Havaintoja parisuhteesta

Ihmisen ikävä toisen luo

22.12.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Vanha herra, melkein yhdeksänkymmenen, istui keittiönsä tuolilla ja katsoi suoraan silmiin. Kysyi minulta, että näkyikö ulkona joulupukkia.

Jatkoi, että ei hän siitä joulupukista niin välitä, mutta jos joulumuorin saisi kerran vielä syliinsä istumaan, niin voisi kuolla onnellisena.

Olohuoneen pöydällä, vanhassa kuvassa, hymyili kaunis nuori nainen. Vanha herra osoitti kuvaa ja sanoi, että nukkui pois vuosia sitten. Hänen silmissään kimmelsi surun piirtämä ikävä.

Niin kuin laulun sanoissa, ihmisen ikävä toisen luo.

Ehkä hän tänä jouluna muistelee aikaa, jolloin istui syli auki tulla. Tuntee sylissään vuosikymmenten takaa tulevan muiston vartalosta, joka täytti hänen sylinsä toisen ihmisen halusta.

Hiuksista, jotka valuivat hänen kasvoilleen kuin lämmin kesäinen sade. Huulista, jotka lähestyivät aueten kuin lupauksena painaa omansa niitä vasten. Sormien hipaisuista, jotka piirsivät heidän alastomille vartaloilleen rakkaudesta värjätyn kuvan.

Hetken aikaa he olivat yhtä huokauksien täyttämää ikuista unta. Kunnes vuosia myöhemmin toinen heistä siihen nukahtikin.

Vanha herra, jäljellä rakkauden merkitsemät muistot. Ikävöi syliinsä toisen ihmisen painoa. Sillä kerran sen syleilyyn päästyään, sinne kaipaa aina uudelleen.

Ehkä hänen kohtalonaan on tyytyä vain lämpöisiin muistoihin. Ja ehkä meidän muiden olisi syytä häneltä oppia, että vuosikymmenistä toisiin, syntymästä kuolemaan, sisällämme elää laulussakin todettu,

ihmisen ikävä toisen luo.

Se on se meitä yhdistävä voima, jonka on voitettava kaikki muu ympärillämme riivaava viha. Tämänkin joulun sana, jonka ääntä ei mikään muu ääni voi peittää.

Sitä samaa ääntä kuunteli vanha herra ikävä lasittuneissa silmissään. Minä, joka hänen lausumia sanojaan kuuntelin.

Meitä ympäröivä maailma, joka kohisee vihan sekaisia sanoja, kaipaa pehmeämpiä sanoja ja ihmisiä, joilla on edessään torjumisen sijaan avonainen lähelle ottava syli.

Se on rakkaus, joka meitä liikuttaa. Tänäkään jouluna ei ole olemassa muuta vaihtoehtoa kuin rakastaa vihaa pienemmäksi.

Vanha herra hakee lohtunsa ja rakkautensa ihmisen muotoisesta muistosta. Ehkä hänenkään ei tarvitse painaa jouluyönä päätään tyynyyn yksinäisyyttä ja hiljaisuutta täynnä olevassa huoneessa.

Ehkä meillä kaikilla on edes joku, jonka läsnäoloa ikävöidä, muistella tai toivoa. Jälkimmäinen kun ei saisi koskaan loppua.

Sillä ilman toivoa ja rakkautta, ei ole yhtään mitään.

Lue myös

Suosittelemme