreinä silmämeikissä tämän hetken lempparipalettini Too Facedin Chocolate Bon Bons. Varjostuksena vasemman yläkulman Almond Truffle, korostuksissa sisänurkassa ja kulmaluulla oikean alakulman Divinity. Liikkuvalla luomella Almond Trufflen alapuolella oleva Cashew Chew.

purplelips1

Yhdistelmä on outo, mutta jotain jännää tässä todella kylmän violetin ja keltaisen yhdistelmässä on. Tässä on jotain keväisen hauskaa keveyttä ja raikkautta.

shoppailut15

Tämä outo violetti on Sephorasta ostamani Kat Von D:n Studded Kiss Lipstick ja sävynä Coven. Huulipunan hylsyhän on hyvin Kattimainen muotoilultaan. Ah, tämä niittimäinen pinnoite! <3

purplelips5

Coven on hyvin kylmä lila. Koostumus on mattainen ja kuivakka. Ei mikään unelmapuna, enkä suosittele kuivista huulista kärsiville. Sävy on ihana ja erilainen, se on ihanan outo.

purplelips3

Ehkäpä tämä kevätmeikkini on aika kapinallinen räyhämeikki kaikkine outoine huulipunineen ja vastaväreineen. En vieläkään osaa päättää, että tykkäänkö? Olen käyttänyt sanaa outo tässä postauksessa ja jatkan sen toistelua – meikki on outo, mutta jotain vangitsevaa noissa vastavärien yhdistelyissä aina on.

Mitäs olette mieltä? Tykätäänkö vai pidetäänkö liian outona?

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

X