havaintoja parisuhteesta

”En koskaan nähnyt vanhempieni rakastavan toisiaan”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Olen itse melkein saman ikäinen, 23-vuotias nuori nainen.

Omassa perheessäni riitely ja huutaminen oli jokapäiväistä, enkä itsekään ole koskaan nähnyt vanhempieni rakastavan toista.

Toivoin aina nuorena että vanhempani vain eroisivat, sillä ainaista huutamista ja riitelyä on aivan helvetillistä kuulla. Jonkin sortin traumat varmaan siitä on jäänyt, sillä tänäkin päivänä tunnen pienetkin ilmapiirin muutokset ja pienikin äänenkorotus saa karvat pystyyn ja jäätymään totaalisesti, oli kyseessä vaikkapa sitten joku kaveripariskunta, tai tuntematon pariskunta kaupassa.

Koskaan en ole ollut suhteessa, enkä tiedä miten siinä edes oltaisiin, sillä en ole saanut mallia siihen kotoa. Sen ainakin tiedän, että en halua jäädä sellaiseen suhteeseen kuin vanhemmillani, vaikka olisi lapsia. Ja samaa aina ihmettelen kuin kirjoittajakin. Miksi HELVETISSÄ jäädä paskaan suhteeseen, vaikka olisi lapsia. Kyllä ne lapset saa traumat ennemmin siitä paskasta ilmapiiristä, kuin siitä, että vähän liikuskeltaisiin kotien ja vanhempien välillä.”

Lue myös

X