”Silloin ajattelin että iskä voisi vaikka tappaa itsensä, enkä välittäisi”

”Pyysit isätarinoita. En tiedä onko tämä kaunis tarina, mutta tämä on mun tarina.

Olin 6-vuotias, kun iskä muutti pois. Olin ollut iskän tyttö, vaikka iskä olikin aika paljon pois kotoa ja äiti hoiti meidät lapset käytännössä yksin. Kaipasin iskää tosi paljon. Ei muistaakseni nähty paljoa tämän kahden vuoden aikana, kun vanhemmat asuivat erossa. Syytin itseäni siitä, että iskä lähti.

Sitten iskä tuli takaisin kotiin, mutta sekään ei ollut mielestäni hyvä juttu. Siitä lähtien oltiinkin sukset ristissä, eikä mikään meidän välillä sujunut. Muu perhe koitti tasapainotella meidän ristitulessa. Sanoin monta vuotta ääneen, että iskä voisi vaikka tappaa itsensä, enkä mä välittäisi.

Muutin pois kotoa, aloitin oman elämän ja sain omia lapsia. Välillä oltiin iskän kanssa jonkunlaisissa näennäisissä väleissä, mutta pääasiassa ei. Mä olin aikuinen, eikä mulla ollut velvoitetta ylläpitää myrkyllisiä ihmissuhteita. Taustalla oli niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa.

Keväällä 2020 ei oltu iskän kanssa puhuttu melkein neljään vuoteen, kun iskän suunnalta alkoi kuulua jotain elon merkkejä. Hyvin varovaisia. Olin varmaan niin hämmentynyt, etten suoraan torjunut. Toisaalta koin, että nyt hän ensimmäistä kertaa yrittää.

Iskä kävi meillä välillä kylässä tapaamassa lapsenlapsia, ja suhtautui minuun yllättäen kunnioittavasti. Oli jotain aivan muuta kuin se iskä, jonka kanssa olin lapsesta saakka taistellut ja kipuillut.

Menneenä kesänä iskällä oli juhlat. Halusin mennä käymään, koska tilaisuus oli jokseenkin ainutlaatuinen. Juhlista lähtiessäni iskä itki ja halasi mua. Edellisestä halauksesta oli kulunut varmaan 20 vuotta. Eikä mun iskä itke. Ikinä. Jälkeenpäin sanoi, että parasta koko juhlissa oli se, että mä tulin paikalle. Puhuttiin samalla sellaisia asioita, joita mä olin ajatellut tilittäväni hänen kuolinvuoteellaan. Sitten, kun toinen meistä ei enää voi paeta.

En ole koskaan ollut niin katkera ja vihainen kenellekään, kuin iskälle olin kaikki nuo vuodet. Enkä vieläkään hyväksy tai ymmärrä kaikkea, mutta menneeseen ei pidä jäädä kiinni.

En tiedä mikä muuttui. Miksi iskä muuttui? Sanoiko joku hänelle jotakin viisasta oikeassa paikassa, oikeaan aikaan? Onko hänellä kuolemaan johtava sairaus? Kävikö hän terapiassa?
Oikeastaan sillä ei ole mitään väliä, koska mulla on nyt ekaa kertaa elämässäni ihan oikea iskä.